Linda S Todennäköinen KRK

*** Suomentajan huomio: Kokemus on pyritty suomentamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistekstin mukaisesti. Tästä syystä sen rakenne saattaa paikoitellen olla hieman epälooginen. ***


Kuvaus kokemuksesta:

Matkani kohti Jumalan ymmärtämistä alkoi kasvaessani kalkkarokäärmeiden, tornadojen ja helvetintuli-saarnojen keskellä Teksasissa. Varhaisen käsitykseni Jumalasta muovasi Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden raamattuvyöhykkeen läpitunkeva ääriuskonnollisuus, jota vanhempieni harjoittama Eteläinen Baptisti-suuntaus edusti. Uskontoni opetti Jumalan olevan vihainen ja kostonhimoinen ja tämä iskosti minuun voimakkaan pelon Jumalaa, kuolemaa ja tuonpuoleista kohtaan.

Olin etsinyt rakastavaa Jumalaa sekä vapautusta lamaannuttavasta kuolemanpelostani koko ikäni. Tämä etsintä kulminoitui vakavan sairauden aikaansaamaan lyhyeen vierailuun taivaassa. Kuolemanrajakokemukseni muutti minut osoittamalla minulle Jumalan olevan ainoastaan rakastava Jumala, joka ei tuomitse eikä rankaise. Oivalsin kaiken olemassaolevan olevan Yksi. Tämä oivallus täyttää elämäni rauhalla sekä horjumattomalla tiedolla siitä, että Jumala on hyvä.

Kun viimein päästin irti halustani elää, oli elämäni luovuttaminen kuolemalle hämmästyttävän helppoa. Helpoksi sen teki pitkään kestänyt kamppailu immuunijärjestelmäsairautta vastaan sekä kaiken sen menettäminen mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Yönä jona kuolin, leijui päätös lähteä tästä maailmasta pidennetyn hetken täydellisessä hiljaisuudessa edessäni. Innottomasti minä vain katsoin kuinka henkeni poistui kehostani ja “toiseuden” tunne peitti minut. Tunsin oudon irtoamisen fyysisestä kehostani ja luomastani elämästä. En ollut yhteydessä enää mihinkään säälittävään ja kärsivään lihamassaan. En ollut tuo keho, mutta olin silti olemassa uudessa muodossa. Raastava kipu, jota olin tuntenut aina hereillä ollessani oli poissa. Niin oli myös keuhkojeni laajentamisesta ja hapella täyttämisestä syntyvä rasitus. Väsymys, jota olin tuntenut vuosia oli kadonnut. Masennus ei enää syönyt toivoa mielestäni. Näkeminen ja kuuleminen eivät enää täyttäneet päätäni kivulla ja mieltäni surulla. Mutta minä olin olemassa. Olin painoton ja tyyni.

Vaikka tiesin etten ollut sängylläni maanneessa elottomassa kehossa ja, että silmät ja aivot, joita olin aiemmin pitänyt ominani olivat tuon elottoman esineen sisällä, johon en enää tuntenut yhteyttä, kykenin minä silti näkemään, ajattelemaan ja tuntemaan. Tarkastelin uutta todellisuuttani tyynesti. Katsoin hitaasti ympärilleni ja alapuolelleni. Näin valtavan, päättymättömän mustuuden. Kuin tyhjyyden tai mustan aukon. Tuo pimeys veti minua puoleensa. Hiljalleen tunsin uppoavani sitä kohti. Ajattelin ilman minkäänlaista pelkoa tai emotionaalista reaktiota, että “Onpa omituista.” Olin ollut niin kauhuissani, että minut tuomittaisiin ja passitettaisiin joko taivaaseen tai helvettiin. Nyt vaikutti siltä, että minä ainoastaan katoaisin pimeään olemattomuuteen. Uuden tietoisuuteni hiipuessa ja pimeyden täyttäessä mieleni annoin periksi minut peittäneelle raskaudelle. Näkökykyni heikkeni alkaessani sulautua tähän mustaan tyhjyyteen.

En vastustellut lainkaan vaan päästin irti viimeisistäkin tietoisuuden ja persoonallisuuteni rippeistä. Juuri tuolla hetkellä tunsin kuinka viimeinen osa minua katosi olemattomuuteen. Yhtäkkiä voimakas energeettinen voima syöksyi alleni, pysäytti minut ja alkoi kantamaan minua ylöspäin.

Olin hädin tuskin tietoinen. Tiedostin vain nousevani ylöspäin. Nousuvauhti tuntui käsittämättömän suurelta. Tuuli pyyhki kasvojani ja vartaloani rajusti, mutta en silti tuntenut minkäänlaista epämukavuutta. Valtavat etäisyydet pyyhälsivät ohitseni. Mitä korkeammalle nousin, sitä selkeämmäksi ajatteluni muuttui. Syvä rauha ja lämpö tuntuivat täyttävän aistini. Energialla, joka minua kantoi oli selkeä läsnäolo. Hämmästyksissäni yritin nähdä mitä oli tekeillä ja kuka minua kantoi; kuka tai mikä välitti minusta näin syvästi? Tunsin syvää rauhaa ja, että olin käsittämättömän rakastettu. Tiesin minua pitelevän olennon rakastavan minua täydellisesti ja, että hän kantoi minua pimeydestä uuteen todellisuuteen.

Kun mieleni selkeni ja viimeiset kuolevaisen menneisyyteni jäänteet oli huuhdottu pois, kykenin vihdoin avaamaan olemukseni täysin hengeksi, ja näkökykyni kirkastui.

Sielukehoni silmillä katsoin mikä minua sellaisella rakkaudella oikein piteli. Näin mahtavan, hohtavan Henkiolennon, joka oli niin täynnä rakkautta, että tiesin etten enää koskaan tulisi tuntemaan menetystä. En pysty selittämään miten sen tiesin, mutta minä tiesin tuon Hengen olevan Kristus. Kyse ei ollut uskostani, ymmärryksestäni tai käsityksestäni. Minä tunnistin hänet Kristukseksi uudesta näkökulmastani henkenä.

En nähnyt tuota Henkeä sellaisena kuin mitä olin nähnyt Jeesus Nasaretilaisen esitettynä maalauksissa, mutta sydämeni luontaisesti muisti ja tunnisti Kristuksen. Tuo hohtava Henki oli Kristus - puhtaan rakkauden manifestaatio ja ilmentymä. Kristillisen koulutukseni takia en tiennyt mitään muuta nimeä, jolla olisin voinut kutsua sitä mitä häntä katsoessani tunsin.

Muut saattaisivat kutsua häntä Buddhaksi tai Jahveksi tai Suureksi Taivaan Hengeksi, mutta nimillä ei oikeasti ollut merkitystä - ainoastaan sillä, että tunnisti täydellisen rakkauden ja totuuden oli. Lepäsin turvallisesti hänen hellässä, mutta voimakkaassa rakkauden syleilyssä tietäen, että kaikki oli hyvin ja juuri niin kuin oli tarkoitus.

Vieläkin korkeammalle noustessa, kohotin katseeni ja näin mahtavan valon kaukaisuudessa. Kristus oppaanani lähestyin valoa nopeasti. Katsoessani tätä monta kertaa aurinkoa kirkkaampaa loistoa, hurmos täytti sieluni.

Tuo valo oli kaikkialla, ja se oli kaikki. Se oli kirkkain valo mitä olin koskaan nähnyt eikä sen häikäisevyyttä voi sanoin kuvailla. Se oli tarpeeksi kirkas sokaistakseen tai polttaakseen, mutta se ei kuitenkaan vahingoittanut minua.

Se liikkui ylitseni ja lävitseni. Se pesi puhtaaksi jokaisen kätketyn kolon sydämessäni. Se poisti kaiken kivun ja pelon muuttaen olemukseni riemukkaaksi lauluksi. Olin kuvitellut Kristukselta saamani rakkauden olevan täydellistä, mutta tämä valo, jota kohti kohosimme oli etsintäni päätepiste; kaiken olemassaolevan rakastava Alkulähde, totuuden ja ehdottoman rakkauden Jumala, luomakunnan alku.

Käsitykseni rakkaudesta muuttui pysyvästi. Tuon näyn majesteettisuus ja loisto oli sanoinkuvaamaton hetki, joka ikuisiksi ajoiksi määritti uuden totuuteni suunnan. Olin kotona enkä halunnut mitään muuta kuin pysyä Jumalan valossa. Kristus oli toimittanut minut valoon ja seisoin Jumalan läsnäolossa. Täydellinen tietämys täytti minut: Tuo valo oli rakkaus ja rakkaus oli Jumala. Valosta lähteneet täydellisen rakkauden aallot tuhosivat kaikki kantamani taakat ja kaikki ajatukset, jotka estivät minua tuntemasta Jumalan. Tiedostin puhtauteni. Ymmärsin uudenlaisella selkeydellä kävelleeni läpi elämän kuin aave, kääriytyneenä pelon liinaan ja painautuen illuusioita vasten. Seisoin kuin rakastaja, avoimena vastaanottamaan nestemäisen kultaisen valon, joka täytti tyhjän kuoreni yli äyräiden.

Tälle ryöpylle ei ollut loppua, ja hurmoksessa tiedostin Jumalan rakkauden loppumattomuuden. Ei ollut paikkaa, jossa Jumala ei ollut ja minä olin Jumalan sisällä. Olen erottamaton osa valoa. Totuus on, että minä, ja itse asiassa me kaikki olemme täydellistä rakkautta Jumalan luomuksena. Kaikki Jumalan luoma on yhtä ja minä olen yhtä luomakunnan kanssa. Jumala ja minä olemme yksi, Luoja ja luotu. Olin viettänyt eliniän peläten tuomiota, ja nyt Jumalan kanssa seistessä minut oli tunnettu täysin ja todettu virheettömäksi. Tiesin, että Jumala piti minua täydellisenä. Jumala rakasti minua, koska rakkaus on Jumalan kokonaisuus. Jumala rakastaa rajoittamattomasti. Vihdoin ymmärsin kaiken. Jumala kykeni ainoastaan rakastamaan minua, koska Jumala on ainoastaan rakkautta, ei mitään muuta kuin rakkautta. Jumala on ainoa todellisuus; muuta ei voi olla ja JUMALA ON RAKKAUS.

Olin saapunut todelliseen kotiini. Käännyin Kristusta kohti ja sanoin, “Tämä on kaunista. Olen kotona. Täällä minä haluan olla. Haluan jäädä.” Ja Kristus vastasi, “Voit jäädä tänne hetkeksi, mutta sitten sinun on palattava.”

En voinut uskoa, että minun täytyisi palata fyysisen todellisuuteen. Olin elänyt koko ikäni hämmennyksessä ja pelossa ja nyt olin seissyt avoimen, vastaanottavaisen, ei-tuomitsevan ja täydellisesti rakastavan Jumalan läsnäolossa. En halunnut mitään muuta kuin pysyä tuossa läsnäolossa, mutta minulle sanottiin, että minun täytyisi palata.

Yksi merkittävä kuolemanrajakokemustani seurannut muutos elämässäni on se, että en enää pelkää kuolemaa. Kuolemasta tuli itse asiassa lempipuheenaiheeni. Aiemmin olin kieltänyt ketään edes mainitsemasta tuota kamalaa sanaa kodissani, mutta nyt perheeni ja ystäväni eivät saaneet minua vaikenemaan tästä uskomattomasta kokemuksestani.

Yllättäen olin surullinen ja vihainen jopa uhmakas. En ymmärtänyt miksi elinikäisen pelon jälkeen olin päässyt taivaaseen, ja sitten minut oli lähetetty sieltä takaisin. “Miksi?”, minä kysyin, “Enkö ole tarpeeksi tärkeä, vai mitä?!”

Vietin monta yötä seuraavan vuoden aikana itkien sängyssäni ja anellen Jumalaa päästämään minut takaisin kotiin. Minä en ollut yksi niistä onnekkaista, jotka kokevat spontaanin paranemisen sairaudestaan kuolemanrajakokemuksensa jälkeen. Olin edelleen vakavasti sairas enkä voinut käsittää miksi minun piti jäädä maahan, kun en kerta voinut vaikuttaa mihinkään enkä juurikaan ollut tekemisissä perheeni tai muiden ihmisten kanssa. Valitin, kyselin ja anelin Jumalaa olemaan kiltti ja antamaan minun palata kotiin.

Yritin käydä kauppaa Jumalan kanssa, “Jos minun kerta täytyy jäädä tänne, miksi et voi parantaa minua, jotta voisin tehdä jotain?” Vetosin häneen itkien, “Jos et kerta paranna minua kokonaan, niin entäpä jos antaisit minun voida hyvin edes tunnin päivässä, jotta voisin maalata? Jos en pysty tekemään mitään, niin enkö voisi jotenkin olla tekemisissä ihmisten kanssa? OLEN YKSINÄINEN!”

Rakkauden aallot pyyhkivät taukoamatta ylitseni aina kun lakkasin valittamasta tarpeeksi pitkäksi aikaa muistaakseni taas kokemukseni, mutta en koskaan saanut vastausta pyyntöihini. Tai en ainakaan niitä vastauksia, jotka olisin halunnut.

Noin vuoden kuluttua rukoilin uudestaan sydämeni pohjasta. Luovuin taas omasta tahdostani ja pyrkimyksistäni ohjata omaa elämääni, aivan kuten yönä jona päästin irti elämästäni ja kuolin. Sanoin Jumalalle, “Rakas Jumalani, minä luovutan. En tiedä mikä on minun parhaakseni. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, ketä minun pitäisi tavata tai mitä minun pitäisi sanoa. En edes tiedä mitä ajatella. Pyydän aina sitä minkä minä kuvittelen olevan minulle parhaaksi. Jumala, minä en tiedä mikä on minun parhaakseni. Minun elämäni on sinun.

Mitä ikinä haluatkaan minulle, hyväksyn sen. Jos minun kuuluu maata tässä sängyssä sairaana ja toimintakyvyttömänä loppuikäni, kestää se sitten 20 minuuttia tai 20 vuotta, hyväksyn sen. Mitä ikinä tapahtuukaan, hyväksyn sen. Tiedän, että rakastat minua.” Lisäsin vielä, “Pyydän kuitenkin yhtä asiaa. Pyydän, että mikäli minun kuuluu elää, anna minun olla jotenkin hyödyksi - hyödyksi SINULLE.”

Kuolemanrajakokemukseni jälkeen aloin näkemään valkoisen hohteen sekä valon välkähdyksiä ihmisten ja esineiden ympärillä. Sairasteluni johdosta minulla oli ollut niin paljon erilaisia oireita, että kuvittelin näiden “valojenkin” olevan vain yksi sellainen lisää. Myöhemmin minulle paljastui, että nämä valot olivat paljon enemmän.

Terveydentilani hitaasti parannuttua, ajoin satunnaisesti lyhyitä matkoja tapaamisiin. Eräänä kertana ajaessani ruuhkaista katua, pysähdyin punaisiin valoihin ja katsoin kun omituinen näytelmä paljastui edessäni. Kadun oikealle puolelle noin puolen korttelin päähän oli parkkeerattu jakeluauto. Auton tavaratila aukesi sivuille eikä taakse. Katsoin kuinka auton kuljettaja käveli ajoradan puolelle autoaan ja alkoi purkamaan kuormaa liikenteen lähestyessä häntä. Sanoin autossani ääneen hennolla eteläisellä äänelläni, “Voi kulta pieni, älä tee noin se on vaarallista.”

Katsoin hölmistyneenä, kuinka miehen ympärillä tanssineet tutut valot kerääntyivät nopeasti yhteen ja niistä muodostui häkellyttävä, läpinäkyvä ja kaunis naishenki, joka hohti valoa.

Ehkä koska olin lähettänyt rakastavan ja huolestuneen ajatuksen jakelumiehen hyvinvointia koskien, tämä henki kääntyi ja katsoi minua rakkaudella. Katseemme kohtasivat lyhyen hetken ajan. Hän hymyili minulle, ja sitten leijuessaan tämän autuaan tietämättömän miehen yllä, joka edelleen jatkoi hommiaan, keskittyi taas häneen. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Uskalsin hädin tuskin hengittää, koska pelkäsin näyn katoavan. Olin niin sen kauneuden lumoissa etten halunnut irrottaa siitä katsettani. Näkökenttäni äärirajoilla huomasin kuitenkin olevan entistä vastustamattomampia valoja. Saatuani irroitettua katseeni tuosta hengestä, katsoin hitaasti näkymää ympärilläni. Minne ikinä katsoinkaan, yksittäisillä ihmisillä oli kauniita, rakastavia henkiä heidän seuranaan. Henget kulkivat kadulla kävelleiden ihmisten seurana. Näin autoissa istuneiden ihmisten ympärillä näiden olentojen hohteen ja muodon, jota fyysiset rakennelmat eivät mitenkään rajoittaneet. Näin kuinka henget seurasivat lenkkeilijöitä lepattavina valojuovina. Ihmisten astuessa sisään ja poistuessaan rakennuksista, oli heillä seuranaan näitä valo-olentoja. Koko näkökenttäni oli täynnä kirkasta valkoista valoa.

Yritin epätoivoisesti ymmärtää näkemäni tarkoitusta rajallisella ihmismielelläni. Käsitin näiden valojen olevan yhdistettynä näihin yksittäisiin ihmisiin. Ne olivat kuitenkin enemmänkin heistä lähtöisin eivätkä niinkään heidän kanssaan, ikään kuin ne olisivat olleet näiden ihmisten olemassaolon jatkeita - valoyhteys heidän Korkeampaan Minäänsä. Nämä valot, yhteys ihmisiin, joka näistä olennoista kimalsi oli niin kirkas ja laaja, että ne yhdistyivät toisiinsa muodostaen eräänlaisen valoverkon. Muistin lukeneeni kirjoista kuolemanrajakokemuksen kokeneista ihmisistä, jotka olivat tuonpuoleisessa nähneet verkon, jota he eivät osanneet kuvailla.

Katsoessani edessäni olevaa valoverkostoa tunsin näistä olennoista tulevan valtavan rakkauden. Oivalsin, että ihmiset olivat yhteydessä näihin Valo-Olentoihin rakkauden kautta ja, että tuo rakkaus yhdistyi tämän verkon kautta.

Se mistä näkemäni kuva oli metafora oli täysin selvää; minut valtasi tieto siitä, että ME OLEMME KAIKKI YKSI. Ymmärsin, että rakkaus yhdistää ykseytemme ja, että se on paljon tavanomaisia kommunikaatiokeinojamme korkeatasoisempi keino kommunikoida, ja meillä on siihen pääsy. Tämä rakkaus on kenen tahansa ulottuvilla, joka on valmis tekemään sen raskaan henkisen työn, joka vaaditaan sydämen, mielen ja silmien avaamiseen Hengelle. Muistin Jumalan läsnäolossa tuntemani rakkauden ja koin täydellistä rakkautta kohti koko luomakuntaa, joka on Jumalan manifestaatio ja yksi.

Tätä kyseistä totuutta painotettiin minulle toistuvasti. Ainoastaan Jumala on olemassa, Jumala on kaikki. Kaikki mitä näen esittää Jumalaa, ei kuitenkaan se fyysinen harha vaan pikemminkin se häikäisevä loisto tuon naamion takana.

Auton tööttäys säikäytti minut takaisin arkitietoisuuten. Nopeusmittarini mukaan liikuin hädin tuskin eteenpäin. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskiani pitkin ja niiden lähes sokaisemana pysähdyin tien sivuun käsittelemään kaikkea sitä mitä olin juuri todistanut sekä kokoamaan itseni. En tiedä kauanko siinä istuin tätä ihmettä todistamassa, mutta en kyennyt liikkumaan ennen kuin tämä käsittämätön näky hiljalleen haihtui ja valot, joita ihmisten ympärillä näin, palasivat niiden tavanomaiseen muotoon.

En halunnut lähteä, koska toivoin enkelien vielä palaavan. Kutsuin niitä enkeleiksi, koska en tiennyt miksi muuksi olisin niitä voinut kutsua. Koottua kuitenkin itseäni tarpeeksi, jotta kykenin taas ajamaan, ajoin kotiin. En malttanut odottaa, että saisin kertoa näkemästäni miehelleni, mutta mietin silti mitä hän ajattelisi. Sanoisiko hän minun hallusinoineen vaiko, että olen taas sairastumassa vai jopa, että olen tulossa hulluksi? Hän kuitenkin kuunteli kertomani avoimin mielin. Itse asiassa kun olin saanut asiani sanottua, hän kysyi, “Näetkö minun ympärilläni mitään?” Katsoin tarkkaan hänen ympärillään olleita kimaltelevia valoja ja huomasin niistä muodostuvan kauniin hengen. Mieheni oli innoissaan, kun kuvailin hänen henkiavustajaansa.

Edin reaktion rohkaisemana kerroin tarinani lapsilleni sekä ystävilleni, jotka kertoivat sen eteenpäin omille ystävilleen. Tämä johti siihen, että nämä ystävät lähestyivät minua uteliaasti, vaikkakin jotkut arasti ja epäuskoisesti. Hekin kysyivät josko viitsisin kertoa oliko heidänkin ympärillään olentoja.

Siis, että viitsisinkö? Minähän nautin siitä, että sain jakaa sitä rakkautta, jonka tunsin tulevan näistä ihanista olennoista, jotka tulevat ulottuvuudesta, jossa rakkaus hallitsee. Kerroin innoissani kaikille, jotka halusivat tietää oliko heidänkin ympärillään enkeleitä.

Tieto siitä, että kykenin näkemään enkeleitä levisi sanomalehtiartikkelin, televisioesiintymisten ja yliopistoluentojen kautta, mutta ennen kaikkea se levisi kuulopuheena. Nykyään omistan aikani tulkintojen tekoon, neuvontaan sekä luennointiin. Aina vaan uusien ihmisten kanssa keskusteleminen sai minut oivaltamaan uusia asioita. Alussa kutsuin näkemiäni olentoja enkeleiksi, koska en tiennyt miksi muuksi näkemääni kutsuisin. Nämä olennot olivat aina rakastavia ja hohtavia ja ne olivat olemukseltaan sekä kauneudeltaan taivaallisia. Kykyni nähdä henkiä kehittyessä, aloin näkemään toisen tyyppisen hengen leijumassa ihmisten ympärillä. Nämä henget sitoivat huomioni. Koin velvollisuudekseni kuvailla sitä mitä tulkintaa pyytäneiden ihmisten ympärillä näin täsmällisesti, vaikka nämä henget eivät olisi näyttäneet niiltä stereotyyppisiltä enkeleiltä, joita he odottivat.

Kerroin esimerkiksi eräälle naiselle vanhasta hörökorvaisesta miehestä, jolla oli pyöreät silmälasit ja hölmö hymy, joka paljasti hampaiden välissä olleen raon. Nainen katsoi minua hämmästyneenä kyyneleet silmissään ja sanoi, “Voi Luoja, minä tunnistan tuon miehen. Se on setäni, joka tapettiin. Olen usein miettinyt onko hänellä kaikki hyvin.” Henki virnisti ja kommunikoi kanssani telepaattisesti. Kerroin hänen sisarentyttärelleen, jota hän edelleen rakasti, että hänellä oli kaikki hyvin ja, että hän oli seurannut tätä pahaa-aavistamatonta naista aina. Kun näin tapahtui ensimmäisen kerran olin yllättynyt. Hämmentyneenä ja epäröiden ajattelin itsekseni, “Voi kun mahtavaa. Nyt minä näen “kuolleita” ihmisiä!” Ilman kuolemanrajakokemustani olisin todennäköisesti luullut tulleeni hulluksi. Mutta minä olin kokenut kuolemanrajakokemuksen. Kykenin nyt näkemään enkeleitä sekä ilmeisesti myös kuolleiden ihmisten henkiä.

Kuolemaa ei ole, mutta kykenin ilmoittamaan olennoista, jotka olivat tulleet paikoista, joissa henget ovat jätettyään kuolevaisen olemassaolonsa taakseen. Huomasin myös toisinaan kykeneväni näkemään vielä Maan päällä elossa olevien ihmisten henkimuodon. Hyväksyin tämän kykyni nopeasti kun huomasin kuinka iloiseksi se teki ihmiset, ja kuinka heitä lohdutti kuulla rakkaudesta haudan takaa.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

Tapahtuma-aika: Kesä 1990

Kuolemanrajakokemuksen elementit:

Liittyykö kokemukseesi hengenvaara? Kyllä. Kliininen kuolema (hengityksen, sydämen tai aivotoiminnan lakkaaminen)

Kuinka luonnehtisit kokemustasi? Ihana

Koitko olevasi erilläsi kehostasi? Kyllä. Minä selvästi poistuin kehostani ja olin olemassa sen ulkopuolella

Kuinka vertaisit korkeinta kokemuksenaikaista tietoisuutesi ja vireytesi tasoa normaalitasoon? Normaalia tietoisempi ja vireämpi yhdistyessäni VALOSSA Jumalaan.

Missä vaiheessa kokemustasi tietoisuutesi ja vireytesi taso olivat korkeimmillaan? Yhdistyessäni VALOSSA Jumalaan.

Nopeutuiko ajattelusi? Ei

Hidastuiko tai nopeutuiko aika? Ei. Kun astuin sisään valoon, aika ja avaruus lakkasivat olemasta.

Olivatko aistisi normaalia terävämmät? Uskomattoman paljon terävämmät

Voisitko verrata kokemuksenaikaista näkökykyäsi näkökykyysi juuri ennen kokemusta. Kaikki oli niin todellista, että tavanomainen fyysinen elämä paljastui todellisuuden sijaan olevan pikemminkin illuusio.

Voisitko verrata kokemuksenaikaista kuuloasi kuuloosi juuri ennen kokemusta. En varsinaisesti “kuullut” kommunikointia vaan “tiesin” sen.

Vaikuttiko siltä, että tiesit mitä muualla tapahtuu? Ei

Menitkö tunneliin tai sellaisen lävitse? Kyllä. Se oli rajatun tilan sijaan enemmänkin määritelty avaruus avaruuden sisällä.

Näitkö mitään olentoja kokemuksesi aikana? En

Kohtasit mitään kuolleita (tai eläviä) olentoja tai tulitko tietoiseksi sellaisista? Kyllä. Kohtasin olennon, joka kantoi minut avaruuden läpi Valoon. Kutsuin tuota Olentoa Kristukseksi vaikkakin sitä voisi kutsua millä tahansa nimellä, joka edustaa Ehdotonta Rakkautta.

Näitkö kirkkaan valon tai ympäröikö sellainen sinut? Valon joka oli selvästi mystistä tai ei-maallista alkuperää

Näitkö ei-maallisen valon? Kyllä. Mahdoton. Se oli kaiken OLEMASSAOLEVAN Alkulähde (eng. Source) ja se on RAKKAUS, mutta ei niin kuin rakkaus ymmärretään Maan päällä.

Tuntuiko sinusta, että siirryit johonkin toiseen, ei-maalliseen maailmaan? Selkeästi mystinen tai ei-maallinen todellisuus. Tiedän, että muut eivät välttämättä ole kuvailleet nähtyä tyhjyyttä kauniiksi, mutta minusta se oli kaunis. Tunneli/avaruus oli eräänlainen siirtymäpaikka ja se oli kaunis.

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? Hurmosta, rauhaa, ykseyttä

Tunsitko rauhaa? Uskomatonta rauhaa

Tunsitko riemua? Uskomatonta riemua

Koitko harmoniaa tai ykseyttä maailmankaikkeuden kanssa? Koin olevani yhtä maailman kanssa

Ymmärsitkö yhtäkkiä kaiken? Tiesin maailmankaikkeudesta kaiken

Näitkö kohtauksia menneisyydestäsi? Menneisyys välähti edessäni hallitsemattomasti

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? En

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ollut paluuta? Raja jota minun ei sallittu ylittää; tai “lähetettiin takaisin” elämään vasten omaa tahtoa

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Mikä oli uskontosi ennen kokemustasi?: Maltillinen. Ei mikään

Onko uskonnonharjoittamisesi muuttunut kokemuksesi myötä? Kyllä. En ole enää kiinnostunut järjestäytyneestä uskonnosta, mutta iloitsen siitä ilosta, jonka se tuo sellaisten ihmisten elämiin, jotka sitä vielä tarvitsevat ja siitä hyötyvät.

Mikä on uskontosi nyt? Liberaali. Ei mikään

Muuttuivatko arvosi ja uskomuksesi kokemuksesi myötä? Kyllä. En ole enää kiinnostunut järjestäytyneestä uskonnosta, mutta iloitsen siitä ilosta, jonka se tuo sellaisten ihmisten elämiin, jotka sitä vielä tarvitsevat ja siitä hyötyvät.

Kohtasitkot mystisen olennon tai läsnäolon tai kuulitko tunnistamattoman äänen? Kohtasin todellisen olennon tai äänen, joka oli mystistä tai ei-maallista alkuperää

Näitkö kuolleita tai uskonnollisia henkiä? En

Maallisesta elämästä ei-uskonnollisesta näkökulmasta:

Saitko kokemuksesi aikana erityistä tietoa tai tietoa tarkoitusperästäsi? Kyllä. Kaikki on täydellistä. Kaikki on niin kuin pitääkin. Todellinen luontomme on Ehdoton Rakkaus. Pahaa tai helvettiä ei ole olemassa sellaisena kuin ne perinteisesti ymmärretään. Me luomme omat todellisuutemme.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet kokemuksesi seurauksena? Kyllä. Rakastan ihmisiä erilailla, koska näin heidän fyysisen naamionsa ohitse.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea ilmaista sanoin? Kyllä, koska käyttämämme kieli ei kykene ilmaisemaan edes yksinkertaisten sanojen syvyyttä. Tuossa tilassa sanat tarkoittavat eri asioita; esimerkiksi, rakkaus, anteeksianto ja pahuus tarkoittavat täysin eri asioita kuin tavanomaisesti fyysisessä muodossa.

Onko sinulla mitään psyykkisiä tai epätavallisia kykyjä tai muita erityislahjoja, joita sinulla ei ollut ennen kokemustasi? Kyllä. Näen henkiä, jotka ihmiset joiden kanssa keskustelen kykenevät vahvistamaan.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi kenellekään? Kyllä. Kerroin miehelleni heti seuraavana aamuna. Myöhemmin kerroin lääkärilleni, joka vitsaili aiheesta. Perheelleni ja ystävilleni kerroin seuraavien muutaman kuukauden sisällä.

Tiesitkö kuolemanrajakokemuksista (NDE) ennen kokemustasi? En

Kuinka todellisena pidit kokemustasi sitä seuranneiden päivien ja viikkojen aikana? Kokemus oli ehdottomasti todellinen. Se oli todellisempi kuin se “tavallinen” fyysinen elämä, johon olin palannut ja halusin pitkän aikaa suuresti päästä takaisin. Näin fyysisen olemassaolon sellaisena kuin se oikeasti on - unena. Vihasin siinä elämistä. Tämä on kuitenkin muuttunut vuosien saatossa, kun olen oppinut nauttimaan tämän elämän tarjoamista mahdollisuuksista ja kun tiedän, että minun ei täydy odottaa, jotta saisin kokea mitä koin kuolemanrajakokemukseni aikana.

Kuinka todellisena pidät kokemustasi nyt?Kokemus oli ehdottomasti todellinen

Onko mikään koskaan elämäsi aikana toistanut mitään kohtaa kokemuksestasi? Kyllä. Henkien vierailut, ylimaalliset hetket, kanssakäyminen “Jumalan” kanssa tavalla, jot