Sandi T KRK: t

*** Suomentajan huomio: Kokemus on suomennettu mahdollisimman tarkasti alkuperäistekstin mukaisesti. Mahdolliset rakenteelliset omituisuudet löytyvät myös alkuperäistekstistä. ***

Kuvaus kokemuksesta:

(Kehostairtautumis [OBE] - kuolemanrajakokemus)

Ollessani 5-7 vuotta vanha minä kuolin. Raivokohtauksessaan liian pitkälle mennyt nainen kuristi minut. Minut vietiin sairaalaan, koska olin tiedoton. Minut liitettiin kaikenlaisiin laitteisiin. Lääkäri raivosi kasvatusvanhemmilleni ja sanoi heidän tappaneen minut. Hän laittoi minut EEG-laitteeseen todistaakseen, että minulla oli kuristamisesta aiheutunut aivovamma.

He tekivät kaikkensa ja saivat sydämeni taas lyömään. Ollessani tiedottomassa tilassa, lääkäri väitteli kasvatusvanhempieni kanssa siitä, että minut pitäisi irroittaa laitteista, jotka pitivät minut elossa, koska olin aivokuollut. Sydämeni lakkasi lyömästä ja minut julistettiin kuolleeksi.

Seurasin koko tätä tapahtumaa seisten kehoni vieressä. Oloni oli täysin puolueeton, mutta kuitenkin helpottunut. Olin kärsinyt näiden ihmisten käsissä käsittämättömän paljon. He muun muassa pakottivat minut syömään koiranruokaa lattialta. He myös työnsivät sisääni kuuman kiharrinraudan. Minut oli raiskattu niin rajusti, että 8-vuotiaana kohtuni oli 75% arpikudosta. Kaikenlaista pahoinpitelyä tapahtui useita kertoja, mutta tämä riittää taustaksi kuolemanrajakokemukselleni.

Seistessäni ruumiini vieressä olin helpottunut, että kärsimykseni oli ohi. Tulin tietoiseksi, että vieressäni seisoi Valo-olento. Tuo olento sanoi: “Seuraa heitä.”

Käännyin takaisin ja huomasin lääkärin ja kasvatusvanhempieni poistuvan huoneesta. Seurasin heidän perässään. Menimme käytävää pitkin ja läpi suljettujen kaksoisovien, jotka aukesivat ja sulkeutuivat perässämme. Menimme toista käytävää pitkin ja kulman takana toisten samanlaisten ovien kautta. He jatkoivat käytävän päähän ja pysähtyivät toimiston edessä, jonka vieressä oli taas yhdet kaksoisovet. Mentyään sisään lääkäri ja kasvatusvanhempani alkoivat kiistelemään. Olento sanoi: “Paina tarkasti mieleesi mitä he sanovat.” Tein näin ja myöhemmin toistin tämän keskustelun sanasta sanaan siihen osallistuneille.

Heidän jatkaessa väittelyään, Olento kääntyi puoleeni ja kysyi: “Oletko valmis lähtemään?”

“Mikä sinä olet?”, minä kysyin siltä.

“Etkö sinä tiedä?”

“En.” Ihmettelin miksi se kuvittelisi minun kysyvän jotain mihin jo tietäisin vastauksen. Autistisena henkilönä olin (ja usein olen edelleen) erittäin kirjaimellinen persoona.

Se vastasi, että voisin kutsua sitä miksi vain haluaisin. Se selitti, että suurin osa ihmisistä kutsui sitä enkeliksi tai oppaaksi ja jotkut kutsuivat sitä jumalaksi.

“Mutta sinä et oikeasti ole noista mitään ethän.” Jotenkin tiesin tämän.

Se ilmaisi tyytyväisyyttä ja ylpeyttä - mitä me kutsuisimme hymyksi - ja vastasi: “Ei. Mikään noista ei ole täysin tarkka, mutta ne ovat kaikki niin tarkkoja kuin mahdollista henkilölle, joka niitä päättää käyttää.”

“Miksen minä voi päättää mikä sinä olet?”

“Sinulla ei ole ennakkokäsityksiä, jotka olisivat ymmärryksesi tiellä. Sinä ymmärrät, että et voi todella ymmärtää minua niin kauan kuin kannat kehosi rajoitteita. Sinä tiedät olenko hyvä vai paha ja voitko luottaa minuun vai et. Se riittää.”

Olento vei minut seuraavaksi sen Suuren, kaiken luoneen Älyn läsnäoloon; se on kaikki ja on olemassa kaikessa ja kaiken kautta ja kaikkena. Minä kutsuisin sitä “Jumalaksi”, vaikkakin tähän sanaan on maailmassamme liitetty niin paljon väärinkäsityksiä, että se ei ole tarkka ilmaisu.

Tässä Läsnäolossa minä vain seisoin. Tunsin rakkautta kaikkialla. Se oli paksua ja raskasta ja se oli kirjaimellisesti olemassa fyysisesti. Tämä Läsnäolo oli uskomaton ja mahtava. Tunsin myös Sen kiitollisuuden koko ihmiskuntaa kohtaan ja kaikkia kohtaan, jotka joutuvat kärsimään tässä paikassa. Sillä oli paino, läsnäolo ja muoto. Tämä on yksi asia, josta en ole koskaan kuullut puhuttavan; että Jumala on kiitollinen meitä kohtaan ja kiitollinen meistä ja kaikesta mitä me olemme ja mitä me teemme.

Sitten minut vietiin Maailmankaikkeuteen. Surffasin äänellä, maistoin värejä, joita emme voi nähdä ja, joille meillä ei maapallolla ole nimeä. Koin planeettojen toisilleen laulaman laulun täysinäisyyden ja tähtien naurun. Koin kaiken mitä on ja olemassaolevaisen ihmeen. Kauneus oli sanoinkuvaamatonta ja rakkaus ja ilo ääretöntä.

Palasin Olennon luokse, joka oli johdattanut minut pois Läsnäolosta. Kannoin osaa tuosta läsnäolosta mukanani ja tulen ikuisesti kantamaan. Minua kuljetettiin takaisin kohti kehoani pitkää reittiä läpi tähtien ja niin monen kauniin asian. “Kävellessämme” olento puhui pitkälti.

Viimeinen keskustelumme meni kutakuinkin näin:

“Sinun ei ole pakko palata. Se on sinun valintasi.”

“Jos en palaa, olen epäonnistunut. Paljon tulee menemään pieleen.” En halunnut palata, mutta tunsin voimakasta vetoa tehdä niin.

“Sinua rakastetaan ja olet tervetullut kotiin siitä huolimatta. Sinua tullaan juhlistamaan, sinusta iloitaan ja sinut tullaan toivottamaan tervetulleeksi.”

Katsoin makaavaa ruumistani. “Tulen tuntemaan vain kipua jos palaan.”

“Kyllä. Siltikin, valinta palata on sinun omasi. Me emme tee päätöstä. Me rakastamme sinua aina.”

“Haluaisin niin voimakkaasti jäädä tänne.” Katsoin Olentoa ja tunsin, että se ymmärsi ja oli täysin valmis hyväksymään sen.

“Minä palaan.” Se ei ollut valinta, mutta tunsin hyväksyntää ja tietoa. Tiesin, että tulisin palaamaan. Olin luvannut tehdä niin. Minulla oli tehtävä, joka vaati tekemistä vaikkakin se oli todella, todella raskas tehtävä. Mutta en halunnut palata.

Olento odotti kärsivällisesti kun tuskani ja epätoivoni kamppailivat tietoni ja sitoumukseni kanssa. Olin juuri viettänyt ikuisuuden taianomaisuudessa, ihmeessä, uskomattomassa rakkaudessa ja kiitollisuudessa, kuunnellen taivaallista laulua ja balettia täydellisessä maailmassa.

Nyt palaisin kurjuuteen, kärsimykseen, kauhuun ja tuskaan. Ja tiesin, että se ei myöskään päättyisi pian. Palasin kehooni ja kaikkeen sen mukana tuomaan tuskaan tutkittuani ihmeellisyyttä, jota en voi edes alkaa kuvailemaan. Ja täällä olen - ainakin vielä nyt.

--------

(Oudot maailmat - kuolemanrajakokemus)

Olen vihdoinkin päättänyt kirjoittaa toisesta kokemuksestani. Maailmamme tila on “outo”, joten aika lienee oikea. Kerron tämän tässä osin, en kokonaan enkä niin yksityiskohtaisesti kuin mitä se oikeasti oli.

Tämä tapahtui kun olin alle 6-vuotias. Kasvatusäitini rakasti kuristamista rangaistuskeinona. Hänen kuristaessa minua, muistan näkökenttäni kavenneen nuppineulanpään kokoiseksi. Olin kokenut saman aiemminkin kun hölmösti jännitin polviani kunnes melkein pyörryin. Maailman kaventuessa tunnelinäköäni pitkin, koin voimakasta halua jatkaa kamppailua. Normaalisti olin tässä vaiheessa jo lopettanut vastaan panemisen, mutta nyt koin pakottavaa tarvetta jatkaa kamppailemista.

Maailman kaventuessa ja sitten kadotessa sokeutuessani hetkellisesti, en tuntenut muuta kuin oman kehoni ja hänen kehonsa sitä vasten. Tunsin kuinka hidastuin, mutta tunteeni alkoivat lakata. En enää pelännyt, ja tuntui kuin kehoni olisi kamppaillut täysin omillaan.

Ja sitten olin kehoni ulkopuolella, seisoen siinä katselemassa tapahtumaa. Kehoni oli nyt veltto ja Dorothy ravisteli sitä kurkusta kuin odottaen, että se panisi vielä vastaan. Käännyin kohti Olentoa, joka oli Tietoisuuteni vierellä.

Se kurotti minua kohti, niin kuin oikeassa elämässä käteni ottaminen tapahtuisi. “Lähdetään kierrokselle”, muuta se ei minulle kommunikoinut.

Vilkaisin taakseni ja huomasin, että Dorothy oli alkanut elvyttämään ruumistani. Olin huolissani, mutta en kehoni puolesta. “Onko meillä tarpeeksi aikaa?”

Hymyntunne. “Paljonkin, ja vielä jää ylikin. Aika täällä ei etene kun me olemme siellä.”

Olimme jossain muualla. En oikeastaan aistinut minkäänlaista siirtymistä, vaan ainoastaan, että olin jossain toisaalla. Tunsin ainoastaan syvää kunnioitusta ja hämmästystä. Olimme kasvien juurella, jotka olivat kuin puita, mutta pikemminkin kuin merilevää. Ne heiluivat edestakaisin kuin valtavat saniaisen lehdet. Ne olivat joko punaisia tai kultaisia. Punaisilla oli kultaiset suonet ja kultaisilla vihreät.

Niiden seassa liikkui sulavasti älyllisiä olentoja, joita on lähes mahdotonta kuvailla. Ne hohtivat bioluminesenssia valoa, vaikka niitä saattaisi pitää “merenneitomaisina” ulkonäöltään. Ne olivat pitkiä ja hoikkia; kapeakasvoisia, mutta silti lempeitä ja elegantteja. Silmät olivat kaukana toisistaan, mutta eivät silti pään sivuilla. Niiden sormien välissä oli ihoa ja valo vaikutti kulkevat niiden pintaa pitkin.

Ymmärsin, että tämä oli jokin toinen maailma ja toinen planeetta kuin Maa. Tämä maailma oli täysin veden peittämä ja sen asukkailla ei ollut mitään käsitystä maasta, tomusta ja maaperästä. He elivät koko elämänsä valtavan maailmansa vesivirroissa.

Upposimme syvemmälle tähän maailmaan ja tapasimme lisää omituisia olentoja. Nämä olennot olivat samankaltaisia, mutta vähemmän kehittyneitä. Ne olivat uteliaita ja kykenivät aistimaan meidät toisin kuin aiemmat olennot. Ne olivat herttaisia ja läsnäolomme sai ne täyteen iloa ja nautintoa. Ne parveilivat ympärillämme kuin delfiinit. Meillä ei ole sanaa kuvaamaan niiden väriä. Omituisesti, en enää voinut muistaa tuota väriä palattuani ihmiskehooni.

Nämä olennot elivät syvällä pimeässä mihin niiden aurinko ei ylettänyt ja ne näkivät väreissä, joita ihmiset eivät voi nähdä. Ne olivat kuin ilon täyttämiä koiria, jotka tervehtivät kauan poissa ollutta rakasta ihmistä. Ne päästivät omituisia ääniä, joita tiesin, että ihmiskorva ei voi kuulla. Ne päästivät korkeitä ääniä, mutta nämä äänet eivät olleet kivuliaita. Nämä olennot lauloivat tällä kauniilla korkealla äänellä, ja ääni matkasi vettä pitkin. Kuulin ja ymmärsin heidän yksinkertaisen laulunsa, joka kertoi vierailuista, ilosta ja siitä kuinka suuri heidän opetuksensa oli.

Ihmisajatteluni mukaan olin yksinkertaisesti tullut katsomaan. Mutta he uskoivat minun tulleen oppimaan ja heidän tulleen opettamaan minua. Vierelläni ollut Olento kehotti minua hellästi menemään niiden matkaan, ja minä menin. Ne veivät minut koteihinsa, hunajakennomaisiin luoliin maan alla, jossa vesi virtasi musikaalisina kuvioina.

Uimme näissä luolissa ja he näyttivät minulle kuinka paljon ympärillämme oli elämää. Seinillä oli levää. Joitain luolista asuttivat mikroskooppisen pienet olennot, jotka kasvattivat pienet kovat kuoret ja loivat näin luolan seinät. Jotkut olennoista olivat jättimäisiä, muinaisia. Niillä oli kartiomalliset kuoret ja ne söivät elämää joka kukoisti vedessä. Nämä jättimäiset olennot saattoivat nukkua joskus vuosikymmeniä, kunnes levä kukki ja herätti ne.

Ne näyttivät minulle kuinka ne tiesivät olevansa nousemassa liian ylös. Tunsin eräänlaisen “hajoamisen”-tunteen kun ne olivat saavuttaneet syvyyskorkeusrajansa. Ne näyttivät minulle toisenkin koulunsa, joka ui ympärilläni ja hankautui energiaani vasten ja pyysi minua siunaamaan heitä. Siunasin heidät ja kerroin heidän kukoistavan ystävällisyytensä johdosta - siitä, että he olivat “pesseet” pois osan surustani. He lähtivät tyytyväisinä annettuaan siunauksia ja saatuaan niitä vastineeksi.

Parvi, jossa olin toi minut takaisin heidän omaan paikkaansa, jossa olimme tavanneet. He toivoivat saavansa siunauksen vuorostaan. Kerroin heille heidän kasvavan mahtavammiksi, koska he olivat opettaneet minua, ja he myös olivat tyytyväisiä.

Sitten nousimme ylös avaruuteen ja matkasimme tähtien ja planeettojen keskellä. Vaikkakaan niillä ei ollut elämää, olivat ne kaikki kauniita vuorostaan.

Kun oli aika palata, palasimme kehoni luokse lähes täsmälleen siinä tilassa kuin se oli ollut lähtiessämme. Tämä oli omituista, koska olin juuri viettänyt ikuisuuden omituisten olentojen kanssa toisella planeetalla sekä tähtien, kaasujättiläisten, rengasplaneettojen, jääplaneetojen ja palavien magmaplaneettojen joukossa.

Seisoin ruumiini vierellä ja katsoin Olentoa. Se oli äärettömän kärsivällinen odottaessaan. En kysynyt, eikä se vihjannut mitään, mutta tiesin, että oli aika palata. Tunsin rakkauden tulvahduksen tuota Olentoa kohtaan. Sitten tunsin kehoni tuntemukset kun heräsin yskien ja oksentaen.

---------

(“Lataus”-kuolemanrajakokemus)

Elin näiden sadististen kiduttajien (kasvatusvanhemmat) kanssa kolmesta ikävuodesta seitsemään ikävuoteen. Näiden vuosien aikana koin kuolemanrajakokemukseni.

Yritän parhaani mukaan kirjoittaa tämän johdonmukaisesti. Se on vähän kuin yrittäisi purkaa jonkun toisen vaatteet ja asetella ne siististi asunnossa, jossa ei ole koskaan aiemmin ollut. On ylivoimaisen hankalaa yrittää laittaa kaikki loogiseen ja ymmärrettävään järjestykseen.

Yksi asia, jonka haluan ymmärrettävän on, että kamppailin voimakkaasti sitä vastaan mitä minulle kokemuksieni aikana kerrottiin ja opetettiin. Varsinkin tämä kuolemanrajakokemus on piinannut minua koko elämäni ajan. Yritän kuvailla omaa kamppailuani samalla kun yritän ilmaista saamani viestit selkeästi. Tämä rajakokemus on myös erityisen kiehtova ja siinä on asioita, joiden ilmaiseminen on myös erittäin haastavaa.

Noustessani kehostani, huomasin ystäväni olevan vierelläni. Ystäväni oli humanoidinmuotoinen valo-olento, joka säteili ystävällisyyttä, rakkautta ja kärsivällisyyttä. Jätimme huomiotta mekastuksen, joka lähti kasvatusäitini yrityksestä elvyttää ruumiini. Seisoin katsoen ylös ruumistani kohden. Kaikki on “ylhäällä” lapsen näkökulmasta, vaikkakin näin selkeästi kaiken ympärilläni.

“Mitä haluaisit kysyä, mutta et ole kysynyt?” Se välitti kysymyksen äänettä.

“Miksi?” Tuolla kysymyksellä kysyin tusinan kysymyksiä; “Miksi minä? Miksi kärsimys? Miksi tämä kamala maailma? Miksi palasin takaisin kun olisin voinut lähteä? Miksi tulisin tänne ja hyväksyisin niin kamalia asioita kun kerta olen kipinä jumalaisesta, osa Suurta Älyä?” Kysymys oli huuto hämmennystä, suuttumusta, tuskaa ja menetystä.

Olento ojensi kuvainnollisen kätensä ja kysyi: “Haluatko varmasti tietää? Kärsimyksesi on helpompaa jos et tiedä.”

Pohdin asiaa ja tutkin sisintäni. Halusinko tietää jos se vain pahentaisi kipuani? Lopulta päätin, että halusin tietää. Huomasin ystäväni jo tienneen päätökseni. Nyökkäys, ja niin lähdimme.

Ensimmäiseksi menimme Suuren Älyn kammioon. Sinä saattaisit kutsua tätä “jumalaksi.” Tämä oli se rakastava, ääretön, uskomaton Olento, joka loi kaiken, on kaikki ja on olemassa kaikkena ja kaiken kautta.

Vastaanotin tietolatauksen, joka vastasi miksi-kysymyksiini siinä määrin kuin mitä minun sallitaan Maan päällä ollessani tietää. Vietettyäni pitkän ajan tuossa Läsnäolossa, lähdin haluttomasti ystäväni matkaan. Se vei minut maailmaan, jossa oli kaksi aurinkoa. Toinen oli kirkas punakultainen ja toinen kalpean valkoinen. Sitä olisi saattanut pitää kuuna jos olisi tietoinen ainoastaan Maan taivaasta. Mutta tuossa paikassa tiesin sen olevan toinen aurinko. Se oli toista aurinkoa pienempi, mutta silti paljon suurempi kuin oma aurinkomme. Kumpikin aurinko oli miljoonia kertoja kauempana tuosta planeetasta kuin oma aurinkomme on omastamme.

Tällä planeetalla on valtavia kaupunkeja, jotka eivät muistuttaneet lainkaan omiamme. Mahtavan korkeita rakennuksia, jotka kimalsivat kuin kristalli. Niitä ei oltu rakennettu, vaan ne olivat kasvaneet prosessissa, jota en ymmärrä enkä ymmärtänyt. Ne kuhisivat elämää - eivät ainoastaan tuon planeetan tietoisia lajeja vaan myös eläimiä. Jotkut näistä eläimistä olivat kiipeilijöitä, jotka pesivät korkealla näiden onttojen talojen huipulla. Katsoessani ihmeissäni ne hyppäsivät ja liitivät yhdeltä valtavalta huipulta toiselle, kipittivät seinää ylös ja katosivat rakennuksen sisään. Vartaloltaan ne olivat kuin liito-oravia, mutta kasvoiltaan enemmänkin muurahaiskarhuja; vertaus on kuitenkin epätarkka, koska sellaisia olentoja ei ole olemassa.

Se oli riemuisaa ja kaunista. Siellä eläneet älykkäät lajit olivat täynnä naurua, iloa ja ylevää tyytyväisyyttä.

Käsitin välittömästi kuinka rikasta elämä tällä planeetalla oli. Näin kun se erkani tähdestä, pyöri ja jäähtyi ja keräsi itseensä pirstaleita; kunnes ensimmäinen näistä olennoista kuuli oman naurunsa ja ymmärsi mistä siinä oli kyse. Tuossa hetkessä tietoisuus itsestä heräsi ja sivilisaation siemenet itivät.

Nämä olennot olivat kultaihoisia ja hoikkia. He muistuttivat hieman ihmisiä, vaikkakin heidän kasvonsa olivat piirteiltään pehmeämpiä ja pyöreämpiä. He pukeutuivat vaatteisiin, mutta he vain ilmaisivat itseään niillä eikä niillä ollut muuta kulttuurillista tai fysiologista tehtävää. He tanssivat ja kutoivat kangasta läpi ilman. Olisin halunnut mennä lähemmäksi ja oppia lisää, mutta se olisi ollut epäkohteliasta.

Minut tuotiin toiselle planeetalle, jossa olennot elivät retkottavissa majoissa, jotka olivat kaukana toisistaan. Nämä olennot olivat jotain muuta kuin mitä odotin älyllisen lajin olevan. He eivät olleet kaksijalkaisia ja he käyttivät jalkojaan kuin käsiään, vaikkakin heidän “takajalat” olivat kaviolliset. He laittoivat kätensä nyrkkiin juostakseen ja heidän rystysissään oli kovia pullistumia. Viaton lapsuudenuskomukseni, että minäkin saattaisin isona kasvaa hevoseksi, kumpusi mahdollisesti täältä. Nämä olennot eivät kuitenkaan näyttäneet hevosilta tai miltään muultakaan maanpäälliseltä olennolta.

Nämä olennot olivat onnellisia ja rauhallisia ja elivät harmoniassa. He olivat erittäin virittyneitä planeettaan, jolla elivät. He puhuivat planeetasta ja planeetalle. Siellä oli myös kaksi muuta älykästä lajia, ja kaikki kolme elivät yhdessä ja työskentelivät yhdessä oudossa symbioosissa. Teltat, joissa nämä olennot elivät olivat valmistaneet hellät apinankaltaiset olennot, joita nämä nelijalkaiset kantoivat vatsojensa päällä. Kolmas laji oli myös apinamainen, mutta he olivat kasvoiltaan enemmän ihmismäisiä; otsa ei ollut ulospäin työntyvä kuten Cro-Magnonilla, mutta ei myöskään yhtä pehmeä kuin modernilla ihmisellä.

Kolmas laji näki meidät ja he kohottivat kätensä tervehdykseen. Tämä sai muutkin tekemään niin. Se oli outo näkymä. Kumarsimme ja lähetimme heille siunauksia ennen kuin jatkoimme eteenpäin.

Matkatessamme paikasta toiseen, näin ihmeitä kaikkialla. Minulle näytettiin ei-älyllisiä olentoja. Minulle näytettiin kaikkea loisteliasta, kuten vesiputouksia sekä palavan liekin sydän, johon minut vietiin. Kuljin auringon pinnalla, leikkien sen muuttuvassa energiassa ja kuulin sen ilontäyteisen riemun siitä kuinka se sai antaa elämää niin monelle ihmeelliselle asialle.

Se oli kaikkein riemukkain, kaunein, ihmeellisin ja uskomattomin kokemus mitä kukaan voi saada. Sen kokoa ja skaalaa ei voi ilmaista. Tapasin ihmeellisiä henkisiä olentoja kuten valvojani, ystäväni ja oppaani. He olivat kaikki täynnä tyytyväisyyttä ja iloa.

Kaikkialla maailmankaikkeudessa oli suurta rakkautta, arvokkuutta, kunnioitusta ja myötätuntoa. Se oli niin ainutlaatuista, että en voi pidätellä kyyneliäni, koska en kykene muistamaan tätä kokemusta tätä tarkemmin aivojeni ollessa tässä pelkistetyssä, pienessä ja rajoitetussa muodossa. Palaaminen siitä tilasta missä olin takaisin tähän on ollut lähes sietämätöntä. Kun oikeasti tietää mitä tuolla puolen on ja tietää ilman pienintäkään epäilystä, että se on ihanampaa ja uskomattomampaa kuin voi käsittääkään, on eläminen täällä tässä muodossa äärimmäisen raskasta. Yritän olla ajattelematta sitä. Toinen syy sille miksi harvemmin olen puhunut kokemuksestani on se, että se vain lisää kaipuutani sinne.

Pitkään kestäneen tutkimusmatkan jälkeen, nähtyäni kauniita ja ihmeellisiä asioita, pysähdyimme avaruudessa lähelle tähtisumua. Tähtisumut ovat vielä kauniimpia kuin miltä ne valokuvissa näyttävät.

“Tuo on vastaus kysymykseesi.”

Ymmärsin, että kaikki mitä me Maan päällä teemme, kaikki mitä me olemme ja kaikki mitä me koemme mahdollistaa luomakunnan olemassaolon. Joka ikinen kaunis asia, jokainen uskomaton olento, Maan päällä tai missä tahansa muussa maailmankaikkeudessa, on riippuvainen ihmisistä, jotka ovat äärimmäisen harvinaisissa paikoissa kuten Maa.

Suuri Äly (jumala) on paradoksi. Se on kokonaan rakastava ja täysin rajoittamaton. Paradoksin määritelmän mukaan se on mahdoton. Se ei voi olla rajoitettu ainoastaan rakkauteen; se ei voi olla rajoitettu olemaan ainoastaan rajoittamaton tai se ei ole rajoittamaton.

Maa on paikka, jossa rajoittamattomasta tulee rajoitettu; missä yhdestä tulee monta. Täällä se voi tuntea yhteisöllisyyttä ja yksinäisyyttä. Se voi tuntea sydänsärkyä ja toivoa. Se voi kokea kaiken sen mitä rajoittamaton puhdasta rakkautta oleva olento ei voi kokea. Se voi suunnitella ja havaita pahaa - asioita, joita se ei oikeasti voi tehdä. Jotta paradoksi ratkeaa sen täytyy kokea avuttomuus ja rajoittuneisuus ja kaikki Todellisena. Tässä paikassa tuo kaikki on niin TODELLISTA.

Mitä sitten on vapaa tahto? Vapaa tahto on vaihtoehto tulla tänne ja auttaa ratkaisemaan “jumalan” paradoksi. Tulla olemaan kaikki mitä me emme ole, jotta kaikki ihmeellinen ja riemukas voi jatkaa olemassaoloaan. Jotta itse rakkaus voi jatkaa olemassaoloaan. Jotta Rajoittamaton ei ole rajoitettu olemaan ainoastaan rajoittamaton.

Miksi vastaukset ovat aina, “vain olla olemassa” ja “valitsemaan rakkaus” ja “oppimaan kuinka rakastaa.” Koska ainut mitä sinun pitää paradoksin ratkaistaksesi tehdä, on olla olemassa. Ja ollessamme olemassa täällä, joka kerta kun valitsemme rakkauden, laajennamme maailmankaikkeutta. Rakkaus on elämän kaipuuta sitä itseään kohtaan. Huolimatta siitä minkälaisessa todellisuudessa elämme, jopa synkimmät sielut joukossamme eivät voi muuta kuin kaivata hyvyyttä ja rakkautta ja kurottautua ja edetä niitä kohti.

Sillä rakkaus on meidän todellinen luontomme. Ja kun koemme kamalia asioita, nousee kysymys “miksi” mieleemme, koska se on rakkauden, elämän ja tämän maailman keskeinen kysymys. Vastaus on: “Jotta kaikki mitä on voisi jatkaa olemassaoloaan.”

Jokainen sielu valitsi tulla tänne ja kärsiä rakkauden tähden. Jokainen sielu rakastaa maailmankaikkeutta, rakastaa elämää ja rakastaa tätä maailmaa ja KAIKKIA maailmoja. Jokainen sielu rakastaa KAIKKIA olentoja niin valtavasti ja voimakkaasti, että he valitsivat tulla tänne, jotta kaikki maailmankaikkeudet voisivat kuhista kaunista riemukasta ELÄMÄÄ.

Jokainen olento, jonka näin tiedostaa, että sinun elämäsi antaa heille elämän lahjan. Ja kun kukin sielu kuoltuaan palaa “kotiin”, tulevat hekin tietämään oman lahjansa palkinnot. “Palkinto” heidän uhrauksestaan tulee olemaan ilo ja rakkaus sekä uskomattoman, ihmeellisen ja kauniin ilon tunteminen kaikkialla maailmankaikkeudessa olevaa ELÄMÄÄ ja RAKKAUTTA kohtaan.

Kun palaat kotiin, tapaat oman sielusi. Tulit omasta halustasi tänne unohtamaan itsesi. Tulit omasta tahdostasi tänne pelastaaksesi jokaisen kauniin ja ihmeellisen asian. Kärsimällä sen mitä “jumala” ei voi, sinä annat elämän lahjan.

***

Kokemus 16120

Hei Jeffrey,

Kuten tiedät, olen kokenut useita kuolemanrajakokemuksia. Useimmat niistä ovat keskenään niin samanlaisia, että en viitsi vaivata päätäni niillä.

Ensimmäistä näistä kutsun “Kohduksi”. Se on samankaltainen kuin “tyhjyys”-kokemukset paitsi, että näin vaaleanpunaisia välähdyksiä (joskus muita värejä, mutta useimmiten vaaleanpunaista), kuin äänetöntä tummaa salamointia. Kelluin pimeydessä, kaikki oli rauhaisaa ja uskomattoman tyyntä. Olin olemassa, se ei ollut pelottavaa. Tunsin olevani tiukasti käärittynä valtavaan rakkauteen. (On tärkeää, että ymmärrät minun olleeni 3-5-vuotias -- olin enemmän “sisällä” ihmismielessäni tässä kuolemanrajakokemuksessa kuin missään toisessa kokemuksessani, mutta olin enemmänkin normaali utelias lapsi eikä minulla ollut rajoitteitani, aivovammaa ja autismia). Myös tämä kokemus oli seurausta lapsuudessani kokemasta kasvatusvanhempieni väkivaltaisuudesta. En muista tarkalleen mikä rangaistus tähän johti, mutta yhdistän sen jotenkin hukutetuksi tulemiseen ja elvytykseen.

Pystyin aistimaan sen mitä tavallisesti kutsun “avustajakseni”. Opas, suojelusenkeli, kutsu sitä miksi ihan haluat. Se oli siellä läsnäolona, ikään kuin “tietämykseni” reuna-alueella, mutta ei tällä kertaa valo-olentona.

Kysyin, “Mikä tämä paikka on?”

Se vastasi telepaattisesti, “Se on sinun muistosi.” Keskivertoidioottia älykkäämpänä vastasin, “En muista tätä”. (Tämä saa minut aina nauramaan tilannetta muistellessani -- olin muiston SISÄLLÄ, joten tietenkin muistin sen). Jatkoin, “Miksi olen täällä?”

“Tässä paikassa koit olevasi rakastettu. Tulit tänne, jotta kokisit olevasi turvassa”.

Mietin tätä hetken. “Onko tämä äitini?”

“Kyllä, mutta ei tämä.”

En tiennyt mitä olisin tuohon vastannut, joten olin hetken hiljaa ja vain kelluin pimeydessä. Näin taas vaaleanpunaisia välähdyksiä ja kysyin, “Mitä on tekeillä?”

“Valo on tulossa.”

“Synnynkö minä?”

“Et. Tämä on luomisen kohtu. Tällaisena sinä sen ymmärrät.”

“Ensimmäinen kerta kun tiesin olevani minä.” (Tuolloin tämä kuulosti järkevältä)

”Kyllä. Ensimmäinen kerta kun tunsit itsesi. Ensimmäinen kerta kun tunsit rakkautta.”

“Tuolloinko tunnet itsesi? Kun tunnet rakkauden, tunnet itsesi.” (Koin olevani todella fiksu oivaltaessani tämän. Se lapsenomainen ilo, jota tunsin tämän “syvällisen” seikan oivaltamisesta naurattaa minua edelleen, lol!)

Vaikkakaan en nähnyt tai tuntenut kehoa, tein mielestäni voltteja ja kärrynpyöriä. “Minä olen olemassa.” (Koin itseni taas todella älykkääksi tämän “oivalluksen” johdosta, joka täytti minut valtavalla ilolla ja naurulla.)

“Sinä olet aina ollut olemassa, toisinaan vain unohdat sen.” (Nyt oli avustajani vuoro ilmaista huvittuneisuutta ja suurta rakkautta minua kohti)

Leijuin valtavassa tyhjyyden meressä katsellen satunnaisia värin välähdyksiä ympärilläni. Sitten myönsin, että oli aika mennä, ja palasimme kehooni. ~o~O~o~O~o~

En oikeasti tiedä KUINKA tätä kuvailisin.

Siellä oli ihmisiä. Olin aikuisen naisen kehossa. (En ollut “minä”, olin toinen “keho” -- en osaa ilmaista tätä). Olin pukeutunut toogaan kuten kaikki ihmiset ympärilläni. Lapsena kuvailin sitä valkoisiin verhoihin pukeutumiseksi. En tiennyt mikä tooga on.

Lattia oli tavallaan “graniittia”, mutta se oli oikeastaan kova näkymätön pinta, jonka alapuolella oli yksi maailmankaikkeus. Niin kuin kuvia avaruudesta, galakseista, tähtisumuista. Se oli kolmiuloitteinen, mutta me pystyimme kävelemään sen päällä. (Anteeksi, tiedän, että tämä kuulostaa oudolta, mutta kuten sanoin, minulla ei ole mitään käsitystä kuinka voisin ilmaista tämän.) “Tyyliä” kutsuisin ehkä Antiikin Kreikkalaiseksi? Vaikea sanoa. Valkoisia marmoripylväitä valkoiseen marmorikattoon, kuin temppeli ilman seiniä.

Oli kuin kyseessä olisivat olleet juhlat. Kaikki puhuivat ja olivat rauhallisia, rentoja ja iloisia. “Avustajani” kaltaiset valo-olennot kulkivat ympäriinsä tarjoillen “drinkkejä”.

“Tule, he ovat odottaneet sinua,” avustajani sanoi hetken kuluttua. Se oli seissyt hieman takanani oikealla. Se kasvoi suuremmaksi ja leijui, ja ihmiset siirtyivät syrjään tehdäkseen meille tietä. He vilkaisivat meitä ja supisivat, mutta palasivat pian takaisin omiin keskusteluihinsa.

Mielenkiintoisesti koko tilanne oli erittäin tyyni, rauhallinen ja vaimea, mutta tunsin kuitenkin heistä säteilevän ilon. He olivat erittäin onnellisia. Tunsin heidät kaikki, mutta en kuitenkaan. He eivät olleet esivanhempiani, he eivät olleet ihmisiä, jotka tunsin henkilökohtaisesti. He olivat kuitenkin tuttuja.

Me matkasimme (eräänlainen tunneli, mutta silmänräpäys) ja olimme paikassa, jota kutsun “Korkeamman voiman kammioksi”. Läsnäolo.

Katsoin ihmisiä ympärilläni. “Mitä tämä oikein on?” Tarkoitin ihmisten kokoontumista. Tiesin missä olimme, mutta en miksi olimme siellä, mistä “tässä” oikein oli kysymys.

Eräs vanhemman näköinen nainen tuli luokseni ja laittoi kätensä ympärilleni. Koin hänet erittäin lohduttavaksi. “Älä huoli rakas. Kaikki tulee menemään hyvin, mutta sinun täytyy kiirehtiä”. Hän johdatti minut kohti ihmisryhmää, jossa kävimme keskutelun, josta en muista mitään.

Käynnissä oli myös muitakin vastaavia “konferensseja”. Keskustelumme oli erittäin ilontäyteinen ja täynnä onnellisuutta, toivoa, kiitollisuutta... mutta se oli myös erittäin vakava sekä tärkeä. En muista keskustelusta muuta kuin, että kävin sen.

Muistan myös haluttomuuteni palata kun sen aika tuli.

Kun olin palaamassa kehooni, käännyin ja katsoin avustajaani. Olin niin, niin, niin syvästi surullinen (itken tätä kirjoittaessani) kysyessäni, “Löytävätkö he minut?”

“Jos eivät, sinä löydät heidät”.

Palasin kehooni, siihen kipuun ja kauhuun, joka oli ainoa tuntemani todellisuus. Se oli raskasta ja minä itkin tuona yönä. Tavallisesti välttelin itkemistä tuossa paikassa.

En tiedä keitä “he” olivat tai miksi pelkäsin, että he eivät “löytäisi minua”. Joten tämä rajakokemus on siis järjetön ja omituinen. En saanut siitä mitään todellisia vastauksia eikä minulla ole antaa siitä mitään todellisia vastauksia. Minulle saatettiin antaa tietoa, mutta en saanut pitää sitä. Arvelen, ja tämä on pelkkä syvä tuntemus, jonka alkuperää en osaa selittää, että tuo on paikka johon menemme kun näemme unta. Me suunnittelemme yhdessä tässä “paikassa” joka yö. Se tuntui minusta paljon “fyysisemmältä” tai “konkreettisemmalta” kuin muut. Ikään kuin tämä olisi “MELKEIN”, mutta ei ihan fyysisen maailman SISÄLLÄ. Lähempänä siis sitä mitä me ihmiset pidämme todellisuutena ja vähemmän osa sitä todellista todellisuuden tasoa, johon me kaikki palaamme. ................

Minulla oli kaksi kokemusta, jotka jännästi tavallaan “sopivat yhteen”. Olen usein sanonut, että lapsena koin “puhtaampia” kuolemanrajakokemuksia, koska olin vähemmän aivopesty. Mitä tehokkaammin henkilö on aivopesty tai “sielupesty” sitä vähemmän “todellisuutta vastaava” kokemuksesta tulee. Nämä kaksi kokemusta auttavat tämän ymmärtämisessä.

Koska minulla oli jo perusymmärrys tästä aiempien kuolemanrajakokemusteni ansiosta, oli siitä ylipääseminen minulle hieman helpompaa myöhemmin. Tulet kuitenkin näkemään kuinka se spirituaalisesti transformatiivisen kokemukseni (STE) yhteydessä vuonna 1992, aiheutti minulle vaikeuksia, koska olin yhdeksän ja viidentoista ikävuoden välillä tullut erittäin voimakkaasti aivopestyksi Seitsemännen Päivän Adventistien toimesta.

Koin STE:n kolmepäiväisen “paasto ja rukoilu”-episodin päätteeksi. Kristinuskoni horjui ja halusin epätoivoisesti säilyttää sen. Menin metsään “paastoamaan ja rukoilemaan” ja oikeasti vesipaastosin. En syönyt mitään muuta kuin vettä kolmeen vuorokauteen.

Paaston jälkeen join hieman hedelmämehua palatakseni takaisin syömiseen. Makasin sohvalla ja tunsin kuin kehoni ja sieluni erkanisivat toisistaan. Minua alkoi huimaamaan todella pahasti ja näkökykyni heikkeni juuri ennen kokemuksen/näyn alkamista. ==============================================

Kävin makaamaan sohvalle ja nukahdin, tai ehkä olin siinä nukahtamista edeltävässä hämyisessä tilassa, en ole varma. Tunsin kuinka nousin kehostani. Tämä tuntui hyvin erilaiselta kuin kuolemanrajakokemukseni. Se oli enemmän unimainen, mutta se oli kuitenkin perustavanlaisesti erilainen kuin muut unet. Siinä ehdottomasti oli yhtäläisyyksiä kuolemanrajakokemuksiini, mutta olin siinä vähemmän “täysin läsnä”. Toisin sanoen koin olevani ihmisminäni.

Siirryin sisään tunneliin, mutta siirtyminen oli äärimmäisen nopea. Olin lähes heti toisessa päässä, pilvien seassa seisomassa. Näin miehen ja ajattelin hänen olevan Jeesus. Adventisti-kasvatukseni ansiosta olin kuitenkin peloissani. Lause “Paholainen voi ilmestyä valon enkelinä” tuli mieleeni. Olin juuri viettänyt kolme päivää tutkien intensiivisesti raamattua, joten se oli varsin voimakkaasti mielessäni.

Minulle oli opetettu kuinka “demoneja testataan”, joten aloin kysymään tältä jeesus-hahmolta kysymyksiä varmistaakseni, että hän ei ollut valeasuinen demoni. Vaadin, että hän sanoo “jeesus kristus on herra”, ja hän teki niin. Julistin “Kaikkoa saatana!” ja hän vain seisoi siinä hymyillen. “Käsken sinua isän, pojan ja pyhän hengen nimeen! Jeesuksen nimeen rukoilen, katoa!” Hän risti kätensä ja jatkoi hymyilyään. Hän vain hymyili kärsivällisesti läpi koko “demonologia” repertuaarini, jolla yritin häntä manata.

Kun en enää keksinyt mitään sanottavaa hän kysyi, “Joko olet valmis?” ja minä pyysin alentuvasti anteeksi.

Mutta en kuitenkaan voinut hillitä itseäni. “Et ole demoni.” Tiesin sen. Tiesin sen kaikilla olemassaoloni tasoilla.

“En”, hän vastasi.

“Etkö ole jeesus?”, kysyin.

Hän kohautti olkapäitään. “Olen jos siksi haluat minua kutsua.” Ajatus, että hän olisi jotain muuta pelotti minua, “Sinun täytyy olla Jeesus.” Hän hymyili ja me aloimme kommunikoimaan kuten olimme kommunikoineet ollessani lapsi... kun vain tiesin mitä hän ajatteli. “Tiesin, että sanoisit noin.”

Keskustelimme jonkin aikaa asioista, jotka olivat tuolloin minulle henkilökohtaisia (emme uskonnosta tai mistään sellaisesta, vaan vauvastani). Hänellä oli minulle taas pahoja uutisia; siitä tulisi vaikeaa. Hän myös kertoi minulle, että minun ei koskaan ollut ollut tarkoitus jäädä loukkuun uskontoon kuten olin jäänyt. Olin läpikäynyt erittäin raskasta “uskonkriisiä” jo vuosia.

Erotessamme minulle annettiin tietoa elämästäni, joka myöhemmin osoittautui todeksi. Tähän kuului muun muassa se, että en pysyisi kristittynä, mutta että siirtymä tulisi olemaan vaikea, koska pelkoni oli niin suuri. Myös se mitä vauvastani sanottiin osoittautui valitettavasti todeksi. <<<<<<.>>>>>

Monet merkittävimmistä ongelmista joita minulla oli kristinuskon suhteen ollut, tulivat esille sekä kokemukseni aikana että sen jälkeen. Yksi valtava haaste minulle oli se kuinka minut oli kasvatettu näkemään seksuaalivähemmistöt, ja ajatus, että “jumala” tekisi ihmisen tietynlaiseksi ja sitten vihaisi tätä, koska tämä on sellainen. Tämä oli epäsuorasti yhteydessä autismiini ja siihen miksi “jumala” tekisi minut autistiseksi ja sitten vihaisi minua, koska olen autistinen? Ymmärsin luonnollisesti, että tämä käsitti myös muut ihmiset, joilla oli itsessään ominaisuuksia, joita he eivät pystyneet muuttamaan.

Tämä keskustelu “jeesuksen” kanssa helpotti huomattavasti valtavaa sisäistä kaaostani koskien homoseksuaaleja.

Kymmenen vuotta tästä eteenpäin koin viimeisimmän (ja tähän asti viimeisen) kuolemanrajakokemukseni. Olin pyykkihuoneessa pyykkäämässä, kun nousin ylös liian nopeasti ja maailma alkoi vetäytyä minusta poispäin tunnelia pitkin. Ymmärsin juuri ja juuri, että kyseessä oli tunnelinäkö (olin kerran lukinnut polveni ja melkein pyörtynyt, joten nyt minulla oli tapahtumalle termi.) Se mitä maailmasta näin pieneni ja pieneni ja jossain mieleni syövereissä ajattelin, “Voi paska, minä pyörryn.”

Katsoin kuinka pesukone lähestyi minua kaukaisuudessa siinä pienessä pisteessä, joka näkökenttäni nyt oli, ja sitten kaikki pimeni. Lääkärini myöhemmin kertoi minulle, että verenpaineeni oli laskenut niin alas, että aivoni eivät saaneet verta kuin vasta kaaduttuani, jolloin veri tavallaan valui sinne. Sydämeni ei kyennyt työntämään verta aivoihini.

Olen kertonut seuraavan kertomuksen aiemmin joillekin ihmisille, mutta olen aina puhunut siitä “näkynä”, koska en halunnut puhua kuolemanrajakokemuksista näiden ihmisten kanssa.

((En mielelläni puhu tästä kuolemanrajakokemuksesta. Se vaikuttaa minusta ylimieliseltä, koska siinä oleva “enkeli” [sielu] oli “minä”. Tämä sanottuna, se kuvastaa KAIKKIA ihmisiä - haluan, että tämä ymmärretään. Kohdissa, joissa sanon “minä” puhun oikeasti SINUSTA. Kokemus käsitteli minua, mutta se ei käsitellyt AINOASTAAN minua.))

o~O~o~O~o (alku)

En muista poistuneeni kehostani tämän kokemuksen aikana. Muistan vain olleeni hetken valotunnelissa ja sitten olin taas pilvien seassa. Tällä kertaa minua tervehtinyt henkilö oli Buddhalaisen munkin muodossa. (Olin tuolloin kiinnostunut Itämaisesta Mystiikasta.) Hän istui lotus-asennossa ja hymyili minulle. Tervehdimme toisiamme kuinka vanhat ystävykset. Jälleen kerran tiedostin, kuten aina, että hän ei ollut se miltä hän vaikutti, vaan pikemminkin henki, sielu, olento... ei maallisella kielellä oikeasti määritettävissä.

Kerroin hänelle, että minulla oli henkisestä näkökulmasta vaikeuksia “vapaan tahdon”-käsitteen kanssa. Hän sanoi näyttävänsä minulle (“sananlaskumuodossa” -- en oikeastaan pidä sananlaskuista, joten tulkitsin sen pikemminkin “Aisopoksen taruna”, joissa itsestään selvä asia esitetään tarinamuodossa. Aisopoksen tarut olivat kuitenkin paljon suorempia ja niiden “viesti” oli välittömästi ymmärrettävissä eikä väärinymmärrys ollut mahdollista.)

Pilvinen näkymä alapuolellamme muuttui ja katsoimme alapuolellamme käynnissä olevaa kohtausta. Se näytti valtavalta juna- tai bussiasemalta. Yksi kokonainen seinä oli täynnä “lippuluukkuja”, joista saattoi ostaa lippuja. Ihmiset ostivat lippuja ja menivät sitten portaaliin, joka oli “syntymä” useisiin erilaisiin maailmoihin (lipun päämäärän mukaisesti).

“Lippuluukun” yläpuolella oli kuvaelma siitä mihin tuo luukku sinut lähetti. Se oli arkkityyppi siitä minkälaisen elämän tulisit elämään. Tiesin sen olevan pelkkä kuvaus ja siihen liittyy PALJON enemmänkin, mutta tämä oli vain yritys saada minut ymmärtämään käsite. Kukin kyltti siis kuvaili yhtä elämän arkkityyppiä.

Mitä lähempänä juna-aseman “sisäänkäyntiä” jono oli, sitä pidempi se oli. Toisessa päässä oli kuitenkin useita luukkuja, joissa ei ollut lainkaan jonoa.

Tätä katsellessamme, sisään astui (naispuolinen) enkeli (lempeä, kaunis ja herttainen siivekäs olento, jolla kuitenkin oli selkeä valtavaa voimaa hehkuva aura). Hänen kaulansa ympärillä oli “todiste” hänen valtavasta kokemuksestaan. Kaulakorun päässä oli lappu. Se oli eräänlainen “kunniamitali”, lippu minkälaiseen elämään tahansa missä tahansa. Hän voisi valita loma-inkarnaation missä tahansa määränpäässä.

Hän piteli lappua kädessään kävellessään. Jonoissa olleet ihmiset kääntyivät ja tuijottivat ja kuiskivat hänestä. Hän oli kuin julkkis, ja he kaikki tuijottivat häntä innoissaan suuren kunnioituksen vallassa. Tällaiset sielut olivat harvinaisia ja sellaisen näkeminen siellä oli heille äärimmäisen jännittävää.

Hän ohitti kaikki “jännät”, “hauskat” ja “loma”-tyyliset inkarnaatiot. Hän saapui toiseen päähän ja kääntyi sitten palatakseen, mutta pysähtyi. Hän katsoi kahta viimeistä elämää. Viimeisiä. Kummassakaan ei seissyt ketään. Hän meni kauimmaiseen ja asetti lappunsa tiskille ja työnsi sen luukulla työskentelevälle enkelille.

Tämä pudisti päätään. “Et halua tehdä tuota”, hän neuvoi. “Tulet epäonnistumaan. Jopa sinä epäonnistuisit tässä.”

Hän nyökkäsi. “Tiedän, mutta minun on yritettävä.”

Lippuluukun enkeli näytti surulliselta. “Heität tämän hukkaan mennessäsi noin mahdottomaan elämään. Miksi?”

Hän kohautti hartioitaan, “Jonkun on pakko. Miksi ei minä?”

Luukun enkeli protestoi vielä kerran, mutta liu’utti hänelle sitten lipun. Hän otti sen ja piteli sitä yhtä hellästi kuin mitä oli hetkeä aiemmin pidellyt lappuansa. Hän käveli syntymäportaalille ja päättäväisesti ojensi lippunsa. Portaalilla työskennellyt enkeli pudisti päätään. “Miksi teet näin? Tulet epäonnistumaan”.

Hän hymyili surullisesti. “Tiedän. Mutta jonkun on yritettävä”

“Hyvä on”, portaalienkeli sanoi hänelle ja hyväksyi hänen lippunsa. Portaalienkelin astuessa syrjään ja ojentaessaan kätensä hänelle, hän astui eteenpäin, hengitti syvään ja loikkasi portaaliin.

Muut enkelit poistuivat jonoistaan ja kerääntyivät ympärille tuijottamaan portaaliin. “Hän tulee epäonnistumaan”, yksi heistä sanoi. Sitten toinen toisti portaaliin astuneen aiemmat sanat, “Mutta jonkun täytyi yrittää”. “Entä jos hän ei epäonnistu?”, kysyi joku, ja he vaikenivat ja tuijottivat entistä tiukemmin.

Pilvet palasivat ja istuimme hetken hiljaisuudessa. Hän oli iloinen, hymyilevä munkki ja minä olin minä - pelkästään minä. En kyennyt näkemään sitä tarinan hohtavaa olentoa “minussa”. “Sinun pitäisi palata mikäli aiot”, munkki sanoi minulle.

Katsoin häntä. “Kaikki olettivat minun epäonnistuvan.”

Hän nyökkäsi. “Jopa sinä. Sinä kaikista eniten.” Sitten hän jatkoi, “Sinun elämäsi piti päättyä jo kauan sitten. Sinä päätit jatkaa sitä. Me edelleen oletamme sinun epäonnistuvan, mutta olet jo ylittänyt alkuperäisen tavoitteesi.”

Vastasin periaatteessa, että “Kiitos luottamuslauseesta”. Hän vastasi sillä iloisella munkin naurulla, ja minä palasin kehooni veriseen oksennuslätäkköön. Kiva paluu, kiitti siitä munkkinystäväiseni.

***

Taustatietoa:

sukupuoli: Nainen

NDE:n tapahtuma-aika: 1975-76

NDE:n piirteet:

Liittyykö kokemukseesi hengenvaara? Kyllä. Väkivaltainen pahoinpitely (kuristaminen). Kliininen kuolema (hengityksen tai sydämen pysähtyminen).

Tuolloinen kasvatusäitini nautti kuristamisesta rangaistuskeinona. Hän oli opetellut elvytystä, jotta hän pystyi elvyttämään minut kun hänen raivokohtauksensa meni liian pitkälle.

Kuinka luonnehtisit kokemustasi? Kauttaaltaan miellyttävä.

Koitko olevasi erilläsi kehostasi? Kyllä. Seurasin kasvattivanhempiani ja lääkäriä ulos sairaalahuoneesta, pitkää käytävää pitkin kaksoisovien lävitse (jotka sulkeuivat heidän perässään). He kääntyivät kulman taakse käytävää kuljettuaan ja menivät toisista kaksoisovista, jotka myös sulkeutuivat heidän perässään. He astuivat toimistoon ja sulkivat oven. Siellä he alkoivat kiistelemään. Kun NDE-kokemukseni oli ohitse, kerroin heille mitä olin kuullut sanasta sanaan. Lääkäri oli järkyttynyt ja muistan hänen pitäneen minua kädestä. Kasvatusvanhempani olivat raivoissaan ja sanoivat minun olevan demoninen. Lääkäri vahvisti, että sanomani oli tosiaan se mitä oli sanottu. Kasvatusvanhempani myönsivät tämän myös. Mutta he kokivat sen johtuvan siitä, että demonit olivat kertoneet minulle siitä.

Minä selkeästi poistuin kehostani ja olin olemassa sen ulkopuolella.

Kuinka vertaisit korkeinta kokemuksenaikaista tietoisuutesi ja vireytesi tasoa normaalitasoon? Tietoisempi ja valppaampi kuin tavallisesti. Ei niitä voi oikeastaan edes verrata. Ero on kuin hetkenä juuri ennen nukahtamista ja unen aikana, jolloin tiedostan näkeväni unta, mutta en voi tehdä asialle mitään. Siellä tilanne on kuin olisin juonut liikaa kahvia ja olen täynnä energiaa. Se oli minä, mutta se oli niin niin paljon ENEMMÄN MINÄ.

Missä vaiheessa kokemustasi tietoisuutesi ja vireytesi taso olivat korkeimmillaan? En pysty sanomaan. Olin uskomattoman tietoinen ja virkeä koko ajan. Heti poistuttuani kehostani olin valppaampi ja virkeämpi kuin olen koskaan ollut.

Nopeutuiko ajattelusi? Uskomattomasti paljon.

Hidastuiko tai nopeutuiko aika? Kaikki tuntui tapahtuvan yhdessä hetkessä; tai aika pysähtyi tai menetti kaiken merkityksensä.

Olin Ajan ulkopuolella. Vietin ikuisuuden siellä leikkien. Kun palasin tänne, vain hetkiä oli mennyt. En ollut enää synkronoituna Maan aikaan.

Olivatko aistisi normaalia terävämmät? Uskomattoman paljon terävämmät.

Voisitko verrata kokemuksenaikaista näkökykyäsi näkökykyysi juuri ennen kokemusta. Näin kaiken ympärilläni. Näkökenttäni oli 360 astetta. Mutta näin myös ylä- ja alapuolelleni. Kykenin näkemään subatomisella tasolla. Näin kosmisella mittakaavalla, vaikkakaan en olisi osannut artikuloida tätä ennen kuin kasvoin ja osasin kielellisesti kuvailla sitä. Näin värejä, mutta näin myös hajuja. Näin miltä jokin tulisi tuntumaan. Näin ajan sisään ja kykenin näkemään asioiden lävitse.

Voisitko verrata kokemuksenaikaista kuuloasi kuuloosi juuri ennen kokemusta. Kuulin kaiken. Kuulin tähtien äänen; kuulin niin matalia ääniä, että mikään Maan päällä ei voi niitä kuulla. Kuulin äärimmäisen korkeita ääniä ja se teki minut ainoastaan iloiseksi - se ei aiheuttanut kipua. Korvani ovat erittäin herkät Maan päällä.

Vaikuttiko siltä, että tiesit mitä muualla tapahtuu? Kyllä, ja faktat on tarkastettu.

Menitkö tunneliin tai sellaisen lävitse? Kyllä, mutta se oli enemmänkin vain tunnelin vaikutelma. Kyse oli pikemminkin teleportaatiosta. Sanoisin “Matkusta” kun halusin olla jossain ja siirryin sinne lähes välittömästi.

Näitkö mitään olentoja kokemuksesi aikana? En.

Kohtasit mitään kuolleita (tai eläviä) olentoja tai tulitko tietoiseksi sellaisista? En.

Näitkö kirkkaan valon tai ympäröikö sellainen sinut? Valon, joka oli selvästi mystistä tai ei-maallista alkuperää.

Näitkö ei-maallisen valon? Kyllä. Olin Jumalaisen korkean voiman läsnäolossa. Me kutsumme sitä valoksi. Se on niin paljon enemmänkin, mutta se on ehdottomasti valoa. Kuten auringonvalo, se on jokaisen värin prisma ja sulautunut yhteen rakkaudeksi.

Tuntuiko sinusta, että siirryit johonkin toiseen, ei-maalliseen maailmaan? Selvästi mystinen ja ei-maallinen todellisuus. Olin henkisessä todellisuudessa, joka on kuin perhosen kotelo, jossa Maa on ja, jonka pieni osa se on. Se oli vain “tuolla noin.” Kun me kuolemme, me palaamme täysin henkiseen olemassaoloon, mutta voimme yhä koskettaa ja olla fyysisessä kanssakäymisessä suurimman osan fyysistä maailmankaikkeutta kanssa. Me EMME ole tekemisissä Maan kanssa, koska se olisi epäkohteliasta. Tämä on yksi niistä asioista, joita ei voi selittää, koska meillä ei ole sille käsitettä; Olin täällä, mutta olin siellä. Se ei ole toinen paikka, mutta minä ikään kuin astuin ulos ajan ja Maan olomuodosta. Joten “ei” olisi hyväksyttävä vastaus... mutta ei olisi sittenkään, koska olin edelleen fyysisessä maailmankaikkeudessa kun olin myös sen ulkopuolella. Tätä on kirjaimellisesti mahdotonta ilmaista tarkasti.

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? Olin valtavan rakastava ja täysin rakastettu. Tunsin yhteyden. Tunsin lempeästi ja hellästi nöyrältä (en nöyryytetyltä). Tunsin lempeyttä kaikkea kohtaan. Niin uskomatonta lempeyttä. Tunsin valtavaa arvokkuutta ja kunnioitusta. Kelluin valtavassa ilon meressä. Koin pidättelemätöntä naurua ja estotonta nautintoa.

Tunsitko rauhaa? Uskomaton rauhaa

Tunsitko riemua? Uskomatonta iloa.

Koitko harmoniaa tai ykseyttä maailmankaikkeuden kanssa? Tunsin olevani yksi maailman kanssa.

Ymmärsitkö yhtäkkiä kaiken? Tiesin ja ymmärsin maailmankaikkeudesta kaiken silmänräpäyksessä. Kävin planeetoilla ja tiesin kaiken niiden yhteiskunnista välittömästi kuten myös heidän maailmansa historian. Tiesin “kunnioituksesta”, ja miksi se on kaikkein tärkein asia koko maailmankaikkeudessa. Kunnioitus on yhtä merkittävä kuin rakkaus jos ei jopa merkittävämpi. Toisen epäkunnioittaminen on henkisellä tasolla yksinkertaisesti täysin käsittämätön ajatus. Se ei ole “rikos” tai “synti”. Se on vain jotain mitä kukaan ei KOSKAAN tekisi. Kerta kaikkiaan käsittämätön ajatus. Oli asioita, joita en tiennyt, mutta tiesin, että en tiedä niitä ja, että se, että en tiennyt niitä oli täydellistä.

Näitkö kohtauksia menneisyydestäsi? En.

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Näin asioita maailman tulevaisuudesta sekä joitain asioita henkilökohtaisesta tulevaisuudestani. Ne eivät olleet kiveen hakattuja, vaan pikemminkin lupauksia siitä mitä tulee tapahtumaan. Kaikki paitsi yksi noista asioista on tapahtunut. Minulle näytettiin maailman tulevaisuuden vaikeuksia. Vastasin tähän kohtaan melkein “ei”, koska en aio paljastaa niitä ja se, että olisin sanonut “kyllä, mutta en aio kertoa niitä teille” tuntui väärältä, jopa töykeältä. Sanotaan nyt vain, että tulevat mullistukset ja vaikeudet, joita ihmiset pelkäävät tulevat menemään ohi. Kun minulle kerrottiin, että pian tuleva sukupolvi tulisi olemaan enemmän “henkinen” ja vähemmän “uskonnollinen” ei se tuntunut minusta mitenkään mahdolliselta. Minulle kerrottiin, että tämä kehityssuunta tulisi jatkumaan ja lopulta koko maailma olisi “löyhästi yksijumalainen”. Uskonnot muuttuisivat altruismin kanaviksi ja kirkot olisivat paikkoja, joissa muodostettaisiin yhteyksiä ja ystävyyksiä “ulkoisen palvomisen” sijaan, kuten he uskontoa kutsuvat.

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ollut paluuta? En.

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Mikä oli uskontosi ennen kokemustasi? Kristitty protestantti. Minulla ei oikeastaan ollut uskontoa. Minulle ei opetettu mitään, koska kasvatusvanhempani pitivät minua “jälkeenjääneenä”. Minulle sanottiin, että Jeesus ei rakasta “tyhmiä eläimiä” (kuten minä). Minulla ei ennen kokemuksiani oikeasti ollut edes käsitettä “jumala”. Eikä oikeastaan niiden jälkeenkään. Ymmärsin vasta myöhemmin, että se oli “jumala”, jonka tapasin.

Onko uskonnonharjoittamisesi muuttunut kokemuksesi myötä? Kyllä. Yritin olla kristitty, mutta en löytänyt rakkautta raamatussa kuvaillusta olennosta. Yritin olla buddhalainen, mutta se, että ei saisi kiintyä mihinkään ei vain sopinut yhteen kuolemanrajakokemusteni kanssa. Maa on pyhä kokemus; meidän ei kuulu elää elämäämme yrittäen paeta.

Mikä on uskontosi nyt? Muu. New Age. Olen panenteisti. Uskon, että korkeampi voima on kaikessa, kaiken kautta, kaikki ja kaiken ylittävä. Se on rakastava, tietoinen ja kiinnostunut.

Sisälsikö kokemuksesi asioita, jotka olivat maallisten uskomustesi mukaisia? Sekä että. Valitsin viimeisen vaihtoehdon, koska minulla ei varsinaisesti ollut mitään uskomuksia tuohon aikaan. Olin liian nuori eikä kukaan ollut opettanut minulle mitään, koska he pitivät minua liian tyhmänä elämään (saati oppimaan). Eli en tiedä kuinka tähän kysymykseen vastaisin.

Muuttuivatko arvosi ja uskomuksesi kokemuksesi myötä? En pysty vastaamaan tähän, joten vastaan toiseen kysymykseen. Se selkeästi muutti sitä kuinka toimin maailmassa ja ihmisten kanssa. Se vaikutti myös siihen kuinka koin uskonnon ja kuinka vaiketa minulle oli jättää uskonto, johon minut oli kasvatettu. Se kuitenkin myös varmisti, että en koskaan olisi voinut jäädä tuohon uskontoon.

Kohtasitko mystisen olennon tai läsnäolon tai kuulitko tunnistamattoman äänen? Kohtasin todellisen olennon tai äänen, joka selkeästi oli mystinen tai ei-maallista alkuperää. Minua “opasti” olento, joka kommunikoi minulle. Se ei “puhunut” kuten me asian ymmärrämme. Koin Läsnäolon, joka ei ollut varsinaisesti olento, siinä mielessä kuin me ajattelemme ihmisen olevan keho, joka vie niin tai näin paljon fyysistä tilaa. Se oli Tietoisuus, Äly, joka oli kaikkialla. Se myös kommunikoi, mutta myöskin ilman sanoja. Heti kun kävimme sisään siihen mitä minä kutsun “kammioksi” ymmärsin, että tämä Olento on kaikkialla, kaikki.

Näitkö kuolleita tai uskonnollisia henkiä? En.

Kohtasitko tai tiedostitko mitään olentoa, joka aiemmin eli maan päällä ja jota kuvaillaan nimellä uskonnoissa (esim. Jeesus, Muhammad, Buddha jne.)? En.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa syntymää edeltävästä olemassaolosta? Kyllä. Minulle kerrottiin, että valitsin tulla Maahan ennen kuin tulin. Minulle annettiin myös muuta tietoa, mutta sitä en aio paljastaa. Minulle kuitenkin annettiin eräänlainen “vertauskuva?” siitä kuinka sieluni päätti inkarnoitua Maahan. Siellä oli myös monia muita sieluja, jotka olivat valmistautumassa astumaan “syntymän portaaliin” ja elämään ihmiselämän.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa universaalista yhteydestä tai ykseydestä? Kyllä Kyllä. Olemme sekä itsetietoisia että myös kipinä jumalasta. Ajattele sitä ilmana. Sinua ympäröivä ilma on sinua ympäröivä ilma... mutta kaikki ilma kaikkialla on tuo ilma. Se on kaikki samaa, vaikka et olekaan siinä kaikessa. Me olemme kaikki maailmankaikkeudessa, osa maailmankaikkeutta. Et voi erottaa yhtä osaa maailmankaikkeudesta maailmankaikkeudesta, koska kaikki on maailmankaikkeus.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa Jumalan olemassaolosta? Kyllä. Minut vietiin Jumalaisen Älyn läsnäoloon. Minä tunsin Sen ja Se tunsi minut. Tämä itseasiassa aiheutti paljon ongelmia jättäessäni Kristinuskon. Kun minut vietiin kasvatusvanhemmiltani, minut kasvatettiin Seitsemännen Päivän Adventistiksi äitini vanhempien toimesta. Lähteminen oli vaikeaa, koska tiesin ehdottomasti ja ilman pienintäkään epäilystä, että on olemassa “jumala” ja, että Se on täysin rakastava. Kummastakaan ei ole minkäänlaista epäilystä.

Maallisesta elämästä ei-uskonnollisesta näkökulmasta:

Saitko kokemuksesi aikana erityistä tietoa tai tietoa tarkoitusperästäsi? Kyllä. Mutta kyse on siitä, että suurin osa on vain unohtanut tuon asian ei, että minä olisin jotenkin erityinen. Tiedän minkä takia olemme täällä, mutta vastustan sitä edelleen. Minä edelleen itken, raivoan ja toivon olevani taas “siellä.” Olen edelleen raivoissani siitä, että sieluni valitsi näin käsittämättömän vaikean elämän. Välillä vihaan sitä ja koen, että sen valinta oli röyhkeä. Se valitsi kärsimyksen, mutta tuntuu, että minä (tietoisuus) olen se, joka kärsii ja se tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Usein toivon, että en tietäisi tästä.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän tarkoituksesta? Kyllä. Kuvailin sitä tarkemmin kokemuksessani, joten teen sen tässä lyhyemmin. Olemme olemassa ratkaistaksemme “rajoittamattoman, rakastavan jumalan”-paradoksin. Se ei voi olla rajattu ainoastaan rakkauteen tai se ei ole rajoittamaton. Mutta todellisuudessa se on rajoitettu ainoastaan rakkauteen. Se ei voi olla rajoittamaton, luoda kiveä, jota se ei voi nostaa... ellei se sitten voi. Me olemme ratkaisu tuohon pulmaan. Me koemme sen “kiven, jota en voi nostaa” TODELLISENA. Joten “jumala” kokee rajoittuneisuuden TODELLISENA meidän kauttamme, meidän (henkisellä) luvallamme. Koska me OLEMME osa Jumalaa, kokee se asian kun me koemme sen. Sinun tarkoituksesi on olla olemassa. Kaikki muu on lisuketta.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa kuolemanjälkeisestä elämästä? Kuolemanjälkeinen elämä todellakin on olemassa. Kyllä. Minulle annettiin kehostairtautumiskokemukseni, jotta ymmärtäisin tämän. Minulle myös kerrottiin erittäin yksityiskohtaisesti (tieto kokonaisuudessaan ladattiin mieleeni. Osan siitä ymmärtäminen oli lukittu myöhempään aikaan, mutta alusta alkaen tiesin vailla mitään epäilystä, että emme lakkaa olemasta kuoltuamme).

Saitko tietoa siitä kuinka meidän tulisi elää elämämme? Kyllä. Ihmisillä on itsestään sekä aivan liian korkeita että aivan liian matalia odotuksia. Aseta tavoitteesi korkeammalle. Lakkaa syyttämästä itseäsi. Yritä olla sanomatta itsellesi mitään mitä et sanoisi jollekin toiselle, eritoten sellaiselle, jota syvästi rakastat ja johon sattuu. Sinäkin olet henkilö.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän vaikeuksista ja haasteista? Kyllä. Me emme koskaan ole yksin, edes silloin kun meistä siltä tuntuu. Ympärillämme on monia sieluja meitä tukemassa. Lemmikeilläsi todellakin on sielu ja he tulivat tänne palvelemaan sinua kumppaneina suuressa rakkaudessa. Me kykenemme selviämään siitä mitä me tänne tulimme kokemaan, mutta meitä rakastetaan suuresti ja syvästi vaikka emme selviäisi. He tietävät tämän olevan vaikeata; itseasiassa ainoastaan henkiset Raskaansarjan Mestarit tulevat tänne. Täällä olemisen tiedetään olevan vaikein kaikista tehtävistä maailmankaikkeuksissa. Jos olet täällä, niin riippumatta siitä kuinka kamalalta, hyödyttömältä, pieneltä, arvottomalta tai pahalta sinusta tuntuu... olet henkisesti valtava ja yksi voimakkaimmista ja mahtavimmista olennoista mitä on olemassa missään. Kun me katsomme syvän kunnioituksen vallassa niitä mitä me kutsumme “enkeleiksi”, tuntuu heistä kuin Suurin koskaan elänyt Monarkki katsoisi kaupunkinsa kerjäläistä syvän kunnioituksen vallassa. Tilanne on täysin absurdi, mutta he tietävät, että olet unohtanut itsesi... mutta siltikin. Mielikuva on huvittava. Elefantti, joka kyyristyy ja ryömii nöyrästi kumarrellen mikroskooppisen muurahaisen edessä.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa rakkaudesta? Kyllä. Rakkauden suurin tunnusmerkki on kunnioitus. Älä kohtele muita kuten haluat itse tulla kohdelluksi. Kohtele heitä kuten he haluavat tulla kohdelluksi, niin kauan kuin sinun ei niin tehdäksesi tarvitse loukata itseäsi tai toista. Älä vahingoita toista omaksi iloksesi. Rakkaus on elämän kaipuuta sitä itseään kohtaan. Rakkaus laajentaa maailmankaikkeutta. Rakkaus on se materiaali mistä kaikki on rakentunut. Se energia, josta tiedemiehet kaiken sanovat subatomisella tasolla rakentuvan? Se on Rakkaus. Kaikki on luotu rakkaudesta. Suuri jumalainen äly on rakkaus, ja me kaikki kaihoamme Sitä (itsellemme). Rakkaus on sinun todellisen itsesi suurin ilmenemismuoto. Ne, jotka eivät rakasta ovat koko luomakunnan onnettomimpia olentoja, sillä he ovat olemassa, mutta niin kaukana Jumalaisesta Älystä kuin vain on mahdollista.

Mitä muutoksia elämässäsi on tapahtunut kokemuksesi seurauksena? En osaa sanoa. Vaikea vastata, koska olin pieni lapsi. Se on kuitenkin ollut äärimmäisen sekalainen siunaus läpi vuosien. Olen aina ollut itsetuhoinen. Alkuun kokemukseni pitivät minut elossa, koska ne olivat kirjaimellisesti AINOA rakkaus mitä olin kokenut. Lapsuuteni karuutta ei voi olla korostamatta. Minä (lähes) kuolin (lopullisesti). Oli hyvin lähellä, että niin ei käynyt eikä ainoastaan suorista pahoinpitelyistä. Olin nälkiintynyt lähes kuoliaaksi kun minut poistettiin tuosta kodista.

Olen kokenut kamalia tragedioita myös myöhemmin elämässä. Nämä ovat toistuvasti tehneet täällä pysymisen lähes mahdottomaksi. Tuska on lähes aina ollut suurempi kuin mitä kestän. Kärsin myös voimakkaasta kroonisesta fyysisestä kivusta... ja “tuonpuoleinen” on jatkuva nakertava kaipuun kohde. Vaikkakin omituisesti se myös antaa minulle toivoa, että selviän tämän läpi kunhan vain jatkan eteenpäin kulkemista. Vaarallisinta minulle on ateismin vetovoima. Jos pystyisin vakuuttamaan itselleni, että kuolemanjälkeistä elämää ei ole, tappaisin itseni välittömästi. Se, että enää ei kokisi yhtään mitään on houkuttelevin asia mitä pystyn kuvittelemaan.

Monet kadehtivat kokemustani, mutta täällä oleminen, eritoten jos kärsit, on miljoona kertaa raskaampaa kun tiedät satavarmasti, että “siellä” asiat ovat paremmin. Ainut asia, joka auttaa minua eteenpäin tässä maailmassa on usko, että olemisellani täällä on tarkoitus. Se on eräänlainen lahja kun on kauniita muistoja, “Tästä syystä teet tätä.” Se ei ikävä kyllä ole niin lohduttavaa kuin mitä saattaisi kuvitella. Toisaalta tiedän, että mikäli en kestä tätä elämää loppuun asti, minkäänlaista tuomitsemista ei ole tiedossa, vaan ainoastaan rakkautta.

Toivon, että voisin sanoa kaiken olevan pelkkää auringonpaistetta ja kukkasia, mutta niin ei ole. Tuonpuoleisen houkutus on “piikki kyljessäni”, joka aina vain työntyy syvemmälle.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet kokemuksesi seurauksena? Eivät.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea ilmaista sanoin? Kyllä. Tarkoitan, että meillä ei vain ole tarpeeksi kauniita sanoja. Meillä ei ole sanoja kuvaamaan monia käsitteistä. Kuinka voisin kuvailla värejä, joita me emme edes kykene näkemään, saati edes kuvailemaan? Kuinka voisi järkeenkäyvästi selittää sen, että “ikuisuus ei ole ajan sääntöjen alainen”, ihmiselle, joka ei ole koskaan tiennyt mitään muuta kuin maailman, jossa aikaa pidetään ehdottomana? Kuinka ilmaiset sen, että “rakkaus” ei ole vain tunne tai teko, vaan ASIA ja voima, jolla on rakenne?

Kuinka tarkasti muistat kokemuksesi verrattuna muihin tuon ajan tapahtumiin? Muistan sen aivan yhtä tarkasti kuin minkä tahansa muunkin kokemuksen tuolta ajalta. Minulla on äärimmäisen tarkkoja muistoja kokemuksistani tuolta ajalta. Monet niistä vahvistettiin monta vuotta myöhemmin. Äitini esimerkiksi katosi 1977. Muistan tapahtumia, jotka vahvistettiin 1996, ja lisävahvistettiin 2016. Monet ihmiset valitsevat muistoistani vain ne, joita he pitävät totena. Toivon, että itse pystyisin samaan.

Onko sinulla mitään psyykkisiä, epätavallisia tai muita erityislahjoja, joita sinulla ei ollut ennen kokemustasi? Kyllä. En mielelläni puhu aiheesta. Minut manattiin lapsena useita kertoja tästä syystä. Sanotaan vain, että intuitioni on hämmästyttävä.

Onko jokin kohta kokemuksestasi sinulle erityisen tärkeä? Jumalaisen älyn läsnäolossa oleminen. Pysyn täällä sen vuoksi enemmän kuin mistään muusta syystä. Koska minä rakastan Sitä - en siksi, että se rakastaa minua. Sen rakkaus meitä kohtaan on ehdoton. Minun rakkauteni sitä kohtaan on myös ehdoton... ainakin toistaiseksi. Ehkäpä jonain päivänä minä epäonnistun. Pelkään tätä niin paljon, mutta tähän mennessä en ole epäonnistunut.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi kenellekään? Kyllä. Vasta viime aikoina. Kerroin aiemmin vuosia sitten, mutta luottamuksellisesti. Lapsena kerroin, mutta jouduin “manatuksi” sen vuoksi, joten vaikenin vuosikymmeniksi. Sitten pelkäsin kaikkia syytöksiä “demoneista” ja sen sellaisista, joten vaikenin entisestään.

Suurin osa, joka siitä on kuullut, on saanut siitä hieman rauhaa. Toisilla on voimakas tarve yrittää aggressiivisesti todistaa se vääräksi tai kysyä minulta typeriä kysymyksiä kuten, “Juodaanko taivaassa vielä kaljaa ja piereskellään?” Nämä eivät jaksaneet kauaa naurattaa.

Tiesitkö kuolemanrajakokemuksista (NDE) ennen kokemustasi? Ei.

Kuinka todellisena pidit kokemustasi sitä seuranneiden päivien ja viikkojen aikana? Kokemus oli ehdottomasti todellinen, en ole koskaan onnistunut vakuuttamaan itseäni päinvastaisesta. Sen takia en itse asiassa kyennyt alkamaan ateistiksi. En yksinkertaisesti kyennyt pitämään sitä epätodellisena. Erityisesti ruumiista poistumista minun oli mahdotonta pitää epätotena. He pystyivät tekemään niin, mutta minä en.

Kuinka todellisena pidät kokemustasi nyt? Kokemus oli ehdottomasti todellinen. Ruumiistani irtautuminen on vain jotain, mitä en vain pysty pitämään epätotena. Ihmiset sanovat minulle, että olen keksinyt sen tai muistan väärin. Liian monta muuta 42-vuotiasta muistoani on osoitettu täydellisesti paikkansa pitäväksi. En voi kieltää näitä vain siksi, että se olisi sosiaalisesti suotavampaa. Muistini on aina ollut niin häiritsevän tarkka, että en voi vain valita sieltä tiettyjä muistoja. Olen autistinen, joten valitettavasti muistan asiat jopa muodossa: “minulle kerrottiin, että...” vs “minä koin, että...” Kuinka voisin hyväksyä yhden uskomattoman muiston ja heittää pois toisen? Se ei tunnu minusta loogiselta, vaikka jostain toisesta se saattaisi siltä tuntua.

Onko mikään koskaan elämäsi aikana toistanut mitään kohtaa kokemuksestasi? Ei.

Haluaisitko vielä sanoa jotain koskien kokemustasi? Olen kokeillut psykedeelejä. LSD:tä (jota minulle annettiin vasten tahtoani), sekä kaksi kertaa salvia divinorumia. Haluaisin kopioida erot tähän jos tilaa vain on riittävästi.

Yritin kokea kuolemanrajakokemuksia uudestaan huumeiden avulla. Minulle annettiin kerran LSD:tä ilman lupaani ja Salvia Divinorumia olen kokeillut kahdesti. Kerron tästä tässä paljon yksityiskohtaisemmin kuin mitä aiemmin tein, joten on tarpeen ymmärtää kokemusteni rajallisuus. LSD-trippi oli positiivinen kuten myös ensimmäinen salvia-trippi. Toinen salvia-trippi ei ollut miellyttävä, mutta ei myöskään pelottava. “Trippikuvaukset” löytyvät alta.

Näiden kokemusten erot ovat erittäin, erittäin suuret. Näen jatkuvasti väitteitä siitä, että kuolemanrajakokemukset aiheutuisivat hallusinogeeneistä kehossa. Tavanomaisesti ihmiset käyttävät selityksenä DMT:tä, mutta jotkut sanovat, että hallusinaatioiden aiheuttaja saattaa myös olla jokin toinen aine elimistössä.

Olen kokenut lieviä hallusinaatioita myös käyttäessäni morfiinia kipulääkkeenä. En enää käytä morfiinia ja pyysin sairaalaa listaamaan sen allergeeniksi kohdalleni, koska halveksun sitä hallusinaatioiden takia sekä, koska se herätti minussa negatiivisia tunteita.

Tutkitaanpa siis eroavaisuuksia. Joitakin näistä, kuten ketamiinia, käsittelen sen pohjalta mitä olen kuullut niistä muiden kertovan. Minulla ei ole kokemusta kuin LSD:stä ja Salviasta. Olen vain lukenut muiden kokemuksista, ja kuten me kaikki tiedämme kaikki eivät kerro kaikista kokemuksistaan internetissä.

Kun herää kuolemanrajakokemuksesta vaikuttaa se edelleen todelliselta. Kun tokenet tripistä, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, on selvää, että kyseessä oli trippi ja se tuntuu siltä. Aivan kuten heräät unesta ja tiedät, että se ei ollut totta, saman pystyt sanomaan “tripistä”.

Yhtäläisyys: Sekä kuolemanrajakokemuksen että trippien aikana koin, että saavutin suuremman ymmärryksen ja tietämyksen.

Huumetrippi vie sinut tripille. Kun koet kuolemanrajakokemuksen menet matkalle. Erona on “viedyksi tuleminen” ja “meneminen”. Tarkoitan, että yksi tuntui siltä, että se tapahtui minulle ja toinen siltä, että olin tietoinen ja virkeä ja vaikutin suoraan kokemukseen -- lähes jopa ohjasin sitä. Seurasin opastani, koska halusin, en siksi, että muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Trippien aikana kohtaamasi ihmiset puhuvat sinulle. Kuolemanrajakokemuksessani taas kommunikointi oli täydellistä ja välitöntä. Minä TIESIN heidän lauseen nopeammin kuin silmänräpäyksessä. Täysi keskustelu käytiin salamannopeasti. Kukaan ei puhunut ääneen. “Hymytkin” myös enemmänkin tunnettiin ja tiedettiin kuin “nähtiin”. Tiesin toisen henkilön koko tunnesisällön. Lämpö, rakkaus, yhteys, ystävällisyys, hellyys... oli kaikki sisällä siinä “hymyntunteessa”. Kuolemanrajakokijat usein käyttävät sanaa “lataaminen”/”tallentaminen” (eng. download), joka kuvaa erittäin tarkkaan tilannetta, jossa sinulle annettaan tietoa, jota ei ole tällä sekunnilla olemassa, mutta joka seuraavalla on täysin olemassa. Täysi tieto, jonka kirjoittaminen kirjastolliseen kirjoja veisi vuosia, ilmestyy kokonaisuudessaan silmänräpäyksessä.

Kuolemanrajakokemus päättyy jos sinä niin päätät. Jos sinut on viety “tripille”, huumausaine vain vetää mielesi takaisin siihen. Sitä ei pääse pakoon ennen kuin se on kulunut loppuun. Kuolemanrajakokemuksessa riittää, että sinä ymmärrät haluavasi sen päättyä, ja se päättyy.

DMT on lyhytvaikutteisin elimistön tuottama hallusinogeeni, jonka tiedän, joka on riittävän voimakas tuottamaan intensiteetiltään NDE-tason kokemuksia. Elimistön ei kuitenkaan tiedetä missään tilanteessa tuottavan sitä riittävän suuria määriä (DMT:tä ei ole löydetty kuolleiden ihmisten aivoista, vaan ainoastaan rottien). Elimistöön laitettuna se voi kuitenkin aikaansaada hallusinaatioita.

Jos vereesi ruiskutetaan tarpeeksi DMT:tä, jotta se aikaansaa voimakkuudeltaan kuolemanrajakokemustason hallusinaatioita, tulee “trippisi” kestämään puoli tuntia halusit tai et. Ihmiset, jotka kuolevat ja kokevat kuolemanrajakokemuksen kokisivat voimakkaita psykedeelisiä hallusinaatioita AINAKIN puolen tunnin ajan mikäli rajakokemuksen aiheuttaja olisi DMT.

Elvytettyjen ihmisten ei tiedetä raportoineen psykedeelisestä huumetripistä palattuaan. Ihmisten raportoimat hallusinaatiot eivät muistuta DMT-hallusinaatioita, vaan pikemmin aivojen happivajauksesta johtuvia hallusinaatioita (joille EI ole ominaista psykedeeliset värit ja, josta usein seuraa muistinmenetys. DMT:n taas ei tiedetä aiheuttavan muistinmenetystä, vaikka tripin itsessään saattaa unohtaa). Happivajauksen aikaansaamat hallusinaatiot ovat pikemminkin mikro-aivohalvauksia kuin psykedeelisiä trippejä. Psykedeelien pyörivät/liikkuvat hallusinaatiot eivät myöskään ole niille tavanomaisia.

Toisin kuin esimerkiksi ketamiini (jonka kohdalla suurin osa tripeistä on negatiivinen ja/tai pelottava), ovat kuolemanrajakokemukset harvoin pelottavia. Suurin osa pelottavistakin kokemuksista jättää henkilöön jälkikäteen positiivisen vaikutelman ja ne ovat elämää mullistavia. Suurin osa niistä vaikuttaa käyttäytymiseen sekä mielentilaan huomattavan pitkään verrattuna trippiä seuraavaan selkeyteen, joka usein katoaa nopeasti.

Huumetrippien aikana olin melko rauhallinen. Olin kaksi erillistä olentoa samanaikaisesti -- Tarkkailin itseäni ja koin kokemusta. Kuolemanrajakokemuksissa olin täysin kokemuksessa eikä mieleni “katsoja” tai “tarkkailija”-osaa ollut olemassa.

Kuolemanrajakokemuksen aikana olin 100 prosenttisen selväjärkinen toisin kuin “trippien” aikana. Vain osa mielestäni oli tietoinen ympäröivästä maailmasta trippieni aikana, ja kesti melko pitkään tulla tietoiseksi aina kun halusin tehdä jotain tripin aikana. Jopa silloin kun huumeet pakottivat minut “selvyyteen”, koin edelleen, että en hallinnut itseäni täysin ja minun piti jättää huomiotta asiat, joita tapahtui tahtoni vastaisesti (selitän alempana).

Näkökykyni ei ainoastaan parantunut kuolemanrajakokemuksen aikana, vaan oli, paremman sanan puutteessa, lähes yliluonnollinen. Minulla oli täysi näkö (ei ainoastaan 360 astetta -- näin myös itseni ylä- ja alapuolelle), mutta näin myös värejä, joita ihmissilmä ei näe ja koin synestesiaa.

Jokatapauksessa. Ajattelin, että selittäisin joitakin syitä sille miksi en todellakaan usko, että se olisi kuin psykedeelinen trippi.

Sitten trippeihin, jotta ihmiset saisivat jonkinlaisen käsityksen siitä mitä koin ja niiden eroista ja yhtäläisyyksistä.

LSD: Minulle annettiin LSD:tä silloisen ystäväni toimesta ollessani Rainbow Gathering-tapahtumassa (alkuperäiskansan edustaja kutsui minut alkuperäiskansojen kokoontumiseen) Coloradon metsissä. Ystäväni laittoi aineen minun appelsiinimehuun.

Hän kuitenkin kertoi minulle mitä oli tehnyt, ja kokemus alkoi mieleni sen osan hiljenemisellä, jota koin tarvitsevani ja, jonka en halunnut hiljenevän. Olin täysin irrallaan ympäröivästä maailmasta enkä pitänyt tunteesta. Vaikka pyysin, että emme menisi kaupunkiin (hän halusi mennä K-mart -myymälään), vei hän meidät sinne. Olin liian syvällä tripissä, jotta olisin pystynyt pitämään puoleni. Ei kyennyt väittelemään ja koin, että minun oli pakko antaa periksi.

Autossa koin seinien “hengittävän” ja näin asiaankuuluvia upeita värejä. Tunsin pääni ja vartaloni sulavan. En varsinaisesti pitänyt siitä, mutta en inhonnutkaan. Pidin kuitenkin auton takaistuimen “hengittämisestä” ja näkökykyni vaikutti paranevan. Vaikka värit vaikuttivat värikkäämmiltä, eivät ne olleet ihmissilmälle epätavanomaisia.

Reissu kaupan läpi oli tapahtumarikas ja ruma. Ystäväni rikkoi jotain. Yritin saada hänet antaa minun ostaa se (minut kasvatettiin niin, että rikkoja maksaa). Hän ei suostunut ja hänet vietiin takahuoneeseen vartijoiden toimesta ja hän sai elinikäisen porttikiellon kaikkiin K-Mart -myymälöihin. Istuin ulkopuolella odottamassa trippaillen ja pyristellen hallusinaatioita vastaan.

En mennyt minkäänlaiselle “mystiselle matkalle” kuten salvia tripin aikana.

......

Salvia 1:

Ensimmäinen salvia divinorum-trippini oli äärimmäisen miellyttävä. Olin laittanut Beethovenia soimaan ja koin sen kanssa lievää synestesiaa (NDE-synestesiaan verrattuna siis). Minä “näin” musiikin. Tiedostin myös, että musiikilla on fyysinen olomuoto. Jostain syystä pidin tätä aivan valtavan IHMEELLISENÄ oivalluksena. Vaikka se kulkee seinien lävitse, on se fyysinen (ääniaaltoja). Sitten näin hallusinaation, että olin psykedeelisen hohtavalla rannalla talon sisällä, ulkona sataessa vettä. Näin valtameren niin sinisenä kuin vain ikinä mahdollista, aaltojen huiput kimaltavan valkoisina, tuli rätisi tulisijassa upeasti mutkitellen ja hidastui mitä kauniimmalla tavalla.

Trippi oli erittäin lyhytkestoinen. Tämä oli yksi syy miksi valitsin salvian (lisäksi se on laillista osavaltiossani). Paluu oli melko helppo. Kokemus oli erittäin miellyttävä, mutta se oli ilman epäilystäkään “trippi” ja siltä se tuntui sen aikana ja sen jälkeen.

......

Salvia 2: Tällä tripillä koin “sulavani fyysisesti”. Se oli jotain, jota en kokenut ensimmäisellä kerralla. Tunsin kuin päälakeni olisi sulanut kimmeltäviksi vahapisaroiksi. Kokemus oli äärimmäisen epämukava. Oloni muuttuessa epämukavaksi kuvittelin, että huoneeseen tuli ihmisiä auttamaan minua. Heti kun oivalsin, että henkilö ei oikeasti ollut siellä, hän katosi ja seuraava henkilö tuli huoneeseen.

Näin tapahtui useita kertoja ja se sai minut pois tolaltaan joka kerta. Tulija oli aina joku sellainen, jonka EN olisi halunnut tulevan huoneeseen kun olin avuton ja kykenemätön puolustamaan itseäni.

Kokemus oli erittäin epämukava, mutta onnistuin lopulta nousemaan sängystä ja soittamaan ystävälleni. Avauduin hänelle aivan liikaa ja kadun kertoneeni hänelle ne asiat, jotka kerroin.

Keskustelumme aikana muistin asioita, joita olin yrittänyt olla ajattelematta ja, joista en ollut koskaan kertonut kenellekään. Huomasin mitä tein, mutta koin pakottavaa tarvetta jatkaa. Hän otti asiat oikeastaan melko hyvin, mutta tunsin itseni silti hyväksikäytetyksi (en hänen toimestaan, vaan koska paljastin salaisuuksia, joita en halunnut paljastaa).

Kokemus ei välttämättä ollut pelottava. Se auttoi minua oivaltamaan kehen luotin ja kehen en, ja lisäksi se oikeasti auttoi minua työstämään traumojani. En kuitenkaan ole tehnyt sitä uudestaan, koska en oikeasti nauttinut kokemuksesta

....

Morfiini: Minulle annettiin morfiinia sairaalassa. Olin aiemmin kokenut ainoastaan lieviä hallusinaatioita kuten hieman pyöriviä seiniä sekä merilevän tavoin parin sekunnin ajan aaltoilevia tuoleja. Tällä kertaa koin kuitenkin etten pystynyt hengittämään ja mitä voimakkaammin yritin, sitä voimakkaammaksi tunne muuttui. Yritin saada selville mikä rintaani painoi. Osa minusta tiesi, että rintani päällä ei ollut mitään ja, että hengitin kyllä, mutta jatkoin kuitenkin hyperventiloimista ja näkökenttäni rajoilla seinät lähestyivät minua.

Lopulta vain kestin tilanteen läpi ääneti, jatkuvasti pakottaen itseni olemaan repimästä sairaalakaapua päältäni, jotta se ei kuristaisi minua. En halua morfiinia enää koskaan. Tuntui kuin en olisi voinut hengittää TUNTEIHIN, vaikka vereni happisaturaatio oli normaali.

.....

Voit tulkita tämän kuten haluat. “Trippini” ja kuolemanrajakokemukseni ovat täysin erilaisia kokemuksia. Kaikki kuolemanrajakokemukseni olivat täysin selväjärkisiä ja TODELLISIA, kun taas kaikki trippini tuntuivat siltä, että niitä ohjasi huume, en minä. Trippejä ei myöskään saanut loppumaan ennenaikaisesti, eli en kyennyt lopettamaan niitä niin kauan kuin huumetta vielä oli elimistössäni.



- - - R - - - E - - - D - - - D - - - I - - - T - - -



Joitain tohtori Jeffrey Longin sekä muiden Sandille esittämiä lisäkysymyksiä ja Sandin vastauksia Reddit-keskustelupalstalta. Kysymykset ovat lyhennetyssä muodossa:

https://www.reddit.com/r/NDE/comments/jr6alf/conversations_with_dr_jeffrey_long_from_nderforg/

*****

Sandi T: Haluan korostaa, että pyrkimykseni ei ole luoda tai rohkaista mitään uutta uskontoa tai dogmaa.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaikki uskonnot sisältävät totuutta, mikään ei sisällä koko totuutta ja monet sisältävät huomattavia epätotuuksia. En kuulu mihinkään “uskontokuntaan” vaikka usein sanonkin olevani “panenteisti”. Käytän tuota termiä, koska se on nopein keino ilmaista mitä uskon.

Olemme olemassa ratkaistaksemme rajoittamattoman ja täysin ja yksinomaan rakastavan “jumalan” paradoksin. Tämä tarkoittaa, että jumala on rajoitettu ainoastaan olemaan rajoittamaton ja ainoastaan olemaan rakastava. Ellei se sitten voi ottaa osaa itsestään ja oikeasti kokea kaiken mitä rakastava ja rajoittamaton Olento ei oikeasti voi kokea.

Me ihmissielut olemme jokainen Jumalaisen kipinä tai pikemminkin sen “fraktaali”. Me koemme kaiken sen mitä korkeampi voima ei voi kokea: me koemme puutetta, rajoitteita, yhteisöllisyyttä, erillisyyttä, yksinäisyyttä. Me kykenemme ajattelemaan ja pahempaa, tekemään pahaa. Me voimme tehdä, tietää ja kokea kaiken mitä pelkkää rajoittamatonta rakkautta oleva olento ei voi. Tästä syystä Jumalainen korkeampi voima ei ole ainoastaan rakastava meitä kohtaan, vaan myös kiitollinen. Niin käsittämättömän kiitollinen, että sen pelkkä ajatteleminenkin on tuskallista.

Jokainen niistä kauniista olennoista, jotka kokemuksissani näin, kaikki ne kauniit paikat, joka ikinen kaunis kokemus täällä, jokainen, jota rakastat, joka ikinen olemassa oleva sielu, aivan kaikki kaikissa maailmankaikkeuksissa, on olemassa olonsa kannalta riippuvainen näistä paradoksiplaneetoista. Jos yksikään sielu ei tulisi Maahan ja luopuisi Jumaluudestaan 100 prosenttisesti ja eläisi TODELLISTA kärsimyksen ja menetyksen elämää... lakkaisi kaikki olemasta. Todellisuus purkautuisi jos paradoksia ei ratkaistaisi.

Jeffrey Long: Mistä johtuu, että rajakokemuksissa saadaan “tietoa”, jota ei voida kertoa muille?

Sandi T: Joskus tieto auttaa sinua ja joskus se tekee asiat erittäin vaikeiksi. Kun koet kuolemanrajakokemuksen, tuot siitä osan takaisin mukanasi. Vaikkakin osa siitä on blokattu suoralta muistiltani, on selvää, että suurin osa oppimastani on edelleen käytettävissä alitajunnassani. Olen siis esimerkiksi täysin vakuuttunut siitä, että “jumalallisesti ohjattu evoluutio” on fakta. Minulla on myös sitkeä usko siihen, että avaruusolioilla oli ohjattu rooli Maahan sopivien “sieluastioiden” luomisessa. En osaa sanoa miksi olen näin aina uskonut paitsi, että tiedän sen olevan seurausta siitä mitä ymmärsin kokemuksissani, mutta jota en kuitenkaan muista.

Koska olen autistinen ja muistini on poikkeuksellisen hyvä (se oli lähes eideettinen 16-vuotiaaksi asti, jolloin minulle annettiin kokeellista lääkettä vastoin tahtoani), minun ei annettu tietää kaikkia asioita. Vaikka en muistaisi niitä tietoisesti, saattaisin silti tuoda ne tiedostamattani tai vahingossa maailmaan liian aikaisin. Oli myös muita asioita, joiden tietäminen olisi aiheuttanut minulle jatkuvaa ahdistusta ja hämmennystä. Tätäkin enemmän siis.

Keksittynä esimerkkinä, joka saattaa tulla sellaisesta paikasta tai sitten ei... jos ymmärtäisin kuinka teknolologia kehittyi yhdellä planeetalla, saattaisin hämmentyä siitä miksi omamme ei ole kehittynyt samaan tahtiin. Tämä saattaisi tehdä minut ahdistuneeksi tai paranoidiksi. Tämän voi nähdä joissain ihmisissä, jotka eivät edes ole kokeneet kuolemanrajakokemusta. He tuntuvat odottavan jotain ja elävät paineen alla heille tuntemattomasta syystä. Tämä on todennäköisesti seurausta siitä, että on tullut inkarnoitumaan tähän hitaaseen ja tiheään ympäristöön oltuaan ensin kehittyneemmällä planeetalla. Nikola Tesla on tästä esimerkki.

Ennen kuin olin edes kuullut hänestä, kertoivat he minulle, että hän oli... vaikkakaan ei virhe... niin häntä ei oltu “puhdistettu” tarpeeksi “edellisen elämän jäänteistä”. Hän oli yli-innokas “pääsemään hommiin” Maahan. Tästä syystä hän oli “aikaansa edellä.” Hänen työnsä piti paikoitellen tuhota, koska se oli liian edellä Maan aikajanaa.

*****

Jeffrey Long: Elämä muualla vaikuttaa hyvin älykkäältä ja henkisesti kehittyneeltä, mutta ilman sitä “teknologiaa”, jota meillä on Maassa. Kommunikointi vaikuttaa tapahtuvan jotenkin ei-fyysisesti. Onko tämä tavanomaista muilla planeetoilla? Voisiko tämä selittää miksi maahan ei ole saapunut sähkömagneettisen spektrin kautta lähetettyjä viestejä näiltä planeetoilta?

Sandi T: Elämä muilla planeetoilla on käsittämättömän monipuolista! On älykkäitä lajeja, jotka käyttävät kieltä ja jotkut käyttävät teknologiaa. Kerroin vierailuistani fyysisiin paikkoihin, joilla oli fyysisiä inkarnaatioita, joita asuttivat sielut. Muistan käyneeni maailmoissa, joissa oli teknologiaa, mutta muistan myös, että minun ei annettu ymmärtää tai muistaa niitä selkeästi. Niiltä planeetoilta, jotka minun annettiin muistaa puuttui “kontrastidynamiikka”, joka Maalla on.

Maalla on hyvän ja pahan kontrasti ja kuvailen sitä niin sanotusti “tiheäksi” planeetaksi. Kuvittele, että olet uppoutunut haaveajatuksiisi. Tuo on “elämä” maailmankaikkeudessa yleisesti ottaen. Ne ovat Korkeamman Voiman, “Jumalan” haaveajatus. Maailmat kuten Maa ovat sitten tavallaan kuin painajainen. Tämä tarkoittaa, että ne ovat paljon syvemmällä “Jumalan” psyykessä ja suorittavat rooliaan “jumalan” paradoksissa. Vastaan tähän tarkemmin seuraavassa kysymyksessä. Maankaltaisia paikkoja on äärimmäisen vähän, ja omamme on yksi pahimmista. Tästä syystä tunnemme itsemme jotenkin omituisesti “erityisiksi” tai “ainutlaatuisiksi” ja samanaikaisesti koemme siitä suurta häpeää. Me, meidän koko maailmamme on itseasiassa ainutlaatuinen. Se on pahoista pahin - ja kaikkein tärkein. Ainoastaan henkiset Raskaansarjan Mestarit tulevat tänne - vain me selviämme täällä, ja siltikin olemme kaikki epäonnistuneet joko yhdessä tai sitten tuhansissa elämissä. Tämä on kuin pelaisi videopeliä vaikeimmalla vaikeustasolla. Siitä ei ihan kuka tahansa selviä.

Olemme eristyksissä suurimmasta osasta maailmankaikkeutta monella tavalla ja omaksi turvaksemme. Ensinnäkin, suurimmalla osalla planeettoja, joilla on elämää, on kaksi aurinkoa. Me ihmiset olemme ihmiskeskeisiä ja harvoin ajattelemme, että niin saattaisi olla. Jos haluaisimme löytää elämää, kannattaisi meidän tutkia aurinkokuntia, joissa on kaksi aurinkoa.

Meidän ei olisi terveellistä löytää elämää juuri nyt. Sellaisina kuin olemme, tuota... öö. Vaikka se sanottiin minulle suoraan, on sen sanominen minulle vaikeaa. Muut elämänmuodot pitäisivät meitä vastenmielisinä. Ei sitä miltä näytämme, vaan sitä kuinka kohtelemme toisiamme, planeettaamme, eläimiä jne. Tiedämme tämän jo, mutta haluaisin osoittaa, että se on “pahaa” vain inkarnoituneesta näkökulmasta. Se on siis illuusio, joten henkisellä tasolla ei synny pysyvää vahinkoa yhtään sen enempää kuin mitä syntyy videopelejä pelaamalla tässä maailmassa. Tuo on lempivertauskuvani. Pahoittelen jos käytän sitä liikaa.

*****

Jeffrey Long: Saitko selville kuinka elämä tällä planeetalla (ja/tai muilla planeetoilla) sai alkunsa? Saiko se alkunsa epäorgaanisista aineista, “siemennettiinkö” se toiselta planeetalta, oliko kyseessä luomisprosessi vai jotain muuta?

Sandi T: Kaikki alkaa bakteereista. Ongelma on siinä, että me kuvittelemme kaikella olevan alku ja loppu, koska emme muusta tiedä. Kuvittele seisovasi kuplan sisällä. Missä on alku? Mihin päättyy kuplan sisäpinta?

Kuvittele nyt piirtäväsi kuplaan viiva. Tämä on “Aika”. Se tapahtuu ikuisuuden sisällä. Se on kuin tuo viiva kuplassa. Voit astua viivalle ja siitä pois niin paljon kuin haluat. Voit kävellä hetken viivaa pitkin. Tämä on “Aika”. Mutta kupla on todellisuus.

Elämän siemenet tulevat “Ajan” ulkopuolelta. Sitten se alkaa kulkea viivaa pitkin, ja tuolloin “evoluutio” alkaa. Kun me kävelemme tätä viivaa pitkin, näyttää kaikki ympärillämme kulkevan meidän kanssamme - kuten kuu liikkuu kanssamme ajaessamme autolla, vaikka oikeasti se ei liiku. Kaikki fysiikkamme ja kehityskonseptimme ovat syntyneet “ajan viivaa pitkin kävelemisestä.” Kaikki on tuosta perspektiivistä. “Ikuisuuden” näkökulmasta, viiva on siinä yhdestä hetkestä toiseen. “Alkuräjähdys” on kun Jumalainen Äly aikoo seuraavan “mielikuvituksen” olevaiseksi. Haaveuni - tai painajainen.

Jeffrey Long: Mainintasi siitä, että elämän siemenet tulevat “Ajan” ulkopuolelta vihjaa, että kaikki eri planeetoilta löytyvä elämä on Jumalallisesti luotu. Onko näin, vai saiko elämä muilla planeetoilla alkunsa epäorgaanisista aineista, kuten Maan kohdalla on teorisoitu tapahtuneen?

Sandi T: Ihan ensiksi meidän täytyy määritellä elämä. Meidän tieteemme määrittelee elämän olevan hiilipohjainen asia, joka osoittaa järjestystä, ympäristön havainnointia tai siihen reagoimista, lisääntymistä, sopeutumista, kasvamista, kehittymistä, homeostaasia, energian prosessointia ja evoluutiota.

Ihmisen määritelmien mukaan, osa niistä olennoista, jotka kohtasin eivät olleet “eläviä”. Nuo olennot kuitenkin olivat itsetietoisia ja älyllisiä.

Tuonpuoleisen näkökulmasta, kaikki on elävää. Meidän näkulmastamme asioiden “elävyys” riippuu siitä missä määrin tuo asia on “sielun asuttama.” Mitä enemmän sielu uppoutuu johonkin, sitä elävämpi tuo jokin on. Kivessä ei juurikaan asu sielua. Se on “hädin tuskin elävä”. Ihminen taas on lähes täysin sielun asuttama ja on “lähes täysin elävä”. Mitä enemmän jossain asiassa on sielua, mitä enemmän se on sielun asuttama tai mitä syvemmin sielu on uppoutunut siihen, sitä älyllisempi se on ja sitä todennäköisemmin se alkaa kanavoida (näyttää, ilmaista) rakkautta. On siis mahdollista, että jonkun ihmisen kissassa on enemmän sielua kuin hänen naapurinsa kissassa. Koira, joka on paljon tekemisissä toisen täysin sielun asuttaman olennon (koiraa rakastavan ihmisen) kanssa, tulee itse olemaan enemmän sielun asuttama ja osoittamaan älykkyyttä, kiintymystä sekä rakkautta. Sama pätee esimerkiksi kanoihin tai vaikka rapuihin. Uskotaan että käärmeet eivät kykene rakastamaan, mutta kysy onko näin joltain sellaiselta, joka rakastaa käärmettään.

Elämä sen kaikkein alkukantaisimmassa muodossa, voi saada alkunsa kun asuttavat sielut päättävät yhdessä liikuttaa materiaa ja muodostaa koossapysyvän yksikön. Tällainen “alkukantainen evoluutio” on äärimmäisen harvinaista. Useimmiten elämä luodaan ja sitten siemennetään. Niin minulle kerrottiin tapahtuneen Maapallon kohdalla. Meteorit kantoivat elämän siemenet, jotka saapuessaan heräsivät. Koska ne olivat ympäristöään enemmän sielun asuttamia, kykenivät ne käyttämään ympärillään ollutta materiaa lisääntymiseen. Mitä enemmän ne lisääntyivät, sitä useampi sielu alkoi kiinnostumaan. Tämä sielujen keskinäinen kanssakäyminen lisäsi kasvuvauhtia, sillä rakkaus on kasvua, ja toisiinsa yhteydessä olevat sielut rakastavat.

Bakteerit eivät ole kovin syvästi “sieluuntuneita”, joten ne eivät juurikaan ilmaise rakkautta. Mutta olisi hölmöä kuvitella, että ne eivät ilmaise sitä lainkaan - nehän sentään auttavat niiden asioiden pois siivoamisessa, joista sielut ovat lähteneet. Mätäneminen, hajoaminen, on prosessi, jolla bakteerit ruokkivat itseään, mutta se on myös rakkauden ilmaus. Kaikkein alkukantaisin rakkauden ilmaus. Sienet ovat yhteydessä toisiinsa ja ympärillään oleviin kasveihin ja luovat eräänlaisen neuroverkon. Tästä löytyy lisää tietoa internetistä. Se on bakteereita kehittyneempi ja näin korkeampi rakkauden ilmaus.

Elämä alkoi täällä mitättömän pienestä. “Maapallon ajan” näkökulmasta katsoen, puhutaan vähintään miljardeista vuosista. Elämä mateli eteenpäin. Tämä on hyvä muistutus siitä, että meidän tulisi lakata pyrkimästä niin kovasti olemaan täydellisiä. Meiltä kesti ikuisuuden edes tulla olemaan.

Jotkut uskovat, että Maassa vieraili avaruusolentoja, jotka muuttivat meitä. Nämä ihmiset ovat oikeassa. Tähän ei liity mitään salaliittoteoriaa. Nämä olennot olivat (meidän käsitteiden mukaan) valaistuneita ja he suorittivat ennalta päätettyä tehtävää. Tämä prosessi oli täysin hyväntahtoinen, ja nuo olennot vain suorittivat rooliaan koko todellisuuden tähden.

Kun “elämää” katsoo tällä tuonpuoleisella tavalla, voi olla helpompaa ymmärtää, että pakeneminen ei ole toivottavaa. Jotta asiat paranisivat, on itse asiassa suotavampaa tuoda omaa sieluaan enemmän tähän maailmaan ja ilmaista sitä siinä enemmän, ei poistaa sitä täältä. Mitä paremmin kykenet ilmaisemaan rakkautta, sitä suuremmin sielusi sulautuu itseesi. Tämä johtaa kasvuun ja korkeampaan evoluutioon. Vaikka sinulla ei olisi lapsia etkä sinä “siirrä eteenpäin (fyysistä) DNA:tasi”, vaikuttaa “sielusi” ilmaisemisen lisääminen mittaamattoman suuresti lajien evoluutioon.

“Kaltaiset vetävät puoleensa”, on evoluutiota ja sopeutumista koskeva hengellinen itsestäänselvyys. Rakkauden ympäröimien ihmisten on helpompi ilmaista omaa rakkauttaan. Mikäli kaikki rakastavimmat ihmiset lähtisivät täältä pois, maailman kehitys alkaisi taantumaan. Tämän pitäisi olla itsestään selvää.

Jeffrey Long: Saitko selville mistä nämä meteorit tulivat?

Sandi T: Toiselta planeetalta. Ne olivat osa meteorin tuhoamaa planeettaa. Tämä planeetta sijaitsi kaksoistähtijärjestelmässä lähellä sitä kohtaa, jota me pidämme maailmankaikkeuden keskikohtana. Kunhan teleskooppimme kehittyvät, kykenemme näkemään tuon räjähdyksen, sillä sen valo matkaa edelleen tänne. En ollut kokemukseni aikana juurikaan kiinnostunut tästä asiasta enkä siis katsonut sitä sen enempää. En ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut näistä asioista, ja minusta tuntuu, että minulle annettiin tämä tieto vain muiden iloksi. Minulle tämä on melko yhdentekevää... ja niin oli se kun näin elämän kehittyvän iäisyyksien aikana joillain niistä planeetoista, joille minut vietiin. Tuolloin sekä myöhemmin asiaa miettiessäni, pidin näitä “paljastuksia” pelkkänä riesana. :P Sori!

Tässä voisi myös mainita, että elämä ei ilmaantunut missään tietyssä kohtaa maailmankaikkeutta “ensimmäiseksi”. Se että kaikella olisi alku ja loppu on ihmisen kuvitelmaa. Suuremmat maailmankaikkeudet eivät toimi niin. “Jumala vain on”. Kaikki nousi siitä, ja korkeampi voima itse on se “alkuelämä”. Se ei koskaan syntynyt eikä se ole ajan rajoittama.

nimimerkki AstroSeed: En haluaisi osoittaa sinun olevan väärässä, mutta nuo kivet liikkuivat melko ripeästi jos ne kerta kerkesivät tänne ennen tuon räjähdyksen valoa. Saitko selville siirrettiinkö ne tänne jotenkin vai matkasivatko ne jonkinlaisen aika-avaruudessa olleen vääristymän kautta?

Sandi T: En itsekään ymmärrä antamaani vastausta

“Matkan varrella oleviin gravitaatiovoimiin suhteellinen erikoisaikalaajenema. Avaruutta taivutetaan siten, että valo matkaa sitä myöten, mutta materia matkaa sen lävitse.”

Minulla ei ole mitään käsitystä mitä tuo tarkoittaa, mutta se kuitenkin on vastaus.

[...]

Sandi T: Se tapahtuu ainoastaan tietyissä gravitaatiokentissä. Maallikkona sanoisin sen olevan mustan aukon kaltainen tai ehkä jopa musta aukko.

Materia matkaa sen lävitse kuin... ööh, se “poimu/laskos avaruudessa”-teoria, arvelisin? Tavallaan... Valo taas joutuu matkustamaan tuon “poimun/laskoksen” pintaa pitkin, joten se joutuu siis matkaamaan miljardeja valovuosia kauemmin.

En tiedä. En ymmärrä sitä. Minusta se näyttää samalta kuin jos ottaa folioilmapallon, joka on pyöreä, mutta littana, ja painaa sitä keskikohdasta sormilla vastakkaisilta puolilta, kunnes sormet kohtaavat.

Tuossa kohdassa missä sormet kohtaavat, voi “materia” siirtyä puolelta toiselle. Valon taas täytyy kulkea ilmapallon ulkopinnan kaarta pitkin. Valo vääntyy poispäin “keskikohdasta”, jossa materia voi siirtyä.

Kyseessä on “erilaistumaton gravitonikenttä”.

Joo, pidän Star Trekistä, mutta tämä on minulle aika pitkälti siansaksaa. :P

nimimerkki AstroSeed: Siistiä. Tuo ilmapallovertaus on aika helppo ymmärtää. Tämä tarkoittaa siis, että valoa nopeammin on mahdollista matkustaa. Kyseessä on “erilaistumaton gravitonikenttä”.

Sandi T: Olen istunut tässä ja miettinyt asiaa. Uskon tuon tarkoittavan kohtaa avaruudessa, jossa on gravitaatio/painovoima. Normaalisti gravitaatio liitetään taivaankappaleisiin (tähdet, kuut, planeetat jne.)... mutta tämä gravitaatiokenttä olisi avaruudessa ilman, että siihen liittyisi tällaista “kappaletta”.

Ilman tieteellistä taustaa tällä alalla, on minun vaikea kuvailla sitä mitä näen. Lisäksi palasin kokemuksestani muistini osin piilotettuna.

Sen perusteella mitä näen ja aistin, kyseessä on vain alue avaruudessa, jolla on painovoima. Veikkaan, että tieteemme ei vielä ole sellaista löytänyt tai sitten se pitää sitä mahdottomana.

*****

Jeffrey Long: Onko näiden muilla planeetoilla elävien lajien henkinen ymmärrys elämästä Jumalan lahja vai kehittyivätkö ne tavalla, joka voisi toimia mallina meille?

Nuo lajit luotiin tuollaisiksi. Ne ovat luonnostaan rakastavia. Se ei kuitenkaan tee niistä yhtään meitä parempia. Meillä on taipumus uskoa, että nämä lajit ovat meitä “parempia” tai, että ne ovat meitä “henkisesti kehittyneempiä”. Meidän määritelmien mukaan ne ovat sitä. Suurin osa näistä lajeista on täysin tietoisia siitä, että he ovat sieluja, jotka läpikäyvät kokemusta. Meistä suurin osa on tästä vain osin tietoinen, tai sitten ei lainkaan.

He eivät kuitenkaan ole koskaan kohdanneet todellisia vastoinkäymisiä. Suurin osa heistä ei ole miljoonien vuosien aikana kokenut minkäänlaista vastoinkäymistä. Kuten kasvit, iso osa näistä lajeista saa ravintonsa energian lähteistä sen sijaan, että ne söisivät (meidän määritelmien mukaan) eläviä asioita. Niiden kehot on luotu tulemaan toimeen niin - meidän ei. Meidän ei ole tarkoitus kuolla nälkään yrittäessämme elää auringonvalosta. Syöminen on kiinteä osa Maa-kokemusta.

Sielujemme perusluonteen takia, olemme keksineet keinoja tehdä siitä nautinnollista. Tämä todistaa siitä, että me koko ajan kaipaamme luonnollista henkistä tilaamme, joka on ilo, joka tulee rakkaudesta.

Koemme olevamme viallisia ja kielteisiä. Me emme kuitenkaan ole tuollaisia. Me olemme sellaisia kuin olemme, koska meillä on asioita, jotka meidän täytyy tehdä sellaisina kuin me olemme. Me pärjäämme mainiosti. Me jatkamme kasvamista ja paranemista ja pyrimme olemaan enemmän oma itsemme (sielumme). Tuskailemme täällä riittämättömyyttämme samalla kun meitä tuolta puolen katsotaan valtavan kunnioituksen vallassa.

*****

Jeffrey Long: Saitko fyysisestä universumistamme selville jotain sellaista, josta emme vielä ole tietoisia?

Sandi T: Kuten aiemmin jo mainitsin, on suurimmalla osalla asutuista planeetoista kaksi aurinkoa - yksi isompi ja yksi pienempi. Meidän aurinkomme on itse asiassa hieman viilenemässä, ja jääkausi on alkamassa seuraavan muutaman sadan vuoden sisällä. Tätä ei kuitenkaan valitettavasti voida mitenkään osoittaa todeksi tämän sukupolven aikana. Olemme tosiaan vahingoittaneet planeettaamme, mutta suurin osa niistä muutoksista, jotka nyt näemme johtuu siitä, että aurinkomme läpikäy viilenemisvaihetta, ei lämpenemisvaihetta. Puhun tästä todella harvoin, jos koskaan, koska emme vielä kykene huomaamaan tuota viilenemistä.

*****

Jeffrey Long: Kuinka muut sielut voivat tukea meitä Maan päällä olematta tekemisissä kanssamme? Vaikka Maan asioihin puuttuminen maan ulkopuolisesta maailmasta on epäkohteliasta, voidaanko niin tehdä? Tapahtuuko sitä?

Sandi T: Minulle kerrottiin, että ne voivat joskus puuttua tapahtumiin epäsuorasti. Ne voivat estää vahinkoa syntymästä vain jos se olisi sopivaa eikä estäisi jotain sellaista tapahtumasta mitä sielu itselleen suunnitteli tapahtuvaksi. Joskus kuulee ihmisistä, jotka selvisivät kamalasta onnettomuudesta ilman naarmuakaan. Tämä on joskus seurausta ei-inkarnoituneen sielun epäsuorasta toiminnasta.

Joskus ne toimivat suoraan. Tämä on äärimmäisen harvinaista, koska itsemurhat räjähtäisivät käsiin, jos me tietäisimme ilman pienintäkään epäilystä, että on tuonpuoleinen ja siellä on mukavampaa kuin täällä. Monet itsemurhan tehneet oivaltavat siirtymisen hetkellä, mitä he tulivat tänne tekemään ja, että he eivät siinä onnistuneet. Ennen kuin siirrymme täysin takaisin Henkiseksi Itseksemme, on tämä tieto äärimmäisen raskas. Tuomitsemme itsemme erittäin voimakkaasti noina ensimmäisinä hetkinä itsemurhan tehtyämme, kun näemme mitä olisimme tulevaisuudessa voineet tehdä. Huomaa, että sanoin, että ME ITSE tuomitsemme itsemme erittäin voimakkaasti.

Kun nuo sielut ovat kanssamme tekemisissä, tapahtuu se normaalisti tavallisen ihmisen asussa. Mieleen tulee sanonta, “Monet ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vieraanaan.” Sitä kuulee tarinoita kuinka sivullinen pelastaa jonkun, ja katoaa. Nämä voivat tietysti olla myös inkarnoituneita ihmisiä! Jotkut ovat... jotkut eivät.

*****

nimimerkki “prettyplumb”: Jos olemassaolomme tarkoitus on mahdollistaa elämän olemassaolo maailmankaikkeudessa ja ratkaista Jumalan rajoittamattomuuden paradoksi kokemalla kärsimystä Maan päällä, niin HALUAAKO Jumala ainakin jossain määrin nähdä meidän tekevän vääriä valintoja ja kärsivän? NDE-kokemusten perusteella Jumala haluaa meidän vapaasti valitsevan rakkauden suhteessamme muihin ja iloitsee kun niin teemme. Jos me kaikki kuitenkin valitsisimme rakkauden, eikö se tekisi Jumalasta rajoittamattoman ja saisi maailmankaikkeuden purkautumaan? Haluaako Jumala maailmankaikkeuden jonain päivänä purkautuvan vai onko niin jo tapahtunut, perustuen siihen kuinka vaikea meidän on ymmärtää aikaa? Vaikuttaa siltä, että jos me kaikki valitsisimme rakkauden, tuhoaisimme Jumalan ja maailmankaikkeuden.

Sandi T: Ei, hän haluaa meidän etsivän rakkautta. Me emme ole täällä “kokemassa KÄRSIMYSTÄ”, me olemme täällä KOKEMASSA.

Itse asiassa, yksi asia mitä korkeampi voima ei voi kokea sen puhtaimmassa muodossa on ystävällisyys kärsimyksen keskellä. Se ei voi kokea kärsimystä, joten se ei voi tulla lohdutetuksi. Se ei voi kokea yksinäisyyttä, joten se ei voi kokea miltä tuntuu olla hellästi ja rakastetusti pidelty epätoivon hetkellä.

Me emme ole täällä erityisesti kärsimässä, vaan kokemassa KAIKEN SEN mitä korkeampi voima ei voi. Ne synkät asiat, ja sen miltä tuntuu pelastaa koiranpentu. Syntymän ihmeen. Ensirakkauden, tai rakastuminen toisen tai kolmannen kerran paikassa, jossa rakkautta ei ole.

Pyörällä ajaminen ja kaatuminen... äidin halaus. Kokemuksina nämä kaikki ovat aivan yhtä todellisia ja vaikka ne voivat tapahtua meistä jokaiselle, sinua on vain yksi ja sinun tuossa hetkessä tuntemat tunteet ovat ainutlaatuisia sinulle.

Elikkä jos et varta vasten halua läpikäydä raskasta elämänkertausta kuoltuasi, jossa koet kaiken sen tuskan mitä toisille tahallasi aiheutit... et todellakaan halua elää elämääsi niin.

*****

Jeffrey Long: Onko niin, että kaikkein raakalaismaisimmatkaan pahantekijät eivät tuonpuoleisessa joudu teoistaan vastuuseen?

Sandi T: Vastaus kysymykseen, “onko olemassa ikuista rangaistusta?”, on “Ei.”

Tuonpuoleisessa kyllä rangaistaan, mutta tuo rangaistus tehdään itse itselle Jumalallisesta näkökulmasta. Kuten tiedät, “elämänkertaus” on tuonpuoleisessa tavanomaista. Tässä elämänkertauksessa koet oman elämäsi niiden näkökulmasta, joita autoit... ja niiden näkökulmasta, joita satutit.

Tämä ei välttämättä vaikuta kovin pahalta, mutta sinä läpikäyt sen tuntien käsittämättömän suurta myötätuntoa. Kun koet kuinka toinen henkilö sinuun reagoi, tunnet syvällä tasolla mikä heidän tuskansa aiheutti, ja kuinka sinä sen laukaisit. Sitä mikä käyttöjärjestelmässäsi (keho/aivot) aiemmin esti sinua ymmärtämästä tekoasi kokonaisuudessaan, ei enää ole. Skitsofreenikko ei enää siis ole skitsofreenikko, ja psykopaatti ymmärtää empatian täydellisesti.

On olemassa sieluja, jotka sulkevat itsensä joksikin aikaa “helvettiin”, mutta yksikään niistä ei pysy siellä ikuisesti. Ikuisuus ei ole oikeutta, vaan kostamista, ja sielut eivät harrasta kostamista.

Me ymmärrämme käsitteen “karma” väärin. Sielut palaavat Kotiin (siirtyvät tuonpuoleiseen) ja läpikäyvät rajallisen elämänkertauksen, ja mikäli ne empatian ja myötätunnon näkökulmasta kokevat sen tarpeelliseksi, niin ne viettävät lyhyen ajan “helvetissä.” Tavallisin helvetin muoto on pidennetty elämänkertaus, jossa “syyllinen” kokee kokonaisuudessaan sen tuskan minkä hän aiheutti, ja sen mitä sen taustalta löytyi.

Monet kuvittelevat, että helvetti, jossa “rangaistaan fyysisesti” olisi pahin, mutta kuvitteleppa seuraava tilanne: Loukkasit kaupassa ollessasi erään naisen tunteita, koska olit vihainen, ja hän oli helppo kohde. “Kotiin” palattuasi saat selville, että viikkoa aiemmin hänen rakas miehensä ja poikansa olivat kuolleet. Hän säikähti sinua, koska näytit aivan hänen pojaltaan, eikä hän voinut muuta kuin tuijottaa sinua järkyttyneenä. Sinä ärähdit hänelle, mutta hänen näkökulmastaan hänen juuri kuollut poikansa haukkui häntä ja käski hänen painua tiedät kyllä minne.

Me kaikki tiedämme, että on parempi kun ollaan ystävällisiä. Sinä tulet elämään hänen kokemuksensa... koska päätit olla epäystävällinen. Kotiin palattuasi tulet näkemään, että sinä tietoisesti päätit olla julma ja tulet kokemaan hänen tuskansa kaikilla tasoilla. Tulet kokemaan hänen surunsa ja kauhunsa. Läpi koko tuon kokemuksen tulet tuntemaan syvää myötätuntoa häntä kohtaan. Emme kykene täällä ollessamme edes kuvittelemaan kuinka voimakasta ja tarkkaa tuo myötätunto on.

Tulet tätä naista katsoessasi tuntemaan samalla tavalla, kuin mitä lasta syvästi kaivannut uusi vanhempi tuntee lastaan ensimmäisen kerran katsoessaan. Näin arvokkaana tulet tuon naisen näkemään. Ja sitten ymmärrät puukottaneesi häntä sydämeen.

“Rangaistus” on siis tulossa.

Mutta se tulee menemään ohi. Tulet antamaan itsellesi anteeksi, koska kun olet läpikäynyt rangaistuksesi tulet tuntemaan myötätuntoa sitä henkilöä kohtaan, joka tekosi tehdessäsi olit. Ensin on kuitenkin tuon naisen vuoro. Se on varmaa. Mieti jos olisit esimerkiksi sarjamurhaaja Charles Manson. Mieti miltä tuntuisi tuntea uhriesi tuska tuntien samalla syvää rakkautta ja myötätuntoa heitä kohtaan. Tuntea ensin satuttamiesi ihmisten tuska ja sitten näiden vanhempien tuska, sisarusten tuska ja jokaikisen ihmisen tuska, jota hirmutekosi koskettivat.

Tämä helvetti on sinun itse tekemäsi.

Ja sitä seuraa aina anteeksianto. Rangaistuksen tulee olla ajallisesti rajallinen, ja se on sitä.

On myös tärkeää ymmärtää, että kukaan ei pääse Maassaan tekemistä julmuuksista kuin koira veräjästä. Elämänkertaus ei ole ainoa rangaistuksen muoto edes niille, jotka Maasta täysin tuonpuoleiseen siirtyessään eivät koe tarpeelliseksi rangaista itseään “helvetillisesti”.

Me kaikki kärsimme mielemme sisällä ollessamme Maassa. Mielemme on itse tehty helvetti. Esimerkiksi minua satuttaneet ihmiset eivät koskaan joutuneet lailliseen edesvastuuseen teoistaan, mutta he olivat syvästi onnettomia ihmisiä. Tuskissaan oleva ihminen aiheuttaa tuskaa muille. Onnellinen ihminen ei potki koiranpentuja, vaan halaa ja hellii näitä.

Ihmiset saattavat rangaista itseään psykologisesti vuosikymmeniä mitä pienemmistä asioista. “Varastin tokalla luokalla kynän. En voi koskaan unohtaa Susyn ilmettä.”

Riippuvuuksista kärsivät ihmiset kuuluvat tähän kategoriaan. He usein satuttavat muita rangaistakseen itseään. He kituvat henkisesti. He käyttävät päihteitä, koska heidän mielensä on “maanpäällinen helvetti.”

*****

Nimimerkki West_Ad4666: Jos sielut valitsevat tulla tänne, niin tietävätkö ne etukäteen, että ne tulevat “näyttelemään” pahiksen roolia? Tietävätkö ne etukäteen mitä ne tulevat tekemään? Onko sarjamurhaajapsykopaatilla vapaa tahto, jos häneltä puuttuu kyky empatiaan? Oliko heille mahdollista toimia toisin? On tapauksia, joissa täysin normaali ihminen on yhtäkkiä tappanut toisen, koska hänellä oli aivokasvain, joka vaikutti hänen toimintaansa. Heidän täytyisi siis elämänkertauksessaan kokea aiheuttamansa tuska, mutta oliko heidän toimintansa ihmisenä itse valittua.

Sandi T: Vastaus on sekoitus kyllää ja eitä. Tuonpuoleiseen siirtyessään nämä asiat erottaa toisistaan. Itseään ei rangaista sellaisista asioista, joihin ei voinut vaikuttaa, vaan niistä asioista, jotka itse valitsi. Ja me kaikki teemme sekä hyviä että huonoja valintoja.

Rankaiseminen tuonpuoleisessa tapahtuu oikeudenmukaisesti, koska siellä tietää mistä tekemästään ansaitsee tulla rangaistuksi, ja mikä taas oli jollekin toiselle henkilölle ennalta suunniteltu tapahtuma, jossa itse vain oli osallisena.

Käsitykseni mukaan, meillä on “vapaa tahto” tiettyjen puitteiden sisällä. Voin kysyä tyttäreltäni haluaako hän pannukakkuja vai vohveleita. Tuo kysymys tarkoittaa, että murot eivät ole vaihtoehto... mutta hän voi valita pannukakkujen ja vohveleiden väliltä. Hänellä on siis vapaa tahto - rajallinen vapaa tahto.

Toisinaan kuulee kuinka jollekin henkilölle tapahtui jotain kamalaa, ja kuinka tuo tapahtuma teki tuosta henkilöstä paremman ja vahvemman, kuinka hän päätti pärjätä ja/tai auttaa muita tuon tapahtuman seurauksena. Tämä on täydellinen esimerkki “tiettyjen puitteiden sisäisestä vapaasta tahdosta.”

Otetaan esimerkiksi ihminen, jonka käyttöjärjestelmä (keho) tehtiin sellaiseksi, että se estää empatian tuntemisen (henkilö on siis oikea psykopaatti). Sitten on olemassa henkilö, jonka elämän “puitteisiin” kuuluu kuoleminen hämärällä tavalla. Hänen kuolemansa sitten itsessään mahdollistaa hänen perheensä auttaa ihmisiä, joiden läheinen on kuollut samanlaisissa olosuhteissa.

Näiden puitteiden sisällä tuolla psykopaatilla ei välttämättä ole mahdollisuutta toimia toisin, vaan hän tulee tappamaan tuon henkilön. Mutta hänellä voi olla mahdollisuus valita, että kiduttaako hän tuota henkilöä vai tappaako hän tämän nopeasti. Elämänkertauksessaan hän tulee sitten oppimaan, että tappamisen suhteen hänellä ei ollut vaihtoehtoa, vaan se oli osa tiettyjen elämän puitteiden luomista. Hän tulee kuitenkin huomaamaan, että päätös kiduttaa tuota henkilöä oli hänen omansa, ja siitä hän tulee rankaisemaan itseään.

Toisessa tapauksessa minkäänlaista vaihtoehtoa ei välttämättä edes ole. Maallisesta näkökulmasta sillä ei ole merkitystä - jos sinä tapoit toisen ja kidutit häntä, sinä olet paha ja sillä selvä. Tuonpuoleisessa kykenet näkemään asiat korkeammasta näkökulmasta ja saatat huomata, että kamalan tekosi lopputulema oli itse asiassa se, että joku toinen henkilö alkoi levittämään suunnatonta ystävällisyyttä maailmaan.

Olisi epäoikeudenmukaista rangaista itseäsi jostain sellaisesta, johon et voinut vaikuttaa ja, josta seurasi lopulta hyvää. Mutta me KAIKKI teemme myös huonoja valintoja. Sellaista elämä on.

Me kuitenkin koemme elämänkertauksessamme myös jakamamme riemun ja rakkauden. Ja myös psykopaatit tulevat kokemaan sen. Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa, jonka tulemme Kotiin palatessamme kohtaamaan.

*****

Jeffrey Long: Jopa pahat ihmiset ovat todellisessa todellisuudessa siis täydellisiä sieluja. Henkinen kasvaminen on siis tärkeä osa tätä Maa-kokemusta. Se on siis yksi merkittävimpiä keinoja ilmaista rakkautta maallisen elämämme aikana.

Ihmiset monesti Maassa ollessaan keskittyvät kokemaan sitä kärsimis-osaa. Älä nyt kuitenkaan pelästy - sinun tehtäväsi on täsmälleen ja täydellisesti oikea... tavallaan. Voisin ehkä muotoilla tuon toisin. Me emme yritä tehdä henkisesti parempaa jostain sellaisesta, joka on jo täydellinen. Varon tässä sanojani, koska me ihmiset näemme, että “henkinen kehitys” voi olla “matalampaa tai korkeampaa”. Lisäksi meillä on käsite “pakeneminen” - että kunhan vain olemme “henkisesti tarpeeksi kehittyneitä”, niin voimme “paeta” täältä.

Hieman taustaa tälle, jotta vältettäisiin väärinkäsityksiä. Kaikella tällä planeetalla olevalla on sielu. Kivellä on sielu, koiralla on sielu, ihmisellä on sielu. Kiven sielu ei pahemmin kiinnitä huomiota kivenä olemiseen. Olet mahdollisesti huomannut, että kivenä oleminen ei juuri vaadi vaivan näkemistä. Kivi ei siis ole kovin sieluntäyttämä. Koirana oleminen taas vaatii huomattavasti enemmän keskittymistä. Eritoten jos sinulla on ihminen lemmikkinä! Koira on paljon enemmän sieluntäyttämä kuin kivi. Jos olet ihminen, olet lähes täysin sieluntäyttämä. Joudut oikeasti keskittymään - olet huomattavasti enemmän täynnä sielua.

Tämä seikka ärsyttää joitain ihmisiä. “Mutta Sandi, minä haluan paeta täältä! En halua olla täällä. En varsinkaan halua olla täällä vielä tätä ENEMMÄN!”

Juju on tämä: mitä enemmän kokemukseesi sisältyy sielua, sitä onnellisempi sinä olet, ja sitä enemmän sinä tuot rauhaa ympärilläsi oleville. Olet varmasti tavannut ihmisiä, jotka ikään kuin säteilevät rauhaa ja ystävällisyyttä ja tuntuvat olevan erittäin tietoisia keskustelukumppanistaan. On kuin he nostaisivat muita ylöspäin.

Nämä ihmiset ovat ENEMMÄN sieluntäyttämiä, eivät vähemmän. He eivät nouse täältä pois, he eivät muuta pois Maasta. He ovat tuoneet enemmän sielunsa tietoisuutta tähän maailmaan. Enemmän sen ilmaisua, sen voimaa. He ovat ystävällisiä ja kunnioittavat toista, vaikka tämä toinen huutaisi heille päin naamaa. Tämä johtuu siitä, että heidän sielunsa on ENEMMÄN täällä.

Sielusta ei voi tehdä täydellistä - sielu on täydellinen. Se on jumalainen olento. Kuvitteletko oikeasti, että jumalaista olentoa pitää parantaa? Mitä enemmän olet yhteydessä sieluusi, sitä enemmän sitä vuotaa tähän maailmaan rauhoittamaan, tyynnyttämään ja kohottamaan muita. Esimerkiksi eläimen rakastaminen tuo sen sielua enemmän tähän maailmaan. Tuosta eläimestä tulee älykkäämpi, kiltimpi ja parempi. Se ei muutu “valaistuneemmaksi”, koska kaikki sielut ovat jo täysin valaistuneita. Sen sijaan se tulee enemmän TÄNNE.

Ystävälliset ihmiset ovat ENEMMÄN täällä, eivät vähemmän. Tavoite on, että avaat itseäsi enemmän niille asioille, jotka kirjaimellisesti määrittävät sielusi: kunnioitus (tämä on korkein hyve), rakkaus (tämä on mahtavin työkalu), ystävällisyys, arvokkuus, myötätunto, ymmärrys.

Tuodessasi sieluasi enemmän tähän maailmaan, koet jotain todella arvokasta ja ehdottoman tärkeää. JOKAINEN kokemus on arvokas ja tarpeellinen. Myös se kun on ystävällinen ihmiselle, joka ei ole sitä. Se kun nousee mudasta putsatakseen itsensä. Kun yrität auttaa muita nousemaan ylös mudasta, tarjoat näille ihmisille äärimmäisen tärkeää kokemusta. Kärsimisen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta se ei ole ainoa tärkeä asia.

Jos joku pyytää sinulta apua, on tämän auttaminen tärkeä kokemus teille kummallekin. Hyvät kokemukset tässä ilmeisen synkässä maailmassa ovat valtavan arvokkaita. Se että näkee maailman rakastavien silmien kautta, on tärkeä kokemus. Rakkaus, kunnioitus ja ystävällisyys ovat tällaisessa paikassa ÄÄRIMMÄISEN tärkeitä kokemuksia.

Jos luulee, että ystävällinen ja auttavainen ihminen toimii jollain tavalla väärin poistaessaan toisen ihmisen kärsimystä, ei silloin ymmärrä mistä tässä on kysymys. Kaikki kokemukset ovat hyödyllisiä. Ja mikä olisi hienompi kokemus kuin elää keskellä kurjuutta ja yhtäkkiä kohdata ystävällisyyttä suuresti sieluntäyttämän ihmisen muodossa? Tämä on jumalan paradoksin ratkaisemisen kannalta aivan yhtä tärkeätä kuin tuo kärsimys. Ehkäpä se on jopa tärkeämpää.

Älä koskaan luovu ystävällisyydestä ja rakkauden ilmaisemisesta - siitä, että tuot enemmän rakastavaa luontoasi tähän maailmaan. Se että rakastaa kun muut vihaavat on voimallinen kokemus sekä meidän näkökulmasta että paradoksin ratkaisemisen näkökulmasta. Kenenkään ei koskaan tulisi aiheuttaa toiselle kipua tai kärsimystä sillä verukkeella, että se olisi henkisesti oikein. Siinä vain estetään kärsivää ihmistä kokemasta toivoa. Tämä on epäkunnioittavaa ja moraalisesti kaikin tavoin väärin.

*****

nimimerkki PsychologicalKey9119: Saitko mitään selville sieluista, jotka saattaisivat kuolla, tuhoutua tai olla kykenemättömiä palaamaan alkulähteeseen?

Sandi T: Sielut eivät koskaan tuhoudu, eivätkä ne tuhoa itseään. Koko tuo ajatus on tuolla puolen täysin käsittämätön. Se ei ole mitenkään häpeällinen, vaan ainoastaan, “miksi ihmeessä me niin tekisimme??” Mikään ei pysty tuhoamaan sielua. Teoriassa olisi mahdollista valita vain lakata olemasta, mutta... kuten sanoin... niin ei vain tehdä. Niin ei ole koskaan tapahtunut. Ja pelkästään se tosiasia, että se olisi mahdollista vaikuttaa teoreettiselta. Se on niin käsittämätön, että ei siinä oikeasti ole edes mitään ajateltavaa. “Kaipa mä voisin, mutta... ei.”

Jotkut sielut sulautuvat joksikin aikaa takaisin korkeampaan voimaan, mutta ne palaavat sieltä ehjinä jonkin ajan kuluttua. Tämä on poikkeuksellista. Sitä ei tehdä minkäänlaisesta raivosta tai uupumuksesta, vaan toisinaan tuo halu vain käy sietämättömäksi. Käsitykseni mukaan näin tekevät useammin “nuoremmat”, vähemmän kokeneet sielut. He eivät voi vastustaa tuota vetoa, kunnes aikanaan he huomaavat, että jopa henkisestä näkökulmasta, jatkuva hurmos on mukavaa, mutta tylsää.

nimimerkki PsychologicalKey9119: Voivatko pimeyden voimat vallata sielun täysin, ja voiko tämä johtaa tuon sielun ja siihen liittyvän persoonallisuuden tuhoon.

Sandi T: Minulle annettiin selvä käsitys siitä, että tuo koko ajatus on alusta loppuun täysin mahdoton.

Sielulle ei voi tapahtua tuollaista. Se on kirjaimellisesti mahdotonta. Se on sielun luonnon vastaista. Se on sama kuin kuvittelisi auringon kykenevän luomaan pimeyttä.

Sielun tuhoaminen ei ole mahdollista. Mitään niin arvokasta ei koskaan tuhottaisi, eikä sielu myöskään tuhoaisi itse itseään.

Tässä on kyse ihmiselle tavanomaisesta kostonhalusta.

Murhaammeko me näyttelijän, joka esitti elokuvassa pahista? Emme!

Korkeampi voima ei tuhoa sielua, joka näki valtavasti vaivaa näytelläkseen pahista Maan päällä. Se ei oikeasti ole helppo homma. Siinä etäännytetään itsensä todellisesta luonnostaan ja seistään alhaisessa pimeydessä.

Loppujen lopuksi, vaikka kuinka häntä vihaisimme, niin häntä vain käytetään omalla tavallaan kaiken hyväksi. Hän tulee kohtaamaan elämänkertauksensa - ja tuolloin sinä et haluaisi olla hänen saappaissaan.

Siinä on enemmän kuin tarpeeksi kostoa tyydyttämään miestä aivan jokaisen raivon.

*****

[deleted]: Olen nähnyt sinun jossain puhuvan “nuoremmista” sieluista ja olen nähnyt muiden puhuvan “kehittyneemmistä” sieluista. Mitä nuo tarkoittavat? Onko niillä eri tehtävä ja taitotaso?

Sandi T: En todellakaan tykkää käyttää tuota sanaa, koska ihmisen käsityksen mukaan se tarkoittaa henkilön olevan “vähemmän.” Tietävän vähemmän, osaavan vähemmän, olevan vähemmän kehittynyt, pienempi, vähemmän... Ja tästä nousee tämä peri-ihmismäinen käsite siitä, että “vanhempi” sielu on jotenkin parempi ja/tai “enemmän.” Ja ihmiskäsityksen mukaan “enemmän on parempi.”

Sielu, joka on vasta vähän aikaa sitten päättänyt olla olemassa on vähemmän kokenut. Mutta kaikilla sieluilla on kaikkien kaikkialla (kaikissa maailmankaikkeuksissa) olevien sielujen viisaus. Tätä on erittäin vaikea selittää.

Paras vertaus olisi ehkä se, että tiedät kuulemasi perusteella millaista on olla vanhus vs. se kun sinä OLET vanhus ja olet oikeasti kokenut sen mitä tiedät.

Se on pelkkä nyanssi, mutta validi sellainen ja sillä on merkitys. Nuorempi sielu saattaa TIETÄÄ kaiken (sielumuodossa ollessaan), mutta hän ei ole kokenut sitä itse.

Monet katsovat jonkun muun elämää ja ajattelevat, että eivät itse haluaisi elää tuollaista elämää, ja kehittävät mielessään kuvitelman, jossa tuon henkilön elämä ei koskaan tapahtunut tai hänet jotenkin kohteliaasti ja “myötätuntoisesti” armomurhataan, jotta hänen ei tarvitse kärsiä. Se että “tietää” jonkun elämän olevan vaikeaa ei ole sama kuin vaikean elämän eläminen. Edes toisen henkilön muistojen kuunteleminen ei vastaa sitä.

On olemassa sieluja, jotka eivät tule tänne. Ne eivät ole “valmiita” kokemaan traumoja ja vaikeuksia suoraan. Ne kohtaavat muita sieluja, jotka ovat olleet täällä ja kokevat näiden muistojen kautta epäsuoraan millaista täällä on olla. Saan kuitenkin vaikutelman, että vaikka näin saatu kokemus on lähes sama asia kuin todellinen kokemus, se siivilöityy kuitenkin rakkauden ja korkeamman perspektiivin kautta, joten se ei ole... täydellinen niin sanotusti. Se on, mutta se ei ole. :P

Sielut eivät tule tänne ennen kuin ne ovat valmiita. Tämä on yksi niistä asioista mitä ei vain yksinkertaisesti tehdä. Käytän termiä “hengelliset raskaansarjan mestarit” kun puhun sieluista, jotka inkarnoituvat ihmisiksi, koska se vihjaa voimakkuuteen ja valtavaan suuruuteen. Se valitettavasti sivutuotteenaan antaa muista sieluista vaikutelman, että ne “eivät ole tarpeeksi hyviä”. Kyse ei ole siitä. Ekaluokkalainen on täysin älykäs, mutta ei tietäväinen. Viidesluokkalainen on tietäväisempi, mutta edelleen lapsi. Kumpikin on arvokas, ihmeellinen ja rakastettu. Kumpikaan ei ole toista vähäarvoisempi “rakkauden” ja “kelpaamisen” näkökulmasta.

Tämä sanottuna, eroa ei oikeasti ole. Tämä kokemus on aivan helkutin hankala. Piste. Riippumatta siitä minkälainen sielu olet siellä, täällä olet eksyksissä, hämmentynyt ja tuskissasi. Koet olevasi yksin.

Nuorempi sielu ei vain yksinkertaisesti ole valmis kokemaan “pahimpia” elämiä täällä. Aivan kuten viidesluokkalainen ei yritä suoraan siirtyä yliopistoon.

On äärimmäisen tärkeätä, että me jotenkin ymmärrämme, että “kehittyneempi sielu” ei saa sen enempää “kunniaa” tai “arvostusta” kuin kukaan muukaan. Me ihmiset emme jotenkin pysty käsittämään, että katukerjäläinen on aivan yhtä mahtava, ihmeellinen ja upea kuin presidentti, elokuvatähti tai Dalai Lama. Tuo “pummi” saattaa itse asiassa olla “kehittynein” sielu viiden läänin alueella. Tai hän saattaa olla aivan uusi ja kokea, että pysyvä humalatila on yksinkertainen ja ongelmaton.

Ei ole mitään keinoa, jolla täällä voisi sanoa mitkä sielut ovat mitäkin. Ihmiset usein puhuvat itsestään “kehittyneenä sieluna” osoittaakseen olevansa “parempi kuin muut.” Tämä on silkkaa ylimielisyyttä.

Yksinkertaisesti voisi kait sanoa, että jos olet inkarnoitunut ihmiseksi, olet eliittiä. Parhaista parhain. Piste. Tuota pidemmälle vertaileminen on kuin yrittäisi päättää kuka julkkis on “kaikkien nätein”. Pelkkää semantiikkaa siis.

Sillä ei oikeasti ole edes merkitystä. Henkisesti meistä kaikkia - kilteintä ja raakalaismaisinta - ohjaa sama Voima aivan samassa suhteessa.

Tämä on meidän todellisuutemme. Joka ikinen täällä oleva sielu on “kehittynyt”. Jokainen täällä oleva sielu on niin paljon mahtavampi ja upeampi kuin mitä edes pystymme kuvittelemaan, että sitä ei voi edes käsittää.