James T KRK

Kuvaus kokemuksesta:

*** Suomentajan huomio: Kokemus on pyritty suomentamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistekstin mukaisesti. Tästä syystä sen rakenne saattaa paikoitellen olla hieman epälooginen. ***

Löysin verkkosivunne joitain päiviä sitten ja naurahdin kuinka en aiemmin ollut tajunnut etsiä sen kaltaista sivustoa. Niin harvinaisia kuin nämä niin kutsutut kuolemanrajakokemukset ovatkin, monet tuntuvat sellaisen kuitenkin kokeneen. Voisi kuvitella, että yli 36 vuoden aikana olisin törmännyt edes yhteen ihmiseen, johon voisin samaistua, mutta valitettavasti en ole. Ehkäpä jos te hyväksytte kertomukseni ja julkaisette sen sivustollanne, saan vihdoin mahdollisuuden puhua joidenkin tällaisten ihmisten kanssa. Olen jo kauan halunnut puhua ymmärtämistäni asioista ja olen kertonut kokemuksistani monille, mutta on käynyt selväksi, että niissä on kysymys jostakin sellaisesta, johon monet ihmiset eivät vain kykene täysin samaistumaan. Jotkut pitävät kertomiani asioita mielenkiintoisina, mutta monien kasvoista näkee, että he pitävät minua hieman outona.

Minulla on ollut kolme kokemusta elämäni aikana, mutta ihan alkuun haluaisin mainita, että ihminen, joka keksi englanninkielisen käsitteen Near Death Experience (kirjaimellisesti suomennettuna, lähellä kuolemaa-kokemus, tavanomaisesti suomennettuna kuolemanrajakokemus) ei todennäköisesti itse sellaista kokenut. Voin vakuuttaa teille, että siinä ei olla puolimatkassa kuolemaan tai sen “lähellä”. Vaikka olisit tarpeeksi onnekas sellaisesta kokemuksesta palaamaan, siinä kiistatta kuollaan. Se olisi sama kuin sanoisi naiselle, joka kokee keskenmenon kahdeksan ja puolen kuukauden raskauden jälkeen, että hän ei koskaan oikeasti ollut raskaana vaan ainoastaan koki “lähellä raskautta-kokemuksen”.

Kuolin ensimmäisen kerran kesällä 1968 ollessani 4-vuotias. Minä hukuin. Ihmiset ovat yllättyneitä, että muistan jotain mitä minulle tuon ikäisenä tapahtui. Itse olen myös. Voin ainoastaan sanoa, että traumaattinen tapahtuma kuten hukkuminen tuppaa jäämään mieleen. Muistan kaikki yksityiskohdat aivan kuin se olisi juuri tapahtunut. Kuten arvata saattaa, kokemus ei ollut miellyttävä.

Heti kun minulla oli vaikeuksia päästä pintaan hengittämään menin paniikkiin. Ja kun en päässyt pintaan tuo paniikki muuttui lähes silmänräpäyksessä totaaliseksi kauhuksi. Tiedostin etten voinut hengittää vettä ja vastustin tekemästä niin niin kauan kuin mahdollista. Mutta tuntemani kipu kasvoi nopeasti, kuin liekki, joka muuttuu sinisestä keltaiseksi ja valkoiseksi. Kivusta tuli valkoista niin nopeasti etten kyennyt erottamaan oliko se kuumaa valkoista, kylmää valkoista vaiko vain valkoista. Ennen kuin hengitin vettä, minä yksinkertaisesti hylkäsin psykologisesti elämäni. Näin irti päästettyäni minut valtasi uskomattoman syvä rauha ja tyyneys. Kelluessani tässä nesteessä, jolla ei ollut lämpötilaa, mieleeni tuli ajatus, että tämä painottomuuden tunne olisi sama kuin kohdussa. Se yksinkertaisesti vastasi koko olemustani. Lohduttava, hiljainen ja kumea valkoinen humina. Tunsin kaikilla aisteillani täydellisen, ehdottoman rakkauden ja kuulumisen tuoman helpotuksen. Minä vain muutuin täydelliseksi valkoiseksi valoksi.

Tähän kokemukseni päättyi. Naapurimme oli ilmeisesti nähnyt minun seisovan laiturilla, mutta hänen katsoessaan uudemman kerran, en enää ollut siellä. Kuulin myöhemmin, että mennessään mökkinsä oven läpi hän lähes repi sen saranoiltaan, matkasi huomattavan matkan rantaa pitkin muutamalla askeleella ja paikallisti minut tarpeeksi nopeasti veden alla, jotta saatan tänään näitä sanoja näpytellä. Hän tietää kenestä puhun. Kiitos jälleen kerran. Seuraava muistikuvani on epämukava tunne kun oksennan vettä. Kun yskit vettä keuhkoista niin joka kerta kun sitä tulee ulos sinä automaattisesti hengität sisään ja siinä samalla hengität sisään osan juuri ulos saamastasi vedestä. Se ei ole mukavaa, varsinkaan kun juuri hetki sitten oli täydellisessä autuudessa.

Kuolin toisen kerran ollessani 19-vuotias. Tässä kohtaa kuvittelisin, että monet eivät enää halua kuunnella, koska kokemukseni johtui psykedeelisten sienten yliannostuksesta. Hyväksyn sen, että monet yksinkertaisesti kuvittelevat minun hallusinoineen, ja niin olisin varmaan kuvitellut itsekin ilman edeltänyttä kokemustani. En ottanut yliannostusta tarkoituksella. Kyse oli vain nuoruuden idioottimaisesta elämänilosta ja siitä etten koskaan ennen ollut nähnyt tarjotinta täynnä taikasieniä. Tuntia myöhemmin oloni oli huono ja menin vessaan katsomaan josko pystyisin vain sietämään tilanteen läpi. Tajusin olevani todellisessa pulassa kun pöntöllä istuessani aloin menettämään kehoni hallinnan enkä olisi kyennyt nousemaan ylös tai kutsumaan apua vaikka olisin niin edes halunnut tehdä.

Yhtäkkiä olin katossa ja katsoin kehoani. En miettinyt asiaa hetkeä pidempään, koska en enää ollut tuossa kehossa, se ei ollut minä. Minä olin täällä katossa, joten tuon kuoren jättäminen taakse oli helppoa. Käännyin pois kehostani päin ja yksinkertaisesti siirryin katon lävitse. Lensin nopeasti kaupungin ylitse ja viskauduin välittömästi läpi avaruuden. Muistan alussa ohittaneeni aurinkokuntamme planeetat kuten Saturnuksen ja Jupiterin ja miettineeni kuinka outoa oli nähdä ne niin yksityiskohtaisesti. (Vuosia myöhemmin uutisissa kerrottiin kuinka yhden näistä planeetoista ympäriltä oli löydetty uusi kuu - minä olin jo nähnyt tuon kuun.) Minulla tuntui olevan paljon aikaa tarkkailla ympäristöäni, mutta samaan aikaan olin tietoinen, että liikuin liian nopeasti, jotta minulla olisi aikaa niin tehdä. En siis ollut normaalissa aika-avaruudessa. Olin jotenkin sen ulkopuolella, mutta kuitenkin kykenin jotenkin havaitsemaan ja kokemaan asioita samanaikaisesti ajan ja avaruuden eri tasoilla. Välittömästi kiidin kohti etäistä valopistettä läpi ilmeisen tyhjän avaruuden. Valopiste suureni nopeasti lähestyessäni sitä ja oivalsin tämän olevan se sama puhdas valkoinen valo, jonka koin 4-vuotiaana. Tämä valo on täydellisin ja puhtain, eikä sen katsominen satu silmiin. Tämä johtuu siitä, että näkemisen tunteesta huolimatta sitä ei nähdä fyysisillä silmillä vaan mielellä. Se näytti auringolta tai valoplaneetalta kunnes pääsin tarpeeksi lähelle ja aloin näkemään yksityiskohtia. Yksityiskohdat nähdessäni minulle paljastettiin “kaikki”. “Kaikki” on tässä kuitenkin riittämätön sana kuvaamaan sitä kaikkea mitä sinulle siinä välitetään. Yksityiskohtien voin ainoastaan kuvailla käsittäneen miljardeja ja miljardeja valon “palasia”, jotka matkasivat takaisin kohti tätä “valon kokonaisuutta” ja siitä poispäin. Tämä “valon kokonaisuus” on ainoastaan visuaalisempi kuvaus siitä mitä me kutsumme Jumalaksi. Yksinkertaisesti sanottuna, me olemme Jumala, koska tuo “valon kokonaisuus” ei voi olla tuo kokonaisuus ilman kaikkia sen valo-osasia tai “palasia”.

Tämä prosessi oli täydellisen harmoninen, ja oli kuin sen näkeminen olisi välittänyt näkijälle kaiken ymmärryksen. Seuraava ajatukseni oli, että on olemassa tasapaino ja aika kun minun kuului palata ja liittyä uudestaan tuohon “valon kokonaisuuteen”, ja se ei ollut nyt -- PAM!!! -- Heti kun ajattelin tuon ajatuksen minut viskaistiin takaisin, iskeydyin kehooni ja silmäni säpsähtivät auki. Tiesin tarkalleen missä olin ja miksi ja siltikin tämä kokemus eli edelleen sisälläni. “Voi Luoja, tiedän vastauksen elämään ja maailmankaikkeuteen,” ajattelin itsekseni, “Jos vain pääsisin pois pöntöltä ja saisin kertoa jollekin.” Mutta en kyennyt liikkumaan. Olin palannut kehooni, mutta kehoni oli edelleen kuollut. Istuin siinä ainakin minuutin kunnes tajusin etten hengittänyt. “Huono homma. Olisi todella hyvä idea hengittää juuri nyt. Hengitä!! Hengitä!!” Aloin panikoimaan hieman ja jotenkin annoin itselleni jonkinlaisen mentaalisen sähköshokin kuin defibrillaattorilla. Tämä antoi minulle tarpeeksi voimaa iskeä kehoni pari kertaa seinää vasten saadakseni raajani taas toimimaan.

Istuin vielä parikymmentä minuuttia kunnes olin toipunut tarpeeksi noustakseni ylös ja poistuakseni vessasta. Näin itseni peilistä ja näytin edelleen hieman kuolleelta - ihoni oli sairaalloisen harmaa ja hikinen. Tuolloin tulin fyysisesti tietoiseksi siitä, että sydämeni oli todennäköisesti pysähtynyt ainakin hetkeksi. Kuten sanoin, kun poistuu normaalista aika-avaruudesta kokemus, joka tuntuu kestävän huomattavan kauan saattaa oikeasti kestää vain sekunnin murto-osan. Avattuani vessan oven, hyväntuulinen ja humalassa ollut työkaverini katsahti minua kerran ja sanoi, “Voi helvetti sä näytät kamalta. Sun pitäis varmaa mennä kotii, koska sä oot ihan... harmaa!!” Onnistuin vastaamaan, “Hyvä suunnitelma”, ja ymmärsin, että elämän ja maailmankaikkeuden selittäminen saisi odottaa.

Kolmas kokemukseni tapahtui juuri ennen joulua 2003 ja se on edelleen tavallaan työn alla. Taaksepäin katsoessani vaikuttaa siltä, että syyskuun yhdennentoista tapahtumat (9/11) laittoivat jotain liikkeelle. Aloin tuolloin tosissani huomaamaan, että tunsin kipua rintalastan kohdalla. Joku kertoi, että siinä on yksi chakroista tai siis meidän keskuksemme. Syyskuun yhdennentoista 2001 ja joulun 2003 välisenä aikana tuo kipu vain voimistui. Taustalta löytyy joukko stressaavia henkilökohtaisia asioita, jotka eivät tämän kannalta ole tärkeitä. Tässä yhdessä kohdassa tuntemani kipu kävi lopulta liian voimakkaaksi. Kipua oli yksinkertaisesti liikaa, jotta olisin loogisesti voinut hyväksyä sen kaiken olevan minun omaani. Vaikka joka ikinen elämäni päivä olisi ollut pelkkää kidutusta, ei siitäkään olisi aiheutunut näin voimakasta kipua. Se ei yksinkertaisesti voinut olla minun kipuani - sen oli pakko olla se kipu, jonka näin maailmassa. Olin vain menettänyt kyvyn olla tuntematta tuota kipua. Uskon, että me kaikki altistumme tuolle samalle maailman kivulle joka päivä. Meillä kullakin on vain oma tapamme, jolla hillitsemme sitä - huumeet, alkoholi, suhteet, uskonto tai ihan mikä tahansa. En yksinkertaisesti kyennyt olemaan tuntematta tätä tuskaa ja se tappoi minua.

En kyennyt erottamaan ahdistusta stressistä tai pahoinvoinnista tai nälästä. Kaikki tuntui samalta tuossa yhdessä kohtaa rintaani. Elin kuukausia tuntien joka päivä, että sydänkohtaus olisi tuloillaan. Mutta minulla ei ollut niin hyvä tuuri ja kipu voimistui voimistumistaan. Joka päivä ajattelin etten enää kestä enempää ja, että kipu ei enää voi voimistua, mutta niin se kuitenkin teki.

Sitten joulukuun 12. päivän aikoihin kolmas kokemukseni tuli. Kyseessä ei niinkään ollut fyysinen kuolema vaan mielen psykologinen romahdus. Rinnastin sen maailmankaikkeuden romahtamiseen. Olin nähnyt ohjelman, jossa fyysikko Stephen Hawking kertoi luonnosta ja maailmankaikkeuden rakenteesta, ja pystyin samaistumaan siihen kuinka hän pystyi matemaattisesti määrittämään koko maailmankaikkeuden ja takaperin romahduttamaan sen takaisin sen alkupisteeseen, josta hän käytti nimitystä “Yhdistynyt Singulariteetti” (eng. “Unified Singularity”). Mieleni romahdus sai alkunsa yrityksestäni ymmärtää mistä valtaisi kipuni johtui. En yrittänyt tehdä mitään erikoista, mutta ottaessani tilanteeni tarkasteluun ja takaperin tutkiessani kaikki eri osaset, joista se rakentui sekä sen mikä nämä osaset teki todellisiksi, alkoi mieleni nopeasti kulkea omaa rataansa. Katsojan roolissa huomasin kaikki asiat, joita mieleni työsti. Mitä kauemmas menneeseen siirryin sitä nopeammaksi prosessi muuttui. Sitten se siirtyi tilaan, jossa kuten “valon kokonaisuuteen” lentäessäni, olin alkuun ymmälläni siitä kuinka saatoin ymmärtää aivan kaiken mitä tapahtui. Vauhti kasvoi niin suureksi, että aloin pelkäämään. Mitä kauemmas taaksepäin matkasin sitä nopeammaksi vauhti kasvoi ja sitä yksinkertaisemmaksi prosessi muuttui kunnes se saapui loppuun ja yhteen sanaan. Sillä minkä sanan valitsin ei ollut merkitystä - saatoin kulkea kehää minkä tahansa sanan kanssa.

Istuin nyt odottaen kuolemista. Olin varma, että mieleni oli juuri romahtanut ja, että näin varmastikin tapahtuu ihmiselle juuri ennen aivovaltimon pullistumaa tai itsesytyntää. Pääni sisäpuoli, aivoni tai ihan mikä vaan ainoastaan surisi. Minusta tuntui kuin aivoni olisivat juuri turvonneet kaksinkertaisiksi ja takaraivoni myös. Minä vain odotin, ja odotin, ja odotin. Mutta minä en kuollut.

Tunteeni olivat sekavat. Osa minusta oli helpottunut, mutta päällimmäisin tunne oli pikemminkin katumus. Tämä romahdus oli tuonut mukanaan liian monen asian liian suuren ymmärryksen. Ymmärsin ja käsitin nyt asioita, joita minulla ei ollut mitään syytä ymmärtää tai käsittää. Niin kuitenkin yksinkertaisesti tein enkä voinut jättää näitä asioita huomiotta. Olin ihan kusessa. Tiesin, että ihmiset eivät hyväksyisi tätä puolta minusta ja silti halusin epätoivoisesti kuitenkin kertoa sen mitä tiesin.

Stephen Hawking esimerkiksi sanoo koskien “Singulariteetti-teoriaansa”, että hän pystyy palauttamaan maailmankaikkeuden juuri “alkuräjähdystä” seuranneeseen hetkeen, mutta ei ymmärrä mikä tuon räjähdyksen aiheutti. Minä oikeasti toivon, että minäkään en pystyisi ymmärtämään sitä, mutta minä pystyn. Vuosia sitten tiedemiehet uskoivat atomin olevan pienin olemassa oleva asia. Nyt he ovat tunnelointimikroskoopilla löytäneet jotain mitä he kutsuvat kvarkiksi. Todellisuudessa pienin olemassaoleva ja itseasiassa ainoa olemassaoleva asia, josta koko maailmankaikkeus rakentuu on subatominen valopartikkeli. Professori Hawking on itse asiassa mennyt laskelmissaan hieman liian pitkälle eikä ymmärrä, että valitsemalla termin “singulariteetti” hän itse asiassa asettuu erästä toista hyväksyttyä fysiikan sääntöä vastaan. Tuo sääntö on, että kaksi materiapartikkelia ei voi samanaikaisesti (tai samassa ajassa) olla samassa kohdassa. Kun maailmankaikkeus romahtaa loppuun asti ja nämä kaksi subatomista valopartikkelia yrittävät olla samanaikaisesti samassa kohdassa, eivät ne voi sitä tehdä ja tuhoavat toinen toisensa uudessa “alkuräjähdyksessä” ja käynnistävät näin uuden maailmankaikkeuden. Näin maailmankaikkeus on päättymätön -- laajeneminen, romahdus, laajeneminen jne.

Tämä oli vain yksi niistä asioista, joista olin yhtäkkiä tietoinen. Kun istuin ja odotin kuolevani, pohdin näitä asioita ja sitä kuinka ne pätivät esimerkiksi uskontoon sekä kuinka tarkkaa iso osa siinä käytetystä kielestä oli kun sitä sovellettiin oikein. Vaikkakin siinä ilmaistut tunteet ovat erittäin vanhoja eikä niitä alunperin ilmaistu englanniksi, ovat ne jotenkin selvinneet sekä ajasta että kielen kääntämisestä. Kieli oli menneisyydessä paljon nykyistä metaforisempi sekä symbolisempi. Nyt se on täsmällinen ja kirjaimellinen, ja uskonnoissa käytettävillä sanoilla on tietty täsmällinen merkitys. Meidän täytyy muistaa, että käytettyjä sanoja ei ollut tarkoitus ottaa kirjaimellisesti vaan niitä tulisi pikemminkin soveltaa metaforisesti. Sanojen käydessä vähiin siinä istuessani, yksinkertainen ja tunnettu “ajattelen, siis olen”-lausahdus auttoi minua näkemään tämän. “Ajattelen, siis olen. Ajattelen, siis ajattelen, siis ajattelen, ajattelevani ajattelevani ajattelevani...” ja kuin ne kaksi jäljellä olevaa subatomista valopartikkelia, jotka toisiinsa törmäillen kamppailevat siitä tilasta, joka sallisi niistä vain toisen olla olemassa, kuin Jumala kaiken alussa kahtena viimeisenä valopartikkelina, ollen yksinkertaisesti itsetietoinen, ei sen enempää.

Ajattelen.

Mitä ajattelet?

Ajattelen, että ajattelen.

Ja kuka täsmälleen ajattelee?

Minä.

Ja kuka sinä olet?

Se joka ajattelee.

Ja mitä sinä ajattelet?

Että minä olen jokin, joka ajattelee... ööh... ajattelevansa.

Oletko siis ajatus vai asia, joka ajattelee ajattelevansa?

En tiedä. En osaa sanoa. En näe mitään. On pimeää ja olen peloissani. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja pelkään ajattelevani itseni unohduksiin.

Mikset laita valoja päälle?

Onko täällä valot? Missä katkaisija on? Kunhan pelleilen. Täällä ei ole mitään muuta kuin sinä ajattelemassa olevasi täällä.

No kuka sinä sitten olet?

Kuvittelisin sinun puhuvan itsellesi?

Voi kun kiva!!

Hei, minulla on idea, tai sinulla on idea. Mitäpä jos vain pyytäisit valoa, ehkä pyytämällä luot sen mitä ensiksikin tarvitset. Tarkoitan että eihän sitä voi tietää onko mitään jos ei ole valoa, jolla sen voisi nähdä, eikö niin?

Hyvä pointti! Okei, “TULKOON VALKEUS”

Ja niin Jumala viime hetkellä näkee olevansa vain kaksi jäljellä olevaa valopartikkelia ja Jumala tuhoutuu. Hän uhraa itsensä muuttuakseen väliaineeksi, joka päästetään vapaaksi (vapaa tahto, Jumalan kuvaksi luotu) löytämään oma ilmaisumuotonsa tässä sattumanvaraisessa kaoottisessa laajenemisessa. Kaikki sai alkunsa valosta, joka sitten jäähtyi, kieppui, törmäili ja asettui paikoilleen ja vapaasti löysi oman ilmaisunsa. Se on edelleen pelkkää valoa. Kaikki. Jäähtynyttä valoa sen useissa eri muodoissa. Jumala siis oikeasti olisi lopullinen tuomari, sillä hän ei voi tulla miksikään yhdeksi asiaksi. Koska Jumala on kaikki, se väliaine eli valo, ei hän koskaan kykene muuhun kuin todistamaan kaiken sen mitä syntyy. Kaikki syntyvä tarvitsee tämän valon paljastamaan olemassaolonsa, ja se minkä valo paljastaa tai tekee valaistuneeksi, todistaa tämän kaikkialla olevan valon olemassaolon. (Isä ja Poika). Tiedämme fysiikasta, että kaikilla subatomisilla materiapartikkeleilla tässä ajassa ja tässä avaruudessa on oma antimaterinen kaksonen, jota ei lainkaan ole olemassa ajassa ja avaruudessa. Toisin kuin kahteen rinnakkaiseen osaan jakautuva solu, kunkin subatomisen valopartikkelin antimaterinen kumppani on olemassa täsmälleen samassa kohdassa kuin valopartikkeli itse ilman, että se kuitenkaan vie lainkaan tilaa. Mieli on olemassa tässä paikassa. (Pyhä Henki). Vaikka näyttää siltä, että maailmankaikkeudessa olisi paljon tyhjää tilaa, ei siihen kuitenkaan saisi tungettua edes yhtä valopartikkelia lisää. Tilaa ei ole! Ja näin, kuin katkeamaton sähkövirta, maailmankaikkeus on yhdistetty itseensä yhtenä ainoana asiana. Tästä syystä valo pystyy liikkumaan niin nopeasti - se liikkuu katkeamattoman valoketjun lävitse. Myös antimateria muodostaa katkeamattoman yhteyden.

Tosiasiassa maailmankaikkeus on siis vain yksi fyysinen asia ja sillä on vain yksi mieli. Tästä yhteydestä näkee satunnaisesti välähdyksiä ihmisten yliluonnollisten kykyjen muodossa sekä vajaamielisissä neroissa (idiot savant) sekä muissa tiedettä kiusaavissa asioissa. He ovat jostain syystä jotenkin yhteydessä tähän yhteyteen. Voit myös esimerkiksi ajatella jotain kaukaista paikkaa ja siirryt sinne mielessäsi välittömästi. Ajatus on se yksi valoa nopeammin liikkuva asia sillä sitä ei ole olemassa ajassa ja avaruudessa.

Nyt sanat eivät välttämättä enää tunnut niin todellisuudesta irrotetuilta vaan paljon järkevämmiltä. Kyse ei siis ole mistään maagisesta ja mysteerisestä “Ja Herra lausahti...”-hölynpölystä. Totuus on paljon syvällisempi ja kaikenkattava. Mikäli tämän kaiken takana olisi ohjaimissa jokin Ylin Olento ja tuo olento olisi ihmisenkaltainen, ei hän kykenisi luomaan edes maapähkinävoileipää, maailmankaikkeudesta nyt puhumattakaan. Jos katsoo taivaalle ja näkee kuinka paljon siellä on ja ajattelee, että jokin Jumala loi kaiken tuon ihmistä varten on se niin ylimielisesti ajateltu, että tuo Jumala olisi jättänyt ottamatta huomioon koko ihmiskunnan. Esimerkiksi “Perisynti” ei tarkoita syntiä kuten me synnin ymmärrämme. Se oli välttämätön seuraus siitä, että ihminen kehittyi olentona pisteeseen, jossa hänestä tuli itsetietoinen. Tämä tapahtui kauan ennen kuin ihminen saavutti kommunikointikyvyn. Kun ihmisestä tuli tietoinen oli hänen pakko ymmärtää ja määrittää maailmaa. Kestäisi kuitenkin vielä kauan ennen kuin sanoja alettiin kirjoittamaan ylös ja ajatuksia kuten “Älä yritä nimetä sitä mitä ei voi nimetä” alettiin ilmaisemaan. Ja me kuvittelemme, että tässä puhutaan Jumalan kutsumisesta “Jumalaksi” tai “Allahiksi” tai “Buddhaksi” jne. Kysymys on kuitenkin Eedenin puutarhan ja Aatamin ja Eevan tarusta. Kiellettyä hedelmää kantaneen puun nimi oli Tiedonpuu. Tarve nimetä ja ymmärtää asioita, jotta emme enää pelkäisi niitä on yksinkertaisesti päättymätön prosessi ja se synti, joka meidät poisti Eedenistä, eli erotti meidät luonnosta ja kaikesta muusta, joka vain yksinkertaisesti elää täydellisessä harmoniassa luonnon kanssa.

Omituista eikö vain? Voitko kuvitella miltä tuntuu kun tämmöistä tietoa ja ymmärrystä vain kaadetaan niskaasi? Se ei ole kivaa!! En oikeasti halunnut tätä. Olen tavallinen ihminen, joka hädin tuskin selvisi läpi koulusta. Ja arvaa mitä? Olen kirvesmies ja huonekalupuuseppä. Voi tätä ironiaa!! Kuinka voisin pitää tällaista tietoa vain itselläni? En kuitenkaan näe kaikkien kykenevän sitä ymmärtämään. Sillä kuitenkin saattaisi hyväksyttynä olla suurta potentiaalia tehdä hyvää. Maailma on niin täynnä tuskaa ja pelkoa ja mitään syytä pelolle ei kuitenkaan oikeasti ole. On kuin koko maailma olisi täynnä lapsia, jotka pelkäävät pimeää. Ymmärrän tämän kyllä sillä minäkin pelkäsin lapsena pimeää.

Totuus kuitenkin on, että sellaista asiaa kuin pahuus ei ole olemassa. Sellaista asiaa kuin synti ei ole olemassa. Sellaista asiaa kuin helvetti ei ole olemassa paitsi se, jonka pelokkaissa ja tietämättömissä mielissämme luomme itsellemme. Älä anna sanan tietämätön loukata. Ota selvää mitä se tarkoittaa! Se tarkoittaa ainoastaan, että ei tiedä jostain tai jotakin. Suhteellisesti puhuen meiltä ihmisiltä uupuu valtava määrä tietoa koskien planeettaamme, maailmankaikkeudesta nyt puhumattakaan.

Siitä asti kun 4-vuotiaana hukuin, olen katsellut maailmaa hieman eri tavalla kuin suurin osa ihmisistä. En koskaan yrittänyt tulla viisaammaksi vaan ainoastaan vähemmän tietämättömäksi. Ero on hiuksenhieno, mutta sillä tuntuu olevan suuri vaikutus. On paljon helpompaa menettää jotain sellaista tai päästää irti jostain sellaisesta, jota sinulla on (tietämättömyys), kuin on hankkia jotain mitä sinulla ei ole (älykkyys). Olen aina tiennyt voivani oppia ja oppivani jotain kaikilta tapaamiltani ihmisiltä, en ainoastaan niiltä, jotka luulevat olevansa ainoita, joilla on minulle jotain opetettavaa.

Lopuksi, sellaista asiaa kuin pimeys ei ole. Se on fysikaalinen mahdottomuus. Kyllä, ulkona näyttää yöllä pimeältä, mutta katsopa kuuta. Sinä näet sen, koska se on valaistu, ja valaistuna se paljastaa, että valo on läsnä. On ainoastaan valo, ei mitään muuta. Myös sinä olet ainutlaatuisessa muodossasi valoa. Ihminen pystyy kuitenkin omassa mielessään luomaan pimeyttä tietämättömyydestä syntyneestä pelosta. Tuo tietämättömyys kääntää ihmisen pois valosta ja langettaa varjon - pimeyden - jonka mieli uskoo olevan todellinen. Käänny takaisin valoa kohti ja anna itsesi tulla paljastetuksi ja tule valaistuneeksi. Jumalankaltainen kauneus odottaa sinussa valaistuksi tulemista. Ja valo vartoo saadakseen todistaa tuon kauneuden.

Todella monet korkeasti koulutetut ihmiset joiden kanssa olen viimeisimmän kokemukseni jälkeen keskustellut, ovat sanoneet minulle mitä omituisempia asioita kuten, että minä olen Kristusmaisin ihminen, jonka he ovat tavanneet tai sitten mahdollisesti älykkäin ihminen, jonka he ovat tavanneet. Tai sitten, että minä olen mahdollisesti yksi suurista filosofeista tai, että minun pitäisi opiskella filosofiaa, koska ihmiset oikeasti haluaisivat kuulla mitä minulla on sanottavana. En voi opiskella filosofiaa, koska yksi perusfilosofioistani on, että minun ei pitäisi joutua maksamaan omista ajatuksistani tai niiden jakamisesta. Jotkut maksavat yliopistoille kymmeniä tuhansia dollareita, jotta he saisivat oikeuden ajatella jotenkin virallisesti, ja samaan aikaan kahvilassa kadun toisella puolella minun kanssa saisi keskustella ilmaiseksi. Se mitä tässä juuri sanoin saattaa saada minut kuulostamaan melko egoistiselta, mutta minä en sano noita asioita vaan muut ihmiset. Minä en kuvailisi itseäni tuollaisia sanoja käyttäen. Suosin tarkempia sanoja kuten “yksinkertainen” ja “tietämätön”.

Elämän ei koskaan ollut tarkoitus olla tämmöinen kamppailu. Nykyään se on voimakasta ylävirtaa vastaan uimista. Se on uuvuttavaa. Jokainen veto vaatii valtavasti energiaa ja pienikin eteneminen vaatii lähes hengestään luopumista - ja sitten katsot rantaan ja huomaat ettet ole edennyt lainkaan. Hyvällä tuurilla olet onnistunut pysymään samassa kohdassa, mutta todennäköisemmin olet itse asiassa siirtynyt taaksepäin. Ja kyllä, ajatus irti päästämisestä ja virran vietäväksi antautumisesta on kauhistuttava. Virtaus on niin voimakas, että olet varma sen tuhoavan sinut.

Ja kaikkihan tietää, että elämässä on mentävä eteenpäin, eikö vain? Itse asiassa ei! Kaikki ihmisen harjoitteet ovat yritys saada selville totuus; tiede, matematiikka, fysiikka, musiikki, taide tai ihan mikä tahansa. Me kaikki etsimme jotain totuutta. Esimerkiksi musiikissa kaksi samanaikaisesti soitettua nuottia ovat joko harmoniassa (totuus) tai riitasoinnussa (valhe). Totuus paljastuu kauneudessa ja kauneus taas paljastaa totuuden. Ainoastaan totuus on olemassa, pitkälti niin kuin matematiikka, joka varmastikin on yksi puhtaimmista kielistä sillä kaikki muut harjoitteet voidaan muuntaa matematiikaksi. Ja matematiikka on yhtälön monimutkaisuudesta huolimatta silti todellisuudessa aina vain tuo yhtälö. Pohjimmiltaan matematiikassa on kysymys “yhtä suuri”-merkistä (=) eli totuudesta. Asia on joko totta (yhtä suuri kuin) tai valhetta (erisuuri). Totuus on yksinkertaisesti se mikä on. Ihminen ei koskaan luonut mitään totuuksia eikä oikeasti ole koskaan keksinyt yhtään mitään. Hän on ainoastaan löytänyt jotain sellaista mikä on aina ollut. Meidän on aina palattava taaksepäin löytääksemme totuus. Päästä irti. Älä pelkää. Anna virtauksen kantaa sinut takaisin totuuteesi.

Toivon oikeasti, että näistä sanoista on jollekin jotain hyötyä.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Mies