Rachel E KRK

*** Suomentajan huomio: Kokemus on pyritty suomentamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistekstin mukaisesti. Tästä syystä sen rakenne saattaa paikoitellen olla hieman epälooginen. ***

Kuvaus kokemuksesta:

Äitini heitti isäni ulos talostamme ollessani 3-vuotias. Heillä oli neljä lasta. Näin isäni kerran ollessani 16-vuotias, mutta en muista tuosta kerrasta mitään, koska tilanne liian stressaava ja traumaattinen. Kaksi vuotta isäni lähdöstä, äitini synnytti lapsen toiselle miehelle. Mies lähti ja äitimme kasvatti meidät viisi lastaan toimeentulotuella. Hän kohteli meitä kaltoin fyysisesti, emotionaalisesti ja seksuaalisesti. Äitimme ei tullut toimeen yhdenkään sukulaisemme kanssa. Monet uskoivat hänen olevan mieleltään sairas. Itse uskon näin edelleen. Hän vietti suurimman osan ajastaan poissa kotoa, ja me lapset olimme tottuneet olemaan omillamme. Meillä oli perhejäsenyys NMKY:llä (YMCA. suom.huom.). Kävimme siellä uimatunneilla. Altaita siellä oli kaksi. Suurempi kylmäallas, jonka toinen pää oli matala, oli kierrosten uimista varten. Toinen allas oli himottu. Se oli lämmin ja kauttaaltaan syvä. Päästäkseen huoneeseen, jossa allas oli tuli henkilön läpäistä uimakoe.

Koin jo 12-vuotiaana kaikki tunteet ja tiesin mitä ilo, rakkaus, loukkaantuneisuus ja kipu olivat. Avioerojen, valheiden ja kaltoinkohtelun takia ymmärrykseni niiden luonteesta oli kuitenkin vääristynyt. En muista hukkumispäivästä muuta kuin altaan tapahtumat. Muistoni alkaa altaassa ja päättyy siihen kun laitan kengät jalkaan lähteäkseni kotiin. Lämpimän huoneen koko oli noin 130m2. En pitänyt uimisesta muualla kuin tässä huoneessa, koska en tykännyt olla kylmä enkä varsinkaan kylmä ja märkä. En ollut hyvä uimari, mutta olin kuitenkin tarpeeksi hyvä päästäkseni tähän altaaseen. En tarvinnut matalaa päätä. Pystyin uimaan altaan päästä päähän useita kertoja pysähtyen kierrosten välissä. Huoneeseen oli yksi sisäänkäynti. Se sijaitsi kulmassa. Teini-ikäinen vapaaehtoishengenpelastaja istui taittotuolissaan altaan keskikohdassa kuuden metrin päässä sisäänkäynnistä nähdäkseen koko altaan. Hän pysyi huoneessa suurimman osan ajasta, mutta poistui toisinaan muutaman sekunnin ajaksi käytävälle sekä seisoi joskus oviaukossa ystäviensä kanssa keskustellen. Hän oli hyvä tyyppi. Tänä kyseisenä päivänä lempialtaassani oli uimassa ehkä viisi aikuista. Teinejä oli noin kymmenen. Alle 13-vuotiaita lapsia oli ehkä viisitoista. Allas oli mukavan täynnä. Tilaa oli riittävästi kehenkään osumatta hypätä altaaseen muutaman juoksuaskeleen vauhdittamana. Tätä me juuri teimme, vaikka se ei ollut sallittua.

Huone kaikui täysillä äänistä. Lapset kiljuivat iloisesti toisilleen huudellessaan, uimalaudoista kiisteltiin, lapset hyppivät veteen ja ihmisiä poistui altaasta. Kesäisin löysimme itsemme altaasta säännöllisesti. Tämä päivä oli kuten muutkin. En ollut liian nälkäinen tai kylläinen. Minulla ei ollut mitään vammoja. En ollut tunteiden vallassa. Olin sisarustensa kanssa uima-altaalla mahtavaa kesäpäivää viettänyt lapsi. Muistan, että minulla oli hauskaa. Tuonpäiväinen muistoni alkaa kun roikun altaan reunalla isoveljeni hypätessä lähelleni hankkimansa uimalaudan kanssa. Kun hän nousi pintaan, huusin hänelle, että hän antaisi minun hypätä seuraavaksi. Hän naurahti ja suuntasi altaan toiseen laitaan sanoen, että oli vasta itse saanut laudan. Lähdin uimaan hänen peräänsä. Sain hänet kiinni altaan keskikohdassa. Jostain ihmeen syystä olin tietoinen, että hengenpelastajan täytyi mennä vessaan. Hän elehti kuin hänen rakkonsa olisi täynnä. Roikuimme veljeni kanssa laudan eri päissä. Hymyilimme kumpikin ja valmistauduimme kamppailemaan laudasta. Tiesin varsin hyvin, että hän ei ollut vielä todella kerennyt käyttämään lautaa. Tiesin myös varsin hyvin, että vielä ei ollut minun vuoroni käyttää sitä. En oikeasti kamppailisi laudasta. Minä vain leikilläni härnäsin. Halusin vain huvikseni ottaa laudan häneltä. Kamppailun päätteeksi sain painettua laudan pinnan alle polvieni väliin. Veljeni potki vettä vieressäni ja me painimme. Uimalaudat on tehty kellumaan ja lauta halusi vapaaksi. Sen pitäminen pinnan alla oli vaikeata. Veljeni roikkui käsissäni ja minä tasapainoilin veden alla olevalla laudalla. Lauta kallistui ja ampaisi ylös vedestä ja lensi pitkän matkaa. Syöksyimme kumpikin sitä kohti lätkien ja tönien toisiamme uidessamme. Olimme kumpikin väsyneitä. Olimme keskellä allasta pitämässä hauskaa. Hän yritti päästä laudalle ja pitää minut takanaan. Minä en niinkään yrittänyt päästä laudalle, vaan estää häntä pääsemästä sille.

Näin hengenpelastajan katsovan keskittyneesti allasta, siellä olevia ihmisiä ja sisäänkäyntiä. Tiesin, että hän ei katsonut ketään tiettyä ihmistä. Hänen piti päästä pissalle. Vilkaistessani veljeäni katseemme kohtasivat ja hän näytti pelokkaalta. Lopetin takaa-ajon. Hän katsoi lautaa, altaan reunaa ja minua arvioiden etäisyyksiä. Hän oli paljon uupuneempi kuin olin kuvitellutkaan ja paljon minua uupuneempi. Hän päätti kurottautua minuun. Tiesin hukkuvan ihmisen olevan vaarallinen ihminen. Yritin uida laudalle tuodakseni sen hänelle, mutta hän tarvitsi nyt minua. Hän tarttui minuun kiinni ja piti päänsä pinnan yläpuolella. Minä vajosin sekunniksi ja tulin takaisin pinnalle. Veljeni näytti pyörtyvältä. Hänen otteensa oli voimakas. Yritin edelleen päästä laudalle ja hän ei päästänyt irti. Koitin uida hän minuun kiinnittyneenä, mutta se oli vaikeaa ja hän kävi pari kertaa sekunnin verran pinnan alla. Katsoin häntä taas silmiin ja näin paniikin. Pysyin paikallani. Hän painoi minut pinnan alle pitääkseen päänsä pinnan yläpuolella ja hengenpelastaja poistui huoneesta. Minä vajosin. Veljeni vajosi kanssani. Hän alkoi potkimaan järjettömästi, tarttui kiinni päästäni ja painoi minua aina vaan syvemmälle saadakseen naamansa pois vedestä. Minä rentouduin. Tiesin, että hänen oli tärkeätä hengittää. Tiesin hänen olevan vahvempi kuin minä. Olimme edelleen altaan keskikohdassa.

Veden alla pystyin näkemään lasten leikkivän, nauravan, juoksevan, hyppivän ja kiljuvan. Potkaisin voimakkaasti jaloillani ja pääsin pinnalle. Melu huoneessa oli korviasärkevä. Kaikki elehtivät kuten minä aioin elehtiä. Aioin kiljua, heiluttaa käsiäni ja huutaa apua. Olin uupunut. Minulla oli kaksi sekuntia aikaa. Voisin edetä suunnitelmani mukaisesti ja kuluttaa voimani tai voisin pysytellä pinnalla kahden sekunnin ajan ja vetää syvää henkeä. Vedin syvää henkeä ja annoin veljeni taas painaa minut pinnan alle. Hän ei enää hallinnut itseään. Hän oli eloonjäämistilassa. Olin vakavan tilanteen edessä. Joko minä hukkuisin tai hän hukkuisi. Näin kaikki vaihtoehtoni.

1. Voisin vajota pohjaan ja uida pois. Altaan laidalle päästyäni voisin hakea apua.
2. Voisin uida uimalaudalle, mutta olin melko varma, että joku oli jo ottanut sen omaan käyttöönsä.
3. Voisin käyttää veljeäni uimalautana ja antaa hänen hukkua.
4. Voisin taistella häntä vastaan, jolloin saattaisimme kumpikin hukkua.
5. Voisin kuluttaa energiani huutamiseen ja heilumiseen ja kumpikin meistä hukkuisi.
6. Voisin oivaltaa kuinka paljon rakastin veljeäni.


Valitsin viimeisen vaihtoehdon. Rakastin veljeäni enkä halunnut hänen olevan peloissaan. Tiesin, että mikäli osoittaisin millään tavalla olevani lähdössä, hän sekoaisi. Minun tuli pysyä rauhallisena ja liikkumattomana. Minun täytyi antaa hänen käyttää minua uimalautana - se oli ainut keino helpottaa hänen paniikkiaan riittävästi, jotta hän pystyi pitämään kasvonsa veden pinnan yläpuolella. Joten minä rentouduin. Olin täysin rauhallinen. Ohjasin energiani kohti häntä ja lähetin hänelle rauhallisia ajatuksia. Yritin välittää hänelle kehonkielellä kaiken olevan hyvin ja minun olevan kunnossa. Kun tunsin hänen tunnustelevan minua, liikahdin juuri sen verran, että hän tiesi minun olevan elossa. Tiesin hengenpelastajan palaavan hetkenä minä hyvänsä. Minun tuli vain odottaa. Tiesin ajan kuluvan, mutta en tiennyt kuinka paljon aikaa oli kulunut.

Avasin silmäni. Näin kaikki huoneessa olijat. Kuulin mitä jokainen sanoi. Sitten huomasin näkeväni heidän päälaet. Olin altaan yläpuolella ja katsoin alas veteen. Näin myös ihmiset viereisessä huoneessa. Näin hengenpelastajan olevan palaamassa. Hän oli käytävän puolivälissä alle neljän metrin päässä sisäänkäynnistä. Hän kiirehti ja oli hieman huolissaan. Näin kaiken huoneessa olevan sekä itse huoneen värit ja syvyyden, mutta noilla asioilla ei ollut enää merkitystä. Aika ja avaruus eivät vaikuttaneet tärkeiltä.

Ääni oli tärkeä. Minä kuulin kaiken. Äänen mukana tuli tunteet. Minä tunsin ihmisten tunteet. Vain kaksi ihmistä koko huoneessa oli huolissaan minusta. Yksi heistä yritti kertoa asiasta jollekin, joka ei kuunnellut. Toinen taas oli 5-vuotias poika. Hengenpelastajan tullessa huoneeseen tuo poika meni hänen luokseen ja osoitti. Hengenpelastaja ryhtyi heti toimeen. Tunsin liikettä kehoni sisällä ja sen ympärillä. Aloin väittelemään itseni kanssa ja kehostairtautumiskokemukseni muuttui joksikin muuksi.

En enää ollut altaan yläpuolella leijuva keho. Minusta tuli aika ja avaruus. Näin koko maailmankaikkeuden eikä se tuntunut samalta kuin avaruusdokumentin katsominen televisiosta. Erona oli se, että minä olin maailmankaikkeus. Olin kaikki. Ääni katosi paitsi, että kuulin edelleen oman väittelyni. Väittelyni ei ollut ääni. Se rakentui ajasta. Saatoin mennä kehooni, joka oli palanen aikaa avaruudessa. Tai sitten saatoin pysyä kehoni ulkopuolella ja olla kaikkialla, osa kaikkea, joka taas olisi eri tyyppinen aika avaruudessa. Esitin kysymyksen, “Pitäisikö minun palata kehooni?”

Vastaus oli, “Ei, sinun tulee odottaa. Jos palaisit nyt, sinä kuolisit.” Tiesin etten ymmärtänyt syytä tälle.

“Enkö siis kuolisi jos odottaisin?”

“Et, olet turvassa. Odota. Jos haluat palata, minä kerron kun on sen aika.”

Monet ovat sanoneet minun keskustelleen Jumalan kanssa. Minä en keskustellut Jumalan tai enkelin kanssa. Minä keskustelin itseni kanssa. Minä olin maailmankaikkeus. Minä olin Jumala. Tiesin kaiken ja en mitään samanaikaisesti. Minä olin kaikki. Tunsin kehossani taas liikettä ja tiesin etten ollut vielä kuollut. Olin nyt kylmällä, kovalla lattialla paitsi, että olin katossa. Tällä kertaa selkäni oli rappausta vasten. Se oli kylmää ja kovaa. Katsoin ympärilleni. En kyennyt näkemään itseäni vedessä. Ihmiset seisoivat ringissä yhdessä kohtaa huoneen toisessa päädyssä. Kaikki oli jännittynyttä, tiheää ja paksua; ilma, tunteet, ääni, aika, avaruus, vartalot, ajatukset. Tiesin olevani palaamassa ja epäröin. Hetken aikaa en ihan oikeasti halunnut palata. Ennen hukkumista olin pieni ajatuksen, ajan, avaruuden ja äänen hitunen. Olin ollut osa materiaalia, ainetta, joka oli muovattu ahtaaseen, äärimmäisen rajoittuneeseen tilaan. Minut oli eristetty ajasta ja avaruudesta. Olin ollut jumissa jonkin sisällä. Olin ollut jumissa jonkin sellaisen sisällä, joka koki terävyyttä, kylmyyttä, puutetta ja tunnetta siitä, että olin väärässä. Olin pakotettu tuntemaan toimintani ja tunteideni olevan vääriä, tuntemaan fyysistä pahoinvointia ihmiskehossa sekä tahdon heikkoutta.

Hukkumisen aikana olin kaikki kaikkialla. Maailmankaikkeuden materiaali ja aines eivät olleet kiinteitä kappaleita. Olin niiden välissä oleva avaruus. Olin kaikkialla samanaikaisesti. Kappaleilla ei ollut merkitystä. Mikään kappale ei ollut toista tärkeämpi. Ne kaikki rakentuivat pelkästään ajasta ja avaruudesta. Noiden kappaleiden välillä oleva aika ja avaruus oli valinnut olla olematta kappale tuolla hetkellä. Tiesin, että palatessani palaisin eristyksissä oloon. Tämä sai minut epäröimään. Se ei tehnyt minua surulliseksi. Se ei tehnyt minua vihaiseksi. Tiesin, että kappaleet, jotka eivät olleet minä tulisivat taas käyttämään minuun oletettua valtaansa. Tiesin, että kylmä olisi erillään lämpimästä. Tiesin, että nälkä olisi erillään sateesta. Tiesin, että elämästäni tulisi pitkä, kylmä, yksinäinen ja tuskallinen.

Kukaan joka koskaan on epäröinyt ymmärtää epäröinnin kestävän vain silmänräpäyksen ja olevan on ohi ennen kuin epäröintisi syyt nousevat pintaan. Tiesin, että halusin palata. Odotin kohteliaasti mahdollisuuttani palata. Halusin palata juoksemisen ja hyppimisen ilmiöön. Halusin tuntea lämpimän tuulenväreen ihollani. Halusin palata tilaan, jossa olin kappale, joka saattoi törmätä toisiin kappaleisiin, jotka eivät olleet minä. Halusin olla olemassa jonakin muusta erillisenä. Halusin olla jotain omaani. Halusin olla täysin omillaan ja kaikesta erillään oleva kappale. Minua odottava ihmiskeho oli koettavaksi tarkoitettu asia. Se oli koe, jonka olin vasta aloittanut ja, jonka halusin viedä loppuun. Minut vedettiin takaisin kehooni veden poistuessa keuhkoistani. En siirtynyt tietoisesti kehoani kohti. Minut vedettiin. Kehostani irtautunutta kehoani vedettiin samalla tavalla, kuin jos jaloissasi on rullaluistimet, sidot köyden vyötäröllesi ja joku vetää sinua polkupyörällä.

Tunsin kuin olisin ollut selällään makaava märkä, rutistettu ja hukutettu rotta. Suustani ja nenästäni tuleva vesi tuntui todella väärältä. Huone oli lämmin, mutta lattia kylmä - ei pistävän kylmä, mutta kovan kylmä. Oloni ei todellakaan ollut mukava. Suuri joukko ihmisiä tuijotti minua. He kaikki näyttivät hieman pelokkailta, mutta samanaikaisesti hitusen helpottuneilta ja syyllisyyttä huokuvilta. Näköni oli veden ja kloorin takia samea. Tämä oli outoa, koska katonrajassa ollessani näkökykyni oli täydellinen. Minua huimasi ja kehoni tuntui todella, todella raskaalta. Se oli kuin lyijyä. Ylös nouseminen ja seisominen oli hankalaa. Joku auttoi minua. Oleskelin kaiketi hetken jossain huoneessa, en ole varma. Muistan, että minun oli todella vaikea pukeutua ja sukkien ja kenkien laittaminen jalkaan kesti ikuisuuden. Muistan tajunnan tasoni heilahdelleen edestakaisin yrittäessäni laittaa kenkiäni jalkaan. En kuitenkaan poistunut kehostani. Kokemus oli häilyvä ja sumea.

Kokemuksen jälkeen elin normaalisti. Kasvaessani ja käydessäni luottamuksellisia keskusteluja muiden kanssa ja näin oppiessa tuntemaan heidät huomasin, että olin erilainen kuin suuri osa ihmisistä. Huomasin ketkä olivat sulkeutuneita ja ketkä olivat avautuneet. Jotkut ihmiset ymmärtävät asioiden todellisen luonteen. Toiset eivät. Olen uskonnollinen ja henkinen. Minun ei tarvitse mennä kirkkoon puhuakseni Jumalan kanssa. Puhun Hänen kanssa joka sekunti. En pelkää kuolemaa. Minä odotan sitä. Siihen saakka elän elämää ja toimin sen mukaan minkä uskon olevan oikein. Tykkään kokea monenlaisia asioita. Elän vastuuntuntoisesti ja täydesti. Uskon maltillisuuteen kaikessa. Käytän alkoholia muutaman kerran vuodessa. Olen käyttänyt kannabista pari kertaa ja syönyt psilosybiinisieniä kolme kertaa. Olen iloinen ollessani iloinen. Olen iloinen ollessani surullinen. Olen iloinen ollessani kipeä. Olen iloinen ollessani täysin kyllästynyt tähän elämään. Minä ymmärrän. Luulen tietäväni mistä tässä on kysymys. Luulen tietäväni miksi me kaikki olemme täällä. Minusta tuntuu, että tiedän elämän tarkoituksen.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

NDE:n tapahtuma-aika: 25.7.1985

NDE:n osatekijät:

Liittyikö kokemukseesi hengenvaara? En ole varma Onnettomuus. Hukkuminen. Elvytys. Sairaus, tapaturma tai muut tila, jota ei pidetä hengenvaarallisena. En tiennyt minkä kohdan valita, ilman elvytystä olisin kuollut. Mutta hengenpelastaja teki sen mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Vesi siis tuli ulos keuhkoistani ja tuntia myöhemmin olin kunnossa.

Oliko kokemuksesi miellyttävä vai epämiellyttävä? Se oli kumpaakin.

Kokemukseen sisältyi: Kehosta irtautuminen (Out-of-Body-Experiment, OBE)

Koitko olevasi irrallasi kehostasi? Kyllä, mutta faktoja ei ole tarkastettu. Minä selvästikin poistuin kehostani ja olin olemassa sen ulkopuolella.

Kuinka vertaisit kokemuksen aikaista tietoisuutesi ja valppautesi tasoa normaalitasoon. Normaalia tietoisempi ja valppaampi. Olen pääni sisällä. Pystyn enintään koskettaa ilmaa ympärilläni, mutta ainoastaan niin kauas kuin mitä silmämunani näkevät. Pystyn kokemaan kollektiivisen tietoisuuden yhdessä muiden kanssa, mutta ainoastaan psykedeelien avulla pystyn tulemaan yhdeksi maailmankaikkeuden kanssa.

Missä vaiheessa kokemustasi tietoisuutesi ja valppautesi olivat korkeimmillaan? Juuri ennen kuin selkäni oli kattoa vasten.

Nopeutuiko ajattelusi? Ei

Tuntuiko aika nopeutuvan tai hidastuvan? Kaikki tuntui tapahtuvan samanaikaisesti - tai sitten aika pysähtyi tai menetti kaiken merkityksensä. Aika on minulle uudenlailla määritelty. Tiedän täsmälleen mitä ajan on tarkoitus tarkoittaa. Tiedän mitä se tarkoitti ennen kokemustani. Aika muuttui kokemuksen aikana eikä koskaan palannut normaaliksi. Aika menetti minulle kaiken merkityksensä. Sillä ei edelleenkään ole minulle mitään merkitystä. Pystyn laskemaan sekunteja. Pystyn tuntemaan ajan uhkan. Se edelleen matelee ollessani tylsistynyt. Mutta ymmärrän mitä tarkoitetaan kun sanotaan, “Jumala loi ajan, jotta kaikki ei tapahtuisi samanaikaisesti.”

Olivatko aistisi normaalia terävämmät? Eivät

Kuinka vertaisit kokemuksenaikaista näkökykyäsi näkökykyysi juuri ennen sitä? Nopeus ei määritellyt ajatuksiani. Ajatukseni olivat kaikkialla samanaikaisesti. Nopeus ei ollut vaihtoehtona. Aistini eivät rajoittuneet ihmiskehoon. Ääni ei kuulunut korvalle vaan sielulle. Näkökykyni ei kuulunut silmämunalle. Se oli kaikkitietävä ja kaikenkattava. Silmien näkö on samea tai terävä. Näkökykyni ei ollut tuolla tavalla rajoittunut. Minun tunteeni olivat aisti. Ihmiskehossa ja maan päällä niitä ei tunnisteta sellaiseksi - tai ainakaan ei Amerikassa. Kosketus oli värähtely käsinkosketeltavan aistimuksen sijaan. Ennen kokemustani näköaisti tarkoitti värin, tilan, muodon, varjon, etäisyyden ja pintarakenteen erottelemista. Kokemuksen aikana näkökykyni tarkoitti sitä, että minä olen koko luomakunnan rakenne.

Kuinka vertaisit kokemuksenaikaista kuuloaistiasi kuuloaistiisi ennen sitä? Ääni ei kuulunut korvalle vaan sielulle. En käsitellyt ääntä erillisinä tiedon palasina. Ihmisillä ei ollut erillisiä ääniä. Minä olin kaikki. Minä tunsin kaikkien ajatukset. Minä tunsin heidän tunteensa. Ääni oli kaikesta tuleva värähtely. En kuullut ääntä, vaan tunsin sen. Ääni oli luomakunnasta huokuva ja siihen sekoittuva elämänvoimaenergia. Ääni ei ollut olemassa erillään näkökyvystä ja kosketuksesta. Ne olivat kaikki yksi. Siihen sisältyi valtavasti enemmän kuin vain viisi aistia.

Vaikuttiko siltä, että tiesit mitä muualla tapahtuu? Kyllä, mutta faktoja ei ole tarkastettu.

Siirryitkö tunneliin tai kuljitko sellaisen läpi? En

Näitkö kokemuksesi aikana mitään olentoja? En

Kohtasitko tai tulitko tietoiseksi mistään kuolleista (tai elävistä) olennoista? En

Näitkö kirkkaan valon tai ympäröikö sellainen sinut? Ei

Näitkö ei-maallisen valon? En

Tuntuiko sinusta kuin olisit siirtynyt johonkin toiseen, ei-maalliseen maailmaan? Selkeästi mystinen tai ei-maallinen maailma. Vaihtoehdot riittämättömät. Koin olevani maailmankaikkeus, Maa mukaan lukien.

Mitä tunteita tunsit kokemuksen aikana? Tunsin kaikki tunteet. Tunsin omani. Tunsin jokaisen huoneessa sekä viereisessä huoneessa olleen ihmisen tunteet. Tunsin rauhaa, rakkautta, eheyttä, tyyneyttä, ykseyttä, uteliaisuutta, kiinnostusta. Tiedostin oman tietämättömyyteni, (ensimmäistä kertaa koskaan pystyin hyväksymään sen) tunsin, että kaikki oli niin kuin pitääkin.

Oliko olosi miellyttävä ja rauhallinen? Uskomattoman miellyttävä ja rauhallinen

Olitko onnellinen? Iloinen

Koitko harmoniaa tai ykseyttä maailmankaikkeuden kanssa? Koin olevani yksi maailman kanssa

Kokemukseen sisältyi: Erityistä tietoa tai tarkoitusta

Tuntuiko yhtäkkiä siltä, että ymmärsit kaiken. Ymmärrän kaiken maailmankaikkeudesta. Kaikki oli niin selkeää. Se oli uskomatonta.

Näitkö kohtauksia menneisyydestäsi? En

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? En

Kokemukseen sisältyi: Raja

Saavuitko rajalle tai rajoittavalle fyysiselle rakenteelle? Kyllä. Tämä on kyllä/ei vastaus. Tiesin, että mikäli päästän irti (menetän kiinnostuksen minulle kuuluvaan lattialla olevaan ihmiskehoon) olisin vapaa. Selkäni oli kattoa vasten, joka toimi rajana ja piti minut lähellä kehoani. Kehon ulkopuoleinen kehoni oli itsessään raja, joka esti minua leviämästä.

Saavuitko pisteeseen, josta ei ollut paluuta? Saavuin rajalle, jota minun ei sallittu ylittää, tai minut lähetettiin takaisin vasten tahtoani. Ihmisenä oleminen on kaikkien aikojen suurin mahdollisuus. Tämä on meidän kokeemme. Tämä on meidän leikkipuistomme. Tämä on ihmiskokemus/koe. Saamme kokeilla tätä uskomatonta rajallisuutta ja rajoittuneisuutta, jonka myötä opimme täysin uuden näkökulman. Saamme erota kokonaisuudesta ja kokea sen yksin olevan luonnottoman pahuuden, tuskan, hölynpölyn ja ällöttävyyden jota kutsutaan MINÄKSI. Kaiken tuon keskellä onnistumme kuitenkin löytämään iloa, rakkautta, yhteyttä, nautintoa ja hyvää. Tämä on niin kertakaikkisen outo mahdollisuus! Henkilökohtaisesti vihaan ihmisenä olemista, mutta rakastan sitä, että saan kokea sen. Saan tämän näkökulman. Halusin saattaa tämän kokeilun loppuun - taas.

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Kuinka tärkeä asia uskonnollisuus/henkisyys oli sinulle ennen kokemustasi? Ei ollut tärkeä

Mikä oli uskontosi ennen kokemustasi? Uskontokuntaan kuulumaton - Ei mikään tietty. Äitimme kuljetti meitä eri uskonnoista toiseen etsiessään, jotain sellaista mistä pitäisi.

Onko uskonnonharjoittamisesi muuttunut kokemuksesi jälkeen? Kyllä

Kokemuksesi jälkeen, kuinka tärkeä asia uskonnollisuus/henkisyys on sinulle? Valtavan tärkeä

Mikä on uskontosi nyt? Muu - Unitarismi ja muut liberaalit uskot. Olen Universaali Unitaari. Vietän kaiken uskonnollisen aikani synagogassa, koska pidän Juutalaisten uskonnosta.

Sisälsikö kokemuksesi asioita, jotka olivat uskomustesi mukaisia? Sisälsi asioita, jotka eivät olleet täysin yhteneviä tuolloisten uskomustesi kanssa. En uskonut Jumalaan ennen tuota päivää. En uskonut Jumalaan tuona aamuna. Olin lapsi. Olin itsekeskeinen. Olin itsekäs. Minulla ei ollut tarkoitusta. Minulla ei ollut tavoitteita. Minulla ei ollut aikomuksia. En ajatellut ympäröivää maailmaa lainkaan. Minä heräsin ja leikin. Hommasin itseni pulaan. Nauroin. Olin omissa maailmoissani suurimman osaa päivästä. Eritoten koulussa. Kuvittelin maailman pyörivän minun ympärilläni. Luulin olevani maailmankaikkeuden keskipiste. Ajattelin vain itseäni. Hauskan pitäminen oli syy herätä. Olin lapsi. Kokemuksen aikana olin Jumala. Jumala oli minä. Olin kaikki. Jälkeenpäin tunsin jotain todellista sisälläni. Tuo jokin oli voimakas. Se oli rakkaus. Aloin rukoilemaan. Joskus rukoilin tuntikausia. Rukoilin joka päivä. En siis mitään tekorukouksia tyyliin, “Minä teen näin sinun puolestasi, jos sinä teet jotain minun puolestani”. Ylistin Jumalaa. Näin mitä minulle oli annettu. Ymmärsin kuinka upeaa tämä oli. Rukoilin. Ylistin. Rakastin. Tunsin sen. Maailmalla oli merkitys. Minulla oli merkitys. Yhtäkkiä halusin tehdä jotain, joka vaikuttaisi minua ympäröivään maailmaan. Halusin tehdä maailmasta paremman paikan. Tunsin itseni todelliseksi. Tiesin olevani osa jotain suurta.

Muuttuivatko arvosi ja uskomuksesi kokemuksesi myötä? Kyllä. Arvostin yhtäkkiä muiden elämää. Näin, että ihmiset eivät olleet olemassa ainoastaan tehdäkseen töitä, jotta minulla olisi ruokaa ja katto pään päällä. Näin todellisen syyn heidän olemassaololleen. Uskoin, että pystyisin muuttamaan maailmaa. Uskoin itseeni. Tiesin yhtäkkiä, että minulla oli merkitys - että olemassaolollani oli tarkoitus. Ymmärsin, että mikään ei ollut sattumanvaraista ja merkityksetöntä. Kaikki oli todellista ja tarkoituksellista.

Vaikuttiko siltä, että kohtasit mystisen olennon tai läsnäolon, tai kuulitko tunnistamattoman äänen? En. Ääni ei tapahtunut minulle kuten sen tavanomaisesti ymmärrämme. Oli olemassa “ääni”. Tarkemmin sanottuna, ulkopuolellani oli tieto, joka laitettiin minuun ja, joka yhdisti minut kaikkeen mitä on. Ihmiset ehkä käyttävät mallinnetta “mystinen olento, läsnäolo tai ääni”, koska hyväksymme ja ymmärrämme nuo sanat. Se on ainoa kuvaus, joka ymmärretään. Tai sitten koin jotain muuta.

Näitkö kuolleita tai uskonnollisia henkiä? En

Kohtasitko tai tulitko tietoiseksi olennoista, jotka aiemmin elivät maan päällä ja, joita kuvaillaan nimeltä uskonnoissa (esim. Jeesus, Muhammad, Buddha jne.) En

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämää edeltävästä olemassaolosta? Kyllä. Näin tätä elämää edeltäneen olemassaoloni. Näin mitä tulee taas olemaan kuolemani jälkeen. Se mitä aiemmin oli, oli... jotain paljon parempaa. Ja se mitä tulee olemaan on sitäkin parempaa. Eläminen tosiaan on syvältä. Ja sitten sitä kuolee. Luojan kiitos. Joten koe niin paljon kuin mahdollista täällä ollessasi.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa universaalista yhteydestä tai ykseydestä? Kyllä Kyllä. Mystinen universaali yhteys ja ykseys todellakin on olemassa. Minä tunsin sen. Se oli ihanaa. Se tekee lähes sietämättömäksi sen, että on jumissa tässä kehossa ja rajattu tälle planeetalle. Mutta uteliaisuus on voimakas. Olemassa oleminen ihmisenä on erilaista. Huonompaa. Mutta se on silti kokemisen arvoista. Mikäli et tee jotain sellaista, jolla haluat täyttää muistisi, teet jotain väärin. Mutta sekin on ok. Sinä vain lähdet täältä paskojen muistojen kanssa. Siinä kaikki.

Uskoitko Jumalaan ennen kokemustasi? Olin melko varma, että Jumalaa ei ole

Saitko kokemuksesi aikana tietoa Jumalan olemassaolosta? Kyllä. Jumala on olemassa. Minut palautettiin takaisin Jumalaan. Minusta tuli yksi kokemuksen aikana. Jumala on.

Uskotko Jumalaan kokemuksesi jälkeen? Jumala ehdottomasti on olemassa

Maallisesta elämästä ei-uskonnollisesta näkökulmasta:

Saitko kokemuksen aikana erityistietoa omasta tarkoituksestasi? Kyllä. Minut tuotiin taivaan laskoksiin. Ennen kokemusta olin ahdasmielinen ja kapeakatseinen ja tietoisuuteni oli rajattu. Kokemuksen aikana minut avattiin - tehtiin tietoiseksi kaikesta. Näin kuinka elämä maan päällä ihmisenä oli se salaisuus, jota meille oltiin paljastamassa. Tämä olemassaolo on tuo salaisuus. Mutta, jotta Jumala saisi sanottua tuon lauseen loppuun, on meidän elettävä se 100 vuotta. Elämämme täällä on vain lause, jota Jumala kuiskaa korvaamme.

Uskoitko elämiemme olevan merkittäviä ja tärkeitä ennen kokemustasi? Are En pitänyt niitä merkittävinä tai tärkeinä

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän tarkoituksesta? Kyllä. Olemme täällä ollaksemme erossa ykseydestä. Olemme täällä tuntemassa tuskaa. Olemme täällä tuntemassa yksinäisyyttä. Oikeasti oppimassa kuinka vaikeaa on olla erossa Jumalasta. Kun joudumme kamppailemaan sekä saadaksemme rakkautta että elääksemme ja rakastaaksemme, saamme tehdä jotain uudenlaista - jotain sellaista, jota ei voi tehdä silloin kun ei ole muuta kuin rauhaa, valoa ja rakkautta. Täällä on sekä valo että pimeys. Kumpikin. Kun kultakalasi kuolee, itke voimakkaasti. Siitä syystä sinä täällä olet.

Uskoitko tuonpuoleiseen ennen kokemustasi? En pitänyt sitä todennäköisenä

Uskotko tuonpuoleiseen kokemuksesi jälkeen? Tuonpuoleinen on ehdottomasti olemassa. Kyllä. Se mitä me kuvailemme sieluksi jatkaa olemassaoloa, mutta ei erillään muista sieluista. Olemassaolo Ei jatku jonkinlaisena kehottomana ihmisenä. Puhutaan “Jumalan luokse palaamisesta.” Ja tästä siinä on kysymys paitsi, että Jumalalla ei ole valtaistuinta ja valkoista partaa. Täällä me olemme erossa. Kuolemanjälkeinen elämä on paluu siihen mistä olemme olleet erossa, jotta voisimme elää ihmisenä maan päällä siinä kehossa, joka sinulle sitä varten annettiin.

Pelkäsitkö kuolemaa ennen kokemustasi? Hieman

Pelkäätkö kuolemaa kokemuksesi jälkeen? En pelkää kuolemaa

Pelkäsitkö elää elämääsi ennen kokemustasi? En

Pelkäsitkö elää elämääsi kokemuksesi jälkeen? En

Uskoitko maallisen elämän olevan merkittävä ja tärkeä ennen kokemustasi? En

Uskotko maallisen elämän olevan merkittävä ja tärkeä kokemuksesi jälkeen? Kyllä

Saitko tietoa siitä kuinka meidän tulisi elää elämämme? Kyllä. Maa on paikka, joka annettiin sinulle. Voit oikeasti tehdä ihan mitä haluat. Mutta nuo muistot ovat pysyviä. Todellisuus jonka rakennat on se todellisuus, jota nyt elät. Se, että meidät on erotettu erillisiksi kappaleiksi, jotka voivat vaikuttaa toisiinsa negatiivisesti on osa tätä kokemusta. Vaikka aiheuttaisit toisille kärsimystä tietämättäsi, tuntevat he oikeasti heille aiheuttamasi tuskan. Ja se on sitten heidän kokemuksensa. Opi aikaa myöten. Ainoa syy sille miksi ihmiset kokevat helvetin maan päällä on, koska me luomme helvetin toisillemme ja teemme sitä toisillemme. Mikäli haluat tehdä maailmasta paremman paikan, täytyy sinun tehdä siitä tuo parempi paikka. Sinun itse henkilökohtaisesti täytyy tehdä siitä parempi.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän vaikeuksista ja haasteista? Kyllä Kyllä. Elämää voi olla ainoastaan mikäli on kuolemaa. Ilman kuolemaa ei voi olla elämää. Me teemme siis Jumalan kanssa sopimuksen. Ja näihin sopimusehtoihin kuuluu vaikeuksia, haasteita ja vastoinkäymisiä. Tämän kokemuksen me kaikki halusimme kokea. Hyppää siihen pää edellä. Rakasta sitä kokonaisuudessaan. Se, että me emme tiedä on tässä se koko pointti. Yksinäisyys on se mitä Jumala halusi sinulle näyttää. Lähes kuolemalla minä huijasin. Kerkeisin olla vain 12 vuotta tässä eristyssellissä. Nyt huijaan tietämällä, että meidän täytyy olla tässä rotankolossa vain 100 vuotta. Sitten pääsemme takaisin rauhaan. Tämä elämä kaikkine haasteineen oli tavallaan Jumalan tapa sanoa... “pssst, hei jäbä, sun on PAKKO tulla tsiigaa mitä tääl o!!! Tuu kattoo.”

Olitko myötätuntoinen ennen kokemustasi? En

Saitko kokemuksesi aikana tietoa rakkaudesta? Kyllä Kyllä. Rakkaus on. Syleile rakkautta. Ole rakkaus. Ole rakastettu. Se tuntuu niin hyvältä, koska me tulimme sieltä. Sinne me palaamme kuoltuamme. Haasteena on saada se tapahtumaan maan päällä tässä ihmismuodossa. Onnea matkaan. Tee parhaasi. Ole rakkaus. Kun olemme kaikki yksi (ilman kehoa) ja levinneenä maailmankaikkeuden joka kolkkaan, ei tuskaa enää ole. Mutta silloin ei myöskään ole erillisiksi kappaleiksi erotettuja kehoja, jotka voisivat törmäillä toisiinsa, ei kihelmöiviä kieliä kiihottamassa nivusiasi. Ei pieniä vauvoja tuoksutettavaksi. Ei ylpeyden hetkeä poikasi tuodessa kotiin todistuksen, jossa on paras arvosana. Tämä ihmiskokemus on juuri se - ihmiskokemus. Tämä on sinun aikasi täällä. Rakasta.

Olitko myötätuntoinen kokemuksesi jälkeen? Hieman

Mitä muutoksia elämässäsi tapahtui kokemuksesi jälkeen? Suuria muutoksia. Suuria muutoksia.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet kokemuksesi seurauksena? Kyllä. Elämäni oli hädin tuskin vielä alkanut, mutta kyllä. Aloin toimia maailmassa kuin saattaisin vaikuttaa siihen.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea kuvailla sanoin? Ei

Verrattuna muihin tuon ajan tapahtumiin elämässäsi, kuinka tarkasti muistat kokemuksesi? Muistan kokemukseni tarkemmin

Onko sinulla mitään psyykkisiä tai epätavallisia kykyjä tai muita erityislahjoja, joita sinulla ei ollut ennen kokemustasi? Kyllä. Tai niin ainakin luulen. Aviomieheni on toista mieltä. Mutta uskomukseni saattaa myös vain johtua siitä, että olen nainen. Eivätkö kaikki naiset kuvittele olevansa ajatustenlukijoita?

Oletko kertonut kokemuksestasi muille? Kyllä. Kokemukseni tapahtui ollessani 12-vuotias ja kerroin siitä ensimmäisen kerran 20-vuotiaana. Ne jotka ovat vielä suljettuja vain hymyilevät ja nyökkäilevät. Ne jotka on avattu ymmärtävät sen täysin. He ovat läsnä ja saatamme puhua elämän tarkoituksesta tuntikausia.

Olitko kuullut kuolemanrajakokemuksista ennen kokemustasi? En

Kuinka todellisena pidit kokemustasi sitä seuranneina päivinä ja viikkoina? Kokemus oli ehdottomasti todellinen. Olin lapsi. Se tapahtui. Tiesin, että en kuvitellut sitä. Mielikuvitukseni ei olisi pystynyt siihen.

Kuinka todellisena pidät kokemustasi nyt? Kokemus oli ehdottomasti todellinen. Tunnen sen joka päivä. Se sisältää sieluni. Jumala asuu minussa. Hän oleilee minussa.

Onko mikään missään vaiheessa elämääsi toistanut mitään kohtaa kokemuksestasi? Kyllä. LSD, kannabis, sienet ja ekstaasi. Kukin huume paljastaa jonkin kohdan kokemuksesta. Mikään niistä ei toista sitä. Mutta ne tekevät aika hyvin sen mitä niiden on tarkoituskin tehdä. Kokeilin kutakin huumetta kerran ollessani 21-24-vuotias: yksi huume per vuosi. Toistin tämän ollessani 27-30-vuotias sekä ollessani 35-37 vuotias. Olen siis käyttänyt kutakin huumetta kolme kertaa elämäni aikana. LSD:tä olen kokeillut vain kaksi kertaa.

Onko vielä jotain mitä haluaisit sanoa kokemuksestasi? Yksi kysymyksistä ei anna vastausvaihtoehdoksi ruumiista poistumista ja muuttumista yhdeksi maailmankaikkeuden kanssa, johon kuuluu myös oma kehoni. Kun olin erillään kehostani näin kaikki ihmiset maanpäällisenä kokemuksena. He olivat kappaleita, jotka olivat erotettuja materiaaliseen ainekseen, joka oli varta vasten luotu tuntumaan erilaiselta kuin mikään muu. Se tosiasia, että he pelkäsivät kuolemaani oli maanpäällinen tapahtuma, jonka tiedostin tapahtuvan. Se, että he puhuivat suidensa kautta, jotta he kuulivat toinen toisensa oli maanpäällinen tapahtuma, jonka tiedostin tapahtuvan. Se tosiasia, että he eivät kyenneet näkemään seinien tai planeettojen lävitse tai tulevaisuuteen tai menneisyyteen oli maanpäällinen tapahtuma, jonka tiedostin tapahtuvan. Minä selvästi poistuin kehostani ja olin olemassa sen ulkopuolella. Tällä planeetalla on niin paljon ihmisiä, jotka heittävät elämänsä hukkaan. He eivät tunne mitään eikä heillä ole mitään tarkoitusta. Se tekee minut surulliseksi. Minä säälin heitä. Kokemukseni takia olen surullinen siitä, että ihmisten on tarkoitus olla niin erillään. Tiedän tämän kokeen olevan hyvä. Mutta se tuntuu niin julmalta. Tiedän kuitenkin, että kuollessani minä olen saanut kokea sadasta yksinäisestä vuodestani vain 11 vuotta tuota tunnetta. En kokonaista elinikää. Vietin suurimman osan elämästäni tuntien itseni kokonaiseksi sekä osaksi Jumalaa. Joskus mietin tuleeko minulla olemaan tarpeeksi yhteistä tähtipölyn kanssa, jotta voin tuntea kokeneeni elämän kokonaisuudessaan. On kuin asunnon todellisen siivoamisen sijaan olisin ainoastaan suihkauttanut ilmaan ilmanraikastajaa. On hulluin mahdollinen tunne samanaikaisesti sääliä ihmisiä ja olla heille kateellinen. Koen samanaikaisesti tulleeni huijatuksi ja olevani onnekas.