Ruthie KRK

Kuvaus kokemuksesta:

Tämä on kokemukseni--Elämäni Ihme=) Huhtikuussa 1991, olin ostanut kaupasta kalaa. Menin kotiin, valmistin aterian ja siitä tuli todella maukasta! Seuraavana päivänä olin huonovointinen mutta menin kumminkin töihin. Kärsin muutenkin vatsaongelmista joten ajattelin sen johtuvan niistä. Päivän lopussa tunsin itseni tosi sairaaksi, käveleminenkin muuttui vaikeaksi joten olin todennäköisesti saanut vatsataudin. Minun täytyi mennä naisten vessaan lattialle makaamaan. Aloin itkemään - tämä EI ollut normaalia minulle. Kotiin päästyäni kävin pitkäkseni mieheni tarkkaillessa vointiani. En pystynyt syömään mitään.

Yö kului vessassa ja sinne kontaten. Tapoihini ei ollut kuulunut koskaan pyytää apua koska en pitänyt itseäni nynnynä. Luojan kiitos suihku sijaitsi vessan vieressä. Tuona yönä jouduin vaihtamaan alusvaatteeni 13 kertaa. Koska pystyin hädin tuskin kävelemään ja olin heikossa kunnossa, jäin kotiin seuraavana aamuna. Se oli poikkeuksellista koska en ollut ollut päivääkään töistä pois 10 vuoden aikana. Samoin oli ollut edellisessäkin työpaikassani, vaikka olin kuinka sairas tahansa, menin aina töihin ja tein parhaani.

Mieheni kysyi vointiani muutaman kerran aamun aikana ja sitä oliko minulla kuumetta. Olin liian heikkona edes välittämään oliko kuumetta tai ei vaikka olin mitannut sen tuntia aikaisemmin mittarin näyttäessä 40 astetta. Hän kehotti mittaamaan uudestaan ja sanoi ottavansa yhteyttä. Luulin katkaisseeni puhelun ja menin takaisin nukkumaan. Hän yritti soittaa mutta ei saanut yhteyttä. Mieheni poistui työpaikaltaan ja kertoi myöhemmin ajaneensa 177km/h nopeudella koska tiesi ettei kaikki ollut kunnossa.

Kun hän saapui, olin jo tilassa jossa olin ylittämässä rajan ja siirtymässä Valoon. Edesmenneet äitini ja veljeni tulivat minua vastaan viedäkseen minut Kotiin. Sillä hetkellä en ymmärtänyt että kyse oli veljestäni koska hän näytti hupaisalta lasten satuhahmolta joka hymyili koko ajan toistaen, "Tule mukaan, Ruthie, tästä tulee KIVAA!!"

Kokemuksen jälkeen kesti suunnilleen kuukauden ennenkuin tajusin hahmon olleen veljeni. Hän todella näytti satuhahmolta pisamineen!!!=) Näimme tuhansia sieluja ja siellä oli eräs pieni tyttö. Kun katsoin häntä silmiin, näin hänen sieluunsa ja tiesin tuntevani hänet. Tänä vuonna oivalsin että tuo pieni tyttö olin MINÄ - joka oli lähtenyt pois seitsemän vuotiaana seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuen. Koko puhtauteni ja viattomuuteni oli tuhottu ja niin lapsen henkeni oli mennyt pois. Hän näyttäytyi moneen kertaan yrittäen kertoa että tapahtui mitä tahansa minun tulisi opetella rakastamaan itseäni. Ennenkuin osaisin rakastaa itseäni, en osaisi rakastaa muita.

Äitini ei puhunut mitään, hän vain katsoi minua. Silitin hänen hiuksiaan niinkuin hänen eläessä. Olin aina rakastanut äidin hiuksien kampaamista ja silittämistä. Nyt silittäessäni toivoin äidin sanovan minulle jotain mutta hän pysyi vaiti. Aina tähän päivään asti - minun täytyy vain sulkea silmäni ja voin yhä tuntea hänen hiuksensa=) Noin kaksi viikkoa myöhemmin tajusin miksi äiti ei puhunut minulle mitään. Hän tiesi - jos hän olisi sanonut yhdenkään sanan minulle - olisin antanut itselleni luvan jäädä Valoon - äiti kuitenkin tiesi ettei aikani ollut vielä tullut. Kaipasin jäädä äitini luokse sydämeni pohjasta mutta hän tiesi että tehtäväni on kesken.

Lähellä oli myös hupullinen olento. Kesti kauan saadakseni siitä mitään selvyyttä. Sillä oli kaapu ja sen käsi lepäsi olkapäilläni. Luulin sen olleen viikatemies, luurankoineen ja kaapuineen. En kertonut siitä vuosikausiin koska pidin sitä pahana mutta itse kokemuksen aikana en kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Olen sittemmin lukenut muidenkin nähneen tämän kaapuolennon mutten edelleenkään tiedä mikä se oli. Olin silloin keskittynyt vain silittämään äitini hiuksia haluten vain olla hänen kanssaan koska kaipasin äitiä niin paljon.

Lopulta mieheni sai minut hereille ravistellessaan minua niin voimakkaasti että melkein lensin lattialle. Näin hänen silmistään kuin eläimellistä raivoa jonka myöhemmin ymmärsin johtuneen äärimmäisestä pelosta koska hän oli löytänyt minut kuolleena. Tapahtuma pelästytti mieheni niin pahasti ettei hän pysty keskustelemaan kanssani siitä mitä koin.

Kun pääsin sängystäni ylös, olin edelleen liian heikko pukeutuakseni. Kömmin alastomana eteiseen etuovelle ja katsoin ulos. En ollut KOSKAAN nähnyt niin syviä värejä ja kauneutta koko elinaikanani! Ajattelin näkeväni Edenin puutarhan, luonnon joka näytti aivan erilaiselta kuin 5 päivää sitten. Puiden lehdet olivat puhjenneet kukkaan joka yleensä kestää pidempään kuin viisi päivää. Se tuntui ihmeeltä. Viidentenä päivänä kuumeeni oli yhä korkea ja menin lääkärin vastaanotolle. Lääkärit tutkivat minut ja tulivat siihen lopputulokseen että synnytyselimeni olivat vaurioituneet.

Toinen outo asia oli että ihoni oli muuttunut tulipunaiseksi eikä lääkäreillä ollut siihen mitään selitystä. He eivät olleet koskaan nähneet mitään vastaavaa. Kahden viikon kuluessa ihoni alkoi kuoriutua pois kaikkialta, jalkapohjistakin. Ihoni uusiutui ja palasin töihin. Olin niin täynnä energiaa että pystyin heittämään painavan tammilavan kolmen metrin päähän! En olisi saanut rehkiä koska olin laihtunut melkein 8 kiloa ja olin vielä toipilas. Painoin vaivaiset 44 kiloa. Kesti kuukausia jäsentää kaikkea kokemaani. Se mitä minulle tapahtui - se tapahtui oikeasti. Se tulisi muuttamaan koko elämäni - ikuisesti.

Olisin valmis läpikäymään kaiken uudestaan - tullakseni siksi joka nyt olen=)

Rakkautta ja Valoa kaikille=)