Amy C KRK

Kuvaus kokemuksesta:

Olen kärsinyt kroonisesta kivusta seitsemäntoistavuotiaasta lähtien. Lääkärit ovat todenneet sen fibromyalgiaksi. Se teki elämästäni kidutusta ja minun oli vaikea saada unta. Kuolemanrajakokemukseni aikaan, ja paljon ennen sitäkin, nukuin vain 15 minuuttia kerrallaan, sitten minun oli pakko liikkua, venytellä ja hieroa lihaksiani sängyssäni, sillä pitkään paikallaan oleminen oli tuskallista. Olin jatkuvasti väsynyt. Lääkärini ehdotti minulle lääkettä, jota ei tavallisesti käytetty unettomuuteen, mutta joka saattoi vähentää kipua, ja voisin ehkä vihdoinkin nukkua. Otettuani erittäin pienen määrän tätä lääkettä huomasin, että nenäni turposi ja hengityksestäni tuli pinnallista. Se oli pelottavaa ja epämiellyttävää, mutta kipu hellitti, joten houkutus ottaa lääkettä oli suuri. Kerroin lääkärille, että uskoin saavani allergisen reaktion lääkkeestä. Hän naurahti ja sanoi, että kehoni piti vain tottua lääkkeeseen. Ottamani määrä oli niin pieni, ettei se voinut tehdä mitään. Hän kehotti minua ottamaan 3 kokonaista tablettia. Otin kokeeksi neljäsosan. Eräänä yönä, viikon kestäneen brutaalin kivun ja unettomuuden jälkeen, harkitsin lääkärin määräämää kolmea kokonaista tablettia. Päätin luottaa hänen ja ottaa ne.

Kaikkien kolmen tabletin ottamisen jälkeen menin nukkumaan. Jo muutaman minuutin päästä tunsin tulevani tunnottomaksi. Sitten nenäkäytäväni sisäpinnat turposivat enkä voinut hengittää. En voinut avata suutani. Yritin epätoivoisesti vetää henkeä mutten kyennyt. Tunsin itseni muumioituneeksi, koteloituneeksi kehoni sisälle. En voinut huutaa apua, ja kesti vain muutaman minuutin kun taistelu oli jo ohi.

Tunsin voimakkaan imun, ikään kuin tyhjiön tulevan pääni päältä, ja sitten täydellisen helpotuksen tunteen. Minulla ei ollut enää tarvetta hengittää enkä tuntenut itseäni humaltuneeksi lääkkeestä. En tuntenut enää omaa kehoani. Tuntui siltä, että liikuin hyvin nopeasti.

Seuraavaksi muistan liikkuneeni jonkinlaisen portaalin läpi, monen muun mukana. Olin jonkinlaisessa odotushuoneessa, jonka läpi monet kulkivat. Katsoin uteliaasti, kun he tulivat sisään. Näin noin kolmen teini-ikäisen pojan ryhmän saapuvan. Heidän energiansa ja käytöksensä tuntuivat töykeiltä. Heitä katsellessani aistin heidän kuolleen auto-onnettomuudessa. Kaikki olivat olleet humalassa. Sisään tuli myös nainen, joka näytti olevan noin 50-vuotias. Hän huomasi minun katseeni ja haluisi puhua kanssani. Hän oli melkoinen lörpöttelijä, puhui puhumistaan. Kuuntelin häntä hetken, kun hän kertoi kuinka ylpeä hän oli vartalostaan, kuinka hyvin hän oli huolehtinut itsestään elämässään ja kuinka hyvältä hän näytti. Hänen ihonsa oli omituisen värinen, aivan kuin hän olisi joko käynyt solariumissa tai maannut auringossa aivan liian pitkään. Hänen hiuksensa näyttivät keinotekoisen vaaleilta, ja hänen rinnoissaan oli implantit. Jotenkin vain tiesin tämän ilman että minun täytyi kysyä sitä. Ymmärsin hänen kuolleen syöpään. Hän yritti näyttää minulle kehoaan. En ollut lainkaan kiinnostunut. Kyllästyneenä lähdin pois. Portaalin läpi tuli paljon ihmisiä. He eivät tuntuneet minusta hyviltä tai pahoilta. Huone oli täynnä aivan tavallisia ihmisiä, joista jokainen oli oma ainutlaatuinen itsensä. Huone oli hieman hämärä. Vaikka jotenkin tiesin näiden ihmisten kuolleen, en ollut täysin hyväksynyt asiaa, koska kaikki tuntui niin todelliselta ja luonnolliselta, niin elävältä. Mikään ei tuntunut minusta järkyttävältä tai oudolta. Olin hyvin utelias tietämään mistä oikeastaan oli kyse.

Eräs nuori nainen tuli minua kohti. Hänellä oli kauniit, vihertävät silmät ja ihastuttavat punertavat hiukset. Hän alkoi kertoa minulle itsestään. Hän kertoi, että hän oli kuollessaan tuntenut hukkuvansa, mutta en ollut kuitenkaan varma, oliko hän todella hukkunut. Kun hän kertoi minulle kuolemastaan telepaattisesti, pystyin kokemaan sen, mitä hän tunsi. Koin hänen muistonsa. Sitten hän antoi minulle ohjeita: kerro heille tämä ja kerro heille tuo, ja niin edelleen. Hän kertoi minulle omasta itsestään, eikä minulla ollut aavistustakaan miksi. Mutta kuuntelin kohteliaasti. Hän halusi minun kertovan heille rakastavansa laulamista ja esitti improvisoidun lauluesityksen meille lähellä oleville. Hänellä oli kaunis ääni. Hämmästyksekseni hän kohosi ilmaan esityksensä aikana, liikkui tilan läpi koskematta maahan. Oli kuin olisin katsonut vedenalaista tanssia ilman vettä. En tiedä, miksi en ollut enempää järkyttynyt tästä, tai miksi hyväksyin asian niin helposti. Hänen laulunsa eräässä osassa hänen kauniit punaiset hiuksensa näyttivät kasvavan pidemmiksi. Tuntui mielenkiintoiselta, että hän halutessaan sai pidemmät hiukset. Tämä nuori nainen kertoi, kuinka hän oli katunut, ettei ollut yrittänyt pysyä pitempään elämässä. Olisi ollut parempi, että hän olisi selvittänyt ongelmansa ja jatkanut oppimista. Hän pyysi minua kuitenkin kertomaan kuinka vapaaksi hän nyt tunsi itsensä.

Pysähdyn kertomuksessani tässä kohtaa selventääkseni, että rajakokemuksessani viestintä tapahtui ilman suullisia sanoja. Kaikki kertomani kommunikointi tapahtui telepaattisesti. En kuullut kertaakaan itseni ulkopuolelta tulevaa ääntä. Ihmiset vain katsoivat toisiaan ja joskus jopa liikuttivat huuliaan, mutta viestit tulivat hyvin nopeasti sisäpuolelta, ei ulkopuolelta. Joten lainaukset tässä kertomuksessa ovat vain yritys välittää mahdollisimman tarkasti se mikä välittyi minulle telepaattisesti.

Olin kokoontunut muiden kanssa suurempaan ja valoisampaan huoneeseen. Kaikki keskustelivat vilkkaasti keskenään, tutustuivat toisiinsa. Tuntui siltä kuin olisin ollut lukion kahviossa. Kaikki halusivat löytää nopeasti ihmisiä, joihin pystyivät samaistumaan ja joiden kanssa he tunsivat olonsa mukavaksi. Alkoi muodostua pieniä ryhmiä.

Huomasin että eräs mies kävi huoneessa tietyin aikavälein. Aistin hänessä jotain. Hän vaikutti turvalliselta ja tasapainoiselta. Jotenkin vain tiesin, että häneltä voisin saada luotettavaa tietoa siitä mitä oli tekeillä. En vieläkään ollut tajunnut olevani kuollut. En ollut myöskään varma olisinko voinut hyväksyä sitä tosiasiaa, että ympärilläni olevat ihmiset olivat kuolleet. Lähestyin miestä ihmetellen, kuka hän oli. (Ja toinen huomautus: liikkuminen ei tarkoittanut kävelemistä, tarvittiin ainoastaan aikomus tai halu MENNÄ.) Kun tämä mies katsoi minua, tiesin, että hän oli eräänlainen opettaja ja opas tälle ryhmälle. Hän oli kuollut kuorma-auto-onnettomuudessa. Hänen ammattinsa oli ollut kuorma-autonkuljettaja. Hän oli latino. Hän sanoi, ettei ollut täydellinen, mutta oli hallinnut nöyryyden taidon. Pystyin tuntemaan tämän kaiken ollessani hänen kanssaan. Hän oli tullut opettamaan tälle ihmisryhmälle nöyryyden tärkeyttä, koska he olivat olleet elämässään jollain tavalla itsekeskeisiä ja siinä määrin, että se oli estänyt heitä edistymästä heidän omassa visiossaan. He eivät olleet kyenneet oppimaan elintärkeitä läksyjä ja olivat tietämättään keskeyttäneet oman elämänsä. Hän kertoi, että nämä ihmiset olivat eräässä mielessä tehneet itsemurhan. (Mutta sanan varsinaisessa merkityksessä.)

Olin ihmeissäni, sillä en nähnyt huoneessa ketään, joka olisi hirttäytynyt, ottanut tahallisen yliannoksen huumeita, ampunut itsensä, tai tehnyt jotain muuta vastaavaa. Kuinka itsemurha-termi saattoi liittyä näihin ihmisiin? Sitten tajusin, että välinpitämätön suhtautuminen elämään ja räikeät sekä itsekkäät riskien otot liittyen huumeiden käyttöön, rattijuoppouteen, ja muuhun toimintaan, joka voi johtaa kuolemaan, rinnastettiin täällä itsemurhaksi. Kun taas ihminen, joka epätoivoissaan riistää oman henkensä emotionaalisen tai henkisen epätasapainon, fyysisen tuskan, tai erittäin vakavan masennuksen vuoksi, on rinnasteinen sellaisen vanhan ihmisen tilanteeseen, joka silkasta uupumuksesta haluaa kuolla, ja siksi lopettaa esimerkiksi syömisen ja hengittämisen. Tilanne on tuolloin eri. Ihminen vain poistuu elämästään tahtomalla. Tästä ei niin sanotusti rangaista rajan tuolla puolen. En nähnyt kertaakaan rankaisemista tai tuomitsemista.

Opettaja jatkoi kertomistaan. Koska nämä ihmiset olivat keskeyttäneet elämänsä, heille annettaisiin ensin lepoaika, jonka jälkeen heidän tuli kuitenkin oppia se, mikä oli koko ajan ollut heidän tarkoituksenaan oppia. Tämä prosessi ei tulisi olemaan helppo. Sillä vaikka heille opetettaisiin ja annettaisiin kaikki mahdollinen hyvä ja hyödyllinen tieto, ja vaikka he ymmärtäisivät täysin mitä heidän tulisi oppia, oppiminen ilman kehoa oli kuin huumeriippuvuudesta irti pääseminen ilman mahdollisuutta käyttää huumeita, tai vihollisen rakastaminen ilman vihollisten kohtaamista. Opettajan tehtävä oli saada nämä ihmiset ymmärtämään, kuinka tärkeää on päästä itsensä yli. Heidän tuli päästää menemään oma pakkomielteinen fiksaationsa omaan itseensä. Jos he eivät pystyisi irrottautumaan omista nilkkasiteitään, heidän edistymisensä olisi pysähdyksissä. Hän pudisti päätään, hieman hymyillen, antaen ymmärtää, että hän pystyi auttamaan heitä vain hyvin vähän nyt kun heillä ei enää ollut ruumista. Se missä hän pystyi auttamaan, oli iskostaa suurempaa intohimoa siihen, mitä hänellä oli opetettavana, niin että tämä intohimo olisi tarpeeksi vahva istuttamaan Valon siemenen, joka säilyisi heillä heidän oleskelunsa ajan. En tiedä, opettiko hän puhumalla vai olemalla ainoastaan esimerkkinä. En kuitenkaan kokenut hänen opettavan samalla tavalla kuin oletamme sen tapahtuvan täällä. Sen kuitenkin tiedän, että pelkkä hänen läsnäolonsa auttoi minua saamaan yhteyden siihen, mitä hän oli.

Tämän opettajan välittäessä minulle tietoa, tunsin yhtäkkiä ahdistuksen läikähdyksen, kun seuraava ajatus tuli mieleeni. Kysyin, ”mitä nämä ihmiset ovat? ” Ymmärsin erittäin selvästi hänen telepaattisen viestinsä: ”He ovat menehtyneet, he ovat kuolleita.” Tivasin suorasukaisesti; ”jos nämä ihmiset ovat kuolleita, mitä minä olen?! ” En tiedä miksi minulla kesti niin kauan tajuta tämä tosiasia. (Mutta toisaalta aika siellä ei ollut samanlainen kuin täällä.) Hän sanoi lempeästi: ”olet välitilassa, olet kuin koomassa, sinussa on vielä elämää. Et ole kuin he.”

Tämän kuultuani lähdin ylöspäin. Halusin pois sieltä. Kun siirryin huoneen nurkkaan lähteäkseni, pari teini-ikäistä poikaa syöksyi yhtäkkiä voimalla minua kohti; "Hän on elävä, kosketa häntä". He kurkottautuivat minua kohti ja yrittivät vetää minua itseään päin. Tuntui melkein siltä, että he halusivat seksuaalista kontaktia tai energiaa. Tämä tietysti sai minut lähtemään entistä päättäväisemmin.

Uskon nyt, että joillakin kuolleilla, ellei jopa kaikilla, on edelleen monia maallisia haluja. He jättävät maan ja siirtyvät tuonpuoleiseen samanlaisena ihmisluontona kuin olivat eläessään. Näin jälkikäteen tätä kokemukseni osaa ajatellessani minua hämmästyttää kuinka maallisia ihmiset olivat Tuonpuoleisessa. Voisi luulla, että kuoleman ovesta sisään astuttaessa tapahtuisi äkillinen valaistuminen. Että jokainen ymmärtäisi absoluuttisen hyvyyden, valitsisi Valon ja uuden alun, ja muuttuisi enkelimäiseksi ja puhdistuneeksi. Siihen paikkaan kaikki tulivat kuitenkin juuri sellaisina kuin olivat olleet aikaisemmin.

Mietin siellä myös uskontoa, ja sain välittömästi tietää, että se ei ollut tärkeää sillä tavalla kuin olin luullut ennen rajakokemustani. Itse kunkin uskonto ei olekaan se mihin uskontokuntaan hän kuuluu tai on kuulumatta maan päällä, vaan se, mitä hänen sydämessään on. Kyse on siitä, millainen hän on ihmisenä, ei siitä, mitä etikettiä hän käyttää itsestään, ketä tai mitä hän palvoo, tai mihin uskoo. Itse kunkin Oma totuus muodostuu siitä, minkälainen hänen taajuutensa, asenteensa ja matemaattinen yhtälönsä on. Itse kukin on se, joka hän on. Ymmärsin myös, että elämän tarkoitus on oppia rakastamaan samalla tavalla kuin Jumala rakastaa. Opimme tulemaan itsemme herroiksi hallitsemalla alempia ja raskaampia puolia itsessämme ja nostamalla niitä eteenpäin ja ylöspäin korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Teemme kaikki työtä sen eteen, että saavutamme jälleen Ykseyden. En ole varma, tapahtuiko seuraava ennen, jälkeen vai samanaikaisesti juuri kertomani kanssa. Käytän ilmaisuja ”seuraava” ja ”sitten” saadakseni kertomukseeni jonkinlaisen kirjallisen kronologian. Tämä saattaa olla se järjestys missä asiat etenivät, mutta haluaisin usein sanoa, että kaikki tapahtui samanaikaisesti.

Seuraavaksi aloin liikkua nopeasti. Tunsin oloni turvalliseksi ja mukavaksi. Tunsin olevani Rakkauden ympäröimä. Joku hoiti minua ja tunsin täydellistä rauhaa tämän olennon seurassa. Hänen kasvoiltaan loisti voimakas valo. Jotenkin koin tämän Oppaan olevan miespuolinen, mutta silti tunsin hänessä äidillisyyttä. Hän oli minulle kuin äiti. En haluaisi määrittää hänen sukupuoltaan. (Rajakokemukseni jälkeen epäröin oikeastaan luokitella yhtään mitään.) Kirjoittamistarkoituksessa viittaan kuitenkin tähän Oppaaseen maskuliinina. Jos tiesin tuolloin mikä hänen nimensä oli, se tieto otettiin minulta pois kun palasin ruumiiseeni. (En ihmettelisi, jos minulta otettiin paljon oppaani henkilökohtaisista tiedoista pois, koska jopa ne muistot, joita minulla vielä on, ovat minulle kovin tuskallisia ja saavat minut kaipaamaan paluuta. Tunnen että jotkin rajakokemuksen osat on kätketty minulta.)

Luulen että liikuimme ylöspäin. Värähtelyni muuttui. Sen taajuudessa tapahtui iso muutos, minä ikään kuin virittäydyin toiselle radioasemalle suuressa mittakaavassa. Olin Maailmankaikkeudessa ja minulle näytettiin esitys. Oli kuin olisin maannut tähtien alla ja samalla tähtitieteen opettaja kertoi maailmankaikkeuden kauneudesta. Erona oli vain se, että minä olin avaruudessa, tähtien keskellä. Palatessani en saanut mukaani kaikkea tämän osuuden sisältöä, mutta sen muistan, että tämän kohtauksen aikana näin ikään kuin holografisia maailmoja, ja numerot liikkuvan edessäni ja tähtien ohi. Tunsin että minuun ladattiin tietoa. Kyse oli enemmän tiedon vastaanottamisesta kuin visuaalisista ja kirjaimellisista yksityiskohdista, jotka voisin pukea selkeiksi sanoiksi. Tuolloin tunsin ymmärtäväni KAIKEN. Ymmärsin kaiken maailmankaikkeuden Järjestyksestä ja sitä hallitsevista Laista. Pystyn kuitenkin yhä muistamaan maailmankaikkeuden kauniin matematiikan. (Tämä matematiikka oli myös ’Tiede’.) Tämä ylin ja täydellinen matematiikkaa on keskeistä KAIKESSA mitä on olemassa. Minulle kerrottiin myös jotain Einsteinista. Olin ihastuksissani, se oli hyvin miellyttävä kokemus. Minulle näytettiin eräänlainen kello taivaalla. Tähdillä oli jonkinlainen kartta tai matemaattinen Avain kaikkeen olevaiseen. ”Sinut on kirjoitettu tähtiin”, minulle sanottiin. KAIKKI on. Tämä oli todella jännittävä kokemus, ja haluaisin osata paremmin kuvailla, kuinka ihmeellinen se oli.

Minulle kerrottiin, että tähdissä oleva kartta ja sinne piilotetut avaimet ovat olleet jo kauan ihmisten tiedossa, mutta tämä tieto on turmeltunut ja sitä käytettään planeetallamme useimmiten pahoihin tai tyhjänpäiväisiin tarkoituksiin. Toisaalta on myös niitä, jotka tekevät työtä tämän tiedon puhdistamiseksi.

Koko elämäni ajan olin ollut hämmentynyt ja tyrmistynyt nähdessäni järjestyksen puutetta. Olin ymmälläni nähdessäni täysin tarpeetonta kärsimystä, surua tai muuta, mitä en voinut ymmärtää, sillä ne viestittivät minulle tuskallisesta Kaaoksesta. Olin kuin ällikällä lyöty siitä, että se Jumala, johon niin kiihkeästi uskoin ja johon minut oli opetettu luottamaan, ei pystynyt parempaan kuin siihen, mitä näin jokapäiväisessä elämässäni. Tämä piinasi sieluani ja rukoilin päivittäin, ja joskus tunti toisensa perään, etsiessäni vastausta, joka voisi poistaa hämmennykseni.

Minulle oli opetettu, että meillä on ainoastaan YKSI elämä elettävänä (uudestisyntyminen ei koskaan edes käväissyt mielessäni). Tässä elämässä joillekin on annettu mitä uskomattomin ylellisyys ja kaikki kuviteltavissa olevat ihmeellisyydet, kun taas toisia ’koetellaan’, koska he ovat ’henkisesti urhoollisia’. He joutuvat kohtaamaan kauheaa kurjuutta ’todistaakseen vahvuutensa’. Ja taas toiset, kuten pienet viattomat lapset kaikkialla maailmassa, syntyvät kärsimään nälkää, tauteja, raiskauksia, silpomista ja jopa vuosikausien kidutusta vain kuollakseen, jolloin he saavat ansaitsemansa palkkion. Tämä ei tuntunut minusta ’kummoiselta kokeelta’. Se tuntui ainoastaan silkalta hulluudelta. En nähnyt siinä mitään järkeä. Kun pyysin uskonnollisilta johtajilta vastausta, minulle sanottiin että ’joskus Jumala antaa pahojen ihmisten kiduttaa hyviä ihmisiä, jotta hän voisi rankaista pahoja heidän teoistaan’. Tämä järjestelmä oli mielestäni täysin sairas. En voinut kunnioittaa tätä selitystä. Halusin uskoa, että Jumalan oli oltava hyvä.

Kokemukseni aikana kuitenkin ymmärsin, että useimmat meistä ovat eläneet paljon, PALJON pidempään kuin voimme edes kuvitella. Maallinen elämämme, joka tuntuu kovin pitkältä, on äärettömän lyhyt, kun se asetetaan kokonaiskuvaan, jota puolestaan ei voi edes pukea sanoiksi. Sain nähdä, kuinka jokainen yksilö omasta vapaasta tahdostaan valitsee polun, joka matematiikan avulla vie hänet hänen seuraavan elämänsä olosuhteisiin. Mikään ei ole siis sattumaa tai kaaosta. Elämämme jokaista osa-aluetta hallitsevat luonnon Lait, joiden alaisuuteen ITSE asettaudumme. Tietyssä mielessä luomme omat maailmamme. Minulle näytettiin myös, että ei voida olettaa, että ihmisten kokema kärsimys on seurausta ’pahoista’ teoista. Jotkut valitsevat kärsimyksen esimerkiksi sen vuoksi että se mahdollistaa heissä Heräämisen, tai että he sen kautta voivat koskettaa muita ihmisiä. Emme KOSKAAN pysty arvaamaan minkä takia joku elää sellaista elämää kuin elää. Minun on vaikea kuvailla mikä helpotus tämä Tieto oli minulle. Se oli kuin virkistävää balsamia. Minulle annettiin viimeinkin se Totuus, jota olin kaivannut koko elämäni ajan. Todellakin, kaikki ON Hyvin! Aivan kaikessa ON järkeä ja kauneutta. Kukaan ei ole vapaassa pudotuksessa, kuten aikaisemmin luulin. Jumala ei leiki kanssamme käyttäen erilaisia satunnaisia testejä, palkintoja ja rangaistuksia, riippuen siitä millaisella tuulella tai missä mielentilassa hän kulloinkin sattuu olemaan. Sillä nämä Lait pitävät sisällään myös sen millainen Jumala on. Ollessani tähtien, planeettojen, kuiden sekä Älykkyyden valtavan laajuuden äärellä, Tiesin ensimmäistä kertaa mitä on täydellinen luottamus. Se oli minulle käsittämätöntä autuutta. Säteilin kiitollisuutta. Olin elänyt pelossa, epäluottamuksessa ja paniikissa 30 vuoden ajan.

Haluan tässä vielä mainita, että minulla on koko elämäni ajan ollut jonkinlainen psyykkinen este matematiikan suhteen. Jopa kaikkein yksinkertaisin matemaattinen ajattelu on ollut minulle vaikeaa jo kuusivuotiaasta lähtien. Menin täysin lukkoon, kun minulle esitettiin jotain missä oli numeroita. Siksi olin äärettömän iloinen, kun pystyin ymmärtämään pieniä yksityiskohtia myöten koko sen valtavan määrän matemaattisia yhtälöitä, tosiasioita ja visuaalista loistoa mikä minulle näytettiin rajakokemuksessani. Pettymyksekseni jouduin huomaamaan palattuani, etten saanutkaan mukanani tätä laajaa matematiikan ymmärrystä ja niitä tietoja, jotka olisin niin mielellään halunnut jakaa muiden kanssa. Kokemukseni aikana olin, ja olen yhä edelleen, rakastunut numeroihin. Se ainakin on harppaus eteenpäin.

Minut vietiin myös maata esittävän elävän kuvan eteen. Sitä katsellessani sen yläpuolelle ilmestyi sana ’Novata’. Sitten koko planeetta avautui kuin silmäluomi, joka herää hitaasti aamunkoittoon. Silmä avautui. Ihanan pehmeä naisääni luetteli viikonpäiviä vieraalla kielellä ja sanoi sitten; ”Valmistaudu seitsemänteen päivään”. Samassa näin omituisen kuvan pianosta. Siinä oli jotain musiikista ja oktaaveista.

Seuraavaksi muistan liikkuneeni nopeasti Maan yli. Se tuntui hyvin epätodelliselta. Oli kuin minulle olisi näytetty elokuva, ja kuitenkin se näytti hyvin elävältä, ihan kuin olisin lentänyt yli panoraamaelokuvan, joka esitti elävää kohtausta maan päältä.

Olen unohtanut paljon näkemästäni, mutta pystyn vielä muistamaan pääpiirteet siitä mitä koin, kun liikuin Maa planeetan yli, tai minulle mahdollisesti näytettiin elokuva planeetasta. Näin erityisesti viljapeltoja, joita oli joka puolella. Kun zoomasin ja pääsin lähelle esimerkiksi vehnäpeltoa, minulle sanottiin: ”Ruokaa on muutettu ja myrkytetty, se ei ole enää puhdasta. Ihmiset syövät epäpuhdasta ruokaa. Se on kuolema.” Olin surullinen ja huolissani tästä ja ihmettelin, miksi tai miten se oli mahdollista? Miten vehnä- tai maissipelto voitiin ’myrkyttää’ ja MIKSI? Minulle sanottiin, että ihmisen pitäisi palata Maahan tai seurauksena olisi kuolema kaikkialla. Tämän episodin aikana sanottiin uudestaan ja uudestaan: ”Palatkaa takaisin Maahan”. Minulle sanottiin, että palattuani minun tulisi etsiä puhdasta, väärentämätöntä ruokaa ja syödä vain sellaista mikä on ’virheetöntä’. Kuitenkin jotenkin sivuutin tämän, koska minulla ei ollut aikomustakaan palata.

Oppaani pysyi vierelläni tietyn ajan (ja toistamiseen, minun on vaikea asettaa mitään tästä kronologiseen järjestykseen, koska aika tuntui siellä niin erilaiselta. Oli kuin monet asiat tapahtuivat samanaikaisesti ja kuitenkin erikseen. Joten rehellisesti sanoen en voi laittaa paljoakaan kokemuksestani mihinkään järjestykseen.) Hän pysyi rakastavasti tukenani eräänlaisen elämänkatsauksen aikana. Minua ei nuhdeltu kertaakaan, vaikka tiedän, että olen joskus ollut hyvin julma ja olen satuttanut useita ihmisiä. Olen tulisen temperamenttini takia menettänyt malttini kamalilla tavoilla ja loukannut monia. Minulla on ollut suuria vaikeuksia antaa anteeksi. Silti tunsin ainoastaan Rakkautta ja ymmärrystä koko elämänkatsaukseni ajan. Minusta tuntui, että minulle annettiin mahdollisuus, lahja, ottaa hieman etäisyyttä itsestäni, jotta pystyisin ymmärtämään ja rakastamaan itseäni täydellisemmin. Pystyin tuntemaan tarkalleen, mitä muut ympärilläni olivat tunteneet. Ymmärsin kuinka kaikki mitä tein, sanoin ja jopa ajattelin, kosketti ympärilläni olevia tavalla tai toisella. Pystyin jopa astumaan heidän mieliinsä ja tunnekeskuksiinsa sekä ymmärtämään, mistä heidän ajattelunsa oli lähtöisin, ja kuinka heidän henkilökohtaiset näkemyksensä ja elämänkokemuksensa olivat tuoneet heidät siihen pisteeseen, missä kukin kulloinkin oli. Tunsin heidän kamppailunsa ja pelkonsa, heidän epätoivoisen rakkauden kaipuunsa, hyväksytyksi tulemisen tarpeensa ja heidän hämmennyksensä. Ennen kaikkea saatoin tuntea kuinka lapsen kaltaisia kaikki olivat. Pystyin näkemään ja tuntemaan jokaisen näkemäni ihmisen, itseni mukaan lukien, niin kuin Korkeampi Mieli ja Silmä heidät Tuntee ja Näkee. Tunsin kaikkia kohtaan sitä mitä rakastava äiti tuntee taaperoikäistä lastaan kohtaan.

Se oli välillä koomista. Ymmärsin, kuinka Vanhimmat näkivät meidät. (He ovat auttajiamme Tuonpuoleisessa, Mestareita, jotka työskentelevät kanssamme.) Meitä seuratessaan nämä Vanhimmat näkevät paljon huumoria tavassamme tehdä asioita. (Huumori on siellä suuressa arvossa!!) Voi tuntua julmalta ajatella, että kun olemme keskellä suurta riitaa tai draamaa, Vanhimmat näkevät tilanteen samalla tavalla kuin äiti, joka näkee kaksivuotiaan huutavan ja itkevän, sekä kumauttavan toista lasta pehmoeläimellä. Äiti ei halua lapsensa menevän palasiksi, tulevan hysteeriseksi ja itkevän. Hän tuntee myötätuntoa lastaan kohtaan, mutta samalla hänestä on myös hieman koomista se, kuinka vakavasti lapsi ottaa tavallisen arkipäiväisen asian. Hän rakastaa yhä lastaan ja pitää häntä maailman ihanimpana sekä toivoo, että lapsi pystyy yhä nauttimaan päivästä, eläen ja oppien.

Tämä oli minulle suuri ahaa-hetki, koska minulla oli ollut synkkä kuva Jumalasta, joka jatkuvasti tarkkaili minua, ja vihaisena tai surullisena tuomitsi kaikki ne teot, jotka olivat vähänkään epätäydellisiä. Tunsin jatkuvaa syyllisyyttä virheistäni ja kärsin pelkoa siitä, että minua ’seurattiin’ tuimin ja ankarin silmin, että tuotin pettymystä Jumalalle ja enkeleille. Olisin halunnut miellyttää mutta tunsin epäonnistuvani usein. Se oli ollut sietämätön tapa elää. Siksi oli vähintäänkin upeaa saada nähdä tilanne paljon korkeammalta taajuudelta. Se kuinka paljon Rakkautta tunsin katsellessani ja aistiessani toisten tilanteita, sai minut haluamaan elää enemmän ilossa kuin syyllisyydessä ja hädässä. Kukaan ei ollut minulle vihainen.

Pystyin tutkimaan erään vihollisenani pitämäni henkilön mieltä ja energiarakennetta. En ollut aikaisemmin voinut kuvitellakaan pystyväni antamaan anteeksi hänelle sitä, mitä olin nähnyt hänessä. Mutta rajakokemuksestani palattuani pystyin tuntemaan ainoastaan suurta Rakkautta tätä naista kohtaan. Kirjoitin hänelle kirjeen, jossa kerroin kuinka paljon häntä rakastin ja pyysin anteeksi omia negatiivisia ajatuksiani ja suuttumustani, jotka olivat mahdollisesti aiheuttaneet hänelle taakkaa. Hän olisi voinut olla esikoiseni. Sen verran jumaloin häntä tuolloin, sillä pystyin tuntemaan Jumalallisen Rakkauden häntä kohtaan. Koin sen, mitä Jumalan sisin Olemus kokee häntä kohtaan. Kun tuo Korkeampi Rakkaus kulki kauttani en minäkään voinut muuta kuin rakastaa häntä. Suuttumuksesta ja tuomitsemisesta luopuminen oli suurenmoisen ihmeellinen tunne. En ole edes ollut vuosien aikana tietoinen, että olin kantanut niitä.

Kun nyt tarkastelen kaikkea tätä, haluan huomauttaa, että tunsin korkeamman osan minästäni tuntevan myötätuntoa myös minua ITSEÄNI kohtaan, joka oli niin tietämätön ja lapsellinen. Se näytti ymmärtävän, minkä kanssa kamppailin, jokaista yksityiskohtaa myöten, ja se toivoi minulle ainoastaan iloa. Tunsin tämän omaa ITSEÄNI kohtaan, jos siinä nyt on mitään järkeä. Halusin saada alemman minäni Heräämään ja täyttymään rakkaudella ja ilolla. Halusin alemman, lapsen kaltaisen itseni, olevan ystävällisempi, Tietoisempi ja löytävän Rauhan ja tasapainon.

Olen ikuisesti kiitollinen Elämänkatsauksestani ja mitä siitä sain. Se on yksi suosikkimuistoistani.

En missään vaiheessa nähnyt Jumalaa vanhana miehenä, isossa valkoisessa viitassa istumassa valtaistuimella, vaikka juuri se olikin lähinnä sitä kuvaa, joka minulla oli ollut hänestä aiemmin. Rajakokemuksessani Jumala oli Mieli, tai ehkä pitemminkin kaikkien asioiden Järjestys. Ymmärsin Jumalan olevan Kaikkein Korkein Värähtely ja Taajuus, se, mikä on SISIN OLEMUS kaikessa mikä on. Kuitenkin tiedän, että ei ole olemassa sanoja kuvaamaan häntä. Jumala oli kaikkialla ja kaikessa. Jumala ei tuntunut mieheltä, en vaistonnut mahdollista sukupuolta. Ajatuskin siitä tuntui typerältä. Jumala on kaikki, mikä on kaunista ja levollista, se Ainoa, ja kaikki mikä on hyvää. Jopa nimen ’Jumala’ käyttäminen kokemaani ei sovi. Jumaluus on niin paljon enemmän kuin mitä voidaan kuvitella nimeämällä. Kaikki tuntui minusta siellä NIIN hyvältä. Palasin kokemuksestani tietäen, että se minkä aikaisemmin olin NÄNHNYT ’hyvänä’ tai ’pahana’, yhdistyi pitkällä tähtäimellä aina ’Hyväksi’. Luotin ja Tiesin, että kaikki on kohdallaan, vaikka ihmiset usein tekevätkin päätöksiä, joista en ole samaa mieltä. Kokonaiskuvassa KAIKKI oli ’Hyvää’. Tiedän että KAIKESSA on Korkeimman (kuten kutsun ’Jumalaa’) olemus ja kipinä; jokaisessa atomissa, mineraalissa, kasvissa, eläimessä, ihmisessä ja tuonpuoleisessa. Korkein on kaiken ytimessä laajentuakseen, luodakseen, kasvaakseen ja kokeakseen.

Menetin kaiken halun analysoida elämääni siinä määrin kuin olin tehnyt aikaisemmin. Olin uskonnollisten esimerkkien, ja myös oman luonteeni takia, yrittänyt jatkuvasti arvioida oliko jokainen, pienikin asia, hyvä vai huono. En enää välittänyt etiketeistä. En halunnut rajata käsityskykyäni. Jokainen meistä on tietoisuus, joka kokee elämää ja oppii rakastamaan, luomaan, ja tulemaan siksi Korkeimmaksi, mikä on itse kullekin mahdollista. Tiesin kuinka valita se, mikä tuntui oikealta, ja tunsin suurempaa luottamusta kuin ennen. Kun jokin tuntui epäoikeudenmukaiselta tai olevan epätasapainossa, tein kaiken voitavani harmonian saavuttamiseksi, mutta en huolehtinut asioista, joihin en voinut vaikuttaa. Tiedän, että vaikka emme pidäkään ohjaksia käsissämme, Maailmankaikkeudessa vallitsee täysi järjestys. Se löytää aina keinon saavuttaa balanssin, koska Maailmakaikkeus ei voi olla olemassa ilman täydellistä tasapainoa. Sen olemassaolo tulee jatkumaan. Näin minä sen koin.

Ennen kokemustani en tajunnut millainen kaiken kattava kurjuuden kaameus dualistinen ajatteluni oli. Jos joku olisi kysynyt minulta, koinko dualistisen ajatteluni väsyttävänä ja kurjana, olisin ollut täysin hämmentynyt enkä olisi voinut vastata juuta enkä jaata, tai edes ymmärtää kysymystä. En ollut koskaan ollut tietoinen siitä, kuinka mieleni aina yritti leimata, arvioida tai vertailla tavalla tai toisella kaikkea, mihin törmäsin. Tämä tapahtui myös hyvinä pitämieni asioiden suhteen, kuten esimerkiksi ’hän on mukavin’ tai ’hän on paras kaveri’, tai ’se piha on kaunein’ jne. Minä arvioin yhden asian paremmaksi kuin toisen. Erottelin.

Maallisessa kehossani ja mielessäni tämä taipumus tulee edelleen satunnaisesti esille, mutta ei kovin usein, ja olen paljon tietoisempi siitä, milloin teen niin. En tunne enää vetoa siihen. Se tuntuu kuvottavalta. Olen fyysisesti herkistynyt sille.

Rajakokemuksessani pystyin liikkumaan joka puolella planeettaa ja tunnistin eri maanosat, maat, rodut ja jopa tietyt osavaltiot, kaupungit ja ihmiset. Kaikissa näissä oli oma henkilökohtainen värähtely ja energinen rakenne. Opin, kuinka jokainen meistä koostuu monista erilaisista energisistä vaikutuksista ja kerrostumista. Tämä kiehtoi minua. Jokainen rotu, jokainen maa, osavaltio ja jokainen perhe on tavallaan oma organisminsa. Jokainen osa on yhteydessä kaikkeen, mutta jokaisella on myös oma erittäin tärkeä ja ainutlaatuinen tarkoituksensa. Jokainen on pyhä ja elintärkeä.

Oppaan kanssa ollessani näin useita planeettoja ja kuita. Eräs planeetta, tai kuu, näytti olevan osittain veden alla. Sen kauneus oli sanoin kuvaamatonta. Värit olivat niin eläviä ja täyteläisiä. Pidin erityisesti näkemistäni sinisen sävyistä.

Lopulta Maa tuli eteeni, tai ehkä me siirryimme sen eteen! Näky oli henkeä salpaavaa!! Maa oli kuin kelluva marmori, joka ui väreissä. Olin ihmetyksestä haltioissani.

Planeettaa katsellessani, oppaani pyysi minua palaamaan sinne, mistä tulin. Palata. Käännyin hänen puoleensa ja tunsin jotain sanoin kuvaamatonta. Kun ymmärsin hänen tarkoittavan paluuta maan päälle, oli kuin täydellinen äitini olisi kääntynyt pois ja jättänyt minut, taaperon, keskelle vierasta maata, hylännyt minut. Se oli täysin odottamatonta. Tuntui kuin jokin vääntyi sisälläni ja repi minut kahtia, kuin verhon, joka repesi hetkessä suikaleiksi. Tunsin nousevani ja kaatuvan eteenpäin, romahdin. Emotionaalinen kipu oli niin syvää, että en pystynyt edes parkaisemaan. Oli kuin itku olisi räjähtänyt minussa sisäänpäin, ja tunsin murtuvani kuin lasinsirpaleet pitkin lattiaa. Itkin tahtomattomasti. Itku valui minusta kuin sade pilvestä, joka on niin vedestä raskas, ettei se enää pystynyt pidättelemään kaikkea kosteutta vaan päästi valloilleen vesiputouksen ryöpyn. En ollut koskaan itkenyt niin. Tuntui kirjaimellisesti siltä kuin jokainen elin ja solu, jos niitä olisi ollut, räjähtäisi tuskasta. Jokainen osani huusi. Ainoa mitä saatoin ilmaista telepaattisesti oli; EI!!

En voi koskaan ajatella tätä kokemukseni osaa ilman kyyneleitä ja pistävää kipua rinnassani.

Hänen jättämisensä oli pahinta mitä voi kuvitella. Mikäli tuolla puolella voisi olla kuolemaa, tämä oli se. Se oli ero ja välirikko siitä ainoasta oikeasta. Tuon tuhon tunteminen oli sietämätöntä. Nytkin sitä ajatellessa tuntuu kuin sydämeni kärventyisi.

Hän tuli lähelleni, lohdutti minua ja rohkaisi minua rauhallisesti olemaan vahva. Hän pyysi minua katsomaan vasemmalle. Näin koulubussin tulevan lähemmäksi. Pieni lapsi saatettiin siitä ulos ja tuotiin luokseni. Huomasin, että se oli tyttäreni, joka oli tuolloin vain 4-vuotias. Häntä oli unessa pyydetty tulemaan auttamaan minua, hengessä. Hän tuli luokseni, nykäisi minua hieman ja sanoi suloisesti, rohkaisevalla äänellä: ”Mutta äiti, kuka tulee pitämään meistä huolta?”

Kokemukseni mukaan rakkaus Tuonpuoleisessa on paljon suurempaa ja täydempää kuin täällä ja jokainen on rehellisempi Rakkaudessaan. Et voi käännyttää pois niitä, jotka tarvitsevat apua. Olin yhteydessä Jumalan Rakkauteen, se kulki lävitseni, joten en voinut mitenkään kieltäytyä oman tyttäreni vetoomuksesta. Epäröimättä vastasin: ”Voi kulta, minä tietenkin.” Tyttäreni saatettiin sitten takaisin bussiin.

Oppaani hymyili tietävästi ja muistutti minua, ettei hän pakottanut minua palaamaan, vaikka siltä se minusta tuntui. Katsoin ensin häntä ja sitten Maa- planeettaa ja olin peloissani. En vieläkään halunnut lähteä ja erota hänestä. Eroamisen tuska poltti yhä sisintäni. Itkin ja sanoin etten ollut varma, pystyisinkö siihen.

Hän kehotti minua katsomaan oikealle. Näin holografisen hahmon. Se oli äitini, selvästikin tulevaisuudessa. Hän näytti väsyneeltä ja tarvitsevan apua. En kerro yksityiskohtia, koska haluan kunnioittaa hänen yksityisyyttään. Kurottauduin tätä futuristista hologrammia kohti haluten koskettaa ja auttaa häntä, vaikka hän ei ollutkaan tuossa hetkessä. Tilanne tuntui minusta elävältä ja huomasin, että kun nojauduin häntä kohti, olin kuin puutarhuri, joka aikoi karsia yksittäisiä lehtiä. Hologrammi häipyi pois ja Oppaani sanoi: ”Ymmärrätkö? Nyt on aika. Sinä itse haluat mennä.”

Tiesin, että minun tulisi mennä, mutta silti epäröin. Aavistin lähdön koittavan ja että menetän sen ainoan. Huusin itkien: ”En voi lähteä ilman sinua.” Pienen tauon jälkeen hän vastasi: ”Hyvä on”. Tunsin heti, että olimme taas yhtä. Olin turvassa ja levollinen. Hän suostutteli minua: ”Osoita sormellasi eteenpäin. Kosketa planeettaa.” Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta näin sormeni kurottautuvan eteenpäin ja menevän Maan energiakenttään. Tunsin, kuinka sähköinen aalto lähti sormenpäästäni ja alkoi liikkua eteenpäin kättäni pitkin. Kun se osui ensimmäiseen rystykseen, koin uskomattoman vedon. Oli kuin vuoristorata olisi tempaissut minut eteenpäin.

Samassa olin kotona, pimeässä huoneessani, mutta en ruumiissani. Mieheni oli tullut sänkyyn, ja oli nyt syvässä unessa. Näin hänet ja itseni. Liikuin kohti ruumistani ja yritin muodostaa yhteyden siihen. Yritin herättää sen mutta en pystynyt. Minulle tuli paniikki. Yritin vaatia miestäni heräämään ja huusin hänelle, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. En tuntenut kehoani, mutta yritin silti saada sitä liikkumaan sisältä käsin. En tuntenut hengitystä, en elämää. Aloin huutaa apua. Silloin tunsin Oppaani läsnäolon. Hän sanoi: ”Sinun täytyy työntää itsesi kurkun kautta uudestaan ja uudestaan. Silloin energia voi vapautua ja hän voi kuulla äänesi. Sinun täytyy saada hänet koskettamaan itseäsi niin saatte yhteyden.” En ymmärtänyt, miten se voisi toimia, mutta aloin syöksyä kurkkuni kautta uudelleen ja uudelleen, kunnes suuni loksahti auki ja kuului ääni. Se oli kuin hitaasti avautuva nariseva ovi, kuin matala sammakkomainen korina, kun ilma kulki ulos suuni kautta.

Mieheni kuuli sen, heräsi ja kysyi: ”Amy mitä nyt, mikä hätänä?” En voinut vastata. Yritin huutaa tai parahtaa, mutta en pystynyt. Hän kumartui ylleni ja näin hänen ravistelevan minua. Tunsin sähkön kulkevan lävitseni hänen käsistään, mutta minulla ei ollut yhteyttä kehooni enkä pystynyt liikkumaan. Hän nousi ja sytytti valot. Silmäni olivat edelleen kiinni, mutta näin hänen ilmeensä.

Hän valahti yhtäkkiä aivan kalpeaksi ja hänen suunsa loksahti auki. Hikihelmiä muodostui hänen hiusrajaansa. Hän hikoili voimakkaasti. En ole koskaan ennen nähnyt niin pelokasta ilmettä hänen kasvoillaan. Hän tarttui minuun ja veti kehoani ylöspäin itseään kohti yrittäen pitää minua pystyssä huutaen: ”AMY!! AMY, AMY!!!” yhä uudestaan ja uudestaan. Hän yritti tarkistaa pulssini. Pääni retkahti taaksepäin, ja hän avasi silmäluomeni. Hän jatkoi nimeni huutamista ja kehoni ravistelua. Myöhemmin hän kuvaili ruumistani niin raskaaksi että se järkytti häntä, sillä olin tuolloin hyvin pienikokoinen. Tunsin sähkön alkavan liikkua koko ihollani. Tunsin yhdistyväni tuon sähkön avulla. Kuulin poksahduksen kaltaisen äänen ja olin takaisin ruumiissani. Vedin henkeä pitkää ja syvään ja vain olin hetken velttona, hengittäen syvään sisään ja ulos. En pystynyt puhumaan.

Muutaman minuutin kuluttua mieheni kysyi: ”Mitä minun pitäisi tehdä? Pitäisikö minun soittaa hätänumeroon?” Vastasin päättäväisesti: ”Ei, olen kunnossa. Älä soita kenellekään, minun täytyy vain istua hetki.” Hän auttoi minut toiseen huoneeseen, ja istuin sohvalla yrittäen kertoa hänelle, mitä oli tapahtunut. En tiennyt mistä aloittaisin. Kesti kuukausia kertoa hänelle kaikki, mitä muistin. En pysty vieläkään kirjoittamaan kaikkea, koska jo tiivistelmän tekeminen siitä, minkä tulin ymmärtämään, kestää viikkoja. Näin yhä edelleen näkyjä ja uskomattomia unia sekä sain lisää kokemuksia, jotka sisälsivät henkilökohtaista opetusta ja muita hyvin pyhiä tapahtumia. Yritän lukijoita ajatellen pitää tämän kirjoituksen mahdollisimman tiivistettynä. Tunsin oloni aivan hyväksi sen jälkeen, kun olin kokonaan palannut kehooni. Kieltäydyin kaikista lääkärintarkastuksista. Olin itsevarma ja levollinen.

Tämän tapahtuman jälkeen kaikki elämässäni muuttui. Terveyteni on parantunut ja vahvistun vuosi vuodelta. Kuolemanrajakokemukseni jälkeisenä päivänä huomasin yllätyksekseni, että oloni oli kaikin puolin hyvä, mutta en voinut enkä halunnut syödä enää ollenkaan lihaa. Olen ollut kasvissyöjä siitä lähtien. Syön paljon raakaa luomuruokaa. En syö mitään, jossa on kemiallisia ainesosia. Yritän syödä ainoastaan puhdasta ruokaa, mikäli mahdollista. Lapseni ja miehenikin syövät nykyään enimmäkseen tällä tavalla. Voimme kaikki erinomaisesti.

En voinut enää jatkaa siinä uskonyhteisössä, jossa kasvoin. Pois lähteminen ei ollut helppoa, mutta minun oli mahdotonta jäädä ja samalla säilyttää oma henkilökohtainen totuuteni ja rehellisyyteni. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen kasvanut tuossa uskossa ja luotan, että sillä on ollut oma tarkoituksensa elämässäni. Hyväksyn täysin muiden ihmisten uskonnolliset tarpeet ja valinnat.

Huomasin myös haluavani vähemmän. Ensimmäisen viikon aikana rajakokemukseni jälkeen siivosin kotini ja halusin päästä eroon monesta tavarasta, kuten sisustusesineistä ja sellaisista CD-levyistä, jotka eivät olleet sopusoinnussa kaipaamani tunnelman kanssa. Haluni shoppailla väheni.

Näin valoa kaikessa ja kaiken ympärillä parin viikon ajan kokemukseni jälkeen. Pystyin myös näkemään ympärillämme olevat sfäärit sekä näkemään ja tuntemaan ympärilläni olevan värähtelyn. Kaikki aistituntemukseni olivat paljon vahvempia, jopa liian voimakkaita. Minusta tämä oli mielenkiintoista ja valaisevaa, mutta jotkut asiat olivat hieman pelottavia ja häiritseviä. Joten jonkin ajan kuluttua halusin, että tämä erityinen Näkökyky menisi pois niin että saatoin palata perusasioihin. Asiat muuttuivatkin melkein normaaleiksi.

Minulla on jossain määrin edelleen kyky tavoittaa Oppaani. Aloin heti meditoida ja olla yhteydessä häneen. Rukouksistani tuli tilaisuuksia olla yhteydessä, tuntea ja ottaa vastaan, sen sijaan että olisin pyytänyt, huolehtinut ja anonut anteeksiantoa. Kun rukoilen muiden puolesta, haluan ensin muodostaa yhteyden ja sitten rauhallisesti ja levollisesti tarjota halutun näyn rakkaudella ja siunauksella, luottaen Korkeimman Tahtoon.

Jeesus on aina ollut esikuvani ja on sitä edelleen, mutta en ole enää huolissani hänen tarinansa teknisistä osista ja siitä, ovatko sen yksityiskohdat totta vai ei. Olen omaksunut hänen ydinopetuksensa, sen, joka oli Hänen Lahjansa meille: ”Tee toisille niin kuin haluaisit heidän tekevän itsellesi.” Ei ole tärkeää oliko hän todellinen vai myytti. Tiesin, ettei sillä ole väliä. Periaate on avainasemassa. Ymmärsin myös enemmän alkuperäisestä Kristuksen Tiestä, joka on tullut uskontoon hyvin turmeltuneena. Yritän pitää kiinni siitä, minkä ymmärrän olevan alkuperäinen puhtaus, joka on minusta paljon yksinkertaisempaa kuin kaikki se, minkä koen olevan ihmisten väliintuloa.

Tunnen arvostusta ja kunnioitusta kaikkia kohtaan, joilla oli tai on esikuvana Kultaisen Säännön perusopetus. Olen löytänyt Hyvyyden, Jumalan, monissa paikoissa ja useiden uskontojen opetuksissa ja ajattelutavoissa. Jopa ateismissa. Jos ihminen uskoo tähän periaatteeseen, tunnistan hänessä Jumalan.

Parin päivän jälkeen rajakokemuksestani palattuani törmäsin naiseen, jota monet olivat lohduttamassa. Kun muut olivat lähteneet, kysyin mikä hänellä oli hätänä. Hän kertoi saaneensa juuri tietää, että hänen tyttärensä oli kuollut. Hän ei tiennyt miksi tai miten hän kuoli. Minulla oli vahva intuitiivinen tunne, että olin tavannut tytön rajan toisella puolella. Kysyin voisiko hän puhua kanssani yksityisesti ja tuoda mukanaan kuvan tyttärestään.

Seuraavana päivänä hän tuli kotiini. Hänellä oli mukanaan mustavalkoinen kuva tyttärestä, ja tunnistin hänet heti. Kysyin: ”Oliko hänen hiuksensa kauniin punertavat ja hänen silmänsä epätavallisen vihreät?” Hän vastasi: ”Kyllä, näin oli.” Kerroin hänelle kuolemanrajakokemuksestani ja kuinka tämä kaunis tyttö, tai nuori nainen, oli tullut puhumaan minulle ja pyytänyt minua informoimaan hänen perhettään. Kerroin kaiken, minkä muistin tyttären kertoneen minulle, ja äiti ymmärsi sen kaiken. Vähän ennen tyttären kuolemaa äiti oli kuullut muilta - hän ja hänen tyttärensä olivat erkaantuneet toisistaan - että tytär oli alkanut laulaa ja rakastanut sitä intohimoisesti. Aivan kuten se nuori nainen oli kertonut minulle. Pystyin kertomaan henkilökohtaisia asioita, jotka antoivat paljon lohtua tälle naiselle. Kerroin muun muassa kuinka tytär pahoitteli sitä, ettei ollut oppinut enempää täällä ollessa. Saimme noin viikkoa myöhemmin kuulla kuolemansyyntutkijalta tyttären kuolinsyyn. Se vahvisti sen minkä tämä nuori nainen Tuonpuoleisessa oli kertonut minulle kuolemastaan ja millaista se oli ollut.

Minulle on tapahtunut monia ihmeellisiä asioita kokemukseni jälkeen. Niitä on liian paljon, jotta voisin jakaa ne kaikki täällä, mutta ne ovat olleet hienointa, mitä minulle on koskaan tapahtunut.

Taistelen edelleen omien maallisten ja henkilökohtaisten ongelmieni kanssa. Jotkut kykyni ovat kasvaneet ja ymmärrykseni on lisääntynyt, ja tunnen itseni siksi enemmän Hereillä olevaksi ja Tietoiseksi. Meditaatiossa sain tietää, että minut oli viety juuri siihen portaaliin muiden kanssa, jotka olivat jotenkin aiheuttaneet oman kuolemansa, siksi, että olin niin monta vuotta käyttänyt vahvoja lääkkeitä terveysongelmiini. Ne tappoivat minut hitaasti. Olin nähnyt itseni kauan avuttomana uhrina. Olin ollut riippuvainen ulkoisesta avusta ongelmieni ratkaisuun sen sijaan, että olisin ymmärtänyt oman voimani muuttua sisältä käsin. Kivussani ja murheessani minusta tuli täysin itsekeskeinen ja pysähdyin kaikessa henkilökohtaisessa kehityksessä. Nähdessäni muut, jotka olivat tulleet samaan huoneeseen opin, että minun oli päästettävä irti itsestäni. Luopua uhrina olemisen tarinastani. Luovuin kaikista niistä nimikkeistä, jotka lääkärit olivat antaneet terveysongelmilleni, ja luovuin siitä tarinasta minkä luulin olevani. Pyrin olemaan nöyrä ja yritän olla avoin oppimaan ja kasvamaan. Olen ottanut täyden vastuun kärsimyksestäni enkä syyttä ketään enkä mitään. (Minulle tulee toki silloin tällöin epäonnisia taantumuksen päiviä!) Yritän palauttaa mieleeni muistamani Täydellisen Rakkauden, jonka koin Tuonpuoleisessa, ja tulla Yhdeksi sen kanssa.

Koska minulla on koko elämäni ajan ollut erittäin intiimi suhde kärsimyksen, hämmennyksen ja pelon kanssa, toivon että nyt kun vihdoinkin tuon esiin kuolemanrajakokemukseni, siitä voisi olla jotain apua niille, jotka jollakin tasolla pystyvät samaistumaan fyysiseen, emotionaaliseen tai hengelliseen kipuun.

Vuosikymmeniä sitten minä en olisi halunnut, että minulta oltaisiin salattu tällainen kokemus, josta olisin voinut saada toivoa. Siksi, vaikkakin kieltämättä peloissani, kerron oman kuolemanrajakokemukseni.

Rakkaudella

Amy

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

Kokemuksen ajankohta: Huhtikuu 2003

Liittyikö kokemukseesi hengenvaarallinen tilanne? En osaa sanoa Allerginen reaktio 'Lääkäri oli määrännyt minulle lääkettä, joka voisi auttaa minua nukkumaan fyysisestä kivusta huolimatta. Se oli aiheuttanut minulle allergisen reaktion, jolloin en pystynyt hengittämään kunnolla. Mutta halusin epätoivoisesti nukkua ja lääkäri oli suostutellut minua ottamaan suuremman annoksen, joten päätin kokeilla sitä.’ Kärsin tuohon aikaan kroonisesta kivusta ja nukkumisvaikeuksista. Lääkärini yritti auttaa minua ja löytää sopivan lääkkeen lieventämään kipua, kokeillen myös sellaisia, jotka eivät ensisijaisesti olleet kipulääkkeitä mutta joilla oli tällainen sivuvaikutus.

Kuolemanrajakokemuksen piirteet:

Mitä mieltä olet kokemuksesi sisällöstä? Monenkirjava

Kuinka kokemuksesi aikana kokemasi korkein tietoisuutesi taso poikkeaa normaalista arkitodellisuudesta? Tietoisuus ja tajunta olivat normaalia voimakkaampia. Katso yllä oleva teksti.

Missä vaiheessa koit korkeimman tietoisuutesi tason kokemuksesi aikana? Kun olin Oppaani kanssa tähtien joukossa, minulle näytettiin ja minuun ladattiin monenlaista Tietoa ja Totuutta, tunsin itseni erittäin uppoutuneeksi ja keskittyneeksi, ja olin niin täydellisesti läsnä siinä hetkessä, että unohdin koko maanpäällisen elämäni. En muistanut tuolloin miestäni enkä lapsiani.

Tunsitko ajatustesi kulkevan nopeammin kuin normaalisti? Uskomattoman nopeasti

Tuntuiko siltä että aika olisi nopeutunut tai hidastunut? Kaikki tuntui tapahtuvan samanaikaisesti; tai aika pysähtyi tai menetti merkityksensä. Aika oli erilainen. Kun yritin kertoa tapahtumista, minun oli vaikea laittaa niitä aikajärjestykseen. Kokemukseni tuntui vieneen todella pitkän ajan ja olin saanut erittäin paljon informaatiota ja tietoa, kuitenkaan en ole voinut olla pois kehostani kovin pitkää aikaa, koska en olisi tuolloin voinut selviytyä. Se saattoi kestää vain minuutteja. Emme tiedä.

Olivatko aistisi selkeämmät kuin yleensä? Uskomattoman paljon tarkemmat

Kuinka vertaisit kokemuksen aikana ollutta näköaistiasi normaaliin näköaistiisi? Kyllä Kaikki oli paljon selvempää ja eloisempaa. Kaiken pystyi näkemään monessa eri tasossa. Ei vain pinnallisesti.

Kuinka vertaisit kokemuksen aikana ollutta kuuloaistiasi normaaliin kuuloaistiisi? Kyllä Kuulin asiat telepaattisesti. Joten niitä ei voi verrata toisiinsa. Kaikki oli täydellistä, koska minun ei koskaan tarvinnut pinnistellä kuullakseni.

Olitko tietoinen muualla tapahtuvista asioista ESPn, selvänäköisyyden tavoin? Kyllä, ja asioiden paikkansapitävyys on tarkastettu.

Menitkö tunneliin tai tunnelin läpi? Kyllä Mutta se tapahtui hyvin nopeasti enkä muista sitä kovin hyvin. Muistan paremmin sen mitä tunsin kuin mitä näin. Muistan sen hyvin voimakkaana ja nopeana imaisun kaltaisena vetona.

Kohtasitko tai tulitko tietoiseksi kuolleista (tai elävistä) ihmisistä tai henkiolennoista? Kyllä Ihmisiä, jotka kulkivat portaalin läpi. Monia kuolleita.

Näitkö kirkkaan valon tai tunsitko kirkkaan valon läsnäolon? Näin tai tunsin selkeästi toisesta maailmasta olevan, mystisen ja kirkkaan valon.

Näitkö taivaallista valoa? Kyllä Kävin useilla alueilla joissa oli eriasteista valoa. Mukanani olleen Oppaan kasvoista loisti todella paljon valoa.

Vaikuttiko siltä että saavuit toiseen, yliluonnolliseen maailmaan? Olin selkeästi mystisessä tai ei-maallisessa ulottuvuudessa

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? Tunsin riemua, autuutta ja täydellistä rauhaa, sekä ajoittain surua, epätoivoa ja jopa pelkoa. Tunteet olivat kytköksissä siihen mitä näin tai opin, tai mitä halusin kokea.

Tunsitko rauhaa tai onnea? Uskomatonta rauhaa ja mielihyvää.

Tunsitko iloa? Uskomatonta iloisuutta

Koitko harmoniaa tai yhtenäisyyttä maailmankaikkeuden kanssa? Tunsin olevani yhteydessä ja yhtä maailmankaikkeuden kanssa.

Vaikuttiko siltä, että olisit yhtäkkiä ymmärtänyt kaiken? Ymmärsin kaiken koko universumista.

Koitko uudestaan menneisyytesi tapahtumia? Menneisyyteni tulvi kontrolloimattomasti mutta myötätunnolla tietoisuuteeni. Oppaani pysyi lähellä tukenani. En tuntenut tuomitsemista. Olin siellä ainoastaan siksi, että oppisin ymmärtämään itseäni ja ympärilläni olevia. Se oli ihmeellistä ja helpottavaa.

Tulitko tietoiseksi tulevaisuuden tapahtumista? Kohtauksia maailman tulevaisuudesta Tietyllä tavalla kyllä koin, mutta pidin sen enimmäkseen omana tietonani. Tiesin myös, että valitamme ihmiskuntana pystyisivät pidentämään tai nopeuttamaan tiettyjä perustapahtumia.

Kohdallani nämä asiat ovat pitäneet paikkansa, mutta minulla ei ole aikakäsitystä näissä asioissa. Kaikki tulevaisuudeksi käsittämäni tuntuu tämänhetkiseltä, ja kuitenkin kaikki täällä tapahtuu kronologisesti, järjestyksessä ja ajassa. Koska tämä tuntuu hämmentävältä, valitsen usein olla välittämättä siitä mitä koen.

Kohtasitko esteen tai muun fyysisesti rajoittavan rakenteen? Kyllä Olin tietoinen siitä, etten voisi vain lähteä ja kulkea mihin tahansa. Tunsin värähtelystä ja taajuudesta koostuvia rajoja. Jos oma värähtely oli niin sanotusti tietyssä sävelessä tai kanavalla, oli kuin olisi törmännyt tiiliseinään, kun yritti mennä joidenkin alueiden läpi. Kaikkein jaloimmat pystyivät liikkumaan kaikkialla.

Jumala, henkisyys ja uskonto:

Mihin uskontoon kuuluit ennen kokemustasi? En osaa sanoa LDS/Mormoni

Onko uskonnon harjoittaminen muuttunut kokemuksesi jälkeen? Kyllä Syleilen Jumalaa missä ikinä löydänkään hänet, eikä minulla ole halua luvata uskollisuutta tai liittyä mihinkään seuraan tai uskontoon. Poliittinen näkökantani on myös muuttunut. En ole enää se konservatiivinen patriootti, joksi minut kasvatettiin. En ole myöskään liberaali demokraatti. Pidän itseäni puolueettomana. Ajattelen itse. Se on hyvin vapauttavaa.

Mihin uskontoon kuulut nykyisin? Vapaamielinen Ei uskontokuntaa.

Onko kokemuksesi muuttanut elämänarvojasi tai uskomuksiasi? Kyllä Syleilen Jumalaa missä ikinä löydänkään hänet, eikä minulla ole halua luvata uskollisuutta tai liittyä mihinkään seuraan tai uskontoon. Poliittinen näkökantani on myös muuttunut. En ole enää se konservatiivinen patriootti, joksi minut kasvatettiin. En ole myöskään liberaali demokraatti. Pidän itseäni puolueettomana. Ajattelen itse. Se on hyvin vapauttavaa.

Näitkö edesmenneitä ihmisiä tai uskontoon liittyviä hahmoja? Näin heidät

Koskien maanpäällistä elämää, koskien muuta kuin uskontoa:

Saitko kokemuksesi aikana tietoa omasta lämäntarkoituksestasi? Kyllä Minusta tuli hyvin luottavainen. Huomasin, että kaikki on Täydellisessä Järjestyksessä ja että Jumala on kaikkialla ja kaikessa oleva sisin olemus ja elämän henki. Se, mitä uskonnollisessa mielessä tarvitsen, muuttui paljon yksinkertaisemmaksi – ’Opi Rakastamaan.’ ’Älä aiheuta kärsimystä.’ Hyvin yksinkertaista ja kaunista.

Onko ihmissuhteissasi ilmennyt merkittäviä muutoksia kokemuksesi jälkeen? Kyllä Mormonisukulaiseni ovat vaitonaisempia lähelläni. He eivät tunnu enää välittävän minusta. Kukaan ei kysy mitä koin tain mitä tiedän. Todennäköisesti siksi, että he ovat huomanneet minun muuttuneen ja pelkäävät ehkä, että saattaisin yrittää muuttaa heitä. En ole varma. Minulla ei ole pahemmin halua ystävystyä tai olla yhteydessä kehenkään, joka on vähänkään pinnallinen. En vihaa pinnallisia ihmisiä, minulla vain ei ole kärsivällisyyttä sellaiseen. Olen halunnut enemmän vilpittömyyttä ja rehellisyyttä. En ole kiinnostunut paljostakaan mikä kiinnostaa muita naisia, mutta se on ihan okei. Tuntuu kuitenkin välillä pahalta ajatella että omat isovanhempani ja sukulaiseni ovat huolissaan pelastuksestani ja ovat surullisia siitä että uskoni on muuttunut.

Löydän ihmisiä, jotka ovat samanlaisia kuin minä. En tiedä miksi itseäni kutsuisin, mutta tunnistan nämä ihmiset tavatessani heidät, ja tulen siitä onnelliseksi. Jotkut perheeni jäsenet suhtautuvat minuun edelleen hyvin ystävällisesti, mutta halu kuulla mitään kokemuksestani on hyvin vähäistä. Äitini alkoi aivan äskettäin esittää kysymyksiä. Suurin osa perheestäni ei joko välitä tai ei usko minua, tai ajattelee kokemukseni olleen psyykkisten ongelmien aiheuttama.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea pukea sanoiksi? Kyllä Kokemuksen tunneperäinen puoli oli niin intensiivinen, en löydä sanoja kuvaamaan sitä.

Onko sinulla yliluonnollisia, epätavallisia tai muunlaisia kykyjä, joita olet saanut kokemuksesi jälkeen? Kyllä Jonkin aikaa kykyni nähdä oli niin hyvä, että näin jopa solutason. Pystyin näkemään värähtelyn elottomissa esineissä, kuten tuolissa tai verhossa. Ajan myötä tämä kävi kuitenkin liian häiritseväksi, koska oli kiinnostunut siitä siinä määrin, etten pystynyt keskittymään jokapäiväisiin rutiineihini, ja pyysin että se otettaisiin pois. Voin myös vetäytyä meditatiivisen keskittymisen tilaan, jossa saan vastauksia kysymyksiini, näkyihini ja uniini, jotka ovat olleet hyvin profeetallisia ja muuttaneet elämääni. Muiden seurassa näkemäni asiat ovat olleet heille avuksi, mutta pidän heidän tietonsa yksityisinä.

Onko kokemuksessasi yhtä tai useampaa sellaista kohtaa, joka on sinulle erityisen merkittävä? Kaikkein merkittävin asia oli olla lähellä Opastani. En ole koskaan tuntenut niin vahvaa tunnetilaa kuin silloin, kun hän sanoi paluuni ajan koittaneen. Rakkauteni siihen, mitä siellä tunsin ja siihen rauhaan, mitä koin Oppaani kanssa on niin voimakas, että tulen olemaan onnellinen kun palaan. Ennen pelkäsin suunnattomasti kuolemaa, koska näin hyvin vähän kauneutta siinä millaiseksi ’Jumala’ ja iankaikkinen ’Suunnitelma’ kuvailtiin minulle. Se oli liian monessa kohtaa vajaavainen ja lannisti minut. En kaivannut sitä mitä minulle kerrottiin. Kokemukseni ja ennen kaikkea Oppaani takia, ja sen valtavan kauneuden takia, mitä näin Maailmakaikkeudessa, tunnen nyt rauhaa ja tiedän että tulee olemaan suurenmoista jättää tämä keho.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi muille? Kyllä Aluksi kerroin ainoastaan miehelleni. Palasin todellisuuteen aika hämmentyneenä. Olin pyörillä päin, epätasapainossa, ja yritin selittää asioita joita en vielä kyennyt kuvailemaan, ja se sai minut näyttämään hullulta. Vei minulta vuoden tai kaksi ennen kuin kykenin loogiseen ja järkevältä kuulostavaan selitykseen.

Oliko sinulla mitään tietoa kuolemanrajakokemuksista (KRK) ennen omaa kokemustasi? Ei

Mitä ajattelit kokemuksesi todenperäisyydestä muutamien päivien tai viikkojen jälkeen? Kokemus oli ehdottomasti totta Tiesin ilman pienintäkään epäilystä kokemukseni olleen tosi, mutta kun olin palannut ruumiiseeni ja aikaisempaan ympäristööni aloin tuntea paniikkia ja kyseenalaistaa seuraavaa askelta. Olin peloissani ja halusin takaisin. Maailma tuntui hyvin pelottavalta. Kaipasin sitä rauhaa minkä olin tuntenut Tuonpuoleisessa. Vei jonkin aikaa ennen kuin muistin kaiken mitä olin oppinut, ja muistaa tuntea aina luottamusta ja rauhaa missä ikinä olinkin. Siirtyminen oli vaikeaa.

Mitä ajattelet kokemuksesi todenperäisyydestä nyt? Kokemus oli ehdottomasti totta Se tuntuu yhä edelleen yhtä elävältä ja ajan kuluessa se tuntuu minusta vielä järkevämmältä. Alussa monet seikat tuntuivat tyrmistyttäviltä ja niin erilaiselta kuin se todellisuus, jossa olin kasvanut. Nyt, kun olen käyttänyt paljon aikaa meditaatioon ja uudelleenjäsentelyyn, näen sen kaiken loogisena ja täydellisenä. Se ei tunnu minusta ollenkaan kummalliselta. Epäilen TÄTÄ paikkaa ennemmin kuin SITÄ. Mikään ei ollut järkevämpää ja täydellisempää kuin se, mitä koin siellä.

Onko mikään saanut kokemuksesi esiintymään jollainlailla uudelleen? Ei