Davidin KRK

Kokemuksen Kuvaus

Klo 16:15 joulukuun 22. päivänä 1988 minusta tuntui sille kuin olisin kuolemassa, oikeasti. Kävin makuulle ja äkkiä minuun tulvi mitä intensiivisintä kirkkaan valkoista valoa, joka oli täynnä uskomattominta Voimaa ja Rakkautta koko universumissa. Valossa kuulin tuulien jylhän pauhun ja kaikkein kauniimpien enkelten sävelten laulavan myrskyn äänien ylitse. Kehoni alkoi halvaantua Valon voimasta. Rakkaus oli minulle ihan liikaa. Pelkäsin kehoni hallinnan menettämistä – tässä valossa halu kontrolloida, itse halu, liike, ajattelu, kaikki ihmismäinen teki kuolemaa.

Kun Valo nielaisi minut kokonaan, Ekstaasin ja Rakkauden räjähdys kiisi ylös vatsastani laajentuen Valoon itseensä. Pian minusta tuli tuo Valo, minusta tuli Viattomuus, Rakkaus, Ekstaasi, Rauha, Voima sekä Valon Kauneus ja Viisaus. Kuten äiti, joka kantaa lasta sylissään, tuo Valo kantoi minua ylöspäin valtavalla nopeudella. Valo itsessään puhui minulle ja tiesin sen olevan Jumala, Voima, joka loi koko universumin. Valo kertoi minulle tämän kirkkaan valoisan taivaan, jossa olin (joka oli miljoona kertaa kirkkaampi kuin mikään ikinä maan päällä kokemani rakkaus), olevan täynnä lukemattomia paratiisiplaneettoja. Katsoin alas kehooni ja se oli tehty valkoisesta valosta, jolla oli vielä hehkuva ihmismuoto.

Vietin hetken aikaa tässä tasossa, kunnes minut vietiin ylemmäs, jossa Jumalan Ilo ja Kirkkaus vyöryivät ylitseni sellaisella voimalla, etten kestänyt sitä Ekstraasia enää ja räjähdin uudeksi ja entistä kirkkaammaksi Viattomuuden, Rakkauden, Ekstaasin, Rauhan, Voiman ja Viisauden valoksi, joka oli miljoona kertaa kirkkaampi kuin ensimmäinen Taivas oli ollut. Uusi kehoni oli kirkkaampi ja selkeämpi ja pystyin jollain tavalla kestämään tämän ekspontentiaalisen Kirkkauden kasvun. Minulle kerrottiin tämän Toisen Taivaan olevan täynnä lukemattomia paratiisiplaneettoja. Jokaisella askeleella ylemmäs Taivaaseen nämä Kirkkauden ominaisuudet valossa lisääntyivät miljoonakertaisesti. Yksikään tästä valosta erillään oleva mieli ei pysty käsittämään näiden taivaiden elämän kirkkautta ja valkeutta. Minut kuljetettiin eteenpäin, kunnes kestin enää hädintuskin enempää tätä Rakkautta ja Ekstaasia.

Räjähdin uudeksi miljoona kertaa Toista Taivasta kirkkaammaksi valoksi; Kolmanneksi Taivaaksi. Täällä kehoni oli edelleen ihminen, mutta niin kirkas valo loisti siitä, etten uskonut silmäni. Näin miljoonien kilometrien päähän selkeästi. Enkelien kuorot olivat kauniita, jyliseviä ja kirkkaita ylläni, minusta tuntui kuin heidän äänensä väreily olisi ollut täynnä viisautta, (niin hienostunutta) että nämä äänien värähtelyt itse asiassa loivat elämää ja loputtomia mahdollisuuksia universumissa: Enkelien äänet eivät laulaneet pelkästä laulamisen ilosta, vaan ne loivat äänen avulla.

Kuljin läpi Kolmannen Taivaan ja minut kuljetettiin neljänteen, jossa Jumalan Kirkkaus oli niin valkea. Tunsin, että tästä eteenpäin mikä tahansa olento oli täysin sen yläpuolella mitä ikinä voimme mielellämme käsittää Kirkkaudeksi. Kehoni oli niin kirkas, ettei siinä ollut enää paljoakaan ihmismuotoa. Kirkkaus oli niin valkea ja täynnä näitä ominaisuuksia; sanoin Jumalalle “en kestä enää. Olet paljon mahtavampi kuin koskaan rajoittuneessa mielessäni olin kuvitellutkaan Jumalan olevan. Kokonaisia energian galakseja voitaisiin luoda tällä valolla”.

Pyysin Jumalalta, ettei hän veisi minua enää ylemmäs, mutta Hän teki niin. Tässä vaiheessa, koska Valkeus oli niin kirkas ja kykyjeni ulottomattomissa, tämä uskomaton laatu laskeutui alaspäin vielä kirkkaamasta valosta pääni yläpuolelta. En usko, että tällä tasolla on enää planeettoja, mutta ehkä tähtien sisällä asuu olentoja. Jumalan Kirkkaus, kaikkein kaunein ja runollisin Jumalan ominaisuus, laskeutui alas kuin miljoonat puusta putoilevat lehdet täydellisessä harmoniassa, niin täysin Ekstaasin ja Kirkkauden puhdistamina, etten kestänyt sitä. Voisin kirjoittaa yhden kappaleen pelkästään tästä Kirkkaudesta ja se ei siltikään tekisi sille oikeutta.

Sitten minut vietiin Viidenteen Taivaaseen. Kehoni oli nyt kuin valtava aurinko. Sillä ei enää ollut ihmismuotoa. Kirkkaus täällä oli sanoinkuvaamatonta. Kaikki täällä on täysin ihmisten käsityskyvyn ulottumattomissa.

Viivyin siellä jonkin aikaa ja minut vietiin Kuudenteen Taivaaseen, joka oli miljoona kertaa valoisampi kuin Viides. En sano sanaakaan siitä kuinka kirkas Jumala on täällä. Enkelit lauloivat niin kovaa, ettei yksikään ihmiskorva voisi kuulla tätä universumin musiikkia. Kehoni oli entistä kirkkaampi aurinko, joka oli yhdistynyt Jumalan keskeiseen valoon.

Minut vietiin sen jälkeen Seitsemänteen taivaaseen, ja kaikki se mitä täällä on oli niin täysin (käsitys)kykyjeni ulottumattomissa, että Jumala toi minut alemmas. Kestin vain kymmenen sekuntia Seitsemännessä Taivaassa. Siellä vallitsevalla valolla loisi galakseja sormia napsauttamalla. Mitkä tahansa olennot, jotka pystyvät menemään sinne, ovat miljoonia vuosia kehitystasoani edellä. Kun ajatellaan, että jokainen näistä taivaista on edellisen taivaan Viattomuuden, Rakkauden, Ekstaasin, Rauhan, Voiman, Kauneuden, Hienostuneisuuden ja Viisauden Valoa ja Kirkkautta miljoona kertaa voimakkaampi, ymmärretään, miksi niiden läpi kulkeminen ja niissä eläminen on niin vaikeaa.