Diane KRK

Kokemuksen Kuvaus

KRK ja KJK Kokemukset

Oli tavallinen iltapäivä saatuani kaksi pikkuistani päiväunilleen. Kaksi päivää aiemmin minulla oli vaikeuksia herätä päivä- ja yöunilta ja puhuinkin tästä mieheni kanssa. Juuri tuona päivänä minua hermostutti nukahtaa ja päätin nukkumisen sijaan katsoa televisiota. No, istuin sohvalle ja aloin seuraamaan suosikkisaippuasarjaani ja seuraava asia, jonka muistan, oli se, kun joku huusi minua heräämään. Kuulin äänen toistavan ”nouse ylös, Diane”, ”sinun täytyy herätä”. Kun avasin silmäni ja aloin nousta istumaan (koska luulin nukahtaneeni) katsoin eteeni ja näin isoäitini. Isoäitini kuoli ollessani 3- tai 4-vuotias, joten minulla on vain harata muisto hänestä. Mutta, siellä hän seisoi, olohuoneen oviaukolla, joka johtaa keittiöön, katsoen minuun ja puhuen minulle, joskaan hänen suunsa ei liikkunut. Tuijotin hänen huuliaan, koska olin lapsesta lähtien pitänyt ihmisten huulten katselemisesta heidän puhuessaan. No, kuitenkin, en nähnyt hänen huultensa liikkuvan lainkaan ja tajusin, että hän puhui minulle aistien välityksellä. Kysyin mitä hän oikein teki luonani ja hän vastasi, että lähtisin hänen mukaansa. Epäröin, koska en tiennyt minne hän oli menossa, ja kysyin sitten; ”Minne menet?” ja isoäitini vain katsoi minuun ja totesi ”voit tulla”, ”tulehan nyt” ja hän alkoi kääntyä pois päin ja näytti sille, että hän oli menossa alas käytävään kohti pikku tyttöjeni huonetta. Tiesin, että jos en nousisi ja seuraisi häntä en tietäisi minne minun olisi mentävä, enkä vain voinut pysyä siinä missä olin, joten aloin nousta ylös.

Juuri silloin tajusin, etten ollut enää kehossani. Olin painoton ja kevyt, lähes ilmava. Katsoin alas kehooni ja se ei liikkunut kanssani. Katsoin sitten takaisin mummin suuntaan nähdäkseni minne hän oli menossa ja hän oli poissa. Se pelotti minua, joten ajattelin, että minun olisi parasta kiirehtiä ja ottaa hänet kiinni. Seuraavaksi tajusin olevani korkealla olohuoneessani tai sen ulkopuolella, en ole varma. Tiedän, että katsoin tulosuuntaani ja näin siellä kehoni. Ajattelin alkuun, että minun pitäisi olla huolissani jätettyäni sen taakseni, mutta keho näytti olevan OK ja ajattelin itsekseni, että kehoni pärjäisi sohvallakin. Näin vaatteideni värit, huonekalut ja oman kehoni asennon tarkalleen. Se oli upeaa! Menin sen jälkeen hetkeksi jonnekin. En ole varma. En muista minne menin. Mutta isoäitini ei ollut tuolloin mukanani. Olin yksin.

Olin sitten takaisin kehoni yläpuolella leijuvassa asennossa, mutta sellaisessa kulmassa, josta minun ei pitäisi pystyä näkemään itseäni, mutta näin silti. Jos siis ymmärrät mitä ajan takaa. No, paikalla oli kaksi henkilöä tai otusta (henkiä luulisin) kanssani, yksi vasemmalla ja yksi oikealla puolellani. Minulle sanottiin, että voisin jäädä tai palata. Katsoin alas ”itseäni”, se oli epäselvä, ja yritin päättää haluaisinko palata, koska en missään nimessä halunnut jättää tätä ihanaa, rauhallista, rakastavaa, täysin hyväksyvää paikkaa, jossa olin, mutta sitten äitini ja siskoni ja kaksi ihanaa tyttöäni juolahtivat meleeni ja tiesin heidän tarvitsevan minua...vaikka se tarkoittaisikin, että kärsisin suurimman osan elämästäni… minua tarvittiin, minun oli palattava, en voinut jättää heitä ilman minua. Joten päätin sillä hetkellä palata takaisin. Ja… yht'äkkiä olen pimeässä paikassa, putoan, putoan, nopeammin ja nopeammin ja minusta tuntuu kuin minua sullottaisiin pieneen reikään, kunnes tunsin olevani taas kehossani. Se oli mustempaa kuin mikään ikinä näkemäni. Pimeämpää kuin yksikään yö ja mustempaa kuin mikään musta koskaan voisi olla. Olin melkein peloissani, kunnes tunsin taas kehoni, sen painon ja paineen. Keuhkoihini sattui kamalasti ja olin varma, etten selviä. Yht'äkkiä kuulen äänen huutavan minulle ”herää Diane, sinun täytyy herätä!” Se jatkui ja jatkui, kunnes yritin viimeinkin avata silmäni. Muistan yrittäneeni ottaa syvää henkeä, ihan kuin olisin sujahtanut kehooni uudestaan ja minun pitäisi ryhtyä taas hengittämään, melkein kuin ensimmäistä kertaa. Hengitin raskaasti ja keuhkoni vetivät ilmaa vähän kerrallaan, kunnes äkkiä otin suuren henkäyksen, se sattui vietävästi! Otin uuden henkäyksen ja avasin sitten silmäni ja tajusin, että jokin oli vialla minussa, mutta muistin yhä mitä olin kokenut. Näin isoäitini… hänellä oli keltainen kukkamekko ja hän halusi minun seuraavan häntä.

Nousin istumaan sohvalle ja tajusin olevani läpimärkä hiestä; vaatteeni, hiukseni, kaikki. Jopa sohva oli kostea hikoilemisestani. Kasasin itseni parhaani mukaan ja menin soittamaan äidilleni, koska sydämeni takoi hulluna ja minun piti saada kertoa, että lähdin hänen äitinsä mukaan! Myöhemmin aloin saada lisää yliaistillisia merkkejä ja asioita alkoi tapahtua minulle omalla painollaan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Näin murhia, näin lapsen kidnapattavan läheisestä sairaalasta. Tiesin mitä ihmiset sanoisivat ennen kuin he edes tulivat ovelle sanomaan sitä. Tiesin kuka soittaisi ennen kuin puhelin edes soi. Vuosien saatossa lisää ja lisää alkoi tapahtua… vuonna 1986 muutimme ensimmäiseen uuteen kotiimme… se oli vanha talo, mutta meille ensimmäinen ikioma. Asuttuamme siellä muutaman kuukauden tiesin, että meillä oli seuraa. Pientä seuraa! Lapsia, tyttö ja poika luulisin, jotka leikkivät kotonamme meidän ollessa poissamme ja tullessamme kotiin kuulin heidän leikkivän astuessamme sisään, jolloin ääni lakkasi. Vuonna 1993 tai 1994 luokseni saapui mies… henki, menneiltä ajoilta. Hän laski kätensä harteilleni ja tunsin hänen lämpönsä, rakkautensa ja tuskansa. Se pelotti minua ja hyppäsin ylös juosten toiseen huoneeseen. Huusin hänelle kysyen mitä hän tahtoi minusta… koska kuulin hänen askeleensa ja tyttäreni olivat nähneet hänen varjonsa sänkyjensä päädyssä, kuten minäkin.

Mutta mieheni ei koskaan kuullut tai nähnyt mitään. No, joku sanoi, että jos henki ole Jumalan henki ja käsket sitä poistumaan Jumalan nimeen, se poistuisi… joten tein niin. Mieshenki palasi vain muutamaan otteeseen puhumaan minulle… hän halusi tietää miksi luulin hänen satuttavan minua. Olin todella peloissani. En halunnut enää olla tekemisissä minkään tällaisen kanssa. Joten, jossain vaiheessa lakkasin kiinnittämästä niihin huomiota. Kielsin aistejani huomioimasta mitään sellaista, jota ei tuotu suoraan nenäni eteen… ja jatkoin elämääni. Hetken aikaa pystyin käyttämään käsiäni parantamiseen… tunsin kuumuuden hohtavan käsistäni koskettaessani muiden kehoja hieroessani heidän selkäänsä tai hartioitaan. Kaikki naapurustosta halusivat minun hierovan heitä. Mutta, kun aloin opiskella lisää ”chistä” ja yritin kertoa siitä muille, ihmisten mielestä aloin käyttäytyä ”oudosti” ja he alkoivat pelätä minua… joten lopetin sen. Kun äitini oli sairaalassa vakavasti sairaana ja teki kuolemaa… henki saapui sängyn vierelle lähelleni. Sanoin mieshengelle, ettei hän saanut vielä äitiäni, etten ollut vielä lopettanut hänen kanssaan, ja henki lähti. Päivä päivältä äiti alkoi voida paremmin ja nykyään hän elää täysipainoista ja tervettä elämää. Siis no, minusta on aina tuntunut, että olen syystä täällä, mutta nyt minusta tuntuu, etten tiedä mikä tuo syy on ja tunnen olevani eksyksissä, väärässä paikassa.

Jos kyllä, kuvaile tarkemmin: Saimme tietää muutaman päivän päästä, että patterimme vuoti kaasua myrkyttäen huoneilmaamme, ja patteri piti vaihtaa.

Oliko kokemusta vaikea kuvata sanoin? Kyllä

Jos kyllä, mikä kokemuksesta tekee siitä vaikeasti kuvattavan: Se rauhaisa, rakastava, tuomitsematon, puhdas hyväksynnän tunne, jota koin leijuessani ja se, mikä oli se paikka, jonne menin, mutta jota en muista. Tiedän vain, etten tahtonut takaisin tänne. Ja olin pitkään surullinen siitä, että päätin palata, vaikka tiesinkin tehneeni päätökseni rakkaitteni vuoksi. Minun oli myös vaikeaa selittää kuinka tulin takaisin… mustuus, murskaava kipu keuhkoissani ja rinnassani yrittäessäni hengittää kehoon palattuani.

Liittyikö kokemuksen mihinkään vaiheeseen kuolemanvaarallista tilannetta? Kyllä

Jos kyllä, kuvaile tarkemmin: Patterin kaasuvuoto huoneessa. Olin vain 1,5 metrin päässä patterista.

Millainen tietoisuuden ja valppauden tasosi oli kokemuksen aikana? Upea!! Tiesin heti mitä tapahtuu huomattuani leijuvani ja se oli OK minulle. En ole varma miten päädyin takaisin leijumisasentooni ja olin hermostunut siitä missä olin mahtanut olla, mutta minun piti keskittyä tekemään päätös siitä palaisinko vai jäisinkö sinne. Joten, en oikeastaan tainnut edes ajatella koko matkaani kuin vasta sen oltua ohi. Sitten yritin kovasti miettiä missä olin käynyt. Mutta en muista millään.

Oliko kokemus millään tavalla unenkaltainen? Alkuun, kun näin isoäitini ja kuulin jonkun huutavan minua heräämään. Se oli ainoa unentapainen aika. Paitsi silloin, kun kehoni oli epäselvä katsoessani sitä samalla, kun yritin päättää mitä haluan tehdä.

Oliko tapahtumaan liittyviä hengityksen pysähtymiseen tai sydämen toiminnan häiriöihin viittaavia lääketieteellisiä todisteita? Kyllä! Tiesin, etten ollut hengittänyt tullessani takaisin kehooni. Hengen haukkominen palautti minut elämään. Muistin palattuani tajuihini… Ajattelin, että tältä varmaan vastasyntyneestä tuntuu sen ottaessa ensimmäisen henkäyksensä! Sen jälkeen sydämeni takoi niin lujaa, että tuntui kuin se tulisi ulos rinnasta!

Koitko tietoisuuden irtoamista kehostasi? Kyllä

Jos kyllä, kuvaile kehostasi erillään ollutta ulkonäköäsi tai muotoasi: Olin kevyt ja liikuin nopeaan ympäriinsä ja ylös-alas. Se oli uskomatonta! Tunsin olevani niin vapaa ja avoin ja rehellinen ja puhdas! Se oli ihanaa!!

Kuvaile tapahtumia (aikajärjestyksessä) mahdollisimman tarkasti: Tein sen jo ensimmäisessä kysymyksessä,

Mitä tunteita tunsit? Pelkoa, ahdistusta, eksyneisyyttä ja sitten turvallisuutta, keveyttä, rakastettuna olemista, niin syvästi rakastettuna olemista! Sitten tunsin masennusta ja hämmennystä ja sitten päättäväisyyttä ja sitten pelkoa ja sen jälkeen helpotusta. Niin.

Kuulitko epätavallisia ääniä: Kyllä, ääni käski minua heräämään, huusi minua heräämään. Olin ahdistunut ja turhautunut, kun en pystynyt heräämään! Olin niin peloissani, kun en pystynyt heräämään, enkä tiedä miksi!! Mutta yritin ja yritin, enkä vaan saanut silmiäni auki. Taistelin ja taistelin avatekseni ne, mutta ne painoivat ihan liikaa. Ääni alkoi ärsyttää minua!

Menitkö tunnelin tai rajatun alueen läpi? Kyllä

Jos kyllä, kuvaile: Menin pikimustan tunnelin läpi alas pitkän matkaa. Minua alkoi pelottaa, koska luulin, ettei tunneli pääty koskaan ja se pimeys kauhistutti minua… missään ei ollut pienintäkään valoa!

Jos kyllä; kuvaile: Se ei ollut loistava, se oli sateenkaarien väreissä hehkuva valo ympärilläni ja se oli lämmin ja rakastava ja ymmärtävä, täysin ymmärtävä… se ymmärsi ihan kaiken… ei ollut kysymyksiä vailla vastauksia, koska se tiesi jo kaiken! Minä tiesin sen kaiken! Ja se oli ok.

Näitkö tai tapasitko muita olentoja: Kyllä

Jos kyllä, kuvaile. Missä he olivat? Tunsitko heidät? Mistä kommunikoitiin? Näin isoäitini, joka kuoli ollessa 3-4-vuotias, tunnistin hänet! Näin kaksi olentoa, yhden oikealla ja toisen vasemmalla puolellani ennen kuin päätin palata.

Näitkö nykyisen elämäsi menneitä tapahtumia? En

Opitko jotain mistä et aiemmin ollut tietoinen? Kuvaile yksityiskohtaisesti. Opitko mitään, joka auttaa sinua elämässäsi nyt? En ainakaan muistaakseni. Tiesin vain, että kärsisin, jos palaisin, ja että elämäni ei tulisi olemaan helppoa.

Kuinka sait vahvistuksen tälle: En saanut. Tytöt olivat nukkumassa omissa sängyissään, kun menin katsomaan heitä myöhemmin.

Näitkö tai vierailitko kauniissa tai muuten erikoisissapaikoissa, tasoissa tai ulottuviiksissa: Kyllä

Jos kyllä, kuvaile: Olin korkean hengen tasossa. Olin toisessa ulottuvuudessa, valossa. En pysty selittämään mitä se oli, mutta minä vain tiesin, ettei se ollut mitään aikaisemmin kokemaani, enkä koskaan pystyisi kuvittelemaan mitään sellaista mielessäni.

Oliko sinulla tunnetta muuttuneesta paikasta tai ajasta: Kyllä

Jos kyllä, kuvaile: Niin, en ole varma kauanko minulta kesti siirtyä sohvalta korkeammalle tasolle, mutta se ei voinut kestää sekuntia pidempään. Pimeys kesti pidempään ja se oli kauheaa. Tuntui, että menen alas hirmuisella vauhdilla ja voimalla! Olin kauhuissani!!

Oliko sinulla tunnetta universaalin järjestyksen ja/tai tarkoituksen tietämisestä: Kyllä

Jos kyllä, kerro ja kuvaile mitä sait tietää: Kaikki oli tiedossa. Mitään kysymystä ei tarvinnut esittää, koska vastaus tiedettiin jo. Minulla ei ollut tarvetta kysyä mitään. Tiesin vain, että me olemme ehdottomasti pisteitä tässä universumissa… että on olemassa paljon enemmän mitä Jumala on luonut kuin koskaan saamme tietää, kunnes kuolemme. Hän on suunnitellut sen niin. Meidän tulee hyväksyä se kyseenalaistamatta… elää seuraten hänen ohjeitaan. Elämämme on suunniteltu meille valmiiksi… emme voi muuttaa noita suunnitelmia. Mutta me voimme kasvaa tietääksemme mitä tehdä elämämme seuraavalla episodilla… uskon avulla.

Kohtasitko rajan tai fyysisesti rajoittavan esteen: Kyllä

Jos et, oliko sinulla käsitystä siitä mitä tapahtuisi, jos menisit tuo rajan yli: Kyllä, kun menin sinne, pysähdyin ja tajusin voivani katsoa taakseni. En ole varma kuinka pääsin tuon alueen läpi, mutta tiedän olleeni toisella puolella tullessani päätepistelleeni, jossa minun piti päättää tulenko tänne vai jäänkö sinne.

Tulitko tietoiseksi elämäsi tulevista tapahtumista: Kyllä

KRK:n jälkeiseen elämääsi perustuen, kuinka tarkkaa tämä tietoisuus on ollut: Tiesin, että jos palaisin tulisin kärsimään, kivuliaasti, henkisesti, mieheni ja muiden käsissä, ja niin olen ja uskon, että tulen aika kärsimäänkin.

Onko sinulla psyykkisiä tai yliluonnollisia kykyjä KRK:n jälkeen, joita sinulla ei ollut ennen sitä: Kyllä

Jos kyllä, kuvaile: Yliaistimista, telepatiaa, esineiden liikuttamista mieleni avulla, käsillä parantamista, itseni parantamista mieleni avulla, henkien näkemistä ja niille puhumista, minulla oli täysin ymmärrys elämästä, enkä murehtinut tulevaa… se oli jo päätetty valmiiksi.

Muuttuivatko asenteesi tai uskomuksesi millään tavalla KRK:n jälkeen: Kyllä

Jos kyllä, kuvaile: Minun ei tarvinnut ”käydä” kirkossa uskoakseni Jumalaan. Tunsin hyvin läheistä yhteyttä hänen kanssaan, tosin olin tuntenut niin lapsesta lähtien. Tunsin suojelusenkelin ja pyhän hengen rinnallani. Tiesin, että ”valo” voisi siunata ja parantaa. Lähetin sitä ystävilleni, jotka tarvitsivat sitä, ja he tunsivat sen tietämättä saaneensa valoa. (Tiedän sen kuulostavan oudolle, mutta se oli kuin ihme, näin sen tapahtuvan)

Kuinka KRK on vaikuttanut ihmissuhteisiisi? Päivittäiseen elämääsi? Uskonnollisiin tapoihisi jne.? Ammatin valintaan: Tiesin, että elämässä oli muutakin kuin työskentely kovapalkkaisessa, tylsässä, mitättömässä työssä. Vaihdoin sen voidakseni auttaa jotenkin muita. Muutama vuosi sen jälkeen minulla oli mahdollisuus palata hyväpalkkaiseen työhön, mutta auta edelleen muita. Muuttuessani ensimmäisen kerran en murehtinut siitä mistä asiat tulisivat luokseni… tiesin vain, että meistä huolehdittaisiin… ja niin tehtiinkin. Kun mieheni irtisanottiin… aloin epäillä… ja palasin tuohon ”toiseen” työpaikkaan ansaitakseni rahaa…. Olen hitaasti menettänyt suurimman osan minulle annetuista aisteista… Luulen hukanneeni ne, koska ne olivat niin voimakkaita ja aloin pelätä, että mieheni ja muut perheenjäseneni yrittäisivät viedä lapseni pois minulta, ja ettei elämäni olisi enää hallinnassa. Se pelotti minua. Päivittäisestä elämästäni tuli turhauttaavaa kaikkien todellisten tapahtumien ilmestyessä mieleeni ja minua turhautti, kun en tiennyt mitä tehdä niillä. Minua kauhistutti ajatus nähdä lisää murhia ja pahoja asioita… huoli noista ihmisistä, keitä he olivat, mitä heille tapahtuisi ja kuinka voisin auttaa heitä imi minut tyhjiin. Aloin pelätä omaa kotiani, henkiä. Kyseenalaistin mielenterveyteni. Mitä ihmiset ajattelivat minusta. Tunsin olevani erilainen, hyvällä tavalla, mutta miten selittää nämä eroavaisuudet muille, jotka eivät ymmärrä siitä mitään ja pitävät sinua hulluna?! Aloin tulla sairaaksi ja heikoksi. Minun oli pakko jättää nuo kaikki huomioimatta ja yrittää elää päivä kerrallaan ”oikeiden” kokemusten kanssa. Joskus nuo asiat tulevat taas vastaan, haluten nousta pintaan, mutta yritän pitää ne tukahdutettuina. En tiedä tarkalleen miksi… Olen edelleen hämilläni.

Oletko kertonut tästä kokemuksesta muille: Kyllä

Jos kyllä, kuinka he reagoivat? Vaikuttiko KRK:si heihin? Jos, niin miten? He ajattelivat, että minussa oli jotain mielellisesti ja/tai fyysisesti vialla. He etääntyivät minusta, eivätkä antaneet lastensa olla yksin kanssani.

Mitä tunteita koit KRK:si jälkeen: Surua takaisin tulemisesta, myöhemmin vähän masennusta ja joskus nykyisin toivon voivani palata sinne. Innostusta matkasta! Rakkautta ja ymmärrystä valolta.

Kerro KRK:si paras ja pahin asia: Parasta oli olla ”heidän” kanssaan. En tosin tiedä keitä ”he” ovat. Valo oli parasta, en koskaan unohda valoa ja rakkautta ja täydellistä ymmärrystä. Pahinta oli olla pimeydessä matkalla takaisin, se oli kamalaa!

Lisättävää? Kun ”tulin takaisin”… tuntui kuin olisin syntynyt… ei niin, että ”syntyisin uudelleen” nykyiseen elämääni, mutta ajatustasolla... tältä siis tuntuu tulla tyhjyydestä elämään.

Haluatko lisätä vielä jotain KRK:si liittyen: Mietin aina tapahtuiko se kaasuvuodon takia… olenko kenties vain nähnyt unta? En ymmärrä miten minulle tuli kyky nähdä asioita ja joskus taas ymmärrä… mutta en vaihtaisi kokemusta mihinkään. En pelkää enää kuolemaan… saatan jopa olla helpottunut… tyytyväinen, kun aikani koittaa. Toivon, että jokainen voisi kokea saman kuin minä.. se muuttaisi heidän näkemyksensä elämästä ja ihmisistä siinä. Meillä on rajattomat mahdollisuudet oppia toisiltamme ja toisilta olennoilta...jos me vain hyväksyisimme asiat sellaisina kuin ne ovat.