Rachel F KRK

Kuvaus kokemuksesta:

Ollessani 20-vuotias, ensimmäisen lapseni synnytys käynnistyi ennenaikaisesti. Neljän vaikean päivän jälkeen minulle tehtiin episiotomia, jonka johdosta menetin suuren määrän verta. Kaksi päivää tyttäreni syntymän jälkeen, tehtiin päätös verensiirron aloittamisesta.

Kun verensiirron aloittamisesta oli kulunut noin kaksi tuntia, koin tarvetta mennä vessaan. Raahasin veripussia vierelläni. En koskaan tuota hetkeä aiemmin tai sen jälkeen ole tuntenut oloani yhtä heikoksi ja kelluvaksi. Liikkuminen oli äärimmäisen vaivalloista.

Laahustin vessasta takaisin osastolle ja kävin hitaasti ja varovaisesti makuulle. Osastolla ei minun lisäkseni ollut muita kuin eräs toinen uusi äiti, joka makasi minua vastapäätä. Hymyilin hänelle ja huomasin hytiseväni. Minun on aina ollut kylmä, joten kuvittelin tuolloin että minun vain tarvitsi lämmitellä. Yritin maata hetken paikoillani, mutta huomasin nopeasti koko kehoni tärisevän. Vastapäätä ollut Nainen kysyi olinko kunnossa. Yritin vastata, että olin, ja, että minun oli vain kylmä, mutta hampaani olivat alkaneet kalisemaan ja leukani oli niin jäykkä, etten kyennyt hallitsemaan sitä. Minä vain nyökkäsin hänelle. En vielä lainkaan ymmärtänyt miksi oikeasti tärisin.

Kurotin kohti hoitajakutsunappulaa pyytääkseni kätilöltä ylimääräisen huovan. Heti minut nähtyään hän painoi takanani ollutta nappulaa, ja muutaman sekunnin kuluttua olin piiritetty. Verensiirto keskeytettiin välittömästi. Vastapäätä ollut Nainen tuijotti minua. Olin täysin tietoinen hänen kasvoillaan näkyvästä kauhusta ja siitä kuinka hänen ympärilleen vedettiin verho.

Halusin kysyä, mitä oli tekeillä, mutta en pystynyt liikuttamaan leukaani puhuakseni ja kasvoilleni laitettiin lähes heti happinaamari. Muistan että hengittäminen oli yhtä kamppailua. Muistan kuinka rintani hakkasi. Ajatukseni olivat levällään ja katseeni joka puolella. Kun huomasin kynsieni muuttuvan sinisiksi, totesin sisäisesti täysin tyynesti, “Oho, mä teen kuolemaa.” Toteamus oli täysin viileä ja siinä oli mukana häivähdys “hupsista”.

Yritin pitää itseni sisäisesti rauhallisena. Puhuin itselleni mielessäni ja yritin saada voimaa ajattelemalla perhettäni. Muistan, että se, että he eivät olleet siellä enkä voinut jättää heille hyvästejä, sai minut turhautumaan ja ärsyyntymään.

Yritin pitää silmäni auki, mutta yhtäkkiä koin voimakasta väsymystä. Silmäni olivat todella väsyneet, joten annoin niiden levätä - ja sitten olin ylhäällä.

Leijuin lyhyen hetken vastasyntyneen lapseni yllä ja toivoin hänen muistavan minut, ja sitten lähdin matkaan.

Tuntui kuin olisin kiitänyt suurella nopeudella tunnelin lävitse. En kuitenkaan kyennyt näkemään tunnelissa mitään seiniä. Se oli pimeä, mutta valaistu. En ollut yksin - pystyin aistimaan jonkun läsnäolon. Putosin ylöspäin/eteenpäin käsittämättömällä nopeudella. Ilmavirran tuntu. Lävitseni. Sisälläni. Tuolloin se tuntui minusta kuin olisin ollut vuoristoradassa - se syöksymisen tunne. Se tuntui ihanalta. Tunsin itseni niin kevyeksi, niin vapaaksi. Minä samanaikaisesti koin tämän täysin ja katsoin itseäni läpikäymässä sitä täydellisellä selkeydellä lyhyen matkan päästä. Voin yhä edelleen nähdä itseni putoavan jos vain keskityn tuohon muistoon.

Tätä matkaamista kesti jonkin aikaa, kunnes tiedostin olevani uudessa paikassa. Se oli kuin huone, jolla ei ollut seiniä, kattoa tai lattiaa. Näkökenttäni oli 360 astetta - näin kaikkialle ympärilläni. Oli taas pimeää, mutta en tuntenut pelkoa. Tunsin taas läsnäolon ja täydellistä luottamusta tähän seuralaiseeni. “Elokuva”, paremman sanan puutteessa, alkoi pyörimään. Se oli mustavalkoinen ja valtava. Oli kuin olisin tuijottanut valtavaa ruutua, joka täytti kaiken joka suunnassa. Tämä “elokuva” oli minun elämäni syntymästäni kuolemaani - sen joka ikinen hetki, joka ikinen koskaan kokemani tilanne. Katsoin sen ja elin sen uudestaan. Tuolloin huomasin, että Aika ei enää vaikuttanut samalta kuin ollessani kehossani. Oli kuin minut olisi heijastettu johonkin hetkeen, tai raahattu läpi ajan ensin taaksepäin ja sitten eteenpäin, jotta voisin tuntea uudelleen. Todistin tuolloin seksuaalisen hyväksikäytön, jonka uhriksi olin pienenä lapsena joutunut ja, jonka olin tukahduttanut ja lisäksi tuolloin sekä öisin sängyllä maatessani kokemani kehosta irtautumiset. Näin kuinka lensin kehoni ulkopuolella ja minä muistin. Tuolloin näin ja muistin myös oppaan, joka oli ollut kanssani läpi kasvuvuosieni. Katsoessani/uudelleen kokiessani kunkin tilanteen huomasin, että pystyin nyt kokemaan kaikki tilanteet jokaisen niissä läsnä olleen tunteiden kautta.

Näin kaikki omat onnettomat virheeni ja opin jokaisesta uudelleenelämisestä. Näin kuinka ollessani lapsi, marsu puri minua, ja minä kauhuissani lähes heitin sen päin sohvaa. Tunsin tuon marsun pelon ja häpesin itseäni. Kukaan ei tuominnut minua. Minulta vain kysyttiin, mitä olin oppinut. Minua lohdutettiin ja rauhoiteltiin tuolloin. Olin oppinut niin paljon. Olin oppinut kuinka suuri vaikutus pieniltä vaikuttavilla teoillani oli suuressa mittakaavassa - kuinka tekemäni valinnat ja käytökseni väreilee lukemattomien muiden ihmisten elämien lävitse. Olin oppinut kuinka osoittamani Rakkaus leviää kuin kulovalkea. Opin kuinka syvästi se kun minä kaltoin kohtelin muita satutti näitä ja millainen vaikutus sillä heihin oli, ja kuinka tuo tuska, pelko ja hämmennys sitten vaikuttaisi myös muiden elämiin. Siinä “ajassa”, jonka vietin tässä uudelleenelämisessä, minulle kehittyi syvä kiitollisuus montaa asiaa kohtaan - elämää kokemuksena ensinnäkin. Sekä niitä ihmisiä ja sydämiä kohtaan, jotka olivat koskettaneet sieluani kauniilla tavoilla ja ihmisen haurautta kohtaan. Oivallukseni vaikutti olevan tyydyttävä, ja eteneminen jatkui.

Matkasimme taas valaistun pimeyden lävitse, kunnes näin kaukaisuudessa valon pisteen. Kun minä näin sen, minä muistin. Tiesin minne olin matkalla ja halusin päästä sinne nopeasti. En muista liikutinko itse itseäni sitä kohti vai “vetikö” se minua jotenkin puoleensa, mutta sisälläni oli “tarve/halu”.

Liikuimme nopeammin ja nopeammin tätä valonsädettä kohti. Se kasvoi voimakkaasti näkökentässäni. Tuntui kuin olisin lentänyt.

Me syöksyimme siihen. Ja se oli sanoinkuvaamaton.

Se oli kaikki uskomattomat tunteet, joita en voi koskaan kyetä kuvailemaan. Se oli välitön rauha. Täydellinen, kokonainen rauha koko olemuksessani. Tuskaa ei ollut, pelkoa ei ollut, häpeää ei ollut. Tunsin olevani täysin hyväksytty. Täysin kokonainen ja rakastettu. Rakastettu yli kaiken käsityskyvyn. Rakastettu kaikkineni. Rakastettu Rakkaudella, jota en ole tuntenut täällä. Rakastettu puhtaimmalla rakkaudella mitä olla voi.

Tunsin olevani “kotona”. Minusta tuntui, että minä tiesin tämän paikan/tilan/olennon. Se oli valoa. Se täytti koko 360 asteisen näkökenttäni. En muista, että sillä olisi ollut minkäänlaista muotoa. Tämä herätti minussa monenlaisia kysymyksiä pitkään elämässäni. Mutta se oli kaunis eikä lainkaan häikäisevä.

Minä ikään kuin “sulauduin” tähän valoon. Se imi minut itseensä, ja minä imin sen itseeni. Meistä tuli Yksi - täysin. Opin näiden hetkien aikana aivan valtavasti olemassaolostamme ihmisenä sekä planeetastamme ja siitä mitä meidän pitää lajina tehdä ratkaistaksemme sen ongelmat - paraneminen, jota planeettamme ja me ihmisinä tarvitsemme.

Minä samanaikaisesti kommunikoin tämän valon kanssa ja olin sen sisällä ja Yhtä sen kanssa. Keskustelu alkoi, käsitykseni mukaan telepaattisesti, ja minulta kysyttiin haluaisinko palata. Sieluni totuus on, että tämä ehdotus loukkasi minua syvästi. Ajatus palaamisesta kauhistutti minua ja tunsin kuinka sisimmässäni vastasin kovaan ääneen, “En!” Seurasi lyhyt tauko, ja olin hieman hämilläni. Ihmettelin miksi minulta kysyttiin tätä. Sitten sama kysymys toistui taas sisälläni, “Haluaisitko palata?” Vastasin taas, “En.” Seurasi toinen tauko. Sitten minulle näytettiin pinnasängyssä ruumiini vieressä makaava vauva, jonka olin juuri synnyttänyt. Minulle näytettiin monia tulevia tapahtumia. Näin monia lopputulemia, jotka olivat kiinni ainoastaan siitä palaisinko minä kehooni vai en. Tämä Rakkaus tulisi koskettamaan lukemattomia ihmisiä mikäli päättäisin palata. Ja jos en palaisi, moni ei tulisi tuntemaan sitä. Tein jotain mitä voisi ainoastaan kuvailla syväksi sielun huokaukseksi. Tietävä huokaus. Ymmärrys.

Heti tämän nähtyäni, ja “katsellen” millainen vastasyntyneen tyttäreni tulevaisuus mahdollisesti olisi mikäli jäisin, sanoin, “Kyllä”.

Pyysin saada vielä hetken aikaa ja minulle myönnettiin se. Imin kaiken rakkauden mitä vain pystyin koko olemukseeni. Se tuntui mahtavalta. Tunsin itseni puhtaaksi, kevyeksi, kokonaiseksi ja rakastetuksi ja rakastetuksi ja rakastetuksi. Tuona “hetkenä” minä ymmärsin kaiken; luomakunnan, tarkoituksen, rakkauden, fysiikan, numerot, olemassaolon. Olin täysin Yhtä koko luomakunnan kanssa.

Ja sitten kiidin takaperin, ja oli kylmää ja pimeää, ja minä surin valoa jo ennen kuin edes osuin kehooni.

Kesti kaksi päivää ennen kuin pystyin pitelemään vauvaani. Makasin kaksi vuorokautta täysin alasti, ja tajunnan tasoni häilyi. En pystynyt puhumaan. Minä vain makasin siinä ja itkin hiljaa. Joka paikkaan sattui. Tunsin olevani ansassa, rajoitettu, yksinäinen. Kaipasin sitä valoa, sitä rakkautta, välittömästi ja syvästi.

Kehoni toipui nopeammin kuin henkeni, vaikka silläkin kesti siinä kauan. Olin monta vuotta syvästi masentunut. Itsetuhoiset ajatukset olivat tavanomaisia, koska halusin niin kovasti takaisin “kotiin”. Olin pitkään sekaisin. Minä pelkäsin. Kehossa oleminen oli tuskallista ja rajoittavaa. Koen siinä olemisen edelleen epämukavaksi. Olen kuitenkin oppinut rakastamaan elämääni ja hengitystäni ja olemaan niistä kiitollinen.

Seitsemän vuotta kuolemanrajakokemukseni jälkeen, olin isäni vuoteen äärellä hänen siirtyessään tuonpuoleiseen. Monet palaset tuntuivat tuolloin asettuvan paikoilleen mielessäni. Aloitin tuolloin meditoimisen ja pakotin itseni toipumaan niin seksuaalisesta hyväksikäytöstä, parhaan ystäväni (isäni) menettämisestä kuin valon tuskallisesta menettämisestäkin.

Tuolloin minä muistin tarkoitukseni. Perustin nettiyhteisön nimeltä 'Bruised But Not Broken' (suom. Ruhjottu, mutta ei rikottu). Seuraavan kuuden vuoden aikana se kasvoi yli 700 000:n seksuaalisesti hyväksikäytetyn, traumatisoituneen ja riippuvuuksista ja menetyksistä kärsivän ihmisen yhteisöksi. Pyrimme yhdessä parantamaan haavamme ja olemaan paras mahdollinen versio itsestämme.

Olen tuon jälkeen julkaissut myös kaksi kirjaa. Ensimmäinen niistä käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöäni ja paranemista, ja toinen Kuolemanrajakokemustani ja valon sekä korkeamman minäni kanssa viettämääni aikaa.

Kuolemanrajakokemukseni oli ehdottomasti elämäni uskomattomin ja mullistavin kokemus. En ole koskaan unohtanut siitä hetkeäkään enkä usko, että koskaan tulen unohtamaan. Minulta meni aikaa, mutta minä annoin sen muuttaa minut kauneimmalla mahdollisella tavalla, ja yritän joka päivä elää ja rakastaa kuten minua rakastettiin noina äärimmäisen pyhinä hetkinä.

Lisäkysymyksiä tri. Jeffrey Longilta:

Kirjoitit, että:

”Minä ikään kuin “sulauduin” tähän valoon. Se imi minut itseensä, ja minä imin sen itseeni. Meistä tuli Yksi - täysin. Opin näiden hetkien aikana aivan valtavasti olemassaolostamme ihmisenä sekä planeetastamme ja siitä mitä meidän pitää lajina tehdä ratkaistaksemme sen ongelmat - paraneminen, jota planeettamme ja me ihmisinä tarvitsemme.”

ja:

”Pyysin saada vielä hetken aikaa ja minulle myönnettiin se. Imin kaiken rakkauden mitä vain pystyin koko olemukseeni. Se tuntui mahtavalta. Tunsin itseni puhtaaksi, kevyeksi, kokonaiseksi ja rakastetuksi ja rakastetuksi ja rakastetuksi. Tuona “hetkenä” minä ymmärsin kaiken; luomakunnan, tarkoituksen, rakkauden, fysiikan, numerot, olemassaolon. Olin täysin Yhtä koko luomakunnan kanssa.”

Voisitko mitenkään tarkentaa sitä mitä kuolemanrajakokemuksesi aikana opit sekä saavuttamaasi ymmärrystä?

Kiitos vielä kerran uskomattoman kokemuksesi jakamisesta!

Ystävällisin terveisin,

-Jeffrey

Rachelin vastaus:

Tiesin muuttuneeni Yhdeksi koko luomakunnan kanssa, koska tiesin tuolloin kaiken mahdollisen. Sitä voisi ehkä jollain tavalla pitää “tiedoston lataamisena” (eng. download). En muista kuinka se täsmälleen tapahtui, mutta ymmärrykseni koskien omaa elämääni, planeettaamme ja olemassaoloa muuttui suuresti ja nopeasti. Se tuntui pikemminkin “yhtymiseltä” - että olisin taas uudestaan yhdistynyt johonkin, tullut taas uudestaan joksikin. Vastaus koskien koko luomakuntaa vaikutti niin yksinkertaiselta, että jos minun olisi vain ollut mahdollista niin tehdä, niin olisin potkaissut itseäni siitä, että olin saattanut unohtaa sen.

Tiesin, että jokaisella elävällä olennolla on sielu. Alkuun olin hyökkäävä jos joku tappoi hyönteisen seurassani. Halveksun sitä edelleen. (Kuulostaa äärimmäiseltä - ja sitä mieltä ihmiset olivatkin) Pariin otteeseen pian kuolemanrajakokemukseni jälkeen, minä itseasiassa itkinkin. Minä tunsin sen kärsimyksen. Olin pettynyt siihen kuinka kevytmielisesti me ihmiset suhtaudumme elämään. En katso uutisia. En katso kauhuelokuvia. Minulla ei ole mitään halua aiheuttaa toiselle kärsimystä tai nähdä kenenkään kärsivän, oli kyseessä sitten ihminen, koira tai hämähäkki. En halua osallistua siihen millään tavalla ja yritän viettää elämäni jokaisen hetken yrittäen auttaa ympärilläni olevia. Olen myötätuntoinen (lähes) jokaisessa käymässäni keskustelussa. Näen ihmiset syvällä tasolla. Minä tunnen mitä he tuntevat. Ymmärrän heidän näkökulmansa, vaikka se ei vastaisi omaani (ja usein se ei vastaa). Pidän elämää arvokkaana. Pidän meitä arvokkaina ja koen, että meidän tulisi rakastaa ja kunnioittaa toisiamme parhaan kykymme mukaan.

Käsitykseni mukaan, me elämme useita elämiä, joista kullakin on eri “tarkoitus”. Tuon tarkoituksen ei kuitenkaan tarvitse olla mitenkään maailmaa mullistava, sillä kaikilla pienilläkin teoilla on sama heijastusvaikutus, ja “tavallisilta” vaikuttavat teot voivat koskettaa lukemattomia elämiä ihmeellisellä tavalla. Esimerkiksi ystävällisen sanan sanominen ihmiselle, joka kärsii, on PALJON tärkeämpää kuin me ymmärrämmekään. Se ei ole ainoastaan “kivasti” tehty, vaan se voi olla kyseisen yksilön kasvun ja elämänpolun kannalta ELINTÄRKEÄÄ.

Tarkoitus on, että Maahan tuodaan Rakkautta. Ja, että valitaan se toistuvasti. Se ei aina ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Se on vaikeaa kun on traumatisoitunut, petetty, yksinäinen ja vihainen. Se on silti keskipisteenä. Rakkaus on energia. Rakkaus on elävä. Rakkaus on täynnä ravinteita sielulle (tätä on vaikea selittää). Kun me rakastamme ja meitä rakastetaan, olemme lähempänä sitä valoa.

Omaa tarkoitusperääni koskien... Ihmisinä me satutamme ja hyväksikäytämme toisiamme valtavassa mittakaavassa. Nettiyhteisön perustaminen oli minulle valtava shokki. En osannut aavistaakaan kuinka montaa ihmistä tämä kosketti - kuinka moni oli syvästi traumatisoitunut hyväksikäytön seurauksena. Perustin tuon nettisivun ihan vain, koska minusta tuntui siltä, ja se on kasvanut suuremmaksi kuin mitä edes osasin kuvitella.

Käsitykseni mukaan, kukin elämämme kokemus on oppitunti, ja uskon vakaasti, että me voimme kasvaa vastoinkäymisistä - saavuttaa viisautta, joka mahdollistaa meidän tehdä tulevaisuudessa parempia päätöksiä. Uskon, että jokaisella täällä nyt olevalla on “tehtävä”, eli mahdollisuuksia kasvaa ja oppia, että me voimme muuttaa valintojamme ja näin tehdä sekä omista elämistämme että tulevien sukupolvien elämistä parempia. Tämä sanottuna, traumoista toipuminen ei ole helppoa. Olen kuitenkin nähnyt lukemattomia kertoja (vapaaehtois)työssäni kuinka tuon tuskan ja menneisyyden työstäminen ja se, että tietoisesti pyrkii paranemaan kaikenlaisista “vaurioista”, antaa henkilölle mahdollisuuden muuttua henkisesti ja emotionaalisesti. Näin on helpompi etsiä ja löytää oma “todellinen tarkoituksensa”. Olen esimerkiksi työskennellyt monen syvästi masentuneen kanssa, jotka ovat suunnitelleet itsensä tappamista tai jopa yrittäneet sitä. Työstettyään paranemistaan kuukausia/vuosia, he ovat muuttaneet elämänsä paremmiksi lähtemällä esimerkiksi pois väkivaltaisesta ihmissuhteesta tai alkamalla työskentelemään elämäntaidon valmentajana tai lähtemällä mukaan aktivismiin. Tällaista muutosta on hienoa saada todistaa. Näen tätä suuresti myös omassa elämässäni.

Laajempaa tehtävää koskien. Olemme lajina hyväksikäyttäneet planeettaamme. Emme ole pitäneet täkäläisestä kodistamme huolta. Olemme vahingoittaneet sitä aivan käsittämättömillä tavoilla ja teemme niin edelleenkin. Vaikuttamalla negatiivisesti esimerkiksi sademetsiin ja merenpinnan korkeuteen, vaarannamme sekä omat henkemme että lukemattomien muiden täällä meidän rinnallamme elävien lajien henget. Vaarannamme myös Maapallon olemassaolon. Tähän minun on pakko lisätä, että en todellakaan ole mikään ympäristöaktivisti. Nyt kun olen taas takaisin kehossani, on ymmärrykseni äärimmäisen rajallinen. (En ole älykäs tai looginen persoona - navigoin elämäni läpi tunnepohjalta.) Minulta kesti yli kymmenen vuotta alkaa edes ymmärtää tätä laajempaa kuvaa. Edeltäneen ajan käytin täysin oman sisimpäni parantamiseen sekä tehden yhdessä töitä muiden kanssa parantaakseen lukemattomia muita tämän elämän traumoista. (Tähän haluaisin lisätä, että minulle Parantaja on joku sellainen, joka herättää ihmisissä itsessään olevat Parantamiskyvyt. Monet väittävät minun pelastaneen heidän henkensä tai, että estin heitä tekemästä itsemurhan. Minä koen, että autoin heitä hieman “heräämään”, ja he itse loppujen lopuksi pelastivat itsensä.)

Kuolemanrajakokemuksestani on nyt kulunut 13 vuotta, ja vasta aiemmin tänä vuonna tunsin perspektiivini muuttuvan. En enää koe halua auttaa ainoastaan perhettäni ja ystäviäni ja nettiyhteisöäni, vaan koko lajiamme ja planeettaamme paranemaan tehdystä vahingosta. Yritän esimerkiksi alkaa vegaaniksi. Olen kiinnostunut meriemme, kaupunkiemme ja metsiemme puhdistamisesta jätteistä ja köyhien avustamisesta. Teen kaiken mitä pystyn vähentääkseni ilmastonmuutosta. Otan vasta ensi askeliani tässä uudessa seikkailussani, mutta uskon sisimmässäni, että tämän takia minä olen täällä. Uskon tämän olevan elintärkeätä niin Maapallon kuin kaikkien sillä nyt ja tulevaisuudessa asuvien kannalta.

Sivuhuomautus: Lähtiessäni sairaalasta kuolemanrajakokemukseni jälkeen, koin voimakkaasti, että minulla oli oma rooli näyteltävänä ja minun tuli auttaa “pelastaa maailma”. Juuri noita sanoja käyttäen. Nuo sanat toistuivat taukoamatta päässäni. Mainitsin tästä perheelleni, jonka kanssa olin ja edelleen olen läheinen. Sain heiltä vastaukseksi melko epäuskovia katseita. Ymmärsin heidän reaktionsa ja ymmärsin myös sen, että en voinut mennä ympäriinsä ja ilmaista asiaa tuolla tavalla. Se kuitenkin näkyy kaikessa palveluksessani.

Sivuhuomautus, joka voi olla merkittävä: Esikoiseni ollessa noin 2-vuotias (hänen syntymänsä siis juuri johti kuolemanrajakokemukseeni), hän kysyi minulta muistinko ajan “kun hän oli äiti”, “kun hän oli poika”. Eräs toinen lapseni aloitti kahden ja viiden ikävuoden välillä lukemattomia lauseita sanoen, “kun minä olin aikuinen”, ja kuvaili sitten yksityiskohtaisesti kokemuksiaan tuon elämänsä aikana sekä myös kuolemansa (usein kursailematta). Eräs toinen lapseni taas näki vauvojen leijuvan katossa. (Koin useita keskenmenoja ennen lasteni syntymiä.) Tämä kyseinen lapsi osoitteli puolentoista vuoden ikäisenä kattoon, heilutti sitten käsiään ja sanoi, “Äiti, katso, vauva. Näkee vauva.” En näiden asioiden tapahtuma-aikoina todellakaan ajatellut mitään niiden tapaista. Alkuun pidin niitä hämmentävinä ja ne saivat oloni hieman epämukavaksi (en esimerkiksi itse siis nähnyt vauvoja katossa). Aikaa myöten olen oppinut lasteni olevan yhtiä suurimpia opettajia elämässäni. En kasvata lapsiani uskonnollisiksi, mutta opetan heille, että olemassaolomme jatkuu. Vauvoja nähnyt lapseni on erittäin oikeudenmukainen ja hänellä on syvä yhteys siihen mitä hän kutsuu “Jumalaksi”. Aloimme vähän aikaa sitten käymään perheenä kirkossa tukeaksemme häntä tässä. (Puhkean aina itkuun. Tämä ei ole minun hallinnassani.)

Elämäni on TÄYNNÄ synkronisiteettejä, täynnä viestejä, muistamisia. Kaiken sen kuvailemiseen menisi elinikä. Uskoni on valtava. Voimani kymmenkertainen aiempaan verrattuna. Rakkaus on koko olemassaoloni keskipiste ja se on kaunis (vaikkakin toisinaan haastava) tapa elää. Olen tottakai edelleen ihminen (vaikkakaan minusta ei tunnu siltä), ja jos totta puhutaan, kesti minulta monta monta vuotta hyväksyä ja oppia arvostamaan tätä olemassaoloa.

Se, että tietää sisimpänsä olevan ikuinen, ei siis vain toivo sitä, vaan tietää sen ja uskoo siihen... Se on muuttanut elämäni jokaisen päivän paremmaksi.

Haluaisin myös mainita, että kuolemanrajakokemuksesta on vaikea toipua. On vaikeaa yrittää taas nähdä itsensä henkilönä, fyysisenä yksilönä. Alkuun se oli äärimmäisen tuskallista. Koskettaminen oli tuskallista, ääni oli tuskallista, erossa oleminen oli käsittämättömän tuskallista. Kukaan elämässäni ei kyennyt ymmärtämään tätä tai sitä syvää masennusta, josta kärsin niin pitkään kokemukseni jälkeen. Toiveeni on, että ihmiset oppisivat ymmärtämään ensinnäkin mikä kuolemanrajakokemus on ja toiseksi, kuinka kohdella toista hellästi - eritoten sellaista, joka on poistunut kehostaan ja palannut siihen. Henkilö joutuu toipumaan siinä ensinnäkin siitä mikä hänet melkein tappoi ja sitten vielä kehoon takaisin palaamisesta.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

Tapahtuma-aika: 6.2.2006

Kuolemanrajakokemuksen elementit:

Liittyykö kokemukseesi hengenvaara? Kyllä. Synnytys. Allerginen reaktio. Veri saattoi olla infektoitunutta. Hengenvaarallinen tilanne, mutta ei kliininen kuolema. Synnytyksen jälkeisestä verensiirrosta seurannut allerginen reaktio. Saamani veri oli mahdollisesti infektoitunutta.

Kuinka luonnehtisit kokemustasi? Sekä miellyttävä että ahdistava.

Koitko olevasi erilläsi kehostasi? Kyllä. Näin ruumiini vierellä maanneen vastasyntyneen tyttäreni ja olin täysin tietoinen hänestä. Minä selkeästi poistuin kehostani ja olin olemassa sen ulkopuolella.

Kuinka vertaisit korkeinta kokemuksenaikaista tietoisuutesi ja vireytesi tasoa normaalitasoon? Tavallista tietoisempi ja vireämpi. Kaikki oli elävämpää, todellista todellisempaa. Minulla tuntui olevan valtavasti enemmän erilaisia aisteja, tai sitten ei ainuttakaan. En oikeasti osaa selittää sitä. Kuulin selkeästi. Näin selkeästi. Tunsin paljon syvemmin.

Missä vaiheessa kokemustasi tietoisuutesi ja vireytesi taso olivat korkeimmillaan? Elämänkertauksen aikana sekä sinä “aikana” kun olin valossa.

Nopeutuiko ajattelusi? Uskomattomasti.

Hidastuiko tai nopeutuiko aika? Kaikki vaikutti tapahtuvan samanaikaisesti; tai aika pysähtyi tai menetti kaiken merkityksensä.

Olivatko aistisi normaalia terävämmät? Uskomattoman paljon terävämmät.

Voisitko verrata kokemuksenaikaista näkökykyäsi näkökykyysi juuri ennen kokemusta. Näkökenttäni oli 360 astetta.

Voisitko verrata kokemuksenaikaista kuuloasi kuuloosi juuri ennen kokemusta. Kuulin tuulen. Kuulin sanoja. Kuulin kieltä ilman ääntä.

Vaikuttiko siltä, että tiesit mitä muualla tapahtuu? Kyllä, mutta faktoja ei ole tarkastettu.

Menitkö tunneliin tai sellaisen lävitse? Kyllä. Se oli läpinäkyvä, mutta kiinteä - todella vaikea kuvailla. Pimeä, mutta valaistu.

Näitkö mitään olentoja kokemuksesi aikana? Aistin heidän läsnäolonsa.

Kohtasit mitään kuolleita (tai eläviä) olentoja tai tulitko tietoiseksi sellaisista? Kyllä. Olin tietoinen vastasyntyneestä tyttärestäni.

Näitkö kirkkaan valon tai ympäröikö sellainen sinut? Selkeästi mystistä tai ei-maallista alkuperää oleva valo.

Näitkö ei-maallisen valon? Kyllä. Tuo valo oli elävä. Tuo valo oli puhdasta rakkautta. Tuo valo oli viisaus ja tieto, luomakunta ja iankaikkinen rauha. Kommunikoin sen kanssa telepaattisesti ollen samanaikaisesti olemassa sen sisällä.

Tuntuiko sinusta, että siirryit johonkin toiseen, ei-maalliseen maailmaan? Selkeästi mystinen tai ei-maallinen todellisuus. Se valo tuntui maailmalta, tilalta, paikalta.

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? Tähän kysymykseen minun on kaikkein hankalinta vastata, koska tarpeeksi tarkkoja sanoja ei ole olemassa. Tunsin valtavasti erilaisia tunteita. Tunsin myös tunteita, joita en ole koskaan kokenut täällä ja, joita en edes osaisi nimetä. Tunsin riemua, sydänsärkyä, häpeää, iloa, hyväksyntää ja rakkautta sellaisella voimakkuudella, jota ei täällä ole mahdollista kokea.

Tunsitko rauhaa? Uskomatonta rauhaa

Tunsitko riemua? Uskomatonta riemua

Koitko harmoniaa tai ykseyttä maailmankaikkeuden kanssa? Tunsin olevani yhtä maailman kanssa.

Ymmärsitkö yhtäkkiä kaiken? Ymmärsin kaiken itsestäni ja muista. Ymmärsin kaiken mitä ymmärtää saattoi.

Näitkö kohtauksia menneisyydestäsi? Katsoin ja elin uudelleen erittäin yksityiskohtaisen Elämänkertauksen. Siihen sisältyi myös traumaattisia muistoja, jotka olin tukahduttanut.

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Kohtauksia omasta tulevaisuudestani. Minulle näytettiin paljon tulevaisuudestani. Jotkut näytetyistä asioista muistan, mutta isoa osaa en. Usein minä uudelleenkoen nämä asiat ja sisäisesti tiedostan niiden olevan jotain mitä sieluni jo odotti tapahtuvan.

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ollut paluuta? Tein tietoisen päätöksen palata elämään. Sovimme valossa ollessani, että palaisin. Sanoisin, että minut rakastavasti suostuteltiin palaamaan.

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Mikä oli uskontosi ennen kokemustasi?: Ei kommenttia

Onko uskonnonharjoittamisesi muuttunut kokemuksesi myötä? Kyllä. Minä kiitän joka päivä. Olin pitkään vihainen ja masentunut palattuani kehooni. Nyt monta vuotta myöhemmin olen kiitollinen siitä, että olen täällä, että minut lähetettiin takaisin, vaikka en olisi halunnut. Minä puhun sille valolle, “valoperheelleni”. Palvon sitä rakkautta ja rukoilen ja kommunikoin omalla ainutlaatuisella tavallani.

Mikä on uskontosi nyt? Ei kommenttia

Sisälsikö kokemuksesi asioita, jotka olivat maanpäällisten uskomustesi mukaisia? Sekä että. Ehkäpä minä odotin, että “Jumala” olisi ollut sellainen kuin mitä minulle oli opetettu. Sen sijaan näin “Jumalan” valona ja rakkautena.

Muuttuivatko arvosi ja uskomuksesi kokemuksesi myötä? Kyllä. Kaikki minussa muuttui. Elämässäni ei ole mitään sellaista, mitä kokemukseni ei olisi koskettanut ja dramaattisesti muuttanut. Totuus on minulle tärkeää. Usko on minulle tärkeää. Luottamus on minulle tärkeää. Uskon, että tulen olemaan olemassa ikuisesti. Uskon “kuoleman” olevan pelkkä siirtymä toiseen tilaan.

Kohtasitkot mystisen olennon tai läsnäolon tai kuulitko tunnistamattoman äänen? Kohtaisin todellisen olennon tai äänen, joka oli selkeästi mystistä tai ei-maallista alkuperää. Vietin koko rakkautta ja paluutani käsitelleen keskustelun tuon valon kanssa.

Näitkö kuolleita tai uskonnollisia henkiä? Aistin niiden läsnäolon

Kohtasitko tai tiedostitko mitään olentoja, jotka ovat aiemmin eläneet maan päällä ja, joita kuvaillaan uskonnoissa nimeltä (esim. Jeesus, Muhammad, Buddha jne.)? En

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämää edeltävästä olemassaolosta? Kyllä. Ymmärsin, että olin valinnut tämän elämän. Ymmärsin, että olin elänyt aiemmin ja, että on olemassa mahdollisuus, että tulen elämään uudestaan toisessa kehossa.

Saitko kokemuksen aikana tietoa universaalista yhteydestä tai ykseydestä? Kyllä. Koin olevani Yhtä koko luomakunnan kanssa. Se oli sanoinkuvaamattoman kaunista.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa Jumalan olemassaolosta? Kyllä. Minulle se valo oli “Jumala”. Sanan “Jumala” käyttäminen on minulle kuitenkin ongelmallista enkä käytä sitä keskustellessani kokemuksestani. Kokemani ei vastaa sitä mitä sana “Jumala” kuvailee maan päällä. Se oli koko luomakunta.

Maallisesta elämästä ei-uskonnollisesta näkökulmasta:

Saitko kokemuksesi aikana erityistä tietoa tai tietoa tarkoitusperästäsi? Kyllä. Ymmärsin miksi minun oli palattava ja mikä minun “tehtäväni” oli ja on.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän tarkoituksesta? Kyllä. Tuoda fyysiseen muotoon niin paljon rakkautta kuin vain mahdollista.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa tuonpuoleisen olemassaolosta? Tuonpuoleinen on ehdottomasti olemassa. Kyllä. Tiesin varmuudella, että sieluni/ytimeni olisi ikuisesti olemassa.

Saitko tietoa siitä kuinka meidän tulisi elää elämämme? Kyllä. Myötätunto on äärimmäisen tärkeää, elintärkeää. Meidän tulisi rakastaa toisiamme heikoimpina hetkinämme, niin kuin itse haluaisimme tulla rakastetuiksi.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän vaikeuksista ja haasteista? Kyllä. Ymmärsin, että tuska on opettaja ja, että kärsimys on aina mahdollisuus saavuttaa hengellistä viisautta.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa rakkaudesta? Kyllä. Rakkaus on tärkeämpää kuin mikään. Rakkaus on “taivas”. Rakkaus voi parantaa haavamme ja voisi parantaa maailman. Rakkaus on mahtavin olemassa oleva voima. Rakkaus on ikuinen.

Mitä muutoksia elämässäsi on tapahtunut kokemuksesi seurauksena? Suuria muutoksia. Reagoin voimakkaammin sanoihin, valoihin, ääniin, hajuihin ja kosketukseen. Olen valtavan empaattinen ja myötätuntoinen ja tunnen aina toisen henkilön näkökulman - myös silloin kun en välttämättä haluaisi. Pystyn tuntemaan kun henkilö valehtelee ja olen siltikin äärimmäisen anteeksiantava. Näen luonnon valossa sekä synkronisiteeteissä viestejä. Näen niitä myös meditoidessani. Pystyn nykyään poistumaan kehostani meditoidessani. Olen matkannut toiseen todellisuuteen, joka on hieman sen todellisuuden kaltainen, jonka koin Elämänkertaukseni aikana. Valoon en ole kuitenkaan koskaan palannut.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet kokemuksesi seurauksena? Kyllä. Erosimme ensimmäisen aviomieheni kanssa. Se oli minulle vaikeaa. Monet ystäväsuhteeni muuttuivat. Kaikki perhesuhteeni muuttuivat. Alkuun vieraannuin heistä, mutta nyt 13 vuotta myöhemmin, olen läheisempi heidän kanssaan kuin koskaan uskoin mahdolliseksi.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea ilmaista sanoin? Kyllä. Joidenkin näkemieni, tuntemieni ja kokemieni asioiden kuvailemiseen ei ole olemassa sanoja. Sille värille tai ajan puuttumiselle ei ole olemassa sanaa. Tuntemilleni tunteille ei ole olemassa sanoja. Ne ovat niin äärimmäisiä, että niitä ei voi vertailla. Jos vertailla pitäisi, niin en ollut ainoastaan onnellisen, vaan triljoona kertaa onnellista onnellisempi. Sitä ei oikeasti pysty kuvailemaan.

Kuinka tarkasti muistat kokemuksesi verrattuna muihin tuon ajan tapahtumiin? Muistan sen tarkemmin kuin muut tuon ajanjakson tapahtumat elämässäni. Se on edelleen voimakkain ja elävin muistoni ja tietoisuus

Onko sinulla mitään psyykkisiä tai epätavallisia kykyjä tai muita erityislahjoja, joita sinulla ei ollut ennen kokemustasi? Kyllä. Saan satunnaisesti ennakkoaavistuksia. Pari niistä on ollut merkittäviä ja isompi osa vähemmän merkittäviä. Minä ikään kuin muistan tulevia tapahtumia. Joskus ne loksahtavat paikoilleen vasta tapahtuessaan. Kuuntelen aina intuitiotani. En pidä itseäni lainkaan loogisena olentona. Pystyn nykyään irtautumaan kehostani meditoidessani ja olen muutamaan otteeseen kommunikoinut olentojen kanssa ollessani kehoni ulkopuolella. Minä näen jos ihminen valehtelee tai jos hän on menneisyydessään kokenut traumoja. Joskus tiedän tarkalleen mitä henkilö läpikäy juuri nyt joko elämässään tai tunteissaan.

Onko jokin kohta kokemuksestasi sinulle erityisen tärkeä? Sen jokainen hetki on minulle pyhä. Elämänkertaus oli minulle erityisen tärkeä, koska sen aikana minä opin ja ymmärsin. Valo oli minulle kaikkein merkittävin - kaikkein arvokkain.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi kenellekään? Kyllä. En kertonut siitä moneen vuoteen. En edes lähimmälle perheelleni. Kun lopulta kerroin siitä ja, vaikka perheeni suhtautui siihen erittäin hyvin, ymmärsin, että kaikkea siihen liittyvää ei voinut ymmärtää. Pelkäsin valtavasti sitä mitä muut sanoisivat. 13 vuotta kuolemanrajakokemukseni jälkeen, julkaisin kirjan, jossa kerron kokemuksestani runouden avulla. Se teki sieluni valtavan onnelliseksi.

Tiesitkö kuolemanrajakokemuksista (NDE) ennen kokemustasi? En

Kuinka todellisena pidit kokemustasi sitä seuranneiden päivien ja viikkojen aikana? Kokemus oli ehdottomasti todellinen. Tiesin täysin sen olevan todellinen. Olin kuitenkin valtavan hämilläni, sillä minulla ei ollut mitään käsitystä mikä kuolemanrajakokemus oikein oli ennen omaa kokemustani.

Kuinka todellisena pidät kokemustasi nyt? Kokemus oli ehdottomasti todellinen. Hyväksyn ja ymmärrän sen nyt täysin.

Onko mikään koskaan elämäsi aikana toistanut mitään kohtaa kokemuksestasi? Kyllä. Olen sen jälkeen meditoinut. Toisinaan poistun tuolloin kehostani ja koen näkymän, joka hieman muistuttaa sitä mitä Elämänkertauksen aikana näin. En kuitenkaan ole koskaan kokenut uudelleen sitä valoa.

Haluaisitko vielä sanoa jotain koskien kokemustasi? Kuolemanrajakokemukseni oli elämäni uskomattomin kokemus. “Kuinka onnekas olenkaan, että sain maistaa Valoa ja yhä muistan sen maun.” (yksi runoistani) (alkuperäinen: 'How lucky am I to have tasted Light and still remember the flavor')

Olisimmeko vielä voineet kysyä jotain sellaista mikä olisi helpottanut sinua kertomaan kokemuksesi? Olen aina halunnut, että ymmärrettäisiin kuinka vaikeaa palaaminen on. Kuinka vaikeaa on tuntea kaikki nämä tunteet.