Yleinen Media Info

Kokemuksen Kuvaus

En ollut koskaan kuullut kenenkään kokeneen samaa mitä itse olin kokenut. Tunsin oloni yksinäiseksi ja hämmentyneeksi. Pian en enää halunnut kertoa kokemuksestani kenellekään, koska muiden reaktiot siihen olivat negatiivisia ja loukkaavia. Aloin kuitenkin ymmärtää, että kokemus oli opettanut minua erittäin paljon. Miettiessäni kivun katoamista ja sitä uskomatonta rauhaa, jota koin, kadotin kuolemanpelkoni, joka oli vaivannut minua aina. Tuo pelko ei ole palannut enää takaisin. Tiedän mikä minua odottaa ja kaipaan takaisin sinne. Olen erittäin tietoinen siitä, että paluullani oli syy. En tiedä mikä elämäntarkoitukseni on, mutta tiedän, että ymmärsin sen täysin ennen kuin palasin takaisin. Ymmärrän myös, että minun piti kadottaa tuo muisto. Yksi suurimmista lahjoista, jota kuoleman rajan taakse kurkistamisesta seuraa, on lohtu, jota koen ystävän tai perheenjäsenen menetyksen myötä. Suruni on toki todellinen – tunnen menetykseni, mutta tiedän heidän olevan vapaita ja täynnä iloa.

Vaikka puhuinkin harvoin kuolemastani, yritin ajoittain kertoa siitä mitä opin tuon kokemuksen aikana, ja olen yhä tietoinen viisaudesta, joka ylittää muistikapasiteettini. Silti kaikki se, mitä olen onnistunut muistamaan tuosta kaikesta, on täysin varmaa. Suurin haasteni on löytää ne sanat, joilla kertoa siitä. Jopa nyt kirjoittaessani olen surullisen tietoinen siitä, etten pysty sanoin kuvaamaan lähellekään sitä mitä tapahtui, mitä koin ja mitä opin.

Eniten muuttuivat uskonnolliset näkemykseni. Minut kasvatettiin kristityssä kodissa ja 10-vuotiaasta lähtien omistauduin seuraamaan Jeesusta. Vanhempani olivat lähetyssaarnaajina Etelä-Afrikassa. Ajoittain tunsin itseni etäiseksi Jumalasta, tai kapinoin niitä moraalioppeja vastaan, joilla minut oli kasvatettu, mutta pidin silti itseäni kristittynä. Uskoin, että Raamattu oli Jumalan Sanaa, ja että päätökseni seurata Jeesusta pelastaisi minut ikuiselta Helvetiltä. Ajoittain kyseenalaistin teemoja, jotka erottivat uskonnot toisistaan, sekä useita teologisia kysymyksiä tai pelastuksen käsitystä. Kuolemani aikana pääsin käsiksi ymmärrykseen, joka ei ainoastaan kuljettanut minua näiden aikaisempien uskomusjärjestelmien yli, vaan myös poisti nuo uskomukset toimimattomina. Saamastani viisaudesta huolimatta olen ajoittain viitannut kintaalla oppimaani ja roikkunut lapsuudestani saakka mukana kulkeneissa uskomuksissa, kun taas ajoittain olen karistellut pois uskomuksia, joiden olen tiennyt olevan enemmänkin ihmisistä kuin pyhyydestä lähtöisin. Oppimani prosessoiminen ei ole ollut helppoa.

Yksi lopputulos on se, että olen nykyään avoimempi uskomusjärjestelmille, jotka eroavat omastani, koska ymmärrän kuinka rajoittunut ihmismieli on. Tiedän, että Jumala tuo Itsensä meidän tykömme riippuen siitä mitä tarvitsemme ja mihin uskomme. Jumala itse Jeesuksen hahmossa taisteli tuodakseen omistautuneille seuraajilleen ymmärryksen Läheisyydestään. Kuolemaansa edeltävänä yönä Hänen turhautumisensa oli ilmiselvää, koska Hän tajusi, etteivät Hänen seuraajansa yksinkertaisesti ymmärtäneet Hänen sanomaansa, ja nyt Hänen aikansa oli loppumassa. Jeesus oli Oman ihmisyytensä rajoittama. Pyhä Henki on rajaton ihmisyydessämme.

Raamattu, vaikkakin Jumalan innoittama, oli ihmisten käsialaa ja sitä lukivat ihmiset. Se on sidottu sanojen käyttämiseen. Se on syvällinen, mutta rajoittunut. Se auttaa meitä ymmärtämään sitä mikä on käsityskykymme ulottumattomissa. Pyyteetön, vaatimaton ja lahjomaton Jumalan rakkaus on käsityskyvyn ulottumattomissa. Ilo, rauha, onnellisuus, tyytyväisyys ja rakkaus, joita koemme elämässämme, ovat vain kalpea heijastus tuonpuoleisen versioista. Pelastuksen käsitys on oma yrityksemme tavoittaa jotain, mikä on jo meidän. Meidän ymmärryksemme pelastuksesta, niin paljon kuin halveksimmekin tätä ajatusta, ei vastaa Jumalan todellisuutta. En yritä enää etsiä totuutta, koska tiedän, että ajallaan me kaikki ymmärrämme kuinka totuudet sopivat yhteen keskenään.

Kirkko (Uskonto) on meidän luomuksemme yrittäessämme ymmärtää jotain, mikä on käsityskykymme ulkopuolella – yrityksemme laittaa rajoja rajattomalle – yrityksemme kontrolloida kontrolloimatonta. Uskonto on lopputulos kyvyttömyydestä ymmärtää Henkisyyttä. Silti – se ruokkii meitä, auttaa meitä kasvamaan lähemmäs Jumalaa, se on ohjenuoramme, se auttaa meitä ymmärtämään. Se voi tuoda elämämme myös tuskaa, erottelua ja hämmennystä.

En väittele uskonnollisia vakaumuksia vastaan. En yritä todistaa omien kokemusteni paikkaansapitävyyttä. Yritän vain pitää kirkon säännöt ja määräykset poissa sotkemasta sitä ymmärrystä, joka minulla on. Yritän vain olla yhteydessä Jumalaan parhaaksi katsomallani tavalla.

Asenteissani tapahtuneiden muutosten käsitteleminen kuolemanrajakokemuksen jälkeen on vienyt minulta vuosia, ja muistan edelleen uusia asioita, tarkastelen niitä ja liitän niitä osaksi jo oppimaani. Alkuun olin yksin kokemusteni kanssa. Olin ollut tällä mahtavalla matkalla, johon sisältyi paljon kaikenlaista viisautta ja ymmärrystä, jota en kyennyt kuvaamaan riittävästi (se on edelleen hankalaa), minua ei kuultu, saatikka ymmärretty, joten yritin tukahduttaa tuon kaiken. Sitten, sosiologian professoriystäväni kertoi minulle Kubler-Rossin kirjasta. Sen lukeminen ”räjäytti” mieleni, mutta antoi minulle myös valtavan helpotuksen tunteen siitä etten ollut yksin. En voinut uskoa muiden ja oman kokemukseni samankaltaisuuksia. Lähdin Kuolema ja Kuoleminen-kurssille ajatellen sen olevan sopiva paikka avautua asiasta. Kirjoitin paperille kuolemanrajakokemukseni ja ohjaajani oli varma, että kokemukseni oli vain lääkkeiden yliannostuksen aiheuttama hallusionaatio.

Tämä tapahtui vuosia ennen kuin kuin minulla oli ystäviä, jotka tiesivät minun olevan rehellinen, luotettava ja sanojeni mittainen – ystäviä, joille uskalsin avautua kokemuksestani. Nämä ystävät rohkaisivat minua puhumaan asiasta lisää, lukemaan kuolemanrajakokemuksia käsitteleviä kirjoja ja ottamaan oppimani asiat entistä vahvemmin osaksi elämääni.

Olen kohdannut aikoja, jolloin elämäni koettelemukset ovat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, ja olen tuolloin rukoillut Jumalaa ottamaan minut takaisin luokseen. Olen rukoillut kuolemaa, mahdollisuutta kokea tuo ihanuus vielä uudelleen. Olen kyseenalaistanut sen miksi minulle on näytetty kuolemanjälkeisen elämän ihanuus, koska se on vähentänyt haluani elää. Mutta, olen oppinut ymmärtämään, että kun tiedän miltä pyyteetön rakkaus tuntuu, kun olen kohdannut niin valtavan tyytyväisyyden ja muistanut niin äärettömän kauneuden ja rauhan, voin tuoda nuo kaikki kokemukset osaksi elämääni tässä ja nyt, ja kenties auttaa muitakin ymmärtämään – minun ei tarvitse odottaa niitä kuolemaan saakka. Minulla on muistoja, jotka voivat rikastuttaa elämääni täällä.

Niin paljon on muuttunut sen 20 vuoden aikana, joka on kulunut vierailustani rajan takana, enkä ole varma mitkä näistä muutoksista johtuvat kokemuksestani ja mitkä niistä voi laittaa aikuistumisen piikkiin. Uskon, että vaikka olen viettänyt puolet elämästäni yrittäen tukahduttaa muistoni kuolemasta, se on silti tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Aiemmin

1. Olin uskonnollinen ja minulla oli paljon kysymyksiä.

2. Pelkäsin suuresti kuolemaa ja kuolemista.

3. Kivuliaat migreenikohtaukset hallitsivat elämääni. Olin riippuvainen lääkityksestä.

4. Kamppailin huonon itsetunnon kanssa.

5. Minulla oli hajanaisia ihmissuhteita perheenjäsenteni ja kerran tavattujen tuttavuuksien kanssa.

6. Kysymys ”Kuka olen?” vaikutti vahvasti uravalintoihini.

7. Minun oli saatava tietää päämääräni ja suuntani pystyäkseni kokemaan tarkoituksen tunnetta.

8. Kamppailin elämän paineiden kanssa.



Nyt

1. Olen henkisempi ja minulla on paljon vastauksia.

2. Kuolemanprosessia ajatellessani minua lohduttaa tieto siitä, että kuolemaa seuraavat vapaus, lohtu ja ILO.

3. Hallitsen satunnaisia migreenikohtauksia. Ainoa tarvitsemani lääke on Tylenol.

4. Olen luova, itsenäinen ja tunnen suurta ylpeyttä menestyksestäni.

5. Minulla on paljon ystäviä, joiden seurasta nautin, ja suhteeni vanhempiini on ihana.

6. Kysymys "Kuka olen?" liittyy vahvasti suhteeseeni Jumalaan, perheeseeni ja ystäviini

7. Minulla on tarkoituksen tunne. Minun ei tarvitse tietää mitä minun on täytyy tehdä.

8. Minulla on paljon asioita, joiden vuoksi elää. Tunnen edelleen painetta, mutta osaan käsitellä sen paremmin.

Muutama vuosi sitten ystäväni kysyi ”Jos saisit valita uudelleen, astusitko rajan yli?” Hetkeäkään empimättä vastasin ”Ehdottomasti”. Hän sanoi, ”Ja jättäisit kaiken mitä sinulla nyt on?” ”Kyllä, tekisin niin.” minä vastasin. En sano tätä sillä, että haluaisin jättää lapseni, mieheni, vanhempani tai ystäväni, vaan arvostan todella paljon saamaani mahdollisuutta, ja kun aika on oikea, tuo ylitsevuotava rauhan tunne odottaa minua.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

KRK:n jälkeen:

Onko kokemuksessasi yhtä tai usempaa kohtaa, joka on erityisen merkityksellinen sinulle? Arvostan suuresti saamaani ymmärrystä ja rakastan muistoa upeasta rakkauden ja tyytyväisyyden tunteesta. Pahin hetki oli, kun paiskauduin takaisin kehooni ja tunsin valtavaa kipua; pelkoja ja hämmennystä.



Oletko koskaan kertonut tästä kokemuksesta muille? Kyllä, alunperin; ihmiset luulivat minun joko valehtelevan tai olevan hullu. Heidän kommenttiensa vuoksi hautasin kokemukseni sisimpääni pikaisesti. Noin 10 vuotta sitten aloin puhua aiheesta muutamalle läheiselle ystävälleni, jotka rohkaisivat minua kertomaan siitä avoimemmin. Olin kiitollinen heidän kiinnostuksestaan ja annoin itselleni luvan muistaa lisää ja oppia näistä muistoista. Minulla on tytär, joka on nyt teini-ikäinen. Ollessaan lapsi hän kyseli paljon kysymyksiä minun ”taivaaseen menosta” ja hän on edelleen kiinnostunut kovasti KRK:ista. Hän on lukenut aiheesta paljon ja kertonut minulle, että kiitos oman kokemukseni, hän ei enää pelkää kuolemaa.

Onko mikään muu, missään vaiheessa elämääsi, saanut jonkin kokemuksen osan toistumaan uudelleen? Ei.