Rena KJK

Kokemuksen Kuvaus

Haluaisin kertoa teille hyvin, hyvin, hyvin ihmeellisen tositarinan. Ollessani kuudentoista ikäinen (olen nyt 28) seurustelin todella ainutlaatuisen pojan kanssa. Hänen nimensä oli Edwin, myös hän oli 16 vuotias. Olimme äärimmäisen läheisiä ja jaoimme toistemme sydämen ja sielun. Tiedän kaikkien sanovan ettei kuusitoistavuotiaina voi tietää mitä rakkaus oikeasti on mutta jotenkin me vain tiesimme ja elimme sen. Tunsimme olevamme sielunveljiä. Sitä on vaikeaa tarkemmin selittää, me vain jollainlailla tunsimme olevamme ainutlaatuisia. Hän haki minut töistä torstaiyönä 2.7.1987 ja kyyditsi minut kotiin. Istuessani autossa minut valtasi musertava pelko siitä että tulisin menettämään hänet enkä halunnut astua autosta ulos. Halasin ja suutelin häntä ja kerroin tuntevani jotenkin menettäväni hänet. Hän puolestaan halasi minua ja sanoi silmiin katsoen, "kulta, tiedät kyllä ettet koskaan tule menettämään minua." Pyysin häntä soittamaan minulle heti kun hän saapuisi kotiinsa joten tietäisin hänen olevan turvassa ja hän soittikin. Ikävä tunne hävisi. Seuraavana yönä perjantaina 3.7.1987 jäin hänen luokseen viikonlopun yli. Vanhempani olivat Atlantassa etsimässä meille asuntoa jonne muuttaisimme kesän lopulla. Sinä yönä hän haki minut töistä ja ajoimme kohti paikkaa jossa oli juhlat meneillään. Juhlinnan aikana siellä puhkesi tappelu jossa häntä muka vahingossa puukotettiin. Hän juoksi puhelimen luokse soittamaan apua ja samalla hän lyhistyi. Olin aivan hänen vieressään ja tulin tapahtuneesta täysin hysteeriseksi. Lopulta ambulanssi saapui ja sen lähdettyä ajoin ambulanssin perässä kaverini ja hänen poikaystävänsä lähdettyä mukaani. Aloin rukoilla, en päälläni vaan SYDÄMELLÄNI, SIELULLANI, MINUN KOKO OLEVAISUUDELLANI. En ainoastaan rukoillut Jumalalle vaan myös poikaystävälleni - halusin hänen sielunsa kuulevan minua. En halunnut hänen jättävän minua. Kun saavuimme sairaalaan meidät ohjattiin perhehuoneeseen. Odotin oven vieressä. Kaverini Michelle istui vieressäni. Olin kumartuneena ja rukoilin kovemmin kuin koskaan olin ennen rukoillut. Michelle yritti koko ajan kertoa minulle että hän kyllä tulee selviämään. Rukoillessani kaiken sille antaen voimakas tunne valtasi minut. Se oli hän. Kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessani. Hän tuli luokseni ja sanoi, "Rakastan sinua, en voi olla luonasi juuri nyt mutta tulee aika kun tulemme olemaan". Hän sanoi, "selviät kyllä" Itkin, anoin ja kerjäsin ettei hän jättäisi minua ja hän sanoi, "Muista aina että rakastan sinua, luota siihen, Hyvästi." Kiljuin ja huusin Michellen toistaessa hänen selviävän. Vastasin hänelle, "Ei, Michelle, hän on poissa". Samalla hetkellä Isä O' Brian astui huoneeseen kertoen, "Hän on Jumalan luona". Lysähdin polvilleni. Tämän jälkeen hän tuli luokseni unien aikana. Uneni olivat niin tosia että tiedän niiden olleen totta. Luulen että Jumala yritti niiden avulla auttaa minua selviytymään antamalla minun tavata häntä unissa. Aikaa myöten unet loppuivat mutta vielä tänä päivänä toivon joskus ennen nukkumaanmenoa että hän saapuisi takaisin minua tapaamaan. Kaipaan häntä yhä ja haaveilen siitä minkälaista elämäni hänen rinnallaan olisi ollut. Pidän kiinni niistä sanoista jotka hän minulle kertoi, että se aika vielä tulee kun saamme olla yhdessä. Jatkan elämääni, olen naimisissa ja minulla on pieni kaunis tyttö. Silti yhteinen aikamme hänen kanssaan on jotain mitä en koskaan, en koskaan tule unohtamaan. Uskon siihen että sielut voivat tavoittaa toisensa. En tiedä sitä kuka olet ja tiedän ettei tämä ollut kuolemanrajakokemus mutta minulle se oli hyvin erikoinen hengellinen kokemus - sellainen jota tulen vaalimaan elämäni loppuun asti. Kiitos sinulle tämän lukemisesta.