Lisa M KRK

Lisa Meyler on kirjoittanut kokemuksestaan kirjan, Född att älska : nära-dödenupplevelsen och meningen med livet Osta kirja.


Kuvaus kokemuksesta, Suomentanut Timo:

Kuolemanrajakokemukseni tapahtui synnyinmaassani Venäjällä ollessani 5-vuotias. Olin tuolloin äitini ja isovanhempieni mukana lomamatkalla Mustanmeren rannalla.

Kyseisenä päivänä olimme menneet rannalle. Merenkäynti oli kovaa ja äitini seisoi vedessä minä sylissään. Muistan tunteneeni oloni turvalliseksi, vaikkakin aallot olivat 5-vuotiaasta näkökulmastani valtavia. Olin innoissani kun ne yksi toisensa perään tulivat ja vyöryivät äitini ja minun päälle. Sitten tämä yksi poikkeuksellisen iso aalto osui meihin, jolloin äitini menetti tasapainonsa sekä otteensa minusta, ja huuhtouduin aallon mukana merelle.

Kehoni tiedosti vaistonvaraisesti olevansa hengenvaarassa, joten tunsin hetken aikaa silkkaa kuolemanpelkoa. Pidätin hengitystäni ja yritin löytää jotain, josta saisin kiinni pelastaakseni itseni, mutta käsiini tarttui ainoastaan vettä. Joka puolella oli ainoastaan vettä. Olin avuton, en hallinnut tilannetta lainkaan. Kun ymmärsin, että kamppaileminen oli turhaa, että en saisi mistään otetta, minä luovutin. Päästin irti hengittämisestä, päästin irti yrityksestä pelastaa itseni, päästin irti elämänkamppailusta ja sallin sen mitä minulle olisi tapahtuva tapahtua.

Seuraava asia, jonka muistan on syvin ja täydellisin rauhantunne mitä olin koskaan kokenut. Yhtäkkiä tunsin olevani täysin turvassa ja käärittynä johonkin mitä voin ainoastaan kuvailla täydelliseksi ehdottomaksi rakkaudeksi. Olin sen suojeluksessa. Tämä rakkaus oli kaikkialla ympärilläni ja kaikkialla, mutta samanaikaisesti se oli myös minä, se kuka minä olin, minun syvin perusolemukseni. Minkäänlaista pelkoa, huolta tai kamppailua ei enää ollut, ja olisin voinut pysyä siinä missä nyt olin tuntien mitä nyt tunsin ikuisesti.

Minusta tuntui kuin olisin lopultakin ollut oma todellinen itseni. Mitään rajoja tai rajoitteita ei ollut. Pystyin menemään minne ikinä halusinkaan, pystyin tietämään mitä ikinä halusinkaan ja tekemään mitä tahansa. Tuo vapaudentunne oli käsittämätön. Omituisesti olin myös tietoinen siitä, että se mitä me tavanomaisesti kutsumme “ajaksi”, oli nyt pysäytetty eikä sitä enää ollut olemassa.

Sitten jokin tuntematon voima pyyhkäisi minut matkaan ja aloin etenemään valtavalla nopeudella, joka minusta tuntui paljon valonnopeutta nopeammalta. Matkasin valtavan matkan, kirjaimellisesti “maailman tuolle puolen”. En kokenut, että minulla olisi ollut minkäänlaista “kehoa”, minä vain liikuin läpi pimeyden kohti kaukaisuudessa olevaa kirkasta valopistettä kuin salama. Lähestyessäni tätä valoa ainoa haluni oli päästä sen luokse, päästä sinne missä tämä valo oli.

Kun saavuin tähän valopisteeseen löysin itseni valon maailmasta. Kaikki tässä paikassa oli tehty valosta ja säteili valoa. Sen kauneutta ja hohdetta on mahdotonta kuvailla. “Taivas” olisi riittävä kuvaus, mutta minulla ei ollut minkäänlaista uskonnollista tunnetta ja tiesin, että minkäänlaista “helvettiä” ei ollut olemassa. Tiesin, tietämättä kuitenkaan kuinka tai miksi tiesin, että tämä oli se paikka, jonne kaikki lopulta päätyivät kuoltuaan, riippumatta siitä keitä he olivat ja mitä he olivat elämänsä aikana tehneet.

Valon keskellä seisoi mieshahmo. Se säteili tätä valoa sekä täysin ylimaallista, täydellistä, ehdotonta Rakkautta. Tämä olento syleili minua, tai kääri minut valoonsa mikä tuntui syleilyltä. Yhtäkkiä muistin tämän paikan. Tämä oli minun kotini, todellinen kotini. Mietin kuinka olin koskaan saattanut unohtaa sen. Oli kuin olisin pitkän ja vaivalloisen ulkomaanmatkan päätteeksi viimeinkin saapunut kotiin, ja se valo-olento, joka siellä oli ennen minua, tunsi minut paremmin kuin kukaan koko luomakunnassa.

Tuo valo-olento tiesi minusta kaiken. Se tiesi kaiken mitä olin koskaan ajatellut, sanonut tai tehnyt, ja se näytti minulle koko elämäni yhdessä välähdyksessä. Minulle näytettiin kaikki yksityiskohdat jo elämästäni elämästä sekä siitä elämästä, joka minulla tulisi olemaan mikäli palaisin takaisin. Kaikki oli siinä samanaikaisesti, kaikki syy-seuraussuhteet elämässäni, kaikki mikä oli hyvää tai negatiivista, kaikki ne vaikutukset, jotka olemassaolollani Maan päällä oli ollut muihin, ja kaikki ne vaikutukset, jotka muiden, minua koskettaneiden ihmisten elämillä oli ollut minuun. Joka ikinen ajatus ja tunne oli siinä, mitään ei puuttunut. Minä myös koin tilanteisiin liittyneiden kaikkien muiden ihmisten tunteet ja ajatukset. Minä melkein muutuin heiksi. Näin sain puhtaan kokemuksellisen ymmärryksen siitä mikä muita satutti ja mikä heille toi iloa, opin positiiviset ja negatiiviset kokemukset ja omien toimieni vaikutuksen.

Tuo olento ei tuominnut minua elämänkertaukseni aikana millään tavalla, vaikka näin elämässäni paljon parantamisen varaa. Se vain näytti minulle elämäni sellaisena kuin se oli minulle ollut, rakasti minua ehdoitta, antaen minulle näin voimaa, jota tarvitsin sen läpikäymiseen kokonaan, ja antoi minun itse päättää mikä oli positiivista ja negatiivista ja mitä minun pitäisi asialle tehdä. En muista yksityiskohtia minulle näytetyistä asioista, en menneestä enkä tulevasta, mutta muistan kuitenkin mikä oli tärkeintä.

Valo-olento näytti minulle, että tärkeintä elämässä oli tuntemamme rakkaus, tekemämme rakastavat teot, sanomamme rakastavat sanat sekä vaalimamme rakastavat ajatukset. Kaikki mitä valmistettiin, sanottiin, tehtiin tai edes ajateltiin ilman rakkautta tehtiin tekemättömäksi. Sillä ei ollut merkitystä. Sitä ei yksinkertaisesti enää ollut olemassa. Rakkaus oli ainoa asia, joka oikeasti merkitsi. Vain rakkaus oli todellista. Kaikki mitä teimme rakkaudessa oli juuri niin kuin pitikin. Se oli ok. Se oli hyvä.

Ja se rakkaus, jota olimme elämässämme tunteneet oli ainoa asia, joka jäi jäljelle kun kaikki muu, kaikki elämässä katoavainen, oli kadonnut.

Seuraavaksi muistan löytäneeni itseni jostain toisesta paikasta tietämättä kuinka sinne olin päätynyt. Ensimmäinen valo-olento oli poissa, ja nyt minua ympäröi joukko muita olentoja, tai ihmisiä, jotka jotenkin “tunsin.” Nämä olennot olivat kuin perhettä, vanhoja ystäviä, jotka olivat olleet kanssani ikuisuuden. Kutsuisin heitä henkiseksi perheekseni tai sieluperheekseni. Heidän tapaaminen oli kuin olisin taas tavannut kaikkein tärkeimmät ihmiset elämässäni pitkän erossaolon jälkeen. Rakkaus ja riemu räjähtivät välillämme toisemme taas nähdessämme.

Nämä olennot kommunikoivat kanssani sekä keskenään jotenkin telepaattisesti. Puhuimme suoraan mielestä mieleen tai hengestä henkeen ilman sanoja. Meistä kenelläkään ei ollut minkäänlaista kehoa. Me kaikki rakennuimme jonkinlaisesta tuntemattomasta aineesta, ikään kuin tiivistyneestä puhtaasta valosta. Olimme kuin valopisteitä meitä kaikkialla ympäröivässä valossa. Kaikki tiesivät mitä kaikki muut ajattelivat välittömästi. Mitään ei ollut mahdollista tai tarvetta salata keneltäkään. Tämänkaltainen kommunikointi teki väärinkäsitykset mahdottomiksi, ja teki meistä toisillemme läheisiä tavalla, jota on lähes mahdotonta kuvailla. Olimme kaikki yksilöitä, mutta samanaikaisesti olimme yksi. Meitä yhdisti tuhoutumattomat rakkauden siteet ikuisesti, ja lisäksi olimme yhtä meitä ympäröivän valomaailman valon kanssa. Olimme osa tuota valoa sekä myös toistemme valoa.

Näistä valo-olennoista huokunut rakkaus paransi minut. Se pyyhki kaiken minussa olleen pimeyden pois, pyyhki pois kaiken sen tuskan ja surun, jota olin kerryttänyt elämäni aikana maan päällä. Maa ja sen päällä elämäni elämä tuntuivat todella etäisiltä ja muuttuivat aina vain etäisimmiksi. Oli melkein kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Aika jonka tässä paikassa sieluperheeni kanssa vietin tuntui ikuisuudelta. “Aikaa” sen perinteisessä merkityksessä ei kuitenkaan ollut olemassa tässä paikassa. Myöskään käsitettä “avaruus/tila” ei ollut, mutta siltikin oli olemassa eri paikkoja, joihin saattoi mennä sekä ajanjaksoja, jotka kuluivat. Tässä on ristiriita, mutta en osaa ilmaista sitä sanoja käyttäen muulla tavalla. Avaruudeton avaruus, ajaton aika. Tässä paikassa oli vain puhdas Oleminen.

En muista mitä muuta teimme kuin, että minut parannettiin. Muistan vain, että olimme yhdessä ja nautimme siitä suunnattomasti. Muistan tuon valon “maailman” olleen käsittämättömän valtava paikka, jolla ei ollut yksilöllisiä tai ulkoisia rajoitteita tai rajoja. Muistan, että kaikilla tuossa paikassa olleilla olennoilla oli täydellinen ja totaalinen tietämys kaikesta. Kaikki oli sanoinkuvaamattoman rauhallista, rakastavaa ja kaunista. Kaikki tuossa paikassa olleet “asiat” ja jokainen “olento” oli tehty valosta, ja kaikki oli valoa vaikkakin yksittäisiä “asioita” ja “olentoja” oli olemassa. Tuon valon minä muistan parhaiten. Se oli elävä. Elossa. Elävä valo, joka oli kaikki mitä on, kaiken olevaisen perusolemus.

Seuraavaksi muistan löytäneeni itseni yhtäkkiä taas tuon ensimmäisen valo-olennon luota. Hän sanoi, että minun täytyisi palata. Vastasin, “en todellakaan palaa. Sitä en tee.” Palaaminen oli kutakuinkin viimeinen asia mitä halusin tehdä. Elämä Maan päällä oli täynnä pimeyttä, tuskaa, surua, rajoitteita ja rajoja. Tähän ihanaan paikkaan verrattuna se oli kuin hirvittävä vankila, ja minä yksinkertaisesti kieltäydyin palaamasta. Minulle sanottiin, että ei ollut minun aikani ja, että minun oli sallittu palata vierailulle “kotiin”, mutta että minun täytyi täyttää tarkoitukseni ja suorittaa se tehtävä, jonka olin itse päättänyt mennä Maan päälle suorittamaan. Valo-olento muistutti minua siitä, että tarkoitukseni Maan päällä oli oppia lisää rakkaudesta ja myötätunnosta, ja kuinka ilmaista niitä Maan päällä, ja että työni oli auttaa muita ihmisiä miten ikinä vain pystyinkään. Olin itse valinnut tämän. Valo-olento sanoi myös, että palaisin takaisin valon maailmaan ennen kuin huomaisinkaan. “Älä koskaan unohda, että aikaa ei todellisuudessa ole. On ainoastaan ikuisuus”, hän sanoi.

Sitten olin palannut, tunsin kehoni. Aalto huuhtoi minut taas rantaan. Ryömin rantaa ylöspäin yskien suuria määriä merivettä.

Lapsena minä unohdin kuolemanrajakokemukseni, ja muisto siitä palasi vasta vuosia myöhemmin. Se on kuitenkin aina ollut kanssani ja antanut minulle voimaa selvitä oman elämäni vaikeuksista ja kyetä auttamaan ja tukemaan muita. Olen viettänyt koko työurani auttaen muita tavalla tai toisella. Aloin 18-vuotiaana työskentelemään vanhusten, kuolevien, seniilien sekä fyysisesti ja emotionaalisesti sairaiden ihmisten parissa. Työskentelin AIDS:ista kärsineiden sekä mielenterveysongelmista kärsineiden ihmisten parissa. Myöhemmin työskentelin mielenterveysalalla ja sosiaalihuollossa psykologisista, sosiaalisista, eksistentiaalisista, emotionaalisista ja hengellisistä ongelmista kärsineiden parissa. Tunsin työni aina olevan äärimmäisen merkittävää, myös ennen kuin muistin kuolemanrajakokemukseni. Tätä nykyä työskentelen psykosynteesiterapeuttina. Psykosynteesiterapia on osa transpersonaalisen psykologian koulukuntaa.

Kuolemanrajakokemukseni loi myös perustan elinikäiselle kiinnostukselleni paranormaaleihin, mystisiin, poikkeuksellisiin ja hengellisiin asioihin. Olen ollut kiinnostunut edellä mainituista niin kauan kuin muistan, vuosien ajan tietämättä miksi. Sen johdosta olen tutkinut tuntemattomia ulottuvuuksia, etsinyt ja löytänyt vastauksia moniin kysymyksiin sekä pyrkinyt koko ajan oppimaan lisää elämästä, kuolemasta ja kaikesta niiden välillä. Se on saanut minut myös jatkuvasti etsimään uusia tapoja auttaa muita, ja muiden auttaminen on mielestäni merkittävintä mitä elämällään saattaa tehdä. Loppujen lopuksi kuolemanrajakokemukseni opetti minulle yhtä paljon niin elämisestä kuin kuolemisesta. Ja opettaa edelleen.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

Tapahtuma-aika: Kesä 1974

Kuolemanrajakokemuksen elementit:

Liittyykö kokemukseesi hengenvaara? Kyllä. Henkilö lähes hukkui. Hengenvaarallinen tilanne, mutta ei kliininen kuolema. Minä lähes hukuin meressä ollessani.

Kuinka luonnehtisit kokemustasi? Ristiriitainen

Kokemukseen sisältyi: Kehosta irtautuminen (Out of body experience)

Koitko olevasi erilläsi kehostasi? Kyllä. Puhdas “mieli”, puhdas “tietoisuus”, rajaton ja rajoittamaton. Aines josta minä ja valomaailmassa kohtaamani olennot oli tehty, oli ikään kuin tiivistettyä valoa. Me olimme tuo valo, mutta eri tiheyksistä kuin muut asiat ja olennot ympärillämme.

Missä vaiheessa kokemustasi tietoisuutesi ja vireytesi taso olivat korkeimmillaan? Olin vireämpi ja laajentuneempi kuin koskaan. Minä tiesin kaiken kaikesta. Totaalinen, täysi tietämys. Totaalinen, täydellinen, tietoisuus.

Hidastuiko tai nopeutuiko aika? Kaikki tuntui tapahtuvan samanaikaisesti; tai aika pysähtyi tai menetti kaiken merkityksen. Ei aikaa. Ei avaruutta. Ikuisuus. Äärettömyys.

Menitkö tunneliin tai sellaisen lävitse? En osaa sanoa. Minä siirryin tai matkustin pimeyden läpi ennen kuin saavuin valon maailmaan. Tuolloin minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista tunnetta siitä, että olisin ollut tunnelissa. Sillä ei ollut minulle mitään merkitystä. Halusin vain päästä siihen valoon, joten ehkä en vain huomannut.

Kohtasit mitään kuolleita (tai eläviä) olentoja tai tulitko tietoiseksi sellaisista? Kyllä. Kuvailtu ylhäällä.

Kokemukseen sisältyi: Pimeys

Kokemukseen sisältyi: Valo

Näitkö ei-maallisen valon? Kyllä. Näin elävän valon, joka oli kaikki ja kaiken perusolemus. Minä en vain “nähnyt” tätä valoa, vaan minä, kaikki kohtaamani olennot ja kaikki mitä tuossa paikassa oli, OLI tämä valo. Uskon tämän ykseyden olevan se perusta mitä monet henkiset ja uskonnolliset opetukset ja perinteet kuvailevat. Jos kaikki kerta on perusolemukseltaan valoa, niin kaikki on silloin oikeasti yhtä - ja tämän minä koin.

Kokemukseen sisältyi: Maisema tai kaupunki

Tuntuiko sinusta, että siirryit johonkin toiseen, ei-maalliseen maailmaan? Selvästi mystinen tai ei-maallinen todellisuus. Kuvailtu yllä. En tiedä oliko kokemassani paikassa mitään muita “tasoja”.

Kokemukseen sisältyi: Voimakas tunne

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? Täydellistä, syvällistä rauhaa, valtavaa riemua, äärimmäistä vapaudentunnetta, täydellistä kaikenkattavaa ehdotonta rakkautta, pääosin rakkautta. Rakkaus, jota ei sanoin voi kuvailla. Palatessa ja valomaailmasta lähtiessä myös syvää surua.

Kokemukseen sisältyi: Erityistä tietoa

Ymmärsitkö yhtäkkiä kaiken? Tiesin maailmankaikkeudesta kaiken. Oma tarkoitukseni on oppia rakkaudesta ja kuinka ilmaista sitä Maan päällä sekä auttaa muita miten ikinä vain pystyn. Uskon sen tavallaan olevan kaikkien todellinen elämäntarkoitus, varsinkin siis sen, että oppii rakkaudesta ja oppii ilmaisemaan sitä. Vain rakkaus on todellista. Kun kaikki muu on kadonnut, vain rakkaus on jäljellä. Kokemukseen sisältyi: Elämänkertaus

Näitkö kohtauksia menneisyydestäsi? Menneisyyteni välähti hallitsemattomasti silmieni edessä. Kuvailtu yllä.

Kokemukseen sisältyi: Näkyjä tulevaisuudesta

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Näkyjä maailman tulevaisuudesta. Tiedän, että minulle näytettiin tilanteita, jotka tulisivat tapahtumaan ja ihmisiä, jotka tulisin tapaamaan mikäli palaisin. Valitettavasti, tai ehkä onnekkaasti, olen unohtanut siitä kaiken. Joskus elämässäni tapahtuu asioita ja tapaan ihmisiä, joita en koskaan ennen ole tavannut, mutta jotka minä “tunnen” ja “muistan”.

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ollut paluuta? Saavuin rajalle, jota minun ei sallittu ylittää; tai minut lähetettiin takaisin vasten tahtoani. Tämä kohta kokemuksestani oli kaikkein “käytännönläheisin”. Valo-olento sanoi, että minun on palattava ja minä sanoin, “ei ole”. Muistan, että tässä kohdin tuo olento kohteli minua vähän kuin aikuinen kohtelisi lasta. Minä olin lapsi, mutta tässä oli enemmänkin kysymys siitä, että oltiin lapsi ja aikuinen henkisessä mielessä. Olento tavallaan hymyili minulle ja päättäväisesti, mutta hellästi sanoi, “sinun on pakko. Tämä on sinun työsi. Tämä on sinun roolisi. Sinun täytyy tehdä se.” Hän muistutti minua siitä, että olin itse valinnut sen. Ja minä vain käyttäydyin kuin lapsi ja kieltäydyin. Muistettuani kuolemanrajakokemukseni, olen oppinut, että tämä kieltäytymiseni palata elämään Maahan löytyy monen eksistentiaalisen ja emotionaalisen ongelmani taustalta, joita elämässäni on sittemmin ollut. Olen käynyt terapiassa sen johdosta, ja olen viimein tullut pisteeseen, jossa hyväksyin palata, valitsin palata. Se on jotain mitä en koskaan kokemukseni aikana tehnyt.

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Mikä oli uskontosi ennen kokemustasi? Liberaali. Ei mikään (Juutalainen)

Mikä on uskontosi nyt? Liberaali. Ei mikään (Juutalainen)

Muuttuivatko arvosi ja uskomuksesi kokemuksesi myötä? Kyllä. En tiedä millaiseksi olisin kasvanut ilman kokemustani, koska olin lapsi, jolla ei ollut valmiiksi muokattuja asenteita ja uskomuksia. Uskon kuitenkin, että kokemukseni teki minusta hengellisyyteen taipuvaisen ilman, että minulla on minkäänlaisia dogmaattisia tai uskonnollisrituaalisia ennakkoehtoja. Se on myös tehnyt minusta erittäin avoimen reinkarnaation (uudelleensyntymisen) kaltaisille käsitteille. Lisäksi tunnen enemmän vetoa idän henkisiin opetuksiin ja harjoitteisiin kuin lännen sekä kokemukselliseen hengellisyyteen uskomusten ja älyllisten opetusten sijaan.

Kokemukseen sisältyi: Ei-maallisten olentojen läsnäolo

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea ilmaista sanoin? Kyllä. Olin tapahtuma-aikaan 5-vuotias eikä minulla ollut sanastoa sen kuvailemiseen. Sen kuvaileminen on edelleen vaikeaa, koska se tapahtui toisessa todellisuudessa kuin tavanomainen tietoisuutemme - todellisuudessa, jossa sanat eivät päde. Sanat ovat ihmismäinen, maanpäällinen kommunikointikeino. Meillä ei ole sanoja, joilla näitä kokemuksia ja niihin liittyviä tunteita voisi kuvailla. Ne täytyy melkein itse keksiä.

Onko sinulla mitään psyykkisiä tai epätavallisia kykyjä tai muita erityislahjoja, joita sinulla ei ollut ennen kokemustasi? Kyllä. Minulle kehittyi kokemukseni jälkeen eräänlainen kyky “nähdä” ihmisten pinnan alle - nähdä heidän kätketyn tuskansa, halunsa, tarpeensa ja kaipuunsa, heidän kätketyt agendat ja alitajuiset elämänstrategiat. Tämä “kyky” aiheutti minulle melkoisesti ongelmia kunnes opin elämään sen kanssa ja käyttämään sitä oikein. Joskus näen enneunia ja toisinaan tiedän asioita intuitiivisesti. Onko jokin kohta kokemuksestasi sinulle erityisen tärkeä? Kokemusta edeltänyt kuolemanpelko oli pahin, kuten oli myös paluu. Paras kohta oli sen valo-olennon tapaaminen, jonka kanssa olin elämänkertaukseni aikana. Tuo olento on minulle kaikkein tärkein koskaan.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi kenellekään? Kyllä. Ihmiset reagoivat hyvin eri tavoin. Joitakin se kiehtoo, jotkut ovat uteliaita, jotkut liikuttuvat syvästi, jotkut eivät usko lainkaan, jotkut pelkäävät ja jotkut kieltävät sen. Parhaiten kokemuksen ja sen vaikutuksen ymmärtävät toiset sellaisen kokeneet. Olen kuitenkin huomannut sen jakamisesta olevan suurta hyötyä vakavasti sairaille ja jopa kuoleville ihmisille sekä ihmisille, jotka pelkäävät kuolemaa. Olen huomannut, että kuolemanpelko on valtavan yleistä länsimaissa.

Onko mikään koskaan elämäsi aikana toistanut mitään kohtaa kokemuksestasi? Kyllä. Syvä itsetutkiskelu, meditointi, spontaanit valon ja poikkeuksellisen rauhan kokemukset, kokemukset, jotka tapahtuvat läheisissä, rakastavissa suhteissa

Haluaisitko vielä sanoa jotain koskien kokemustasi? Kuolemanrajakokemus laittaa meidät kasvotusten kuoleman kanssa, mutta myös elämän kanssa. Elämä ja kuolema ovat toisiinsa kietoutuneet. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Kun oppii elämään, oppii kuolemaan ja kun oppii kuolemaan, oppii elämään täysillä. Niin kauan kuin pelkää kuolemaa, pelkää elämää. Jos pelkäämme kuolemista, pelkäämme myös olla oikeasti elossa.

Olisimmeko vielä voineet kysyä jotain sellaista mikä olisi helpottanut sinua kertomaan kokemuksesi? Uskotko, että tämä kokemus tapahtui sinulle syystä? :) Kyllä. Uskon, että monet NDE-kokijat ympäri maailmaa vaikuttavat oikeasti suuresti kollektiiviseen tietoisuuteemme. He tuovat maailmaan universaalin ymmärtämisen, yhteyden, ihmisyyden, myötätunnon ja rakkauden näkökulman, jota aikamme kipeästi tarvitsee.


Kuvaus kokemuksesta, Suomentanut Juha:

Kuolemanrajakokemukseni tapahtui ollessani viisivuotias - Venäjällä, missä olin syntynyt ja asuin tapahtuman aikaan. Olin äitini ja isovanhempieni mukana lomamatkalla Mustalla Merellä. Tänä tiettynä päivänä olimme kaikki menneet merenrannalle. Merellä oli myrsky, äitini seisoi vedessä samalla minusta kiinni pitäen. Tunsin olevani turvassa vaikka aallot olivat isoja, todella valtavia minun viisivuotiaan näkökulmasta katsoen. Olin innoissani kuinka ne vyöryivät ylitsemme, aalto toisensa jälkeen. Sitten tuli erityisen iso aalto joka sai äidin menettämään tasapainonsa ja hänen otteensa minusta. Aalto vei minut mennessään. Tiesin vaistomaisesti että jouduin tilanteeseen jossa saatan kuolla ja tunsin hetken ajan täydellistä pakokauhua. Pidätin henkeäni ja pelastaakseni itseni yritin löytää edes jotain mistä saisin otteen. Käteni eivät löytäneet mitään ja haroin vain vettä. Olin avuton ja täysin kaiken oman hallintani menettänyt. Kun ymmärsin ettei selviytymistaistelustani ollut enää mitään hyötyä, ei mitään josta saisin otteen, antauduin. Lopetin hengitykseni pidättämisen, lopetin kamppailun elämästäni ja hyväksyin sen että mitä tahansa minulle tapahtuukin, annan sen tapahtua.

Seuraava asia jonka muistan on tuntemus maailman syvällisimmästä ja täydellisimmästä rauhasta jonka olin koskaan elämässäni kokenut. Olin yhtäkkiä täysin turvassa, kuin ympäröity ja suojattu jollain jota voin vain kuvailla täydelliseksi rakkaudeksi jossa ei ole ainuttakaan ehtoa. Tämä rakkaus oli kaikkialla ympärilläni, se täytti kaiken, samalla minä olin myös rakkaus kaikkein sisimmältä olemukseltani. Ei ollut enää pienintäkään pelkoa mistään, ei huolia, ei kamppailua minkään asian puolesta. Olin tullut jostain ja päätynyt olemaan ikuinen. Tuntui kuin olisin vihdoinkin löytänyt todellisen itseni. Siellä ei ollut minkäänlaisia rajoja tai rajoituksia, pystyin menemään minne tahansa tahdoin, tietämään mitä tahansa halusin tai tekemään mitä tahansa mieleeni tulikin. Vapauden tunne oli käsittämätön. Olin myös jollain oudolla tavalla tietoinen siitä että asia jota kutsumme ajaksi, oli nyt keskeytetty eikä enää ollut olemassa. Sitten jokin tuntematon voima pyyhkäisi minut kulkemaan valtavaa vauhtia. Se tuntui paljon suuremmalta nopeudelta kuin valonnopeus. Kuljin käsittämättömän pitkän matkan, matkustin sananmukaisesti "maailman tuolle puolen". Minulla ei ollut enää kehoani, vain se mikä oli, oli liikkuminen salamannopeudella läpi pimeyden kohti kaukana loistavaa kirkasta valoa. Mitä lähemmäksi se tuli, sitä enemmän halusin vain päästä sinne, sinne missä tämä valo oli. Kun saavutin valon, löysin itseni maailmasta joka oli valon maailma.

Tässä paikassa kaikki oli tehty valosta ja kaikki säteilivät valoa. Se oli kaunista ja säteilevää yli minkään ilmaisun. "Taivas" voisi olla vastaava kuvaus muttei minulla kuitenkaan ollut uskonnollista tuntemusta. Tiesin ettei sellaista paikkaa ole olemassakaan jota kutsutaan "Helvetiksi". Ilman tietoa miten tai miksi tiesin tämän, minä tiesin että tämä on se paikka jonne kaikki lopulta tulevat kuolemansa jälkeen, siitäkin huolimatta keitä he olivat tai mitä he olivat tehneet elämänsä aikana. Keskellä valoa seisoi mieshahmo. Hän säteili tätä valoa ja hän säteili täydellisen yliluonnollista ja täydellisyyden ehdotonta rakkautta. Tämä olento ympäröi minut ja otti minut valonsa sisään joka tuntui kuin syleilyltä. Yhtäkkiä muistin tämän paikan. Tämä oli kotini, paikka joka todellakin oli minun kotini ja ihmettelin kuinka koskaan olin voinut unohtaa sen. Minusta tuntui siltä kuin olisin ollut pitkällä vaikealla matkalla vieraassa maassa ja vihdoinkin päässyt takaisin kotiin ja valo-olento joka oli siellä ennen minua, oli olevainen joka tunsi minut paremmin kuin kukaan koko luomakunnassa. Valo-olento tiesi minusta kaiken. Se tiesi kaiken mitä olin koskaan ajatellut, sanonut tai tehnyt ja se näytti koko elämäni hetkessä. Minulle näytettiin jokainen yksityiskohta elämästäni, se jota olin jo elänyt ja kaikki se mitä tulisi tapahtumaan jos palaisin maan päälle. Kaikki oli siellä samaan aikaan, yksityiskohdat syistä ja seurauksista jotka liittyivät elämääni, se mikä oli hyvää tai negatiivista, miten olin vaikuttanut toisiin ja kuinka toiset olivat vaikuttaneet minuun. Jokaikinen ajatukseni ja tunteeni olivat siellä eikä mikään ollut kadonnut. Pystyin kokemaan tunteet ja ajatukset jokaisesta heistä joiden kanssa olin ollut tekemisissä.

Muutuin melkein niiksi ihmisiksi, mikä antoi minulle puhtaan kokemuksellisen ymmärryksen siitä mikä oli tuottanut toiselle kipua, iloa, positiivista tai negatiivista kokemusta ja vaikutusta omien tekojeni seurauksena. Käydessämme läpi elämäni uudelleen, olento ei tuominnut minua. Ei millään tavalla. Ei edes vaikka näin paljon vikoja omassa elämässäni. Se pelkästään näytti elämäni sellaisena kuin se oli ollut, rakasti minua ehdoitta, mikä antoi minulle voimaa jota tarvitsin katsoakseni kaikkea sitä suoraan, ja antoi minun itseni päättää siitä mikä oli ollut positiivista, negatiivista ja mitä sille pitäisi tehdä. En muista yksityiskohtia tietyistä tapahtumista jotka minulle näytettiin, menneisyydestä tai tulevaisuudesta mutta muistan mikä oli kaikkein tärkeintä. Olento näytti minulle sen että elämässä todella kaikkein tärkeintä oli rakkaus minkä voimme tuntea, rakkauden teot joita teemme, rakastavat sanat joita sanomme, rakastavat ajatukset joita vaalimme. Kaikki se mitä teemme, sanomme, suoritamme tai jopa ajattelemme ilman rakkautta, katoaa.

Sillä ei ole merkitystä. Se yksinkertaisesti häviää olemasta. Vain rakkaus merkitsee ja vain rakkaus on todellista. Kaikki toteutuu niinkuin oli suunniteltu kun toimimme rakkaudesta käsin. Silloin kaikki sujuu ja on hyvää. Kun kaikki muu katoaa, jäljelle jää se rakkaus jonka olemme tunteneet elämämme aikana. Seuraavaksi muistan löytäneeni itseni toisesta paikasta ilman tietoa siitä kuinka päädyin sinne. Ensimmäinen valo-olento oli poistunut ja nyt minua ympäröi toiset olennot tai ihmiset joista tuli tunne siitä että tunsin heidät. Olennot olivat kuin perhettäni, vanhoja ystäviäni jotka olivat olleet kanssani ikuisuuden. Voisin kuvailla heidät parhaiten hengellisenä tai sielujen perheenäni. Heidän tapaamisensa oli kuin elämässä kaikkein läheisimpien ihmisten jälleennäkeminen pitkän erossa olon jälkeen. Keskenämme tapahtui kuin rakkauden ja ilon räjähdysmäinen purkaus kun saimme nähdä toisemme jälleen. Olennot viestivät kanssani jollain lailla telepaattisella tavalla. Keskustelimme ilman sanoja, suoraan, mielestä mieleen tai sielusta sieluun. Kellään meistä ei ollut fyysistä ruumista. Olimme kaikki tehty jostain tuntemattomasta aineesta, kuin puhtaan valon keskittymistä, olimme kuin valopisteitä kaikkialla olevassa valossa. Jokainen tiesi välittömästi mitä toisella oli mielessään. Ei ollut mahdollista tai tarvetta salata keneltäkään mitään. Tällainen kommunikaatio teki väärinymmärryksen mahdottomaksi ja sai aikaan läheisyyden jota on lähes mahdotonta kuvailla. Olimme kaikki yksilöitä mutta samalla olimme kaikki yhtä, yhdistettynä häviämättömällä ikuisella rakkauden siteellä, ja myös yhtä kaiken valon kanssa, osana sitä ja osana toistemme valoa.

Heistä tulviva rakkaus paransi minua, se hävitti kaiken pimeyden minusta pois, pyyhki pois kaiken kivun ja surun joita olin kerännyt elämäni aikana. Maapallo ja elämäni jonka elin siellä tuntui etäiseltä ja se etääntyi koko ajan yhä kauemmas kunnes sitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Olin tässä paikassa sieluperheeni kanssa niin pitkään että se tuntui kestävän ikuisesti. Siellä aikaa ei ollut olemassa. Ei ollut myöskään paikkaa, tilaa tai avaruutta niinkuin me sen käsitämme mutta kuitenkin siellä oli erilaisia paikkoja mihin mennä ja jaksoja jotka menivät ohi. Tämä kuulostaa ristiriitaiselta mutta se on ainut tapa jolla voin selittää sitä sanoin. Avaruudeton avaruus, ajaton aika. Tässä paikassa ainut olevainen oli puhdas Olemassaolo. En muista muuta kuin sen kuinka minua parannettiin ja kuinka olimme yhdessä ja nautimme siitä suunnattomasti. Muistan tämän "valon maailman" olleen suunnattoman valtava paikka, paikka ilman rajoja. Muistan kuinka jokainen tässä paikassa ollut olento omasi täydellisen, virheettömän tiedon kaikesta ja kaikkialla. Se kaikki oli ihanaa, rakastavaa ja niin kaunista ettei sitä voi ilmaista. Jokainen "asia" ja "olento" oli tässä paikassa tehty valosta ja kaikki oli valoa, jopa ajatus "asioista" tai "olennoista" oli valoa. Parhaiten muistan juuri valon. Se oli elävää ja elossa.

Elävä valo, se oli kaikki ja kaikkeus, kaiken olevaisuus ja kaikki. Seuraavaksi muistan kuinka yhtäkkiä olin taas ensimmäisen valo-olennon luona joka kertoi että minun pitää palata. Sanoin: Ei onnistu, en tee sitä. Se olisi ollut viimeinen asia jota olisin toivonut. Elämä maapallolla, täynnä pimeyttä, tuskaa, surua, rajoituksia ja rajoitteita - oli kuin kauhistuttava vankila verrattuna tähän ihmeelliseen paikkaan ja minä yksinkertaisesti kieltäydyin palaamasta maahan takaisin. Minulle kerrottiin ettei aikani ollut vielä jäädä, minulle oli myönnetty "käynti kotonani", mutta minun tuli täyttää tehtäväni ja tehdä se työ jonka olin itse valinnut tehtäväksi maapallolla. Valo-olento muistutti että tarkoitukseni oli oppia lisää rakkaudesta, myötätunnosta ja siitä miten niitä ilmaistaan maassa, ja tehtäväni oli auttaa toisia ihmisiä millä tavoin vain osaisin. Olin tämän itse valinnut. Olento kertoi että palaisin valon maailmaan jossa aikaa ei ole. Se sanoi: Älä koskaan unohda, todellisuudessa ei ole aikaa, on vain ikuisuus. Seuraava asia jonka tiesin, oli se että olin palannut, tunsin kehoni. Aalto työnsi minua rantaan uudestaan ja ryömin rannalle. Yskin ulos paljon merivettä. Unohdin kuolemanrajakokemukseni ollessani lapsi ja muisto siitä palasi vasta vuosien jälkeen. Se on silti aina kulkenut mukanani antaen voimaa selviytyä vaikeuksista omassa elämässäni, antanut voimaa auttaa ja tukea toisia ihmisiä. Läpi koko ammatillisen elämäni olen työskennellyt auttaakseni toisia eri tavoin.

Kahdeksantoista vuotiaana aloitin työskentelyn vanhusten, kuolevien, vanhuudenhöperöiden, fyysisesti ja henkisesti sairaiden ihmisten parissa. Olin töissä auttaakseni AIDSiin ja mielisairauteen sairastuneita. Myöhemmin työskentelin mielenterveys ja sosiaalihuollon aloilla ihmisten kanssa joilla oli psykologisia, sosiaalisia, ihmisen olevaisuuteen, tunteisiin ja hengellisiin asioihin liittyviä vaikeuksia. Tunsin aina työni syvällisen mielekkyyden, jopa ennen kuin muistin uudestaan oman kuolemanrajakokemukseni. Tällä hetkellä työskentelen myös psykosynteesiterapeuttina, joka on transpersoonallisen psykologian haara. Rajakokemus myös antoi perustan koko elämän pituiselle kiinnostukselleni paranormaaleja, mystisiä, epätavallisia ja hengellisiä ilmiöitä kohtaan joita ole kokenut niin pitkään kuin muistan. En tiennyt syytä tähän moneen vuoteen. Rajakokemus on saanut minut tutkimaan tuntemattomia ulottuvuuksia, se on saanut minut etsimään vastauksia moniin kysymyksiin. Opettelen jatkuvasti lisää elämästä, kuolemasta ja kaikkea siltä väliltä sekä uusia keinoja toisten auttamiseen joka on mielestäni kaikkein mielekkäintä mitä ihminen voi tehdä elämänsä aikana. Lopuksi, rajakokemus opetti minulle yhtä paljon elämästä kuin kuolemasta, ja se yhä jatkuu.

Taustatietoa:

Olet: Nainen

Kokemuksen ajankohta: Kesä 1974

Liittyykö kokemuksesi ajankohtaan hengenvaarallinen tilanne? Kyllä, olin lähellä hukkumista ollessani meressä.

Kuolemanrajakokemuksen piirteet:

Mitä ajattelet kokemuksesi sisällöstä? Vaihteleva

Onko kokemukseen voinut vaikuttaa huumeiden käyttö tai jokin lääkitys? Ei

Oliko kokemuksesi millään tavalla unenomainen? Ei, se oli TOTTA, enemmän totta kuin mikään realiteetti mitä olen koskaan kokenut joko ennen tai jälkeen. Tämä oli todellisuus totuudesta. Siksi kutsun yhtiötäni, missä työskentelen terapeuttina - Todellisuus Keskukseksi. "Tavallinen elämä" jota elän on pikemminkin kuin unta verrattuna rajakokemukseen.

Kuulitko tai näitkö mitään maanpäällisiä asioita, jotka tapahtuivat, kun tietoisuutesi/tajuntasi oli irrallaan (fyysisestä) kehostasi? Kyllä. Puhdas "mieli", puhdas "tietoisuus", ilman rajoja. Oma aineeni ja toisten olentojen aine oli kuin tiivistynyttä valoa. Koin tämän valon maailmassa (lue kertomuksesta). Olimme valon eri tiheyksiä.

Mikä oli korkein tietoisuutesi ja tajutasi taso kokemuksen aikana? Enemmän valppaana, enemmän laajentuneena kuin koskaan. Ikäänkuin tiesin kaikesta kaiken. Äärimmäinen, täydellinen tieto. Äärimmäinen, täydellinen tietoisuus.

Tuntuiko sinusta, että vauhti kiihtyi tai hidastui? Ei aikaa. Ei tilaa. Ikuisuus. Äärettömyys.

Kuvaile kokemuksen aikaista kuuloaistiasi verrattuna normaaliin, arkipäiväiseen kuuloaistiisi. En

Olitko tietoinen asioista, jotka tapahtuivat muualla? Enimmäkseen persoonallisia ongelmia perheessäni ja omassa elämässäni, asioita jotka ovat avautuneet vasta vuosien jälkeen jotka "jo tiesin", muistaessani ne elämänkertauksesta.

Kuljitko tunneliin tai tunnelin läpi? Kuljin, matkasin läpi pimeyden ennen kuin saavuin valon maailmaan. Silti, silloin, minulla ei ollut käsitystä siitä että missä kuljin, oli tunneli. En välittänyt. Halusin ainoastaan valoon eli luultavasti en huomannut.

Kohtasitko tai tulitko tietoisesti muista kuolleista (tai elävistä) olennoista? Kyllä. Kuvattu edellä.

Näitkö taivaallista valoa? Kyllä. Elävä valo joka oli kaikki ja kaikkeus. Sisin olemus kaikesta. En pelkästään "nähnyt" tätä valoa, minä, kaikki kohtaamani olennot ja kaikki tässä paikassa OLI tämä valo. Uskoakseni tämä on kaiken sen perusta mistä monet hengelliset ja uskonnolliset opit ja traditiot ovat peräisin, olla yksi kaiken kanssa. Jos kaikki syvimmiltään muodostuvat tästä valosta, silloin kaikki on todellakin yksi. Tämän koin.

Siirryitkö outoon, ei-maanpäälliseen maailmaan? Olin selkeästi mystisessä tai ei-maallisessa ulottuvuudessa

Mitä tunteita tunsit kokemuksesi aikana? Täydellistä, ylimaallista rauhaa, ylivoimaista iloa, äärimmäistä vapautta, täydellistä sisäänsäsulkevaa ehdotonta rakkautta, enimmäkseen rakkautta. Rakkautta jota sanoilla ei voi kuvailla. Myös syvää surua ja murhetta palaamisesta ja valon maailmasta poistumisesta.

Koitko ymmärtäväsi kaiken yhtäkkiä? Ymmärsin kaiken koko universumista. Oma tarkoitukseni oli oppia rakkaudesta ja kaikista mahdollisista tavoista jakaa sitä maailmaan ja auttaa toisia ihmisiä niillä tavoin kuin vain pystyisin. Omalla tavallani uskon että se on todellinen elämän tarkoitus meille kaikille. Oppia rakkaudesta ja sen jakamisesta. Vain rakkaus on totta. Kun kaikki muu katoaa, jäljelle jää vain rakkaus.

Kohtasitko uudelleen menneisyytesi tapahtumia? Kuvattu edellä.

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Tiedän että minulle näytettiin tapahtumia jotka olisivat edessä ja ihmisiä joita kohtaisin jos palaisin, mutta valitettavasti tai onneksi, olen unohtanut kaiken sen. Toisinaan kun tapaan tuntemattoman ihmisen, "tiedän" ja "muistan" hänet/heidät.

Kohtasitko esteen tai muun fyysisesti rajoittavan rakenteen? En

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ole enää paluuta? Tämä oli kokemuksen "käytännöllisin" vaihe. Valo-olento kertoi että minun tulee palata ja sanoi: Eips. Muistan kuinka valo-olento kohteli minua kuin aikuinen kohtelisi lastaan, olin lapsi, mutta tämä oli paljon muutakin kuin olla lapsi ja aikuinen hengellisessä mielessä. Olento ikäänkuin hymyili minulle ja tiukasti mutta hellästi kertoi: Sinun täytyy tehdä se. Olento muistutti että olin itse valinnut sen. Silti käyttäydyin kuin lapsi ja niinpä kieltäydyin palaamasta. Siitä asti kun olen muistanut rajakokemukseni, olen muistanut myös vastustukseni palaamisesta maapallolle, ja ymmärtänyt sen olevan perimmäinen syy moniin vaikeuksiin, olemassaoloon ja tunteisiini liittyen. Työstin tätä terapiassa ja lopulta siinä hyväksyin palaamiseni, jotain mitä en koskaan tehnyt varsinaisen rajakokemuksen aikana.

Jumala, hengellisyys ja uskonto:

Mihin uskontoon kuuluit ennen kokemusta? En osaa sanoa.

Mihin uskontoon kuulut nykyään? Vapaamielinen.

Muuttuivatko arvosi tai uskomuksesi kokemuksestasi johtuen? En voi kuvitellakaan mihin suuntaan olisin mennyt lapsuudestani lähtien ilman kokemustani koskien valmiita asenteita ja uskomuksia. Olen hyvin varma siitä että kokemukseni on muokannut minusta hengellisyyteen taipuvaisen ihmisen ilman mitään opinkappaleita tai uskonnollisia rituaaleja. Se on myös tehnyt minusta avoimen myös jälleensyntymistä kohtaan, ja minua vetää puoleensa enemmän idän hengelliset opit kuin länsimaiden vastaavat ja enemmän kokemusperäinen hengellisyys kuin uskomukset tai älylliset opetukset.

Mitä mieltä olet kokemuksistasi ajan myötä? Vahvistunut.

Mitä elämänmuutoksia on tapahtunut kokemuksesi jälkeen? Kuvailtu yllä.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet merkittävästi kokemuksesi myötä? Ainut ura mitä olen koskaan tehnyt tai halunnut, on olla "auttaja". Tämä on aina ollut kaikkein oleellisinta työssäni vaikka olen usein työskennellyt ilman suurtakaan sosiaalista statusta tai suuria tuloja, ihmisten kanssa, jotka usein mielletään toisen luokan kansalaisiksi länsimaisessa yhteiskunnassa. Rakastan työtäni. Se on vaikuttanut ihmissuhteisiini positiivisesti koska rakkaus on lähtökohtani, ja negatiivisesti koska koen monesti tulleeni väärinymmärretyksi päämäärieni vuoksi. En ole kiinnostunut materiaalisesta menestyksestä jossa raha ratkaisee. Katson elämässä aina asioiden syvällisempää merkitystä. On olemassa heitä jotka torjuvat kykyäni "nähdä" koska usein on puolitotuuksia, valheita ja piilotettuja pyrkimyksiä ihmisten kesken joita meidän yhteiskuntamme pitää melkein jopa normaalina. "Normaali" kommunikoinnin tapa ja ihmisten välinen kanssakäyminen on minulle asia johon ei kuulu asioiden salaaminen mutta siihen kuuluu vain totuus. Tämän yhdistäminen jokapäiväiseen elämääni on joskus vaikeaa.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikeaa pukea sanoiksi? Kokemukseni aikaan olin viisivuotias, eikä minulla ollut sanavarastoa ilmaista sitä sanallisesti. Vielä jopa nyt sitä on vaikeaa kuvailla koska kokemus tapahtui toisessa maailmassa kaukana tavallisesta tajunnantasostamme, valtakunnassa, johon sanat eivät kuulu. Sanat kuuluvat maanpäälliseen kommunikointiin. Ei ole myöskään mahdollista sanallisesti ilmaista tapahtumia ja tuntemuksia jotka siihen kuuluivat.

Onko sinulla psyykkisiä, epätavallisia tai muita erikoisia kykyjä kokemuksesi jälkeen, joita sinulla ei ennen ollut? Opin kokemuksen jälkeen "näkemään" ihmisten ulkoisen kuoren lävitse, näkemään heidän piilotetut kärsimyksensä, halunsa, tarpeensa, kaipuunsa, heidän salatut pyrkimyksensä ja alitajunnasta kumpuavat elämän suunnitelmansa. "Kykyni on aiheuttanut minulle ongelmiakin, kunnes olen oppinut elämään sen kanssa ja suunnannut sen hyvään tarkoitukseen. Toisinaan näen enneunia, toisinaan saan intuitioon perustuvaa "tietoa".

Onko kokemuksessasi tiettyä hetkeä tai useampaa kohtaa, jotka ovat jollain tavalla merkityksellisiä tai tärkeitä sinulle? Pahinta oli ennen kokemuksen alkua kuoleman pelko ja takaisin paluu. Parasta oli valo-olennon läheisyys elämänkertauksen aikana. Hän oli kaikkein tärkein minulle ja tulee ikuisesti olemaan.

Oletko kertonut kokemuksestasi muille? Siihen suhtaudutaan uteliaisuudella, syvästi liikuttuen, epäuskoisesti, peläten ja kieltäenkin. Luonnollisesti he jotka ymmärtävät kokemuksen ja sen vaikutukset parhaiten, ovat toiset rajakokijat mutta olen huomannut siitä kertomisen olleen merkityksellistä sairaille, jopa kuoleville ja heille jotka pelkäävät kuolemaa, kuolemahan on länsimaisessa yhteiskunnassa valtava pelon aihe.

Onko mikään, missään vaiheessa elämääsi, saanut kokemuksesi tai osan siitä toistumaan uudelleen? Syvä itsetutkiskelu, meditaatio, spontaanit valokokemukset ja rauha, kokemukset läheisissä rakastavissa ihmissuhteissa.

Onko sinulla muuta lisättävää tai kerrottavaa kokemukseesi liittyen? Rajakokemus asettaa meidät kasvotusten kuoleman kanssa ja kasvotusten elämän kanssa. Elämä ja kuolema kietoutuvat yhteen ja ovat erottamaton osa meitä jokaista. Opetteleminen elämään on opettelemista kuolemaan ja opetteleminen kuolemaan on opettelemista elämään täyttä elämää. Niin kauan kun pelkäämme kuolemaa, me pelkäämme elämää.

Kerro meille, miten voisimme parantaa tätä lomakettamme. Olisiko kysymyslomakkeessa pitänyt olla joitain tiettyjä kysymyksiä, jotka olisivat auttaneet sinua kertomaan paremmin kokemuksestasi? Mitä luulette, olisiko olemassa mitään syytä että saitte tämän?:) Kyllä. Uskon että monet kuolemanrajakokemukset kautta maailman alkavat vaikuttaa ja muuttaa kollektiivista tajuntaa nykyisin. Ne tuovat näköalaa universaalisesta ymmärryksestä, universaalista yhtenäisyydestä, universaalista inhimillisyydestä ja myötätunnosta, universaalista rakkaudesta, asioista jotka ovat suuresti tarpeen tänä aikana.