D KRK 81

Kokemuksen Kuvaus

Maaliskuussa 1978 huomasin lepääväni sängyllä. Se oli outoa koska kaksi sekuntia sitten makasin verilammikossa vakavasti loukkaantuneena. Nousin sängystä katsoen vasenta kättäni joka oli kiinnitetty takaisin ranteeseeni. Muutama sekunti sitten käteni oli hävinnyt murskaantuneen autoni sekaan. Yritin muistaa mitä oli tapahtunut mutta se oli vaikeaa. Minulla oli jonkinlainen käsitys tapahtumista mutten saanut kiinni yksityiskohdista. Kamppailin muistaakseni mutta kuvat mielessäni haihtuivat. Ainut mitä pystyin muistamaan oli kuinka olin yltä päältä veren peitossa, vasen käteni oli irronnut ranteesta ja alaruumiini oli autoni takaosassa. Olin shokissa. Miten olin voinut mennä ajasta ja paikasta toiseen parissa sekunnissa. Onnettomuus tapahtui kymmeneltä illalla. Nyt istuessani sängyn laidalla kello oli kymmenen aamupäivällä. Katselin vasenta rannettani ja molempia jalkojani. Halusin tietää kuka oli vammani parantanut ja miten hän sen teki. Se ei ollut unta mutta se tuntui unenomaiselta. Oli kuin kaksitoista tuntia olisi kokonaan hävinnyt. Nousin ylös ja juoksin talon olohuoneeseen. Kysyin äidiltäni mitä oikein oli tapahtunut. Hän hämmästyi yhtä paljon siitä mitä kerroin kuin minä ihmettelin ajan häviämistä. Hän sanoi minun nähneen unta. Sanoin tietäväni eron sen välillä jos katson kättäni unessa tai jos katson kättäni ollessani valveilla.

"Katsoessani kättäni nyt - muistissani on se että se oli vain pari sekuntia sitten verinen tynkä. Se oli liian totta ja kuva mielessäni on liian elävä sen ollakseen unta. Se tapahtui. Koko ruumiini oli mennyt poikki. Jalkani olivat poissa. Yritin epätoivon vallassa pitää kädentyngälläni sisuskalujani kasassa ja samanaikaisesti etsiä oikealla kädelläni jalkojani. Oikea käteni oli yhä paikoillaan. Se tapahtui. Miten kukaan voisi koskaan korjata tällaisia vammoja? Miten on mahdollista että minut löydettiin? Olin kahdeksan kilometrin päässä kaupungista keskella ei mitään. Miten ambulanssi löysi minut? Olin keskellä puuvillapeltoa. En ymmärrä miten minut löydettiin ja ruumiini korjattiin kuin mitään ei olisi tapahtunut".

Äitini jatkoi inttämistään ettei se ollut totta. Silloin muistin autoni. Se oli ollut minulla vasta muutaman kuukauden. Autoni oli minulle tärkeä ja se toi elämääni iloa. Juoksin ulko - ovelle. Auto oli tien reunassa ja se kiilsi kuin autot kiiltävät autonäyttelyssä. Autoni oli kolme vuotta vanha. Äitini huomasi kuinka puhdas se oli. Se ei kiiltänyt mutta se säihkyi kuin se olisi vahattu tähtipölyllä. Juoksin autolleni ja etsin merkkejä vaurioista jotka olivat tulleet onnettomuudesta yli kahdensadan kilometrin tuntivauhdissa. Autossa ei ollut naarmuakaan, ei tahran tahraa tai likaa missään. Avasin konepellin ja jopa moottori kimalsi. Moottorissa ei näkynyt öljyläikkääkään.

Huusin äidilleni, "tämä ei ole minun auto, tunnen autoni eikä tämä ole se jolla eilen ajoin". Puhuin äidilleni tunnin verran. Päädyin lopulta siihen että olin ollut todella pahassa kolarissa. Luulin sen tapahtuneen lokakuussa. Äiti korjasi sen olleen maaliskuussa. Päättelin pahan kolarin sattuneen lokakuun aikana ja olleeni koomassa jonka aikana sekä ruumiini että autoni korjattiin. He yrittivät välttää tuskaa vammojeni suhteen niinkuin mitään pahaa ei koskaan olisi tapahtunut.

Olisi mentävä eteenpäin eikä pitäisi murehtia menneistä. Se oli mielestäni ainut järkevä selitys. Vaikka kuinka yritin puhua ystävilleni ja perheelleni niinsanotusta koomastani, kaikki kielsivät minun olleen kolarissa tai koomassa. He tiesivät mitä he tiesivät ja minä tiesin mitä minä tiesin. He salasivat jotain. Sain aina jonkinlaisen syyllisyyden vaikutelman. Sitten käy ilmi että kaverini oli tehnyt itsemurhan samalla tiellä jolla olin ajanut kolarin. Minulla ei ollut kaverista mitään muistoa. He mainitsivat hänen nimensä joka ei sanonut minulle mitään. Kysyessäni he väistivät koko asian. He halusivat unohtaa jotain ja halusivat minunkin jättävän asian sikseen. Se etten pystynyt muistamaan viiden kuluneen kuukauden sisällä tapahtuneita seikkoja tuntui sopivan heille hyvin. Tämä vain heitti lisää bensaa liekkeihin epäilykseeni siitä etteivät he olleet rehellisiä minua kohtaan. Palasin onnettomuuspaikalle perheenjäsenen ja useiden ystävieni kanssa. Ojasta löytyi auton etusäleikön aiheuttama painauma. Puuvillapellolla oli näkyvissä se että siellä oli tapahtunut jotain isoa ja poikkeavaa muttei jälkeäkään autonromun kappaleista. Erään ihmisen mielestä saisin harmia siitä jos epäilisin tulleeni huijatuksi. Sain lisää muistikuvia tulevien viikkojen aikana. Kolarin aikana auton pysähtyessä olin saanut vakavia leikkausvammoja tuulilasista ja muusta lentävästä lasista.

Huusin "Jumala auta minua". Seuraavaksi seisoin alastomana auton ulkopuolella. Ensimmäinen ajatukseni oli että olin lentänyt autosta ja olin kuvitellut verisen tapahtuman auton sisältä. Sitten mietin sitä miten pääsisin kotiin sekä miten selittäisin alastomuuteni muille. Katsoin romuttunutta autoani. auton etuosa höyrysi. En ollut varma oliko se konepeltiä koska metalli oli niin pahoin vääntynyt. Romukasa ei enää edes näyttänyt autolta. Se näytti ennemmän pieneltä pallolta. Näin taivaalta tippuvan renkaan, sen iskeytyvän maahan ja vierivän pois. Silloin minuun iski ajatus kuollesta ruumiistani auton sisällä. Jokin sanoi minulle että minun piti mennä katsomaan ja kieltäydyin. Olin jo nähnyt miltä se näytti enkä halunnut nähdä enempää. Silloin tajusin kuolleeni. En enää ollut ruumiissani. Juuri silloin kuulin melun. Se kuullosti villieläimien murinalta, kuin hyeenojen ulvonnalta. Kuulin heidän juoksevan kohti. Huusin Jumalaa avukseni. Aloin leijua ylöspäin. Silloin tajusin että minulla oli tehtävä. Näin ystävän joka oli jumissa tuonpuoleisessa eikä tiennyt miten edetä Jumalan luokse. Olin siellä häntä varten auttaakseni häntä siirtymään ja pyytääkseni anteeksiantoa hänelle, hänen puolestaan. Pyysin ylöspäin nostavaa voimaa hellittämään jotta pääsisin noiden inhottavien olentojen läpi hänen luokseen ja olin valmis taistetuun pahojen voimien kanssa ystäväni puolesta. Minun piti pelastaa hänet ennenkuin voisin itse mennä Jumalan luo koputtamaan taivaan portille.

Jokin kehotti minua rauhoittumaan ja päästämään irti ajatuksistani. Sanoin "en mene minnekään ilman ystävääni". Ääni vastasi "Etkö näe että ystäväsi on mukanasi niinkuin sanoit. Käänny ja katso itse". Käännyin ja näin että kannoin jo häntä selässäni. Voitonhuutoni säestyksellä suunnistin eteenpäin. Kuljin 45 asteeen kulmassa ylöspäin kunnes tulin valoon. Se tuntui kuin laser esitykseltä jonka voin kuulla, tuntea, nähdä, koskettaa, haistaa ja maistaa. Se oli ihmeellistä. Kun ylitin sen, suuntasin eteenpäin ja tulin yhdeksi valon kanssa. Sulauduin valoon. Tässä on kaikki mitä muistan vuonna 1978. Kerroin kaikille kuinka olin saanut rakettikyydin taivaaseen. Ihmiset kysyivät kuka ystäväni oli ollut ja kerroin etten tiennyt sitä. Hän vain oli ystävä. Kääntyessäni katsomaan taakse - näin vain hänen selän. Hänen selkänsä oli kiinni omassani. En nähnyt hänen kasvojaan. Kuulin vain hänen äänensä. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä kuka hän oli. Puhuin kuukausien ajan tästä kokemuksestani.

Ihmiset sanoivat että oli se sitten mitä tahansa - se oli muuttanut persoonallisuuttani. Heidän mielestä olin eri ihminen samassa kehossa. Kuitenkaan he eivät koskaan kertoneet minulle tästä ystävästä joka kuoli. Minulla ei ole aavistustakaan miksi hän teki itsemurhan. Hän jäi minulle täydeksi arvoitukseksi. Kukaan ei koskaan uskonut minua kertoessani ihmisille että olin ollut pahassa auto - onnettomuudessa, kuollut siinä ja palannut takaisin elävien kirjoihin. KUNNES...1988. Minulle kävi pieni vahinko joka kiidätti minut ambulanssilla sairaalaan. Jälleen kerran heräsin tajuihini 12 tunnin jälkeen. En tiennyt miten tai miksi olin joutunut sairaalaan. Lääkäri kertoi syyksi vanhan vamman josta hän halusi puhua kanssani tarkemmin. Hän kertoi saaneensa todisteita ainutlaatuisemmasta kirurgiasta mitä hän oli koskaan nähnyt. Näytti siltä että olin silpoutunut sisäisesti ja sen jälkeen jotenkin saatu rakennetuksi uudelleen. Hän sanoi kirurgisten arpieni uhmaavan kaikkea sitä mitä hän oli koskaan ennen nähnyt.

Kysyin häneltä näyttivätkö ne ehkä samanlaisilta joita voi saada ajaessaan yli kahdensadan vauhdissa ulos tieltä - hän vastasi että juuri sellaisilta ne vaikuttivat. Kerroin että olen aina tiennyt sen tapahtuneen ja ihmisten yrittäneen vakuuttaa minut siitä ettei niin oikeasti käynyt. Lääkäri pyysi minua etsimään kirurgin joka oli rakentanut minut uudelleen. Sanoin ettei se ole mahdollista. Olen ottanut yhteyttä jokaiseen entiseen vanhan kotikaupunkini sairaalaan eikä niissä ole mitään tietoa asiasta. Aivan kuin toimenpidettä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kerroin lääkärilleni että hän on ensimmäinen ihminen joka koskaan on uskonut minua. Hän kysyi minun lupaani julkaista tutkimustiedot eteenpäin niin jokainen maailmassa uskoisi sen jälkeen minua. Annoin vilpittömästi lupani siihen. Kuitenkin peräännyin ja kerroin ettei niitä saisi julkaista ennen vuotta 1999. Tarvitsin siihen aikaa. Lääkäri pettyi johon vastasin että minun oli seurattava sydämeni ääntä ja olla uskollinen näkemyksilleni ja unelmilleni.

Muutamaa kuukautta myöhemmin - muistin molempien noiden 12 tunnin ajanjaksot 1978 ja 1988. Koin nimittäin rajakokemuksen vuoden 1988 tapauksessa myös. Ensihoitaja joka oli elvyttänyt minut kertoi että olin ollut elottomana 26 minuuttia. Hän kertoi että ainut syy miksi hän oli laittanut happimaskin kasvoilleni oli ollut se että puhuin hänelle ollessani irti ruumiistani. Pystyin muistamaan tämän 1988 seuraavana päivänä kun hän kysyi siitä. Muistan sen nyt. Olin ulkopuolella yrittäen päästä takaisin kehooni. Uskon nykyisin myös jälleensyntymään. Molempien KRKn aikana sain tiedon siitä että ystäväni palaisi takaisin ja syntyisi uuteen kehoon. Olen odottanut 21 vuotta hänen varttumistaan. Tulen ojentamaan käteni hänelle ystävyydeksi uudestaan. Side joka välillämme vallitsi ei katkea elämässä, kuolemassa, ajassa, avaruudessa tai aineellisessa maailmassa. Se on side sydänten välillä. Tarinassani on niin paljon yksityiskohtia että niiden kirjoittaminen muistiin vaatii aikaa. Minua opastettiin tekemään se molemmissa Valoon johtaneessa kuolemanrajakokemuksessani.

Taustatietoa:

Olen: Mies

Kokemuksen ajankohta: Maaliskuu 5, 1978

Kuolemanrajakokemuksen piirteet:

Mitä ajattelet kokemuksesi sisällöstä? Myönteinen

Onko kokemukseen voinut vaikuttaa huumeiden käyttö tai jokin lääkitys? Ei

Kokemus sisälsi: Ruumiistairtautuminen

Kuulitko tai näitkö mitään maanpäällisiä asioita, jotka tapahtuivat, kun tietoisuutesi/tajuntasi oli irrallaan (fyysisestä) kehostasi? Tuntuiko sinusta, että vauhti kiihtyi tai hidastui? Kaikki tuntui tapahtuvan yhtäaikaa; tai aika pysähtyi tai menetti merkityksensä. 1988 KRK -- jollain lailla nestemäinen, harsomainen verho. Mennessäni sen läpi kuljin ulottuvuuden läpi jossa vallitsi erilainen värähtelytaajuus. Ymmärrys ja viisaus tai niiden taso muuttui. Kuvaile kokemuksen aikaista kuuloaistiasi verrattuna normaaliin, arkipäiväiseen kuuloaistiisi. Äänien harmonia joka erilainen kaikkeen aikaisempaan kuultuun musiikkiin verrattuna

Olitko tietoinen asioista, jotka tapahtuivat muualla? Kun olin irti ruumiista 1988 Ensihoitajat lopettivat elvytyksen toivottomana. Palattuani valosta oli ensihoitaja mennyt tupakalle poliiseja odottamaan. Huusin henkenä häntä palaamaan elvytystyöhönsä.

Kuljitko tunneliin tai tunnelin läpi? Kyllä. Yhdistyin valoon

Kohtasitko tai tulitko tietoisesti muista kuolleista (tai elävistä) olennoista? Kyllä. Kaksi taivaallista olentoa 1978 KRK. Toinen mies. Toinen nainen. Kuin vanhat ystävät.

Kokemus sisälsi: Pimeys/Valo

Kokemus sisälsi: Pyörre

Näitkö taivaallista valoa? Kyllä Laserin tapainen

Kokemus sisälsi: Taivaallinen maisema tai kaupunki

HelvetillinenKokemus sisälsi: Vahvat tunnekokemukset

Kokemus sisälsi: Erityistieto tai tarkoitus

Kokemus sisälsi: Tietoisuus elämäni aikaisemmista tapahtumista

Kohtasitko uudelleen menneisyytesi tapahtumia? Opin kuinka jokainen teko väreilee eteenpäin toisiin ihmisiin. Ollessani vihainen lähetän sitä ulospäin kuin lampeen heitetyn kiven jälkeiset aallot leviävät lammen pinnalla.

Kokemus sisälsi: Tietoisuus tulevasta

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Kohtauksia maailman tulevaisuudesta. Yksittäisiä itseäni koskevia tapahtumia

Jumala, hengellisyys ja uskonto:

Mihin uskontoon kuuluit ennen kokemusta? En osaa sanoa

Mihin uskontoon kuulut nykyään? Olen hengellinen mutta vältän uskontoja. Olen uskontojen suhteen hyvin varovainen.

Muuttuivatko arvosi tai uskomuksesi kokemuksestasi johtuen? Kyllä. 1988 KRKn jälkeen olin hyvin onnellinen. Aikaisemmin en osannut elää täyttä elämää koska kärsin masennuksesta.

Kokemus sisälsi: Taivaallisten olentojen läsnäolo

Mitä mieltä olet kokemuksistasi ajan myötä? Ne eivät ole juurikaan muuttuneet.